Julkaistu

Kuulumisia viikon varrelta

Meidän napero sai yllättäen taas jonkun ihme kuumetaudin ja pari yötä vierähtikin toisen pyöriessä sairaana sängyssä. Vielä ehtii onneksi sairastaa ennen reissua, täytyy vain itse nyt koputtaa puuta, etten saa nyt viikonlopuksi tuota samaista kuumeen ja vatsataudin sekoitusta. Ei nimittäin olisi ensimmäinen tai viimeinen kerta kun saan näitä ihme lastentauteja, tämän talven aikana onkin tullut oikea lottopotti ja suunnilleen jokainen pöpö, jonka lapsikin on sairastanut. Olimme siis keskiviikkona pojan kanssa kotona, sain järjestettyä erään palaverini etäpaltsuksi ja onneksi ei ollut kyse mistään kovin virallisesta miitistä niin sain sen näppärästi hoidettua lapsi sylissä, heh. Tänään vietetään vielä toipilaspäivää kotosalla ja aamu on vierähtänyt laskuja maksellen, sekä pyykkivuorta selättäessä.

Kun sairastaa, niin ei ole niin justiinsa kampauksenkaan kanssa..

Pojan nukkuessa päikkäreitä viimeistelin merino-chunkyneuletta, joka on osien kiinnittämistä vaille valmis VIHDOIN! Olen työstänyt tuota neulepaitaa varmaan jo reippaasti yli 2kk, koska pipotilauksia on pitkin viikkoja tullut paljon ja olen keskittynyt neulomaan niitä. Nyt on kerrankin niin outo tilanne, ettei minulla ole yhtäkään pipoa kesken, eikä edes lankoja uusiin ja on voinut keskittyä neulomaan loppuun vanhoja keskeneräisiä projekteja. Sain tällä viikolla valmiiksi myös sen yli vuoden ikuisuusprojektina olleen jämälanka-kaulaliinan! Ohjeita juttuihin tulossa heti kun saan ne viimeisteltyä / kuvattua. Pidän varmaan pienen tauon neulomisesta reissussa ja otan pitkästä aikaa mukaan virkkuukoukun! Pitääkin tuumailla mitä sitä virkkaisin. Eräs lukija laittoi maililla toiveen virkatuista shortseista (semmoiset onkin ollut haavelistalla tehdä viime keväästä <3) ja mielessä on ollut myös tehdä virkattu boho-laukku. Saapi nähdä mitä innostun puuhailemaan! Meillä on edessä niin pitkät lennot, että käsityövempeleet ovat kyllä ihan pakolliset koneeseen. Aika kuluu niin rattoisasti!! 😀

Pienen lemppareita, banaanipannareita! Näitä varmaan paistetaan taas kohtuullisen paljon reissussa 😀 Maailmanympärysmatkalla tehtiin banaanipannareita varmaan päivittäin, varsinkin Tahitilla ja Moorealla kun kaikki ruoka oli niin hemmetin kallista, että joutui keksimään hyviä budjettivaihtoehtoja kokkailuun 😀

Ja oma vakio-aamiaiseni!

Lähdemme viikonlopuksi Jyväskylään viemään toista hauvaa hoitoon reissumme ajaksi ja olen jotenkin aivan täpinöissäni, haha. Päätin, että vien pojat uimaan Aalto Alvariin (joka btw on mielestäni edelleen ehkä siistein uimahalli ikinä) ja olen varma, että tykkäävät. Edellinen kertani Aalto Alvarissa taitaakin olla noin kymmenen vuotta sitten, joten odotan niin innolla nyt kun olen taas intoutunut uimisesta, vaikkakin pitkittyneen flunssan vuoksi on tullut parin viikon tauko kaikesta liikunnasta. JKL-juttuja siis tulossa myöhemmin blogiin, saa nähdä mitä juttuja keksimme uimahallin lisäksi.

Avasin eilen paketista uuden kompaktimman kameran, jonka ostin tulevaa reissua varten ja tarkoituksena juurikin kuvata sieltä jonkinlaista videosisältöä, kuten aiemmin joulun tienoilla mainitsinkin. Olenko outo kun maltan pitää postin tuomia paketteja joskus jopa viikonkin (!!) avaamatta, koska monesti tuntuu, etten yksinkertaisesti vain ehdi aina heti niitä availemaan. Kamera tosin ehti odotella keittiön pöydällä vain kaksi päivää, haha. Olen jotenkin viime kuukausina tympääntynyt järkkärin kanssa säätämiseen ja erityisesti sen kantamiseen mukana. Viime kuukaudet ovat muutenkin olleet jotenkin todella ankeita kuvausinnon suhteen, kuvausinspis on talven aikana ollut pahasti hukassa ja erityisesti siksi odotankin reissua, että pääsen ottamaan reissukuvia, joka on ehdottomasti lempparijuttuni kuvaamisessa!

Viime viikkoina olen bongannut vaikka mitä siistejä pilvi-ilmiöitä ja auringonlaskuja. Eilen ajaessamme illan suussa eläinlääkäriasemalle, oli aurinko laskemassa ja pilkotti pilvien raosta. Näytti aivan siltä kun taivas olisi ollut tulessa! Oletteko kiinnittäneet huomiota samaan?

 

Kivaa viikonloppua 💕

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Arjen oivalluksia ja flunssakierrettä

Hello! Olen ollut viime viikot enemmän tai vähemmän pienessä flunssassa, joka taas paheni viime viikolla kamalaksi räkätaudiksi. Tämä on syy, jonka vuoksi olen joutunut hölläämään tahtia blogin kanssa ja pää on kertakaikkiaan muutenkin ollut aivan juntturassa, koska olen pitkittyneen flunssan vuoksi ollut aivan kertakaikkisen poikki. Tässä ei ihan kamalasti ole ollut mahdollisuutta lepoon, koska työhommissa riittää deadlineja reissun alkuun ja ties mitä muuta. Varmasti juuri tämä alkuvuoden jatkuva kiire ja stressaava arki ovat myös pitkittäneet näitä flunssia aivan laittoman kestoisiksi.

Torstain tein töitä sängystä peiton alta ja mielelläni olisin tehnyt samaa myös maanantaina, mutta eräs tapaaminen pakotti piipahtamaan pikipäin kaupungilla. Koko tämä talven flunssakierre on ollut suoraan sanottuna jotain niin helvetillistä, etten toivo samaa kenellekään. Tiedostan kyllä itse, että tämänhetkinen tilanne noin yleisesti tuottaa stressiä ja päänvaivaa, mutta ajankohta nyt vain on todella huono siihen, että makoilisin kaksi päivää kotona parantelemassa flunssaa ja miettimättä yhtään mitään- vaikka kaikkein eniten tällä hetkellä toivoisin juuri sitä.

Bloggaaminen on minulle täysin rehellisesti yksi elämäni tärkeimmistä jutuista, joka vuoksi myös koen jatkuvasti huonoa omaatuntoa tai tietynlaista pettymistä itseeni, jos olosuhteiden pakosta joudun laiminlyömään blogia tai kun tulee tilanteita kun aika / energia ei yksinkertaisesti riitä siihen, että keksisin mielenkiintoista sisältöä joka päivälle 🙁 Tästä syystä olen keskittynyt lähiaikoina enemmän näihin kuulumisiin ja päiväkirjamaisiin postauksiin, kunnes taas pääsen ”normaalirytmiin” juttujen kanssa.

Tässä muutamia oivalluksia viime viikolta näin maanantain koosteeksi…

 

Olen nykyään valtaosassa somekuvia (erityisesti Instassa) ilman meikkiä. Ja kyllä, olen nykyään äärimmäisen laiska meikkaamaan, mutta eipä tuo ainakaan itseäni juuri häiritse. Toivottavasti ei teitäkään, haha.

Viikko ja päivä toisensa jälkeen olen jotenkin jumittunut tammikuun alkuun ja muistankin edelleen lähes päivittäin, että menisimme juuri tammikuussa, vaikka ensi viikolla pärähtää jo maaliskuun ensimmäinen! Huhheijaa kuinka nopeasti aika meneekään. Palatessamme reissusta onkin jo aivan pian huhtikuu.

Edelliseen kohtaan liittyen: Kuluva talvi on ollut erityisen ankea. Näin siis huomiona, jos jostain syystä et vielä näistä lukuisista kirjoituksistani ole lievää angstaustani huomannut. Plussana se, ettei tosiaan joudu ainakaan tarpomaan loskassa ja harvemmin olen tänä talvena kastellut varpaitani kenkien kastuessa ulkona. Tai oikeastaan en varmaan kertaakaan.

Se megakirkas tähti, joka viime aikoina on loistanut taivaalla ja aiheuttanut ainakin itselleni lähes joka kerta ihmettelyä tai pohdintaa (ja jota siis viime torstaina ihmettelin IG storiesissa), on siis Venus! Hämmästelyni tähden suhteen on vain yltynyt lähiaikoina, lähinnä sen suhteen, että miten jokin voi olla noin kirkas? Itse veikkasin kvasaaria, mutta selitys löytyikin sitten Venuksesta, heh. Täytyykin tutkia aihetta tarkemmin heti kun ehdin.

Varasin pari viikkoa sitten tälle viikolla ajan brow liftiin. Siis minä, joka olen aivan äärimmäisen tarkka kulmistani ja en tee niille koskaan mitään. Oikeasti, olen viimeksi nyppinyt tai edes jollain tapaa kulmiani joskus ennen lapseni syntymää 😀 Värjännyt taas en koskaan. Ajatus brow liftistä houkutteli testimielessä, mutta nyt aloin panikoida, että jos kulmistani tuleekin kamalat ja mietin ajan perumista. Microbladingia en ottaisi mistään hinnasta, mutta nyt alkoi kyllä jänskätä tuo brow lift. Entä jos en enää tunnista kulmiani peilistä katsoessa? Apua! Kokemuksia? Ajan lash liftiin haluaisin ehkä pitää, mutta ensisijaisesti haluaisin ehkä ensin sittenkin konsultoida jotain tekijää brow liftin suhteen. Onpas nyt hankalaa.

Kävin viime viikolla ostamassa työmatkalla Kanniston Leipomosta ylläriksi laskiaispullat koko perheelle. Yhden vegaanisen pojalle, mantelimassalla itselleni ja hillolla Tommille (vaikka kuulemma olisikin halunnut mantelilla :D). Myös dino pääsi osingoille. Tuo joululahjaksi saatu T-Rex pelotti alkuun monta päivää ja kuulemma olisi ihan pitänyt hankkiutua siitä eroon, kunnes siitä on sen jälkeen kehkeytynyt leluista ylivoimaisesti rakkain, jolle toivotetaan hyvät yöt ja otetaan mukaan monesti myös ruokapöytään 😀

En uskonut näin tapahtuvan ikinä, mutta olen onnistunut ensimmäistä kertaa ikinä saamaan jonkin sortin ähkyn laskiaispulliin. Myönnettäköön, että olen kylläkin syönyt niitä tässä viimeisen kuukauden sisällä varmasti yli 15 kpl (ai mitenniin hulluna laskiaispulliin? :D), mutta tällä hetkellä lojuu jääkaapissa edelleen syömättä yksi perjantaina ostettu laskiaispulla, jota en yksinkertaisesti enää vain saanut alas. Haha!

Flunssan paranemisen vuoksi olen joutunut pitämään totaalitauon liikunnasta, josta olen tosi harmissani. Olin juuri saanut kivan rutiinin lähes päivittäisiin lenkkeihin jätettyäni kuntosalin tauolle ja nyt myös uimiseen, mutta jouduin päättämään, etten tee hyötyliikunnan lisäksi nyt mitään muuta niin kauan kun sitkeä pöpö kaikkoaa, vaikkakin liikunnan stressiä lievittävä apu voisi ehkä jossain määrin myös edistää paranemista. Kinkkinen tilanne siis.

Paras juttu muuten nykyään ovat lounaat yksin. Olen harrastanut näitä silloin tällöin ja perjantaina poikkesin ystävääni odotellessa syömään ystävänpäivälounasta itseni kanssa. Niin kivaa! Ja suuntasin tietty Fisken på diskenin The lohikeitolle, josta olin haaveillut toistamiseen jo pari kuukautta. Suositus!

 

Sain eilen valmiiksi viimeiset pipot ennen reissua ja tänään olisikin tarkoitus pistää hajakappaleita pieni erä myyntiin IG Storiesissa. Pysykää siis kuulolla @iines jos pipojutut kiinnostaa 🙂

 

Kivaa viikkoa!

 

 

Ps. Onko teillä ollut tämä talvena inhottavan pitkiä flunssaputkia? Olen jotenkin niin turhautunut tähän 🙁

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

8 random-asiaa, joita et ehkä vielä tiennyt minusta

Edellisestä ”näitä asioita et ehkä tiennyt minusta”-postauksesta onkin vierähtänyt jo hetki ja ajattelinkin näin loppuviikon kunniaksi kyhätä kasaan faktapostausta. Tällä viikolla kun on nähty täällä jo aivan riittämiin ties mitä kriiseilyä ja kuulumisia, joten tänään siis sekalaisia faktoja.

Olen superlaiska vaihtamaan profiilikuvia MIHINKÄÄN! Whatsapissa olen pitänyt samaa profiilikuvaa vuodesta 2012, Facebookin profiilikuvan vaihdan yleensä ehkä 3-5 vuoden välein, viimeksi tosin ihan viime vuonna jopa, samoin IG:ssä 😀 Itse pidän jotenkin outona jos ihmisillä vaihtuu profiilikuva joka kanavassa viikon välein, en tiedä miksi!

Yläasteella” irkkasin”. Ja siis toki aktiivisesti myös IRC-Galleriassa (:D), mutta tällä tarkoitan lähinnä sitä mirc-ohjelmaa, eli og-IRC:iä. Haha! Olin muutenkin nuorempana melkoinen nörtti, nuorempana pelasin ties mitä pelejä (en nyt ihan CS:ää, mutta kuitenkin) ja sitten vähän vanhempana oli oma tietokone ihan must. Ja toki edelleen. Kun muut siirtyvät tietokoneista puhelimiin, en taas itse pystyisi ikinä luopumaan läppäristä. Toisinsanoen, tietokoneeni on minulle todella tärkeä <3 Olisi ihan kamalaa yrittää buukkailla lentoja tai kirjoittaa pitkiä juttuja puhelimella, ehkäpä olen vain vanhanaikainen.

En välitä esimerkiksi klassisesta musiikista ollenkaan, mutta räppi on ollut aivan nuoresta saakka minulle todella tärkeä juttu. Kuuntelen musiikkia noin yleisesti paljon yksinäni ja tiedän, ettei minusta ulospäin ehkä uskoisi rap4life-tyypiksi, mutta loppupeleissä tiedän genrestä todella paljon. Kuuntelen siis räppiä aivan jokaikinen päivä, mutta olen todella tarkka siitä, millaisesta räpistä pidän. Laadullisesti ovat suosikkejani vuodesta toiseen Nas, Cunninlynguists, Cyne ja Dilated Peoples. Tärkeintä ovat runolliset lyriikat, mieluiten yhteiskunnalliset tai filosofiset ja yleisesti elämästä pohdiskelevat. Ja okei, silti fanitan myös 2pacia, haha. Meillä on Tommin kanssa melko erilaiset räppi-mieltymukset, mutta anyway en voisi ikinä olla yhdessä jonkun kanssa, joka vihaa räppiä. Ainiin ja rakastan keskustella räpistä, mutta vain silloin kun myös toinen osapuoli on perillä aiheesta. Harvoin tosin tapaan ihmisiä, joiden kanssa voisin sitä tehdä 😀 Olen monesti harkinnut tekeväni aiheesta ihan oman postauksensa, mutten oikein tiedä kiinnostaisiko aihe muita yhtä paljon, haha. Ainiin ja mielipiteeni on, että paras räppi ikinä on tehty 90-luvulla! 70% musiikista jota kuuntelen, on tehty ennen vuotta 2000.

Ennen tätä ”blogiuraa” (naurattaa kirjoittaa näin, mutten keksinyt muutakaan hyvää termiä) en ollut oikeastaan edes kuvitellut uraa markkinoinnin parissa. Toisin sanoen en juurikaan nähnyt alaa kiinnostavana esimerkiksi opiskeluaikoina. Itseasiassa hain lukion jälkeen ammattikorkeaan opiskelemaan media-alaa ja tuolloin oli yksi haaveeni työskennellä joskus mainostoimistossa, mutta suunnittelupuolella. Tuo oli alaa ennen somea ja käytönnössä media-alan työllisyysnäkymät nähtiin huonoina, jonka myötä myös alan opiskelupaikoista karsittiin. Alat, jotka nuorempana eniten kiinnostivat ja jotka koin omikseni, olivat matkailuala, muoti- ja luova suunnittelupuoli, sekä myöhemmin finanssiala. Markkinointi tulikin kuvioihin vähän ”vahingossa”. Nuorena en oikeastaan edes pitänyt muita ammatteja vaihtoehtoina, kuin lentoemännän ja muotisuunnittelijan työtä, hah. Molemmat kyllä kiinnostaa edelleen!

Mulla on pakkomielle pitää sähköpostilaatikot aina järjestyksessä. En kestä ollenkaan kymmeniä lukemattomia viestejä ja pyrinkin siihen, että hoidan sähköpostista akuutit jutut aina heti alta pois. Vaikka en aina olekaan maailman järjestelmällisin fyysisten esineiden kanssa, on sähköposti semmoinen, jonka on oltava ojennuksessa. Ideaalitapauksessa vastaan viesteihin heti, joskus harvoin tosin saattaa yksittäisiä viestejä jäädä roikkumaan.

En pysty olemaan kotona ilman tohveleita. Aikaisemmin en edes ollut järin tohvelityyppi, mutta viimeiset 4 vuotta olen elänyt kotona suunnilleen tohvelit jalkoihin kiinni kasvaneina, haha. Ainiin ja tohveleiden kanssa on pakko olla myös villasukat. Ovat oleellinen osa mun mukavaa kotityyliä! Meillä on kyllä melko kylmät lattiat kotona, joka vaikuttaa, mutta jostain syystä tohveleihin tottuneena tuntuu todella oudolta olla ilman niitä. Ja en myöskään voi olla kotona farkuissa tai rintaliiveissä. Otan ne aina pois tullessani kotiin, koska mukavuus ensin 😀

Olen aika hyvä viherkasvien kanssa, vaikken nyt koekaan hoitavani niitä mitenkään erityisen säännöllisesti, eikä meillä kotona ole edes erityisen hyvä valo viherkasveille. Siksi ihmettelenkin aina kun joku kertoo viherkasviensa kuolleen taas kerran. Ehkä olen aina hommannut aina jotain erityisen helppoja lajikkeita, en tiedä. Kuvittelisin kyllä, että esimerkiksi tuo viime keväänä ostamani gardenia ei ehkä Suomen oloissa ole helpoimmasta päästä. Joskus nuorempana tykkäsin myös jutella kasveilleni, koska ajattelin niiden kasvavan silloin paremmin (hahah). Mutta siis viherkasvit ovat minulle jotenkin tosi tärkeitä, olisi tosi outoa elää ilman yhtään viherkasvia! Olinkin toissakesänä aivan murheissani kun minulla yli 15 vuotta ollut kasvi menehtyi elvytysyrityksistäni huolimatta 🙁 Sen sijaan kukkia ostan äärimmäisen harvoin, vaikka noin yleisesti luonnonkukista pidänkin ja käyn poimimassa ulkoa itse kesäisin niitä meille kotiin.

Aikaisemmin en voinut sietää kermavaahtoa. Ja tämä tuli juuri nyt mieleen syystä että: laskiaispullat! Pienenä en suostunut syömään kakkua, joka oli päällystetty kermavaahdolla, vaan minulle tehtiin aina oma suklaapäällysteinen synttärikakku. En edelleenkään ole mikään kermavaahdon suurin ystävä, mutta laskiaispulla on edelleen yksi suosikki-leivonnaisistani. Korvapuustit ja laskiaispullat, ah! Odotan helmikuuta aina innolla oikeastaan pääosin juuri laskiaispullien vuoksi.

 

 

Tuliko joku kohta yllärinä?

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Kaikenlaista kaaosta

Halusin tänään kirjoitella aivan tuiki tavallisia kuulumisia. Tämä viikko on nimittäin taas vaihteeksi alkanut ”ei aivan minun viikkonani”. Ihme säätöä, se pitkittynyt nuha jatkuu edelleen ja mitäköhän vielä. Olen jo kuukausia laskenut päiviä kuukauden lomaan ja pianhan se koittaakin! Enää pari viikkoa ja sitten mennään. Arki täällä kylmässä ja harmaassa on tympinyt jo niin kauan, etten enää edes jaksa asiaa sen koommin käsitellä, mutta juuri reissusta palannut ystäväni, joka yritti houkutella minuakin alkuvuodeksi lämpöön, totesi valon puutteen äityneen jo niin pahaksi, että oli jo pakonomainen fiilis päästä aurinkoon. I know, sinnittelen nimittäin itse samaisen ongelman kanssa aivan jatkuvasti. hah. Miten auringon ja valon puute voikaan oireilla niin fyysisellä tavalla? Ainakin siis minulla, haha.

Nykyään olen kaikissa somekuvissa enemmän meikittä kuin meikattuna 😀

Alkuvuodesta olen innostunut uimisesta pitkästä aikaa. Olen aina rakastanut uimista ja kokenut, että vesi on minulle jotenkin luontainen elementti. Lapsena kävimme paljon uimahallissa vielä yläasteellakin harrastin ahkerasti uimista. Jostain syystä ei uimahallissa ole käytyä kovinkaan ahkeraan vuosiin, kunnes nyt olemme koko perhe intoutuneet siitä aivan uudella tavalla. Meidän naperostakin on kuoriutunut varsinainen vesipeto ja olen varma, että tämä oppii uimaan vuoden 2020 aikana! Fun fact: Opin itse uimaan itseasiassa Moorealla, olin tuolloin 4-5-vuotias ja muistan elävästi hetken kun polskuttelin hotellin uima-altaassa (ympärillä palmunlehtikattoisia tiki-majoja) ja yli lensi lentokone, jota ihmettelin.

Tuon hetken tulen muistamaan ikuisesti ja juuri nuo samaiset lapsuuden muistot ovat niitä, joista koko Moorea-rakkaus johtaa juurensa. Ja arvatkaa! Vuoden takaisella Moorean matkalla pysähdyimme saarikiertelyllä erään hotellin ravintolaan lounaalle (oli ainoa tyyliin kilometrien säteellä, joka oli auki. Bisneskulttuuri tosiaan on hieman erilainen siellä :D) ja odottaessani ruokaani, kävin kiertelemässä hotellin allasaluetta ja samalla iski todella oudon tuttu fiilis. Myöhemmin kuulin äidiltäni, että tuo oli samainen hotelli, jossa olimme silloin. Eipä siis ihmekään! Hassua, että sattuma ajoi juurikin tuonne samaiseen paikkaan yli 25 vuoden jälkeen.

Viime viikolla bongasin meidän pihassa ehkä kauneimman auringonlaskun ikinä!

Jämälangoista neulomani kauliina on ollut todellinen ikuisuusprojekti 😀

En siis ole käynyt kuntosalilla nyt lähes puoleentoista kuukauteen ja keskittynyt taas vaihteeksi uimaan ja lenkkeilemään. Salille palaan ehdottomasti taas reissun jälkeen, mutta liikunnan suhteen on kiva vähän vaihdella juttuja ja loman vuoksi olisi muutenkin tullut kuukauden paussi kuntosaliin. Kohta koittaakin siis lempparijuttuni ikinä – aamulenkit hiekkarannalla!

Viime aikoina olen kokenut inhottavia turhautumisen tunteita pariinkin asiaan ja eilen lähes purskahdin itkuun tavatessani ystävääni. Viimeiset kuukaudet ovat pitäneet sisällään itsetutkiskelua erityisesti sen kolmenkympin kriisini suhteen ja välillä olen jopa ajautunut miettimään, että olenko hukannut itseni? Mihin tässä viimeisen puolen vuoden aikana on kadonnut se aina itsevarma minä, joka tiesi aina mitä haluaa ja piti puolensa? Kaikilla on huonoja päiviä joskus ja en oikeasti koe itseäni valittajana, mutta mitäs sitten kun tulee jaksoja kun tuntuu, että niiden negatiivisten asioiden paino tuntuu paljon raskaammalta kuin niiden positiivisten?

Stressaan ehkä myös jatkuvasti sitä, että tämä pääni sisäinen kaaostila näkyy esimerkiksi täällä blogissa. Olen viime viikkoina ja kuukausina kokenut harmitusta siitä, etten ole läheskään päivittäin jaksanut tai ehtiä tuottaa tänne ehkä niin kiinnostavaa ja monipuolista sisältöä kuin olisin halunnut. Tiedättekö, joskus aivan muut asiat vievät aivokapasiteettia ja keskittyminen joidenkin aivan ulkopuolisten asioiden miettimiseen on vaikeaa. Juuri näin on ollut. Olen kuluttanut energiani aivan muiden asioiden murehtimiseen ja siinä vaiheessa kun avaan läppärin kannen yrittäen raapustaa jotain, lyökin päässäni aivan tyhjää. Kevät tuo tullessaan myös monia muutoksia, joista kirjoitan varmasti myöhemmin enemmän.

 

Loppuun vielä pari arkiruokalemppariani viime viikoilta, ruokajuttuja kun kysellään aina paljon. Viime viikolla oli pakko tietty tehdä uunifetapastaa (koska se sai kalenterista ihan oman päivänsäkin, haha) ja toisaalta, teen sitä muutenkin vähintään jokatoinen viikko. Tavallista pastaa syön edelleen tosi harvoin, mutta suosikkini on tuo kikhernepasta, jota kokkailen useimmiten silloin kun tekee mieli pastaruokia 🙂

 

Mitäs teidän viikkoon?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Onko elämän ja arjen liika suunnitelmallisuus ansa?

Viikonloppu tuli ja meni. Jotain kovin poikkeuksellistakin tapahtui, valvoin nimittäin perjantaina lähes keskiyöhön muiden mentyä jo ajat sitten nukkumaan. Kuuntelin musiikkia ja vain mietiskelin kaikkea, tuommoiset hetket ovat nykyään viikonloppuilloissa suosikkejani. Nukuin myös ensimmäistä kertaa kuukausiin yli yhdeksään kun mies nousi lauantaina naperon kanssa ylös jo ennen kahdeksaa.

Mikä siinä muuten onkin, että lapsi nukkuisi myöhään aina juuri silloin kun on tarhapäivä, jolloin herääminen on välillä jotenkin niiiin hankalaa ja kiukun täyteistä? Viikonloppuisin taas ollaankin usein pirteänä jo heti seiskalta, haha. Perus! Viestittelin viikonloppuna Rarotongan majoituksemme kanssa lentotiedoista ja ajauduin taas hetkeksi ihmettelemään sitä, kuinka hassua on sähköpostitella kirjaimellisesti maapallon toiselle puolelle. Tai siis eihän siinä nyt nykypäivänä mitään kummallista ole, mutta ajauduinpa vain ihmettelemään. Kolmen viikon päästä ollaankin jo siellä! Haluaisin varata päiväreissun Aitutakille, joka on yksi omista kohokohdistani Cookinsaarille reissatessa. En yleensä katso juuri ikinä mitään YouTubesta (okei, paitsi oldschool räppimusavideoita haha), mutta Cookinsaarista, Rarotongasta ja Aitutakista on tullut katsottua useitakin videoita.

Alkuvuodesta olen kaivannut kovasti semmoisia rauhallisia haahuiluhetkiä, hetken mielijohteesta syntyviä blogipostauksia tai ideoita ja ennen kaikkea, aikaa jolloin ei olisi mielessä ne hommat, joita ehkä pitäisi hoitaa. Hah, olen varmaan vuoden haaveillut aidosta vapaapäivästä arkena, jolloin voisin chillata yksin kotona koko päivän tehden kaikkea hömppää ja olla miettimättä työasioita. Tai edes sitä yhtä iltaa / yötä kun olisin (ekaa kertaa ikinä lapsen synnyttyä) kotona yksin. Enkä nyt tarkoita, etten haluaisi viettää aikaa perheen kanssa. Välillä sitä vain kaipaa myös sitä yksinoloa kun olet hiljaa yksin ajatustesi kanssa ilman melua ja härdelliä.

Vihaan arjessa eniten sitä tietynlaista kaaosta, tiedättekö kun hoidettavien asioiden to-do-listalla on vapaapäivänäkin about kymmenen asiaa ja oikeasti harvassa ovat ne hetket kun köllähtäisit sohvalle todeten, että kaikki on kerrankin reilassa. Koti siistinä ja hommat hoidettu. I wish! Kai tämä sitten on sitä tyypillistä ruuhkavuosien arkea. Aivan rehellisesti täytyy sanoa, että minua ahdistaa koko ruuhkavuosien käsite. Ajatus siitä, että tämä nyt vain on tätä jatkuvaa arjen kaaosta, koska lapsi. Toki, monessa tapauksessa se menee juurikin näin, mutta ehkäpä se elämä joskus helpottaakin, vaikka koenkin olevani joustavan työn suhteen tällä hetkellä melko onnekas ja on mahdollisuus suunnitella viikkoja perhe etusijalla.

Itseäni tympii ehkä eniten juuri se suunnitelmallinen arki. Se, että joutuu suunnittelemaan kaiken aikatauluista ja blogipostauksista lähtien ennakkoon. Kalenterissa on sitä ja tätä, eikä mahdollista mukauttaa menoja tai päiviä fiiliksen mukaan. Ainakin omalla kohdallani on liika suunnitelmallisuus myös melko tehokas tapa tappaa luovuus. Varsinkin työssä rassaa ehkä eniten semmoinen jokaisen minuutin optimointi, vähän kuin työntekijä olisi joka hetki kone, jonka tuottama työpanos optimoidaan niin, ettei hassuttelulle tai sille, että vetäisi hetken henkeä silmät kiinni todellakaan jää aikaa. Ja kyllä, mielestäni työelämä suhtautuu tekemiseen nykyään entistäkin vahvemmin ajatuksella, että olemme koneita, joiden tarkoitus on tuottaa rahaa, emmekä työn näkökulmasta ihmisiä. Okei, hieman kärjistettyä ja lähdin taas aivan muille raiteille aiheen suhteen 😀 Ja ihanaa! Tänään vietin itseasiassa pitkästä aikaa juurikin semmoista melko rauhallista aamua. Ei ollut kiire mihinkään, paniikkilähtöä aamulla kotoa ja kirjoittelin näitä aamulla mielessä pyörineitä ajatuksiani blogipostauksen muotoon.

Joku on aivan valmis päiväunille 😀

Liika kalenterointi ja arjen suunnittelu ei jätä varaa haahuilulle, ellei sitten ole fiksu ja muista myös kalenteroida juuri sitä. Hektisinä kausina olen itse pyrkinyt juuri siihen, että kalenteroisin itselleni myös aikaa liikuntaan ja ”ei millekään”. Tämä on juuri yksi niistä asioista, jotka ovat helpommin sanottu kuin tehty. Luppoajan kalenterointi siis todella myös vaatii sitä, että konkreettisesti varaat ajan, koska muuten homma yksinkertaisesti jää ja sitten ihmetellään kun aikaa ei jää mihinkään kivaan. Palatakseni tuohon postauksen ostikkoon, eli onko liika suunnitelmallisuus loppupeleissä hyvästä vai ansa? Jos suunnittelet kaiken ennakkoon, teet worst case-skenaarioita kaikkeen ja elät täyden kalenterin armoilla, muistatko enää keskittyä hetkeen ja elää? Elämää ei voi ennakoida ja vaikka tietynlainen suunnittelu toisikin arkeen jotain tolkkua ja käytännön apua, onko liika kuitenkin liikaa? Juuri tämän vuoksi olen jossain määrin pyrkinyt pois turhasta ennakoinnista. Heivaamalla ensin viisivuotissuunnitelmat ja sittemmin pyrkinyt viettämään enemmän aikaa kalenterin ulkopuolella.

Sama suunnitelmallisuus tympii myös somessa ja ette ehkä ole voineet välttyä siltä kun olen tässä vuoden sisällä purkanut viha-rakkaussuhdettani sosiaaliseen mediaan. Selasin viikonloppuna vuoden takaisia kuvia puhelimen rullalta ja tulin jotenkin niin iloiseksi. Niin paljon hetkiä, aitoja fiiliksiä, hassuttelua ja hyvää mieltä. Miksi ihmeessä olen julkaissut kaikkien näiden kuvien sijaan suunniteltuja tai hillittyjä, ehkä kuvanlaadullisesti ”parempia” kuvia, joista kuitenkin puuttuu se ”elämä”? Hah, tämä ehkä kiteytti juuri sen, miksi olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan. Kaikki on juuri niin suunniteltua. Ei pointti ole se, että panostetaan enemmän puhelimella otettuihin kuviin tai enemmän hetkeen (toki sekin on tärkeää), vaan taltioimaan niitä inhimillisiä ja aitoja hetkiä. Mihin ihmeeseen (ja milloin??!) jäi pois se varsinainen elämä, jota meidän oli tapana jakaa? Olenko se vain minä vai oletteko huomanneet saman itse? Jatkossa tahdon ehdottomasti pyrkiä enemmän juuri siihen aitoon elämään. Aidompaan minuun. Nyt kun ajattelen, tunnistan itseni harvoin monista blogin ”suunnitelmallisista” kuvista, mutta näistä hassuttelukuvista kylläkin.

 

Onko nykymaailmassa vain yksi turha toive lisää ajatella, että arki voisi olla ennakkoon suunnittelematonta ja enemmän hetken mielijohteesta tai fiiliksestä lähtevää?

Mitäs tuumaatte?✨

 

 

Ps. Mun viime viikon kohokohta oli ehdottamasti yhdeltä seuraajaltani saama viesti, jossa tämä kertoi luopuneensa älypuhelimesta ja käyttävänsä nykyään old school-Nokiaa. Ihan parasta!! Elämänlaatu on kuulemma parantunut huomattavasti. Heh, voi niitä aikoja. T. Entinen 3310:n omistaja 😀

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.