Julkaistu

DIY: Beige cropped-neule 100% villaa

Näin leppoisan sunnuntain kunniaksi olisi piiitkästä aikaa vuoro neuleohjeelle. En olekaan hetkeen saanut mitään uutta suurempaa projektia valmiiksi, mutta viimeisin oli tämä beige cropped-neule, jonka viimeistelin kuukausi takaperin. Tällä samaisella ohjeella onkin nyt työn alla myös se musta neulemekko, joka on taas vaihteeksi ollut hieman jäissä.. Katsotaan saanko valmiiksi ennenkö sukkahousukelit koittavat. Jokatapauksessa, olen tähän lyhyehköön neuleeseen todella tyytyväinen. Istuu jopa paremmin kuin mitä tekovaiheessa olisin ajatellut. Samainen ohje lähtee siis ehkä toteutukseen myös jatkossa!

Työstin tätä beigeä neuletta enemmän tai vähemmän näppituntumalta, tarkoituksena oli nimittäin saada melko tyköönistuva ja aavistuksen vaajaamittainen simppeli neule. Useiden resorineuleiden jälkeen halusin tällä kertaa ehdottomasti vaatteen, jossa resorit olisivat ”viimeistelemättömät”, eli ei lainkaan joustinneutetta pääaukon resoria lukuunottamatta. Ja hei, taas kerran työ, joka on todella helppo toteuttaa 🙂

Hetken mielijohteesta päätin sekoittaa villalankaan ohutta silkki-mohairlankaa, jota sitten loppupeleissä tulikin tähän kolmessa eri sävyssä. Tuo toinen lanka ei ole mikään pakollinen juttu tosiaankaan, mutta olen itse huomannut, että ohuilla langoilla saa kivasti ”sitä jotain” muuten yksivärisiin töihin 🙂 Melko edullisista langoista sopii tähän mainiosti esimerkiksi Dropsin höttönen Kid – Silk-sekoitus, jota menee arviolta 2-3 kerää tämmöiseen lyhyeen neuleeseen. Toki tuon toisen langan voi jättää poiskin, jos haluaa todella simppelin yksivärisen ilman mitään sen kummempia sävyhömpötyksiä.

Näissä kuvissa näkyy tuo silkkisen tehostelangan tuoma sävy, joka menee aavistuksen liukuvärjäyksen tyyliin kolmessa sävyssä..

Ohje: Luo 120 silmukkaa 6mm puikoille. Neulo suljettuna neuleena sileää (aina oikeaa) neuletta kainaloon saakka. Oman paitani mitta helmasta kainaloon on 36 cm. Tämän jälkeen jaa silmukat kahteen, etu- ja takakappaleeksi, toinen osa langalle odottamaan.

Takakappale: Neulo noin 18cm sileää neuletta ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Sen jälkeen jatka vielä 2cm ja päättele myös hartioiden silmukat. Takakappale on valmis!

Etukappale: Poimi silmukat puikolle ja neulo sileää neuletta noin 16cm ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Neulo vielä hartioita noin 4cm ja päättele myös loput silmukat.

Hihat: Luo 30s. Hihat neulotaan siis tasona, ei suljettuna. Jokatoinen kerros oikeaa, jokatoinen nurjaa. Luo noin joka 8. kerroksella rivin alkuun ja loppuun yksi silmukka lisää. Jatka kunnes hiha on halutun pituinen. Itse tein hihasta noin 49 cm mittaiset. Päättele hiha todella löyhästi, ettei hihansuu jää kiristämään.

Parsi osat kokoon. Pääaukon resori: Poimi päänaukosta silmukoita pyöröpuikoille. Neulo joustinneuletta 2 oikein, 2 nurin muutama kerros. Päättele.

Suuri suositus muuten tälle langalle! Monikäyttöinen villalanka, joka on todella helppo ja mukava neuloa. Tästä voisi tehdä vaikka mitä. Kyseessä on tämä Dale Garnin Lanolin Wool sävyssä beigemeleerattu. Tämä paita taisi syntyä ihan hujauksessa, muistaakseni noin viikon työstin tätä. Neuleeseen meni muistaakseni noin 5-6 kerää, yksi kerä kustantaa 3,60€ eli kyseessä on jälleen kerran melko edullinen työ tehdä. Oma kappaleeni on aikalailla kokoa xs. Mikäli haluat tästä reilumman, lisää silmukoita ja jos taas haluat lisää mittaa helmaan tai hihoihin, lisäile ohjeeseen senttejä.

Mitäs tuumaatte? Innostuitko kokeilemaan?

 

 

Osa kuvista Jutta. Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Mikä motivoi eteenpäin?

Perjantai! Tällä viikolla en juurikaan ole ehtinyt turista tänne kuulumisia. Mitäs viikko sitten on pitänyt sisällään? Ensinnäkin olen perehdyttänyt itselleni lisäkäsiä töihin, ollut pääasiassa meikittä rönttövaatteissa, mennyt illalta nukkumaan jo about ysiltä (koska pimeys), miettinyt ja ihmetellyt tätä tulevaa syksyä. Semmoista siis. Tänään menen toista kertaa energiahoitoon ja pakko myöntää, että on kyllä ollut todella erikoinen kokemus. Voisin ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa tuosta hoidosta blogiinkin. Miehen eka reaktio hoidosta oli lähinnä silmien pyöritys, mutta huvinsa kullakin. Jos joku toinen lähtee perjantaina yksille terasille, suuntaan itse energiahoitoon 😀

Olen jo pidemmän aikaa ollut töissä tosi kiireinen ja vähän suhannut ympäriinsä sitä sun tätä. Loppupeleissä semmoinen ”vähän kaiken tekeminen” on todella raastavaa, mutta toivottavasti pian voin paremmin delegoida joitain juttuja uusille kollegoille. Koen ainakin itseni huomattavasti tehokkaammaksi kun keskityn pariin tai maksimissaan muutamaan eri asiaan sen sijaan, että tehdä kymmentä asiaa. Oma mielipiteeni on, että jos yrittää olla hyvä kaikessa, ei loppupeleissä ole enää hyvä oikein missään. Aika ja energia kun pitäisi ennemmin suunnata niihin asioihin, jotka ovat vahvuuksia, eikä antaa niiden muiden kymmenen asian viedä resursseja, jolloin loppupeleissä teet ne vahvuutesi kohteetkin vähän toisella kädellä suhaten.

Mietinkin, että mikä elämässä ja työssä sitten motivoi? Aikaisemmin sanoin RAHA ja tottakai, onhan raha tässä yhteiskunnassa se perimmäinen tarkoitus tehdä töitä. Teet töitä, jotta saat palkkaa ja saat palkkaa, jotta sinulla on varaa ostaa ruokaa, maksaa katto pään päälle ja ehkä tehdä jotain kivaakin. Raha ehkä nousee vahvemmin fokukseen silloin, kun se ei vastaa työn vaativuutta tai itse työnkuvaa. Pahimmassa tapauksessa pelkkä palkka on se mikä saa sinut nousemaan aamulla sängystä ylös.

 Itse kokisin, että suurin motivaattori ainakin pitäisi olla (tietysti itsensä toteuttamisen ilon jälkeen) tavoitteet. Ja nimenomaan konkreettiset ja selkeät semmoiset. Silloin on selvää miksi ja mitä tulosta kohti minä teen tätä asiaa? Pahin on se, ettei itsekään tiedä. Myös epärealistiset tavoitteet voivat tehokkaasti tappaa ilon työhön tai mihin tahansa. Paljon tavoitteellista työtä tehneenä voin allekirjoittaa. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi myyntitavoitteet on monesti asetettu niin korkeiksi, ettei lähes kenelläkään ole mahdollisuutta niihin yltää. Pitäisikö tämän motivoida jotakuta? Tunne siitä, ettei sinusta koskaan ole tarpeeksi, alkaa pikkuhiljaa enemmän tai vähemmän turhauttaa.

Itse olen tavoitteiden laatimisen mestari. Tai ainakin olen ollut.. Vaikken olekaan enää niitä viisivuotissuunnitelmia laatinutkaan, teen edelleen itselleni tietynlaisia tavoitteita arjessa ja työssä. Saan jonkun projektin päätökseen, opiskelen kaiken aiheesta X, opettelen tekemään macramen ja matkustan kohteeseen Y. Tavoitteet motivoivat silloin kun ne ovat mielekkäitä ja ennen kaikkea realistisia, eikä lajia ”tulen miljonääriksi tai lottovoittajaksi seuraavan vuoden sisällä”. Ainahan kaikki siis on mahdollista, mutta.. Epärealistissa ja liian korkeissa tavoitteissa pettymys on kuitenkin aina suurempi silloin kun tavoitteeseen ei (tietenkään) pääse. Omia syksyn tavoitteitani on ollut esimerkiksi tuo apukäsien perehdyttäminen, muutamien asiakkuuksien klousaus ja myöhemmin syksyllä toisen pipomalliston toteuttaminen. Pienet, motivoivat ja saavutettavat tavoitteet ovatkin jutun juju.

Kuvissa muuten ne aikaisemmin hehkuttamani lyhyiden naisten parhaimmat kahsmirhousut! Tilasin nämä muutama viikko takaperin H&M:n Premium-puolelta, mallia löytyi normaalilla pituudella ja sitten tässä vajaamittaisessa culottes-mallissa, jota omani ovat. Eli minulle aikalailla normaalia lahkeenmittaa, haha. Nuo ovat mielettömän pehmeät, lämpimät ja mukavat jalassa. Jos raaskisin, niin käyttäisin näitä varmaan päivittäin. Pakko kyllä todeta, että sopivan mittaisten kashmirhousujen etsiminen oli kyllä melkoinen projekti.. Yli vuoden etsinnän jälkeen vihdoinkin löysin nämä.

Mitä sitten tulee niihin tavoitteisiin, motivaatioon liittyen tulevaa, olen itse kokenut lähiaikoina pientä kriisiä. Erityisesti henkilökohtaiseen elämääni liittyen. Vaikka pyrin elämään päivän kerrallaan, ahdistaa tulevan talven lisäksi esimerkiksi se, ettei tiedä yhtään mitä ensi vuonna tapahtuu. Tai siis jollain tapaa toivoisi jonkinlaista muutosta tähän melko rutinoituneeseen arkeen. Muttei oikein silti tiedä mitä? Tai siis ettei minulla ole juuri nyt ainuttakaan suunnitelmaa ensi talveksi tai ensi vuodelle. Paikallaan junnaaminen ahdistaa ja olen jo pohtinut, että olenko alkanut potea näin hieman jälkijunassa jotain kolmenkympin kriisiä? Toivoisi uusia tuulia elämään, kapinoi rutiineja vastaan, ahdistuu tulevasta talvesta, muttei silti oikein keksi toteutuskelpoisia suunnitelmia tai vastalääkettä tähän kaikkeen.

Mikä teitä motivoi eniten? Raha, järkevän palkitsevat tavoitteet ja niiden saavuttaminen, asiakkailta saatu positiivinen palaute vai joku muu?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Ihan kamala, piinaava ja ahdistava esiintymiskammo

Tänään ajattelin sivuta täällä aihetta, jota en ole tainnut käsitellä blogissa kertaakaan. Tiedättekö, vaikka muiden ihmisten mielestä saatankin ehkä vaikuttaa rohkealta ja sosiaaliselta tyypiltä, jolle vieraiden tai puolituttujen ihmisten kanssa höpöttely on ihan normihommaa, löytyy asiasta myös toinen puoli. Olen nimittäin todella esiintymiskammoinen tyyppi, joka kammoaa maailman eniten suuren ihmisjoukon edessä esiintymistä. Oikeastaan en edes keksi mitään kamalampaa kuin se, että jostain syystä olisi PAKKO luennoida jostain asiasta sadoille ihmisille. Varmasti jopa siinä määrin, että keksisin jotenkin keinon luistaa koko hommasta. Tämä koko asia tuli nimittäin mieleeni tällä viikolla kuunnellessani Ysistä Viiteen-podcastiä (ihan lempparini nykyään, suosittelen kaikille työelämä-aiheista kiinnostuneille), jossa asiaa käsiteltiin. Muistin, että minunhan piti kirjoittaa aiheesta jo viime talvena.

Miksi ulospäin sosiaaliselta vaikuttava tyyppi sitten jännittää? En tiedä! Yksinkertaisesti kroppani tekee tepposet siinä kohdin, kun pitäisi ottaa lava haltuun ja olla ison ihmisjoukon edessä keskipisteessä. Tämä pätee myös äänityksiä, videoita ja kaikkia semmoisia tilanteissa, joissa tulee se fiilis, että hei, nyt tulee olla skarppina. Mitä tulee esimerkiksi IG Storiesiin, en ole sielläkään höpötellyt mitään aikoihin ja syy on tosiaan se, että ajatus itseni kuvaamisesta jotain selittäen yksinkertaisesti ahdistaa. Todellinen minä ja se kesken IG Stories-videon jäätyvä (ja sen saman videon julkaisematta jättävä) Iines ovat kuin eri planeetoilta. Mikä siinä onkin, että pelkästään se ajatus siitä, että joku nyt näkee tämän, pistää jännittämään? Tosin, sitten kun pääsen vauhtiin ja eroon siitä tietynlaisesta ensi minuuttien kammosta, voin kyllä todeta jopa nauttivani esiintymisestä. En kammoa olla esillä, vaan nimenomaan sitä esiintymistä.

Yksi elämäni kamalimmista kokemuksista tähän liittyen on yläasteelta, jolloin jouduin pitämään luokan edessä esitelmään äidinkielen tunnilla. En muista mistä aiheesta, mutta esitelmä ahdisti siinä määrin, että unohdin hengittää kunnolla ja pyörryin. KYLLÄ! Vaikkei tilanteessa sinänsä ollut tietenkään mitään niin kamalaa. Oma tuttu luokka ja sitä rataa, mutta tuo kummittelee edelleen mielessäni. Voipi olla, että juuri tuo samainen huono kokemus onkin syypää esiintymisjännitykseeni? Tai ylinpäänsä se, että niihin inhottaviin esiintymisiin on kouluissa juuri pakotettu. Mielestäni kenenkään ei pitäisi koulussa joutua tekemään jotain, mikä ahdistaa tai mitä ei halua. Vähän sama homma kuin se perinteinen ”koulussa on pakko syödä ja maistaa kaikkea”. Pahimmassa tapauksessa pakottaminen johtaa juuri niihin traumoihin, vaikka tarkoitus olisikin alunperin ollut hyvä. Ala-asteella vihasin koulun näytelmiä, joissa halusin olla aina ennemmin kertoja, koska en ole koskaan kokenut näyttelemistä mitenkään omaksi jutukseni. Vaikka kertojalla olikin paljon puhuttavaa, ei se ahdistanut lainkaan. Toisaalta, jännittääkö lapsia esiintyminen ikinä siinä määrin kun vanhempia..?

Silloin kun niitä esitelmiä on ollut yksinkertaisesti pakko pitää (esimerkiksi AMK:issa), olen todennut, että omalla kohdallani helpottaa asiaa hieman se, että valmistaudun todella hyvin. Olen tyyppi, joka suunnittelee, tekee muistiinpanoja ja haluaa valmistautua perusteellisesti asioihin. Joku ehkä saattaa samaistua siihen tunteeseen kun menet sinne ihmisten eteen ja pääsi ikäänkuin tyhjenee kaikesta siitä, mitä olit ehkä aikonut sanoa. Siksi muistiinpanoista onkin ainakin omalla kohdallani paljon apua. Tilanteen keskellä mietit, että sanotko nyt jotain tyhmää, teetkö virheitä tai huomaako joku ulospäin, että olet aivan paniikissa? No, olen aina kuullut sitä samaa, ettei jännitys näy ulospäin, mutta sisimmissäni käyn läpi kyllä melkoisia kauhunhetkiä. En ole itse todellakaan tyyppi, jonka voisi repiä pakasta ja heittää lavalle kertomaan aiheesta X.

Itse en sitten taas jännitä lainkaan asiakastapaamisia tai vaikkapa työhaastatteluita. Tai edes sitä, että kerron ihmisjoukolle pöydän ääressä kaiken aiheesta Y. Noh, nyt kun ajattelen niin en oikeastaan edes jännitä mitään muuta kuin esiintymistä ja verikokeita, ah. Siinä onkin sitten semmoinen kauhukaksikko, että! Koen jopa olevani melko hyvä esiintyjä silloin kun se tapahtuu esimerkiksi työn merkeissä, pöydän ääressä ja tutusta aiheesta. Sitävastoin nimenomaan se kun joudut pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen sinne huoneen eteen pitämään sitä presistä. Se on se pahin. Kun muut odottavat hiljaa, että avaisit sanaisen arkkusi. Ja oikeasti, kuinka kamalia ne ”tutustutaan toisiimme vähän, kerro jotain itsestäsi”-ringit ovat. Yäkk!! Se oman vuoron odottaminen on nimittäin maailman piinallisin asia huolimatta siitä, että luulisi itsestään puhumisen olevan jokaiselle ihmiselle juuri se kaikkein luontevin asia? Nuo ovat niitä tilanteita, jolloin miettii jo pakenevansa vessan kautta kotiin jonkun tyhmän verukkeen, kuten äkillisen sairastumisen voimin ja kyllä, onhan tämä nyt ihan älytöntä. Mikä siinä sitten onkin niin pirun ahdistavaa?!

Juteltuani tästä aiheesta tuttujen kanssa olen todennut: Esiintymisjännitys on loppupeleissä todella yleistä. Ja juuri yksi niistä asioista, joita ehkä harvemmin otetaan esille, koska nykyään tuntuu olevan itsestäänselvyys, että ihmisiltä odotetaan juuri niitä erinomaisia esiintymisvalmiuksia, kykyä heittäytyä ja mitä ikinä. Nyt kun ajattelen, niin on itseäni juuri jostain syystä jopa nolottanut myöntää, että esiintyminen suuren ihmisjoukon edessä jännittää. Ja miksi ihmeessä? Kaikkihan me olemme erilaisia, eikä jokaisesta ihmisestä voi olla erinomaiseksi esiintyjäksi. Eihän meistä kaikista ole fyysikoksi, kilpaurheilijaksi tai taiteilijaksikaan? Omalla kohdallani tämä on ehdottomasti hyppy epämukavuusalueelle, vaikkei asiasta esimerkiksi työelämässäni ole mitään haittaa ollut. Tuskin kukaan entisistä tai nykyisistä työkavereistani, edes ystäväni tästä edes tietävät. Silti toivon, että joskus vielä löytäisin niitä tehokkaita keinoja päästä asiasta yli, vielä en nimittäin ole niitä keksinyt. Onnistuneet ja mielekkäät esiintymiskokemukset ovat ehkä hälventäneet kammoa, mutta luultavasti tämä on asia, jota pitäisi treenata todella usein, jotta pelosta pääsisi kunnolla eroon.

Onko joukossa muita esiintymiskammoisia?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Viimeinen kesäasu

Hello! Viikonloppuna saavutettiin ainakin meidän terassilla melkoisia lämpölukemia. Alan jo olla niin tottunut tähän ”ikuiseen kesään”, että en varmaan käsitä tilannetta lainkaan siinä vaiheessa kun ei enää oikeasti tarkene  niissä hameissa, collegepaidoissa ja ilman pipoa. Itse olen jo ainakin parin viikon ajan bongaillut ulkona ihmisiä täysissä syystamineissa. Siis vaikka ulkona olisi ollut +20c! Ihan kun porukka pyrkisi elämään sen todellisen vuodenajan mukaan, vaikka lämpömittari kertoisikin toista. Jotenkin hölmöä itse viilettää t-paidassa melkein hiki otsalla kun ohi kävelee tyyppi takki päällä ja kaulaliina kaulassa. Ehkä ihmiset jo pikkuhiljaa tosiaan odottavat sitä syksyä tulevaksi ja ovat malttamattomina jo kaivelleet kaulaliinat kaapin uumenista. Itse en ihan vielä lukeudu näihin, vaikka olenkin pipon jo pari kertaa laittanut päähäni, heh.

Jostain syystä olen pantannut näitä kesäisiä asukuvia jo useamman viikon, mutta vielä ehtii hyvin hehkuttaa niitä kesäkelejä. Hameesta on matkan varrella tullut hurjasti kyselyitä ja kyseessä on siis kirppikseltä keväällä ostamani hame. Ja hei, itseasiassa myös tuo toppi on melko tuore kirppislöytö! Muutama viikko sitten poikkesin Punavuoren Relovessa, josta bongasin heti tuon Topshopin valkoisen ”hippitopin” viidellä eurolla. Kesällä on iskenyt vahvasti joku hamemania. Tajusin nimittäin, että olen käyttänyt hameita tai mekkoja viimeiset pari kuukautta melkeinpä päivittäin, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.  Pitkään jatkuneet helteethän selittivät tietysti valinnan hellehameisiin, mutta toivottavasti hamekelit jatkuvat vielä pitkään syksyyn.

Olin viime viikolla pari päivää kotosalla pojan kanssa, joka sairastui flunssaan. Taas. Sain alkuviikosta tarhasta puhelua kesken päivän, että pojalla on alkanut kamala yskä. Huh kun sitä panikoikaan kun huomaa, että päikkäri soittaa! Kotiin lämpimään suihkuun höyryhengittelemään ja chillailemaan lasten Netflixin pariin. Perjantaina kuume nousi taas uudelleen ja viikonloppu oltiinkin kotona toipilaina. Ihan perusmeininki meillä nykyään.. Perhanan flunssakausi!

Kävin myös itse perjantaina lääkärissä ja huhhei, vihdoin edes jonkinlainen selitys tälle jo kohta kuukauden kestäneelle flunssalle ja lämpöilylle. Allergiani ovat ylläpitäneet poskiontelontulehdusta ja tämän vuoksi olenkin juuri se huono-onninen allergikko, jonka flunssat kestävät aina ikuisuuden. Argh. No kiva kuitenkin tässä vuosien ihmettelyn jälkeen saada joku selitys. Nyt kuitenkin tehokkaat nenäsuihkeet käytössä ja tarkoitus karkoittaa pöpöt lopullisesti veks. Ja toivottavasti pian, alkaa kroppa nimittäin olla jo melkoisen kankea tästä liikunta-paussista.

Tänään hieman lyhyemmät jorinat, koska maanantai. Jos teillä muuten on jotain erityisiä postaustoiveita, niin niitä saa taas ehdottaa 🙂

Tykkäättekö asusta?

 

Ps. Onko syysflunssat päässeet jo iskemään teihin vai oletteko toistaiseksi säästyneet niiltä?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

LA Shopping List

En ole varmasti vuosikausiin tehnyt reissuihin ostoslistoja, enkä oikeastaan toisaalta edes ihan kamalasti ostanut matkoilta tavaraa.. Vuosi vuodelta ovat ostosten määrät vähentyneet, mutta myönnän kyllä, että varsinkin Jenkkeihin reissatessa ovat ostaripäivät kyllä loman kohokohtia. Kyllä, rakastan kierrellä kaupoissa ja erityisen hyvin tämän tietää Tommi… Olen juuri semmoinen stereotyyppinen nainen, joka menee suorastaan transsiin shoppailureissuilla. Tuntuu kun kävelisin pilvien päällä ja on todella ihanaa kierrellä kaupoissa, vaikkei mitään edes ostaisi. Olen todella systemaattinen shoppailija ja olen kehittänyt erilaisia keinoja tehokkaaseen kaupoissa kiertelyyn. (Kamala, kuulostaa ihan siltä kun tämä olisi joku ongelma :D)

Ripeä kartoitus siitä mitä etsii, varautuminen ennakkoon siitä, missä kaupoissa haluaa käydä ja mihin haluaa panostaa. Useimmiten tiedän jo ennakkoon kauppaan astuessa, että onko siellä minulle mitään vai ei, koska otan yleensä selvää etukäteen mitä missäkin on ja mihin haluan mennä. Tottakai niitä yllätyksiäkin aina on.. No, vaikken nyt haluakaan kannustaa tuhlailuun tai ylenpalttiseen kuluttamiseen, niin tämän pienen shoppailu-ylistysvirren jälkeen ajattelin tehdä poikkeuksen ja pitkästä aikaa tehdä vanhan tyyppisen ostoslista-postauksen. Mitä haluan ostaa Cali-reissulta ja missä haluan käydä? Postauksessa on muuten seassa todellisia TB-kuvia viiden (!!!) vuoden takaa, joita kaivelin Facebookin arkistoista..

Aloitetaan mielestäni parhaimmasta ostoskeskuksesta: Santa Monica Place. Pitkän ostoskadun varrella on oikestaan kaikki, mitä tarvitsee. Sephora, Foot Locker, Nike, Forever 21, Free People, Patagonia, LEVI’s, MAC, Nordstrom, Steve Madden ja ainakin sata muuta liikettä. Kaikki semmoiset (ainakin omaan mieleeni olevat) ”perusliikkeet” löytyvät helposti samasta paikasta ja ennen shoppailua voi vaikka käydä käppäilemässä Santa Monica Pierillä tai hurvittelemassa pierin huvipuistossa. Olen myös jo pitkään halunnut käydä hypetetyssä The Grove-ostarissa, jota kutsutaan Los Angelesin parhaimmaksi ostariksi. Myös kuuluisa Rodeo Drive on jokaisen LA-matkailijan must-see, mutta toisaalta sitten myös ökyliikkeineen semmoinen, mihin ei ehkä ole jokaisella reissulla järkeä mennä uudelleen, ellei nyt ihan oikeasti ole tarkoitus ostaa jotain kalliita merkkijuttuja. Perusjutut kun löytyy muista ostareista, vaikka Rodeo Drive ihana paikka onkin! Mikäli reissuun mukaan lähtevä ystäväpariskuntamme haluaa käydä Rodeo Drivella niin varmasti siellä piipahdamme tällä kertaa.

Kaukaisuudessa Santa Monica Pier.. Nuo strandin erikoiset talot ovat myös aina itsessään jo melkoinen nähtävyys!

Sitten niihin ostosjuttuihin!

 

Calvin Kleinin alusvaatteet. Parhaita!! Aivan super hinta-laatusuhde ja viimeksi Havaijilta hamstrasin CK:n alkkareita outletista jollain vaivaisella 3 dollarin kappalehinnalla. Olin aikaisemmin intona Victoria’s Secretin alusvaatteisiin, mutta omalla kohdallani se juna meni jo vuosia sitten. En edes muista milloin olisin viimeksi ostanut VS:ltä mitään, ehkä juuri pari vuotta taaksepäin muutamat alkkarit. Kotiasut sun muut alkavat jo olla niin riistohinnoissa ja huonoa laatua, että ostan ennemmin vastaavanlaiset paremmilta merkeiltä jopa halvemmalla. Ja noin yleisesti outletit ovat Jenkeissä ihan paras juttu ikinä! Havaijilla löysin viimeksi aivan parhaimmat outlet-paikat ikinä, mutta Loseissa nuo outlet-kylät ovatkin sitten vähän pidemmän matkan päässä.

Uudet tennarit itselleni ja pojalle. Urheilumerkit ovat ihan erityisesti semmoisia, jotka kannattaa ostaa Jenkeistä! Huomattavasti edullisempia siis. Nike, Vans.. Lasten merkkilenkkarit ovat semmoisia, joista saa Suomessa maksaa ihan järjyttävän paljon. Näköjään myös yritän ovelasti tehdä meidän pojasta myös Nike-fania, mutta pitäähän sitä mukavat kengät olla. Uudet juoksulenkkarit olisi myös ostoslistalla itselleni ja viimeiset kolmet juoksulenkkarit olenkin ostanut juuri jenkkireissulta.

Ei nyt varsinaisesti liity shoppailuun, mutta Universal Studiosille meno on vielä hieman auki. Olen itse käynyt siellä muutamaan otteeseen, eli omalla kohdallani ei ole mikään pakollinen, mutta myönnän kyllä, että paikka on jokaisella kerralla tosi elämys! Täytyy tutkia vielä tarkemmin, mitä juttuja siellä olisi perheen pienimmille 🙂

Laukku / iso shopper. Laukkutyttö 4ever. Jos raaskisin, ostaisin sen Balenciagan A4:sen (joka tosin ei ole kovin kannattava ostos Euroopan ulkopuolelta), mutta jotenkin en tällä hetkellä millään halua maksaa laukusta paljoa, kun säästän parhaillani muihin juttuihin. Joku isompi uusi laukku on edelleen etsinnässä, semmoinen mihin mahtuisi läppäri ja muuta sälää. Tämä ei ole mikään akuutti juttu, mutta pidän kuitenkin laukun osalta silmät auki!

Markettimeikit (Loreal, Maybelline. Revlon…) ovat Jenkeissä superhalpoja ja jos itse tarvitsisin uusia meikkejä, hamstraisin varmasti juuri niitä. Toisaalta, pari uutta ripsiväriä voisin ostaa varastoon. Isot ”drug storet” ovat niin hyviä apajia löytää kaikenlaista tilpehööriä. Ennen hamstrasin aina esimerkiksi vitamiineja, nykyään käyn lähinnä kurkkimassa, että olisiko jotain uusia erikoisempia juttuja tarjolla.

Minä surffaamassa, haha! Onkohan tämä peräti toinen kerta ikinä kun postaan blogiin surffikuvia? Toisaalta olen viimeksi surffannut 3v sitten Jaavalla alkuraskaudesta, jolloin piti olla tosi varovainen. Hannaan aina kylmän veden vuoksi, enkä esimerkiksi Portugalissa päässyt veteen ollenkaan.. Nuo Cali-aallot taas ovat jotenkin ärsyttäviä omaan makuuni, saa nähdä menenkö ekaa kertaa näiden kuvien jälkeen siellä veteen 😀

Sephora. Ah!!! Ennen kannoin Sephoraan jopa pari sataa euroa rahaa per matka (apua!). Sormet oikein syyhyivät NARS:in, Benefitin ja Too Facedin hyllyllä, mutta nykyään tulee huomattavasti harvemmin ostettua reissusta kosmetiikkaa. Silti Sephora on aina listalla niissä paikoissa, joissa on ihan pakko käydä. Ja kyllähän sieltä aina jotain kivaa löytyy! Viimeksi shoppailin erilaisia sheet maskejä, joilla hellin ihoa auringonoton jälkeen. Tällä kertaa voisi taas tutkailla mitä kaikkea uutta ja ihmeellistä on pinnalla kauneusmaailmassa. Jotenkin ainakin voisin kuvitella, että luonnollisuus on pop.

Kombucha. Harmi, että kombuchan raahaaminen kotiin on hieman hankalampaa, mutta onneksi lomalla voi vetää kombucha-överit. Kombuchassahan on pieni määrä alkoholia, joten jos juon päivittäin pullollisen, meinaako se, että olen viettänyt lomaa hurjasti jatkuvasti pienessä hiprakassa? 😀 Maailman paras kombucha on ihan ehdottomasti GT’S Kombucha. Jos olisi yhtään ylimääräistä aikaa, niin kartoittaisin ihan ehdottomasti maahantuonti-mahdollisuuksia tuolle. Halukkaat bisnespartnerit saavat ilmoittautua!

Silver Lake Hollywoodin kupeessa on paikka, jota ehkä kuitenkin odotan tällä reissulla kaikkein eniten. Moon Juice, kivikaupat ja muut hihhulipuodit. Silver Lake on nimittäin paikka, jossa juuri näitä löytyy. Josset ole vielä tutustunut Moon Juiceen, niin suosittelen kurkkaamaan. Valikoimista löytyy adaptogeenisiä terveys- ja kauneustuotteita, jotka ovat nyt todella pinnalla varsinkin Loseissa. Itseäni himottaisi varsinkin SuperYou-adaptogeenivalmiste, joka lievittää stressiä ja alentaa kortisolitasoja. Näihin kiinnostaa ehdottomasti perehtyä tuolla! Oikein sormet syyhyten odotan, että pääsen tuonne ja raportoimaan myös teille kaikista kiinnostavista jutuista. Myymälöistä voi ostaa myös erilaisia mehuja, puhdistusjuomia ja esimerkiksi CBD-öljyllä höystettyjä smoothieita.

Täytyy reissun jälkeen yrittää muistaa tehdä joku vanha kunnon ostospostaus!

Onko teillä jotain juttuja, joita ostatte erityisesti juuri Jenkeistä?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.