Julkaistu

Ystävyyssuhteeni aikuisena

Usein ystävyys- ja ihmissuhteet muuttuvat ainakin jossain määrin aikuistuessa. Mikäli nyt eivät täysin muutu, niin ainakin muuttavat muotoaan. Pisimmät ystävyyssuhteet omalla kohdallani ovat semmoisia, jotka ovat alkaneet joko ala- tai yläasteella. Siis kun puhutaan niistä, jotka ovat edelleen suurissa määrin läsnä elämässäni.

Omalla kohdallani ystävyyssuhteet aikuisena tarkoittavat tietynlaista äänetöntä luottamusta. Vaikka ystävät eivät olisikaan fyysisesti läsnä niin usein, tiedät kuitenkin heidän olevan siinä tarpeen tullen. Tukenasi. Ja tietysti päinvastoin. Aikuisuuden ystävyysuhteet ovat kumppanuutta, sielunsiskoutta, eivätkä enää ehkä samoissa määrin sitä, että vietät konkreettisesti aikaa tämän kanssa, kaupoissa kiertelyä ja yleistä hengailua, mitä se nyt joskus teinivuosina  enemmänkin oli. Nyt aikuisena toinen on se, jonka kanssa puntaroidaan asiota, tuetaan vaikeina hetkinä ja nimenomaan sitä henkistä tukea. Ei sillä, että hengailu tai kaupoissa kiertely olisi meiltä aikuisilta kiellettyä, päinvastoin! Sehän on ihanaa, mutta olen ainakin itse kokenut, että sille vain on nykyään perheen ja muun arjen ohella vähemmän aikaa.

Kun perheen ja arjen lomassa vapaa-aikaa ei ole enää aivan yhtä paljoa kuin joskus ennen, panostaa mielellään myös ystävien suhteen niihin timantteihin, joille oikeasti haluaa sataprosenttisesti antaa aikansa. Itse ainakin noudatan ystävyyssuhteiden suhteen seuraavaa: Määrä ei merkkaa mitään, vaan ihmissuhteiden laatu. Kun alkaa kartoittamaan sitä suhteiden todellista laatua, lähtevät helposti karsintalistalle ainakin ne tapaukset, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Jos autan ystävää pahan päivän tullen, toki toivon, että vaikeina aikoina saan myös toiselta samanlaista tukea, vaikken tietysti tarkoita tällä sitä, että ystäväni olisi minulle jotain velkaa siitä, että tuen tätä. Ymmärrätte nyt kuitenkin varmasti pointtini.

Minulla on noin kourallinen, ehkäpä 5 semmoista sydänystävää, joille voin kertoa lähestulkoon mitä vain ja keiden kanssa olen yhteyksissä melkeinpä päivittäin. Vaikka en hetkeen näkisikään ystäviäni, on yhteydenpito silti todella tärkeää. Kuvat, kuulumiset, ääniviestit ja muut tyttöjen jutut. Välillä voi mennä useampi päivä tai jopa viikko siitä, ettei ole johonkin ystävään yhteydessä, mutta itse ainakin tunnistan hyvät ystävyyssuhteet siitä, että pienen tauonkin jälkeen tuntuu siltä, kuin ei oltaisi erossa oltukaan! Suuri onni on pitkäaikainen ystäväverkosto, mutta olen usein miettinyt, että aikuisena on oikeasti melko hankalaa saada uusia ystäviä. Tiedättekö, jotenkin ainakin itsestäni tuntuu, että aikuisena semmoinen ”hei, voisiko meistä tulla kavereita”-meininki on jotenkin ”noloa” vaikkei se edes ole! Ja pakko myös todeta, että kenelläkään läheisimmistä ystävistäni ei ole lapsia ja toisaalta joskus mieltäni on painanut juuri se, ettei ole ketään ”mammakaveria” vertaistueksi.

Koen, että minulla on melko hyvä ihmistuntemus ja aistin helposti potentiaalisen ystävän. Tiedättekö sen tunteen kun ”kuudes aisti” antaa uudesta henkilöstä tietynlaisen vaikutelman, hyvän, huonon tai joskus harvoin semmoisen mysteerisen, josta ei oikein ota selvää muuta kuin tutustumalla. Useimmiten nuo mysteeritapaukset ovat paljastuneet todellisiksi timanteiksi, jotkut ihmiset kun puhkeavat kukkaan vasta syvemmän tutustumisen jälkeen. Sitten taas on niitä tapauksia, joista saa heti semmoiset vibat, että nyt ei kemiat oikein kohtaa. Tai päinvastoin, tuntuu että klikkaa heti ensi hetkellä! Ja sehän on täysin normaalia, eihän sitä voisikaan olettaa, että me kaikki miljardit ihmiset tulisimme toistemme kanssa toimeen, siinä tapauksessa maapallo olisi todennäköisesti hieman erilainen paikka, parempi siis.

Olen itse kokenut monenlaisia ihmissuhteita. Niitä, joissa minusta on jollain tapaa yritetty hyötyä (valitettavasti ihmisillä riittää monenlaisia motiiveja, vaikken itse pidäkään minkäänlaisesta tuomitsemisesta), pidetty vakio-olkapäänä suruille, mutta karattu pois heti toisen murheiden kohdalla ja sitten tottakai niitä aivan upeita ja toivottavasti loppuelämän mittaisia ystävyyksiä, jotka antavat hurjasti. Ehkä tärkein juttu ystävyydessä on arvostaa toista ja toisen erilaisuutta. Kaikki eivät ole kuten sinä, mutta sehän siinä rikkaus onkin. Jokaisella meistä on opetettavaa ja annettavaa toiselle osapuolelle 🙂

Kimono / No brand

Toppimekko alla / Gina tricot

Kello / Swatch

Korvarenkaat / Glitter (aitohopea, saatu)

Sandaalit / Sam Edelman

Ja hei, aiheesta toiseen. Olin nimittäin superinnoissani näistä asukuvista jostain syystä. Kuvissa nimittäin supermukava vaatekappale, jonka ostin Köpiksestä, eli siis tietysti tuo vihreä kimono. Tuo on sieltä samaisesta oudon nimettömästä putiikista, josta mainitsin aikaisemmin, jossa kävi maksuvälineenä vain käteinen. Oli pullollaan juuri erilaisia vastaavanlaisia kimonoja eri pituuksissa ja printeissä. Eivät olleet mitään aivan edullisia, mutta sitäkin kauniimpia!

 

Ovatko teidän ystävyyssuhteet muuttaneet muotoaan aikuistuessa?

Onko teidän ystäväpiirissänne enemmän ”mysteeritapauksia”, vai niitä keiden kanssa on klikannut heti ensi hetkestä lähtien?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Nousevana trendinä luonnollisuus

Juuri tässä yksi päivä mainitsin ystävälleni siitä, kuinka innoissani olen siitä, että luonnollisuus on noussut hiljalleen trendiksi oikeastaan kaikkeen. Kaiken contouringin, filleriövereiden ja ripsenpidennysbuumin jälkeen on jotenkin ihana huomata, että luonnollisuus on yleistynyt ja ehkäpä monella on tullut jonkinlainen mitta täyteen tietynlaisen ehostautumisbuumin jälkeen? Ainakin omalla kohdallani on jo vuosia noussut asteittain esiin luonnollisempi suuntaus. Vuosi toisensa jälkeen olen vähentänyt meikkaamista ja hiustenlaittoa, siinä missä turha shoppailu on vähentynyt, on samalla hakeutunut myös ehostautumisen kanssa minimalistisempaan suuntaan. Ihmisten ilmoille lähdetään todella vähäisellä meikillä tai välillä menee useita viikkoja lainkaan ilman meikkiä, kuten nyt kesällä. Eikä se haittaa ollenkaan, vaikka toki myönnän, että pidemmän meikittömän jakson jälkeen kotivaatteissa röhnöttäessä kieltämättä jo kaipaa pientä ehostausumista, heh.

Itse olen testaillut vaikka mitä härpäkkeitä aina rakennekynsistä ripsenpidennyksiin. Enkä tietysti väitä, että näissä mitään vikaa olisi todellakaan, vaan ehkä sitä kuinka itse on alkanut vierastamaan ”ylimääräisiä asioita”. Kymmenen vuotta taaksepäin, eli suunnilleen blogin alkuaikoina oli mottona enemmänkin more is more. Mitä isompi tukka, mitä värikkäämmät rakennekynnet, tummempi rusketus, harkitumpi asukokonaisuus ja huolitetumpi meikki, sitä parempi. Noh, olin jossain määrin melkeinpä kävelevä Barbie 😀 Muistan tuolloin, kuinka tärkeää itselleni oli juuri se, että olen erityisesti töissä ”huoliteltu”. Käytin aina luomiväriä, tein rajaukset silmiin (nykyään en ikinä jaksaisi päivittäin!!), olin tarkka ripsistä (silloin jo) ja esimerkiksi asusteet olivat vaatteiden lisäksi todella tärkeitä. Yleinen koristautuminen siis. Nyt kun taas ajattelen taaksepäin, voi herranjestas kun olen muuttunut! (Voisinkin pitkästä aikaa muuten tehdä joku päivä tb-postauksen!) Vaikka olenkin aina ollut tyyppi, joka ei kyllä häpeile mennä minne tahansa ilman meikkiä tai kulkea verkkareissa ympäriinsä, niin siisti työpukeutuminen on aina ollut itselleni tärkeä juttu. Ennen viime vuotta olin mennyt ilman meikkiä töihin ehkä pari hassua kertaa, outoa! Mutta, kun kaikesta turhasta pääsee eroon, hoksaa viihtyvänsä paremmin ilman. Pidän omista kynsistäni, hiusteni luonnollisesta sävystä ja ripsistäni.

Mistä se semmoinen ”täydellisen ulkokuoren” hakemisen tarve sitten johtuu? Ekana voisi heittää huonon itsetunnon, mutta en itseasiassa koe, että minulla olisi koskaan ollut huonoa itsetuntoa. Enemmänkin vertaisin tätä jonkinlaiseen nuoruuden täydellisyyden hakemiseen, juuri ulkoisten seikkojen avulla. Nyt kymmenen vuotta taaksepäin kun päinvastoin pyrkii olemaan ”täydelliSEMPI” päinvastoin niiden sisäisten seikkojen puolesta. Eihän kukaan ole täydellinen! Voipi olla, että se todellinen minä on ollut kovin hakusessa tuolloin parikymppisenä. On ollut hieman epävarma siitä, mitä haluaa elämältään ja kuka se todellinen minä oikeastaan on? Ehkä nuori sielu silloin pyrkii kompensoimaan tätä niillä ulkoisilla seikoilla, tietynlaista persoonan kypsymättömyyttä. Ja okei, myönnettäköön, että olihan myös ulkonäkötrendit tuolloin hieman erilaisia, enkä koe olleeni ainut näin ”härpäkkeiden kera” kulkeva.

Nykyään taas on ihana olla enemmän se oma itsensä, ilman turhia härpäkkeitä. Toki, onhan minulla ollut pitkään hiustenpidennykset ja muutaman kerran on myös ollut ripsenpidennykset. Tällä hetkellä voin todeta, ettei minulla ole mitään ylimääräistä. Ja olen tyytyväinen itseeni juuri tämmöisenään. En ole koskaan toivonut olevani kukaan muu ja ollut melko sinut itseni kanssa. Silti kaikilla, myös minulla tietysti on niitä ultimaalisia rumuuspäiviä ja sen semmoista. Olen kuitenkin hyväksynyt ne seikat, joiden suhteen ”en ole täydellinen” ja että olen itselleni hyvä juuri tämmöisenään. Ja sitten pieni ristiriitaisuus: Asia, josta en ainakaan vielä toistaiseksi (ehkä) halua luopua ovat hiuksenpidennykset. Tällä hetkellä minulla ei ole pidennyksiä, mutta näiden hiuskatastrofien jälkeen olen päättänyt pysyä pidennyksissä niin kauan, että hiukseni kasvavat edes siihen polkkamittaan. Tukkani on edelleen todella lyhyt päältä ja sanoisinko, että jos kaikkien hiusten pituus olisi edes 10cm enemmän, pysyisin täysin mieluusti omalla tukallani. Eli toivottavasti ensi vuoden puolella voin viimeinkin sanoa pidennyksille heippa. Siihen asti on se ainoa ylimääräinen härpäkkeeni 😀 Kampaamoaikaa tässä odotellen, heh. Aikomuksenani on jokatapauksessa kasvattaa oma hiustenväri esiin.

Toppi / Forever 21

Hame / 2nd hand

Kengät / Vans

Korvikset / Glitter (saatu)

Kaulakoru / Glitter (saatu)

Ja jos nyt yleisesti vertaa Suomen kauneustrendejä muihin maihin, poikkeavat ne todella paljon. En ole esimerkiksi nähnyt missään niin paljoa ripsenpidennyksiä kuin Suomessa, joissain maissahan ne ovat ihan harvinaisuus. Mitä tulee käsitykseeni (ainakin menneiltä vuosilta) on esimerkiksi ruotsalaisille ja norjalaisille todella tärkeää rusketus, solkussa ravaaminen on ihan yleinen juttu. Suomessa kun oikeasti varmaan kukaan ei enää käy solariumissa. Onko kellään tietoa ovatko ruotsalaiset edelleen yhtä solkuttajia..? Ja esimerkiksi Los Angelesin naisten todella vahvasta ulkonäköön ja plastisuuteen panostamisesta en edes jaksa aloittaa. Silti uskon, että luonnollisuus on nostanut päätään kaikkialla. Panostetaan enemmän hyvinvointiin ja terveeseen ihoon, tällöin on ok viettää meikittömiä päiviä ja huoleton, laittamaton kampauskin on täysin ok. Semmoiseen lopputulokseenhan pyritään ihan muotoilemallakin.

Ja hei ps. Haluan vinkkailla teille yhdestä loistavasta jutusta! Sain jakoon linkin, jota kautta saatte 30€ käyttörahaa Airbnb:lle rekisteröityessänne. Itse innostuin Airbnb:stä viime vuoden aikana, perheenä matkustaessa kun on huomattavasti hotellia parempi vaihtoehto yöpyä ”kotioloissa” ja perheenä matkaillessa pyrimmekin aina kun mahdollista, yöpymään apartment-tyylisesti. Eli jos kiinnostaa 30€ käyttöraha Airbnb:lle, rekisteröidy tästä. Paljastan myös, että selasin eilen illalla ihania Airbnb-majoituksia Tahitille ja Moorealle… Tähän ei ehkä tarvita enempää sanoja…

 

Herättääkö aihe teissä jotain ajatuksia? Onko joku muu siirtynyt lähivuosina ”luonnollisempaan minään”? 

 

Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Lapsen eka yö omassa sängyssä (iik!) ja muita kuulumisia

Hupsista, oli aamupöhnässä tullut pieni virhe otsikkoon, mutta korjasin sen näin jälkeenpäin ;D

Tällä viikolla on koittanut virallisesti paluu arkeen. Työt, tarha ja sen semmoista. Viime viikkoina olemme koko perhe nukkuneet hieman vaihtelevasti. Poika on ollut jo jonkin aikaa öisin todella levoton. Ensin arvelimme, että syy on puhkeavassa poskihampaassa, sitten tuli se flunssa ja tosiaan, vaikka flunssa on sairastettu niin villit yöt jatkuvat edelleen. Ehkäpä se on tämä kuumuus.. Tässä eräänä iltana oltiin Tommin kanssa molemmat aivan silmät ristissä 22.30 aikoihin sängyssä kun eräs pieni herra vielä mönkii täysillä, eikä suostu käymään nukkumaan. Vaikka siis olemme heränneet ihan normaaliaikoihin reippaasti ennen kahdeksaa ja päikkäritkin olleet ihan kohtuullisia, ei mitään superpitkiä.

No, viimeinen viikko ollaan pojan kanssa nukuttu alakerrassa futonilla, jossa olen todennut pääsevän huomattavasti helpommalla. Alakerrassa on viileämpää ja futonilla ei tarvitse olla ihan kokoajan heräämässä ja panikoimassa, että toinen pyörii sängystä alas jostain kulmasta. Yleensä kun herään yöllä, niin napero pyörii milloin missäkin, eilen herätessäni puoliksi lattialla pitäen futonin reunaa tyynynä.. Muilla näin hurjia unissaan pyörijöitä? On jo käynyt mielessä, että olisiko pian edessä se omassa sängyssä nukkumisen harjoittelu? Ja arvatkaa! Eka yö omassa sängyssä on nyt takana.

Pojalla on nyt ollut hetken semmoinen ”juttu”, että haluaa illalla katsoa isin kanssa telkkaria ja on tottunut siihen, että mennään yhdessä kaikki nukkumaan, kuten muutamina iltoina ollaan menty. Toissailtana nukahti isin viereen sohvalle. Kai tämä on jotain semmoista, että halutaan olla isoa poikaa 😀 Aikaisemmin kun painuttiin aina ennen ysiä pojan kanssa kaksin yläkertaan ja tämä suorastaan aina oikein odotti sitä, keräsi unikirjat ja lelun valmiiksi mennen odottelemaan portaiden alle. No nyt tämä onkin sitten lähtenyt jatkuvasti karkuun tuolta omasta huoneestaan, eikä nukuttamisesta ole tullut mitään kun tämä tietää isin vielä valvovan, (”Minäkin haluan!”).

Eilen sitten hetken mielijohteesta keräsin unikirjat sun muut pojan omaan sänkyyn ja pian tämä jo kantoi itsekin erään kirjan ja laittoi sänkyyn. Sinne sitten lukemaan iltasatuja, näin me ollaan toimittu siis aina päikkäreiden suhteen, jotka pieni nukkuu omassa sängyssään. Menin itse pötköttämään futonille viereen ja hetken päästä tämä nukahti. Ja mikä hulluinta, ei herännyt kertaakaan yön aikana hulisemaan, että olisi halunnut viereen! Olen aivan ällistynyt! Menikö se tosiaan näin helposti? No katsotaan kuinka seuraava yö menee, toistaiseksi ajattelin helteidenkin vuoksi kuitenkin edelleen nukkua pojan kanssa tämän huoneessa futonilla 🙂

Useinhan tämmöisissä jutuissa tarvitaan vain sitä päättäväisyyttä, tottakai lapsi saattaa kapinoida ekoja kertoja, kuten joskus aiemmin kun ollaan yritetty omassa sängyssä nukkumista, mutta harvalla hommat varmasti menevät kerralla nappiin. Kun jaksaa olla sinnikäs ja olla ajattelematta niitä ”ei pieni halua nukkua yksin”-juttuja, niin kaikki sujuu varmasti hienosti. Ainakin tämä meidän herra nukkui tosiaan varsin sikeästi ja tyytyväisenä yksin sängyssään, verrattuna siihen millaista pyörimistä, yöllisiä huutoja ja potkimista meidän perhepetiys on useimmiten ollut, haha. Kamalinta on se, että tunnen itseni jotenkin julmaksi kun siirrän lapsen omaan sänkyyn, vaikka kyseessä on täysin normaali juttu. Varsinkin siis kun lapsi on jo yli 2-vuotias ja nukkunut tähän saakka kaikki yöt vieressämme. Vanhemmillehan tämä loppupeleissä varmasti on rankinta kun on tottunut siihen, että pieni myyryläinen tuhisee vieressä.

Töihinpaluu on sujunut kiireisissä merkeissä lähinnä sähköpostia purkaessa, voiton puolella ollaan jo! Paras asia ikinä on muuten palata lomalta keskellä viikkoa, tulee nimittäin nopeammin viikonloppu. Yay! Kuten keskiviikkona ohimennen kirjoittelinkin, olen pyrkinyt olla marmattamatta näistä helteistä. Niin monta vuotta on toivottu kunnollista kesää Suomeen ja sen kerran kun semmoinen saadaan, tulee heti ensimmäisinä viikkoina marmatusta sieltä täältä kuumuudesta. Ja kyllä, rajansa tietty kaikella. Onhan helleputki ollut jo aivan käsittämättömän pitkä, mutta ainakin tämä kesä jää mieleen! Tietysti olen välillä itsekin tuskaillut kuumasta kelistä, meidän pihassa (=sauna) ja viimeksi keskiviikkona kahvilassa työskennellessä kun hiki vain valui ympäri kehoa ja kasvoja, mutta silti olen pyrkinyt nauttimaan. Rakastanhan matkustaakin trooppisiin maihin! Mutta, meidän ilmastointi on kyllä osoittautunut kuitenkin aivan ihanaksi härveliksi näillä keleillä! (Ja useinhan niillä lomareissuilla on kuitenkin aina se ilmastoitu huone, johon illalla pakenee kuumuutta :D) Ja joo, ulkona en ole kyllä kertaakaan tänä kesänä kokenut, että olisi yksinkertaisesti niin kuuma, että toivoisin kesän jo menevän ohi. Kai sitä yrittää miettiä asioista ennemmin niitä positiivisia puolia, toki ymmärrän että oltavat voivat oikeasti olla äärimmäisen tukalat huonosti kuumaa kestäville tai esimerkiksi raskaana oleville ihmisille (apua!!!).

Vielä pukkaa asukuvia Köpiksestä. Kuvan kukkahameen ostin myös reissusta. Tämä löytyi semmoisesta pienestä ”nimettömästä” putiikista Nørrebrohon vievän sillan kupeesta Nørrebrogadelta. Putiikissa kävi vain käteinen ja se oli täynnä ihania kimonoita, koruja, astioita ja ties mitä! Yritin urkkia nyt jälkeenpäinkin sen nimeä, mutta eipä löydy. Melkoinen mysteerikauppa siis.

Hame / No brand

T-paita / H&M Premium

Kengät / Toms

Aurinkolasit / Prada

Noniin, kello tulee seitsemän ja olen jo saanut tämän postauksen naputeltua. Huhhei! Heräsin tänään jo 5.30 miehen kolinoihin, enkä enää saanut unta, joten päätin nousta itsekin puuhastelemaan hommia koneella. Nyt siis työjuttuja kovalla tempolla ja sitten iltapäivällä fokus viikonloppuun! 🙂

Loistavaa viikonloppua! Kertokaa ihmeessä, millaisia kokemuksia teillä on lapsen omaan sänkyyn totuttelusta.

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Paluu arkeen ja mietteitä helteiseltä heinäkuulta

Köpis on ollut reissun jälkeen aktiivisesti mielessä ja olenkin jo tiiraillut päivittäin, että jos tulisi jotain hyviä lentotarjouksia! Kamala kun jaksan vieläkin jankata täällä tästä samasta reissusta. Haha! Sanoisinko, että viimeisten viiden vuoden aikana olen löytänyt aikalailla kaksi kohdetta Euroopassa, jotka ovat iskeneet minuun aivan kympillä. Siis niin täysillä, että voisin harkita jopa muuttoa jompaan kumpaan näistä. Ensimmäinen oli Biarritz ja nyt sitten Köpis. En oikein tiedä, mikä näissä kummassakin niin paljon viehättää? Ehkäpä juuri semmoinen tietynlainen boheemius, rento ilmapiiri ja kuitenkin jonkinasteinen ”hienostuneisuus”. Ranskassakin kun on mielestäni sitä jotain.

Lupasin aikaisemmin yrittää esitellä jotain Köpiksen ostoksia, mutten ole yksinkertaisesti ehtinyt! Tässä asussa kuitenkin yksi ostoksistani, joka löytyi sieltä aiemmin esittelemästäni Second Wardrobe – 2nd hand-liikkeestä. Hame on IRO:n ja voi hitto kuinka ihastuin tuohon! Merkkinä IRO oli itselleni vieras, mutta olen nyt innostunut selailemaan brändin valikoimaa mm. the Outnetistä. Ihania juttuja!!

Nyt kesällä olen viettänyt ihan ennätyspaljon aikaa hameessa ja mekoissa. Tietysti ihan myös näiden helteidenkin vuoksi. Ihan kamalasti ei nimittäin ole houkutellut ajatus pukea päälle farkkuja, huhhei! Mitä tulee noihin Köpiksen kirppiskauppoihin, niin juuri tuommoisia ihania hameita olisi löytynyt vaikka millä mitalla. Samasta liikkeestä lähti matkaan muuten myös Acnen vihreä neulemekko <3 Upeat löydöt siis! Vähän harmittaa, etten löytänyt niitä Acnen farkkuja käytettynä ja loppupeleissä ostin mustat Pegit sitten uusina. Mustat arkifarkut kun oli muutenkin ostoslistalla syksyksi, vaikka olisikin ollut ihan megajuttu löytää ne alle puoleen hintaan 2nd handinä..

Balenciagan City on kulkenut nyt matkassa about päivittäin, onhan se lempilaukkuni. Nyt kun ei ole tarvinnut lomalla rahjata laukussa työläppäreitä ja muuta tavaraa, niin on helposti pärjännyt Cityllä, johon mahtuu aivan erinomaisesti semmoiset arjen normaalikamat. En ole itseasiassa edes aikoihin haaveillut uudesta laukusta, voitteko uskoa! Vielä vajaa vuosi sitten luolasin Celinen Mini Luggagen perään ja Havaijilla kävinkin sitä kaupassa kyyläilemässä. Nyt olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että toistaiseksi en tarvitse uutta laukkua. Jos lähivuosina jonkun ostan, niin luultavasti se on Balenciagan Papier B4, jota olen tässä pari vuotta tuumaillut ja käynyt muutamaan otteeseen liikkeissä katsomassakin. Mutta, joskus sitten.. Ehkä.

Jorinat sikseen. Tänään koittaa siis paluu arkeen. Mietin koko eilisen jo valmiiksi työjuttuja ja mitä kaikkea täytyy tällä viikolla hoitaa, eli käytännössä olin jo henkisesti eilen töissä, vaikka aluksi lupasin itselleni, että suuntaan ajatukset työhommiin vasta keskiviikko-aamuna kun avaan työkoneen kannen. Perus minä. Vaikka lomailu on kivaa, niin on töihinkin mukava palata. Jatkuva lomailu ja tietynlainen rutiinien puuttuminen, sekä paljolti kotona kyhnyttäminen äänikirjoja kuunnellen lamaannuttaa aivot pitkässä juoksussa, ainakin siis minulla. Onneksi on blogi, niin on saanut kuitenkin puuhasteltavaa heinäkuun ajaksi. Lupaukseni itselleni työsyksyksi on yrittää olla stressaamatta liikaa tai yrittää olla olematta mikään yli-ihminen, jossei siihen ole ylimääräistä energiaa.

Mitä tulee tähän kesään, oli heinäkuu ehdottomasti tämän kesän huippuaikaa! Vaikka ensimmäinen lomaviikko menikin pienessä sopeutumis-stressissä kun mieli vielä harhaili työarjessa, niin voin sanoa olevani todella rentoutunut ja levännyt tämän kuukauden jäljiltä. Vaikka mistään pitkistä yöunista ei voikaan puhua, olen tehnyt juuri niitä asioita, joista nautin, viettänyt aikaa perheen kanssa ja pojan seurassa leikkien. Vaikka lomakaan ei aina ollut ihan silkkaa zen-momentia ja chillailua, niin aivan paras kesäloma kuitenkin! Tosin, se Linnanmäki on edelleen käymättä kunnolla sitä minun ja pojan hieman mönkään mennyttä kertaa lukuunottamatta, argh! No mutta eihän elokuu nyt vielä syksyä meinaa, vaikka loma loppuisikin 😉

Monet varmasti hyppivät ja kiljuvat riemusta kun helteille on luvattu loppu. Tänä kesänä kun ei totisesti ole lämpöä ja aurinkoa puuttunut. Olenkin itse pyrkinyt ottamaan siitä kaiken irti ja yrittää olla viimeiseen asti valittamatta lämmöstä. Nyt kun kerrankin on sitä oikeaa kesän lämpöä Suomessa, niin pitäisi ottaa kaikki irti ja varmasti valtaosa suomalaisista onkin niin tehnyt. Viimeksi eilen istuin illalla sohvalla neulomassa kun t-paidan alla valui hiki norona, mutta joo. Kesä on kerran vuodessa. Voin paljastaa, että olen täsä viime viikkojen aikana viettänyt aika paljon aikaa kotona pelkästään bikinien alaosa päällä, ihan siis melkein aamusta iltaan, haha! Onneksi meillä on kotona ilmastointi, joka on ollut suuri ilo niinä päivinä kun ei oikein ole jaksanut hengailla meidän pihalla noin +40c lämmössä (sinne ei siis tuule ikinä.. :D). Toivottavasti aurinko ja lämpö jatkuvat ainakin jossain määrin. Muuten tulee melkoinen ikävä niitä tunnelmallisia kesäiltoja terasilla istuen, samalla kun poika puuhailee vieressä vaippasillaan omia vesileikkejään.

Ja hei, lähiviikkoina voisin taas toteuttaa toivepostauksia! Muutamia aiemmin lupaamiani postauksia on vielä luonnoksissa kun en ole ehtinyt niitä viimeistelemään, mutta jos toivot postauksia jostain tietystä aiheesta, NYT SAA TOIVOA JA EHDOTTAA! 🙂

Aivan parasta elokuun ensimmäistä teille <3

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Vain huono äiti lomailee

Meillä oli miehen kanssa viime viikolla ”vaihtovapaat”. Ensin vietti mies pojan kahdenkeskistä laatuaikaa kotona alkuviikon minun ollessa Kööpenhaminassa ja minä taas olin loppuviikon, sekä viikonlopun pienen kanssa kaksin kotona kun mies lähti Kotkan meripäiville ja Hankoon surffaamaan. Poika oli loppuviikon kamalassa räkätaudissa ja viime päivät ovatkin menneet siitä toipuessa. Usein juuri miehet lähtevät ”poikien reissuille” mökille tai muuta, mutta tuntuu välillä, että se olisi meiltä äideiltä jotenkin kiellettyä. Ilman lasta siis. Me pyrimme siihen, että molemmat saavat tasapuolisesti myös omaa aikaa, sekä sitten myös kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa. Olihan kumpikin meistä vuorollaan myös hoitovapaalla (johon lämmöllä kannustan kaikkia miehiä!!) Vauvavuosi tottakai vierähti jo imetyksenkin vuoksi melkolailla minä ja vauva yhteen liimattuina, mutta noin muuten olemme pyrkineet siihen, että molemmat vanhemmat olisivat lapselle suurinpiirtein yhtälaisia kiintymyksen kohteita. Joissakin perheissä voi dynamiikka olla kovin eri ja isä esimerkiksi paljon poissa kotoa, jolloin on luonnollista, että äidistä muodostuu se ”ykkösturva”. Eikä tämäkään väärin, jokainen perhe tottakai tekee tavallaan.

Kuten monet ehkä tietävät, olemme perheen kesken yhdessä käytännössä aina (tietysti työpäiviä lukuunottamatta), eikä poika ole ollut vielä ainuttakaan yötä luotamme poissa tai itseasiassa edes nukkunut meistä erillään. Hoidossa tämä on ollut (päiväkodin lisäksi) reilun kahden vuoden aikana vain muutaman kerran, joista näistäkin kaksi oli muuttomme, sekä päiväkodin vanhempainilta. Se kolmas olikin sitten viime kesänä se yksi ja ainoa kerta kun olemme olleet illallisella ilman pienokaista, ihan vain pariskuntana 😀

Miksi vanhemmat eivät sitten saisi ottaa sitä omaa aikaa arjesta? Tuntuu, että vanhempi (tai siis useimmissa tapauksissa se äiti) leimataan huonoksi ja itsekkääksi, jos uskaltaa ottaa yhtään aikaa itselleen tai saati sitten sanoa sitä ääneen. Voin kertoa, että jokainen tarvitsee hetken aikaa välillä itselleen. Olit sitten äiti tai et. Kuinka kykenet olemaan hyvä ja jaksava vanhempi, jos omat voimavarasi ovat miinuksen puolella tai oma identiteettisi on hukassa sen vuoksi, ettet ehdi lainkaan toteuttaa itseäsi? Tottakai äitiys on ja pysyy, enkä tietenkään haluaisi olla ilman lastani. Siltikään äitiys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ainoastaan äiti, enkä siellä äitiyden maskin takana lainkaan enää se nainen, joka ennen äitiyttäni.

Mietin, että voisiko yksi syy äitien uupumukseen olla juurikin tietynlaisessa identiteettikriisissä. Siinä, että unohdetaan se kuka on sisimmissään ja keskitytään vain siihen äitiyteen? Kaikissa äitiyden kierteissä kun pitäisi kuitenkin muistaa myös se, kuka minä olen. Siis äitiyden lisäksi. Kun muistelen taaksepäin meidän (tottakai todella ihanaa) vauvavuottamme, totesin yksi rankimmista tuntemuksista olleen tunne siitä, että ainoa tehtäväni on olla kävelevä maitokone. Kyllä, sanoin sen ääneen. Ainakin omalla kohdallani se ”oma itseys” oli kovin hukassa tuon vuoden aikana. Eikä siinä, on luonnollista että vauvavuosi tietenkin menee kovin vauvapainotteisesti, eihän siinä mitään väärää ole. Muistan itsekin ne harvat kerrat kun oli suoranainen ihme kun lähti käymään nopsaa postissa yksin.

Toisaalta sitten vauvan tai 1-vuotiaan kanssa on kuitenkin niin erilaista kuin 2-3-vuotiaan kanssa, joka tarvitsee seuraa, aktiviteetteja ja toimintaa jokainen sekunti. En olisi esimerkiksi itse tohtinut laittaa alle vuoden ikäistä päiväkotiin (esimerkiksi senkään vuoksi, etten kokenut tätä vielä fyysisesti niin kehittyneeksi, esimerkiksi kävelyn osalta), mutta en toisaalta tuomitse toista äitiä, joka siihen päätökseen tulee. Uskon itse, että jokainen äiti on juuri se paras äiti omalle lapselleen, sekä tekee juuri ne päätökset, jotka ovat omalle perheelle parhaita. Voin myös rehellisesti todeta, että kesälomailu taaperon kanssa on kyllä ihan kokopäivätyötä. Monet kun usein ajattelevat, että lapsen kanssa kotona oleskelevat äidit pääsevät helpolla tai että kotiäitien elämä on ikuista lomailua. Omalla kohdallani voin todeta, että ehkä jopa töissä on pitkässä juoksussa helpompaa kuin kotimammailla. Jos siis sen ”rankkuuden” puitteissa asiaa mietitään. Olen myös kuullut ilmiöstä, jossa lapsettomat ajavat asiaa saadakseen samat perhevapaat kuin lapsellisilla. Jep. Perhevapaathan kun juuri ovatkin sitä ”lomaa”. Ja eihän siinä, voihan se joillekin ollakin ja kiva heille! Jokatapauksessa, poika palasi tänään takaisin hoitoon ja itse palaan myös ylihuomenna takaisin töihin. Nämä kaksi päivää ajattelin aivan röyhkeästi lomailla, eli toisinsanoa hommailla normaalisti näitä blogijuttuja (kuten aikalailla jokaikinen päivä vuodesta, haha).

Ja koska tilanteet eivät läheskään aina ole niin yksinkertaisia, tulee muistaa, että lapset, äidit, perheet ja tietysti myös tilanteet ovat erilaisia. Se ei kuitenkaan tee äidistä sen huonompaa, oikeuta ketään tuomitsemaan toisen äidin valintoja tai tapoja toimia. Kuinka moni lapsi viettää esimerkiksi kokonaisia viikonloppuja isovanhempien luona? Mitäs sitten kun näiden lasten vanhempi arvostelee toista äitiä siitä, että tämä jättää lapsensa pariksi yöksi toisen vanhemman, eli isän luokse lyhyen lomareissun ajaksi? Tai siitä, kun äiti viettää muutaman lomapäivän vieden lapsen tarhaan? Onko näillä tuomitsevilla tyypeillä oikeasti niin puhtaat jauhot pussissa, että he ovat oikeutettuja arvostelemaan muiden vanhempien valintoja tai kykyä oikeasti asettua heidän kenkiinsä ja tilanteisiinsa?

Ja loppuun on todettava: Voi hyvä luoja kun te keillä on paljon tukiverkostoa ja hoitointoiset isovanhemmat lähellä, olette todella onnekkaita! Meidän tukiverkostomme on aikalailla nollissa, joten aina hyvät hoitajatkaan eivät ole aivan itsestäänselvyys. Kiittäkää tukiverkostoanne <3

No, mitä mieltä olette? Saako äiti olla muutakin kuin äiti? Sallitaanko äideille lomailu?

 

Kuvat Jutta.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.