Julkaistu

Maailmanympärysmatkan kohokohdat

Näin reissun jälkimainingeissa ovat monet ystävämme kysyneet, että mikä paikka oli mielestämme paras ja mitä kohteista jäi mieleen? Olemme myös tehneet Tommin kanssa keskenämme listauksia omista suosikeistamme, mutta ajattelin käsitellä kohteita vielä näin omassa postauksessaan 🙂

Kiteytettynä olin itse tyytyväinen kaikkiin kohteisiin, jotka kuitenkin loppupeleissä tarjosivat melko erilaisia ja monipuolisia kokemuksia. Voisin mennä jokaiseen paikkaan uudelleenkin ja suosikkien valinta on vaikeaa, mutta..

Los Angeles

 

Koko reissulta olivat omat suosikkini aivan ehdottomasti ensimmäinen kohteemme Los Angeles ja toinen kohteemme Moorea. Tosin, näin olin ajatellutkin jo alkuun ja onhan Los Angeles ollut muutenkin jo vuosia meidän ylivertainen suosikkikohteemme, jonne on aina yhtä mukava palata. Ranskan Polynesia oli ollut oma haaveeni niin monta vuotta, että täytyy sanoa tuon etapin olleen minulle todellinen unelmien täyttymys. Ja juuri niin ihana kuin olin ajatellut, varsinkin lumoavan kaunis Moorea.

Aivan hurja ikävä Loseihin, taas!

Moorea

 

Aivan ylivertaisesti täytyy todeta, että Moorea on kaunein paikka, jossa ikinä olen käynyt. Paratiisisaari siis aivan sanan varsinaisessa merkityksessään. Hämmästelin jokaisena päivänä saaren kauneutta, joka oli kuin suoraan sadusta. Kukkia, vihreitä laguuneja ja korkeita huippuja. Vaikka saari onkin pieni, tarjoaa se silti todella monipuolisia kokemuksia ja maisemia.

Useana iltana kävelin pimeällä tuonne laiturille ihmettelemään täydellistä tähtitaivasta, bongailemaan lentokoneita ja tähdenlentoja. Ihmettelimme myös vaaleana hohtavaa Linnunrataa ja löysimme joka ilta uusia tähtikuvioita.

Tahiti

 

Kahden Moorealla vietetyn viikon jälkeen matkasimme lautalla Ranskan Polynesian pääsaarelle Tahitille, jossa yövyimme viisi yötä täydellisen mustahiekkarannan äärellä. Tuplasateenkaaria ja mielettömän kauniita auringonlaskuja, myös Tahiti oli äärimmäisen kaunis, mutta silti kovin erilainen Mooreaan verrattuna. Ainoa asia, joka Ranskan Polynesiassa tympi, oli todella korkea hintataso kaikessa.

Uusi-Seelanti

 

Uudessa-Seelannissa kiertelimme autolla pohjoista saarta ja etappimme olivat Waihi Beach, Ohope, sekä Raglan. Pidin näistä kaikista, mutta omaksi suosikikseni nousi aivan ehdottomasti pieni Raglanin hippikylä saaren länsirannikolla, jossa olisi viihtynyt pidempäänkin. Päiväreissulla ajoimme Tairuaan ja Hot Water Beachille.

Reissun suurin yllättäjä oli ehdottomasti Uusi-Seelanti, johon suhtauduin ennakkoon melko avoimin mielin. En rehellisyyden nimissä tiennyt juurikaan, mihin siellä kannattaa mennä, mitä nähdä tai ylinpäänsä juurikaan uusiseelantilaisesta kulttuurista. Kuten aikaisemmin kirjoittelinkin, yllättivät eniten ihmisten ystävällisyys, rentous ja autenttisuus. Muihin kohteisiin verrattuna oli turismia loppupeleissä verraten vähän, pienet kylät yllättivät positiivisesti hyvällä fiiliksellä ja rauhallisuudellaan.

Eräs ystäväpariskuntamme on lähdössä Australiaan tänä vuonna ja he kyselivätkin, että kannattaisiko samalla reissulla nähdä myös Uusi-Seelanti? Meidän mielestämme aivan ehdottomasti! Mielestäni Uusi-Seelanti on aivan liian pimennossa esimerkiksi Australiaan verrattuna, ottaen huomioon kuinka monipuolinen maa on. Toki, saarivaltion kaukainen sijainti on varmasti suuri syy siihen, ettei Uusi-Seelanti tule kyseeseen ihan jokavuotisena matkakohteena, mutta kerran elämässä-juttuna suosittelen aivan kaikille. Luonto, ihmiset ja yleinen meininki yllättävät takuuvarmasti positiivisesti. Varsinkin luonnon monimuotoisuutta jaksoin ihmetellä kerta toisensa jälkeen. Välillä olimme kuin Jurassic Parkissa ajellessamme sademetsissä ja hetken päästä vaihtuivat maisemat peltoihin.

Australia

 

Viimeinen kohteemme reissulla oli Australian Gold Coast. Lensimme Aucklandistä Brisbaneen (muistaakseni noin 4h) ja Brisbanen kentältä otimme junan Gold Coastille. Australian viikkoina ajoimme myös muutamaksi päiväksi tunnin matkan päähän etelään Byron Bayihin, vierailimme Currumbinin Wildlife Sanctuaryssä katsomassa pelastettuja eläimiä, köröttelimme bussilla Burleigh Headsiin, Coolangattaan ja noin muuten otimme melko rennosti matkan viimeisessä etapissa. Yksi kohokohdista oli ehdottomasti Crystal Castle ja yleisesti Byron Bay.

Gold Coastilla majoituimme Palm Beachillä Royal Palm Resortissa, johon mainitsin olleeni tyytymätön. Palvelu oli tympeää, eikä netti toiminut kuin respassa. Matkan edetessä muutin hieman mielipidettäni huoneistohotellin suhteen ja totesin, että kai sitä olisi paljon huonommassakin paikassa asustaa. Noin yleisesti kiinnostaa Australiassa tämän reissun jälkeen yhä enemmän Perth, pohjoinen Queensland ja autiomaat.

Mietimme myös viime viikolla, että jos olisimme saaneet valita yhden kohteen, jonne reissu olisi vielä jatkunut, mikä se olisi ollut? Tommi olisi valinnut Balin tai Sri Lankan, minä itse taas Fidzin, Samoan tai Balin. Jos matkasuunnitelmaan olisi vielä saanut tehdä pienen muutoksen, olisimme ottanut yön-parin stopoverin Singaporeen paluulentoja helpottamaan, vaikka sinänsä reitti yhdellä vaihdolla olikin Australian lennoksi melko simppeli.

 

Mikä kohteista kiinnosti teitä eniten?

 

Ps. Jos teitä kiinnostaa lukea postauksia jostain tietystä paikasta, löytyy blogin alalaidasta haku-toiminto, jolla voi hakea aiempia matkapostauksia 🙂

 

Postaus sisältää kaupallisen linkin

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Oletko sinäkin empaatikko?

Olen monesti kirjoittanut olevani todella empaattinen ihminen. Lapsesta saakka olen ollut todella herkkä huolestumaan kaikesta ikävästä ympärillä ja keräämään itseeni suurin piirtein kaikki maailman murheet. Tiedättekö, ihan kun olisin joku sieni, joka imee itseensä kaikki tunteet ja energiat ympäriltään, olivatpa sitten hyviä tai huonoja. Jos seurueessa tai tilassa on kireä ilmapiiri, tunnen sen todella nopeasti omassa fiiliksessäni. Vähän kun nappaisin mukaani kaikki ilmassa leijailevat asenteet ja tunteet itseeni. Välillä tunnen surua, pelkoa, ahdistusta tai sitten taas päinvastoin positiivisia tunteita, jotka ovat ympärillä olevien ihmisten. Monta vuotta ajattelin, että okei, välillä tulee ja menee outoja tunnetiloja, joille ei löydä mitään selitystä. Tyrkytettiin diagnooseja masennuksesta ahdistuneisuushäiriöön, mutta oikeastaan vasta viimeisen parin vuoden aikana olen oivaltanut, että okei, ehkä vain olen tämmöinen. Empaatikko nimittäin.

Tunneälyni on todella vahva, murehdin helposti muiden ihmisten huolia, pyrin jatkuvasti miettimään niihin ratkaisuja päässäni. Imen helposti itseeni muiden negatiiviset tunnetilat ja menen helposti tolaltani yleisestä ”maailman kurjuudesta”. Joku voisi kutsua sitä välinpitämättömyydeksi, mutta minulle tietynlaisen kuoren luominen kaikkea semmoista ikävää ja negatiivista vastaan, johon en itse (ainakaan sillä hetkellä) voi vaikuttaa, on ollut oman terveyteni kannalta paras ratkaisu. Pahimmassa tapauksessa empaattinen ihminen huolehtii kaikesta, turhasta ja tärkeästä, jopa voi jopa johtaa itsensä loppuun polttamiseen. Itselleni tunne siitä, että velvollisuuteni on yksinkertaisesti ratkaista kaikki ympärillä pyörivät ongelmat välillä A-Ö, olivat ne sitten omia tai eivät, on varsin tuttu. Helposti tämä onkin johtanut siihen, että on aivan liian kiltti ja tunnollinen. Vuosia sitten sain melkein allergisia reaktioita niistä somefeedillä vilisevistä ”nyt oivalsin, että olen erityisherkkä ja maailmani avartui”-jutuista, mutta okei, myönnettäköön, että ymmärrän nykyään ilmiötä huomattavasti paremmin. Vaikka erityisherkällä ja empaatikolla onkin useita samoja ominaispiirteitä, on kuitenkin kyse eri asioista. Empaatikko voi kuitenkin olla myös erityisherkkä ja päinvastoin.

Jos ”ei-normaalia herkempi ihminen” luontaisesti blokkaa tietyt ympäristön ärsykkeet, eli ei välttämättä alitajuisesti edes reagoi niihin, ei empaatikolla ole samanlaista suojamekanismia. Kaikki ympärillä olevat äänet, valot, ihmisten eleet ja energiat, eli käytännössä kaikki, mitä ympärillä tapahtuu, rekisteröityvät tajuntaan sellaisenaan ilman suodatinta. Itselläni vaatii todella paljon, että pääsen niin keskittyneeseen tilaan, etten huomaisi kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Lapsen kanssa on tämä siinä mielessä vielä aivan huomattavasti ”pahentunut”, että ollessani lapsen kanssa on jokainen sekunti täysin vaistomaisestikin tietoinen siitä mitä lapsi tekee, missä hän menee ja mitä ympärillä tapahtuu. Tämä varmasti onkin merkittävin syy miksi olen parin vuoden aikana kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota, koska välillä on asian kanssa toimiminen oikeasti todella haastavaa. Myös oman ajan merkitys on korostunut aivan huomattavasti. Siitä on tullut jopa välttämätöntä. Sanoisin jopa, että äitiys on kaivanut sisältäni esiin sen empaatikko-puolen.

Ja oikeasti, se on pitkässä juoksussa todella raskasta olla ihan jokaikinen hetki vastaanottavainen kaikelle mahdolliselle mitä ympäriltä tulee. Joskus ihan rehellisesti jopa esitän, etten kuule mitä ihmiset sanovat jos yritän keskittyä johonkin muuhun asiaan. Vaikka puoliso olisi lapsen kanssa minun tehdessä vaikkapa töitä, olen silti läsnä ihan kaikessa mitä ympärillä tapahtuu. Vähän kuin osallistuisin kaikkeen siihen, mutta samalla myös niihin omiin juttuihini. Tästä syystä suosin olla omissa oloissani varsinkin silloin kun haluan oikeasti saada jotain aikaiseksi, mietiskellä tai yleisesti ajatella.

Tulisin hulluksi, jossen saisi viettää niitä omia hetkiäni, jolloin vain olen yksinäni ajatusteni kanssa. Tuolloin tunnen ”latautuvanani”. Vaikka olenkin melko sosiaalinen, olen kuitenkin viime vuosina oivaltanut, että loppupeleissä olen melko introvertti. Tämän oivaltaminen on sinänsä ollut omituista, koska olen aina pitänyt itseäni ekstroverttina. Ehkä kyse onkin ollut enemmän siitä, että olen yrittänyt kieltää ja sulkea pois niitä introvertin piirteitä ajattelemalla esimerkiksi, että minussa on jotain vikaa, jossen aina jaksa riekkua viikonloppuisin jossain tai ettei se ole ok, että välillä vietät aikaa ihan vain itsesi kanssa, tehden niin-en-mitään. Usein introverttius ja ekstroverttius kärjistetään ääripäiksi olettaen, että ekstrovertti on aina äänessä ja introvertti hiljainen vetäytyjä. Ihmisessä voi kuitenkin olla paljon piirteitä ja ominaisuuksia näistä molemmista, vaikka olisikin introvertti. Itse tasapainoitan introverttia puoltani juuri vapaalla, jolloin mielelläni vietän aikaa pienen lähipiirin kesken. Rakastan viettää aikaa ihan vain kotona perheen kanssa. Tai yksin viikonlopun juoksulenkillä. Silloin kun ei tarvitse käyttää ihan kamalasti energiaa siihen sosialisointiin, joka taas voi toisenlaiselle ihmisille olla päinvastoin energiaa tuova asia vaikka kokoajan. Mutta kyllä, nautin ilman muuta myös siitä sosialisoinnista, mutta vastapainona niille rauhallisille hetkille.

Myös empaattisuuden voi kääntää voimavaraksi. Kun tunteet oppii tiedostamaan ja erottamaan sen, milloin tunne on omaa ja milloin jonkun toisen henkilön, on niistä myös helpompi päästää irti. Itselläni on auttanut se, että olen pyrkinyt ottamaan tiettyihin asioihin jonkinlaisen hälläväliä-asenteen. Siis semmoisiin, joista ehkä aikaisemmin on juurikin stressannut turhaan ja joihin et voi juuri nyt vaikuttaa. Kuten Facebook-ryhmässä kotoa karanneen kissan kohtaloon tai juuri ne kaikki suuren maailman murheet. Sinänsä hassua, koska eihän kukaan vaikkapa murheistaan kertova ystävä tietenkään ajattele, että minun tulisi jollain tapaa ratkaista noita ongelmia, vaan kyse on vain omasta tuntemuksestani. Jos ystävä on surullinen, tunnen tavallaan tuon surun omana tunteenani. Mietin useinkin muiden ihmisten murheita ja asioita, vaikkeivat ne nyt minun harteillani olisikaan.

Puoliso on esimerkiksi joskus ihmetellyt, miten pystyn ignooraamaan tietyt ikävät asiat, kuten olla katsomatta tai välittämättä surullisista eläinvideoista tai tarinoista. Vastaus on yksinkertaisesti siksi, koska ahdistun niistä niin paljon, että välillä on ihan itsensäkin kannalta pakko yrittää olla tiedostamatta tiettyjä asioita. Ei ole kyse siitä, että en välittäisi, vaan siitä, että jos sallin itseni välittää, välitän aivan liikaa ja tulen surulliseksi asioista, joille en välttämättä itse siinä hetkessä voi tehdä mitään. Tietynlainen suojakeino ikäänkuin. Nyt taannoin ahdistuin valtavasti tuotantoeläinten kohtelusta maidontuotannossa  erästä kirjaa lukiessa ja päätin, että vähennän kotona maitotuotteiden määrää radikaalisti!

Joku siellä varmasti nyt miettii, että ei hittolainen, taas yksi höpömääritelmä ihmisille, jotka haluavat uskotella olevansa erilaisia ja uniikkeja. Mutta niin, emmehän me kaikki ole samanlaisia tai saati sitten suhtaudu asioihin tai ympäristön ärsykkeisiin samalla tavalla. Enkä nyt myöskään missään nimessä väitä, että kaikkien herkkien ihmisten masennus- tai ahdistuneisuusdiagnoosit olisivat vääriä, mutta joissain tapauksissa varmasti. Jos kyse on yksilön ominaispiirteestä, tunteiden käsittelykyvystä ja yleisesti suhtautumisesta emotionaalisiin seikkoihin, ei ratkaisu ole turruttaa niitä lääkkeillä, vaan oppia hallitsemaan omia suojautumiskeinojaan ja blokkaamaan itsensä turhilta ärsykkeiltä. Onko ihmisessä jotain lääkkeillä korjattavaa vikaa vain sen vuoksi, että tämän biokemia on ehkä jo synnynnäisesti erilainen kuin toisella? Aivan! Emme me ole toistemme klooneja, miksi pitäisikään olla? En itse myöskään häpeile näyttää tunteitani. Itkeä tai nauraa aina kun siltä tuntuu. Mielestäni tunteiden näyttäminen on äärimmäisen tärkeää, eikä minua nolota lainkaan itkeä työpaikalla, jos joku ärsyttää aivan suunnattomasti. Tai sitten taas revetä ääneen huonolle vitsille. Monelle suomalaiselle tunteiden näyttäminen voi olla epämukavaa ja maailmassa useissa kulttuureissa jopa todella epäkohteliasta.

Empaatikot ovat usein myös vahvasti intuitiivisia ja tämän allekirjoitan. Parin viime vuoden aikana olen harjoittanut intuitiotani ja se on ehdottomasti mahdollista! Kun oppii tunnistamaan erilaiset tunteet ja niiden erot esimerkiksi päätöksenteossa, voi omaa intuitiotaan käyttää tehokkaasti hyväksi erityisesti juuri suurten kysymysten äärellä. Harvemmin sitä tekee intuition saattelemalla kovin vääriä päätöksiä.

Empatiaa pitäisi mielestäni korostaa erityisesti työelämässä, koska varsinkin liike-elämässä on empaattisuudella ollut varsin vähän jalansijaa. Näen itse tämän kuitenkin ehdottomasti asiana, jolla on tulevaisuudessa potentiaalia. Esimerkiksi empaattinen johtaminen on asia, joka voi vaikuttaa merkittävästi työhyvinvointiin. Sitä, että ymmärretään ihminen ja tämän tunteet kokonaisuutena, eikä käsitellä työntekijää sokeasti tämän tuottaman datan pohjalta. Ottaa siis enemmän huomioon ihmisiä, ei asioita. Empaatikoilla on suuri sydän ja he antavat usein asioille tai hankkeille kaikkensa, valitettavasti saatetaan tätä myös käyttää hyväksi. Tämän vuoksi onkin tärkeää tiedostaa omat resurssinsa ja juuri löytää omat toimintatavat, jotka sopivat juuri itselleen 🙂

 

Onko ruudun toisella puolella muita empaatikkoja?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Julkaistu

Viimeisiä viedään ja mistä nuorena haaveilin..

Viimeisiä reissupäiviä viedään ja täällä Gold Coastilla elellään muutenkin jännittäviä aikoja. Odottelemme nimittäin syklonia lähestyväksi! Nyt pari päivää ovat olleet myrskyn merkit ilmassa: Aallot megalomaanisia, kovia tuulenpuuskia ja nyt viikonloppuna odotetaan myrskyn iskevän oikein kunnolla. Tosin, ennustus on muuttunut luokan 2 syklonista lievempään, luokan 1 sykloniin ja pahimmat myrskyennusteet toistaiseksi kumottu. Silti ulkona on jo kolmatta päivää tuullut niin kovaa, että jouduin eilen kääntymään lenkiltä rannalla takaisin ja jouduin tänään altaalla pitämään kaksin käsin kiinni korvakuulokkeista, etteivät olisi lähteneet tuulen mukana 😀 Saa nähdä jääkö myräkkä vain tähän tuuleen! Rakastan myrskyjä ja koen monet luonnonilmiöt hurjan energisoivina. Oli se sitten kova ukkosmyrsky kotona tai reissussa, on niissä jotain jännittävää! Samaistuuko joku muu tähän?

Odotan kotiinpaluuta innolla, mutta tottakai pieni shokki pimeyteen ja harmauteen paluusta jännittää. Kun olemme tämän pian 2,5kk heränneet jokaikinen aamu yhdessä perheenä ja viettäneet lähes jokaisen hetken yhdessä, on tuleva arki varmasti melko erilaista kun palataan päivähoidon ja työrutiinien maailmaan. Ystäväni oli juuri eilen postannut kuvan valoisasta aamusta Helsingissä ja olin aivan ihmeissäni, kuinka valoisaa siellä jo on aamuisin. Näppäilin itseni itseasiassa nyt ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen Forecan appsiin kuikuilemaan Helsingin säätä ja mitä ihmettä, siellähän on plussaa!

Toisaalta odotan sitä, ettei tarvitsisi tuskailla lähes päivittäin kuumuuden kanssa, mutta sitten taas ahdistaa ajatus kerrospukeutumisesta ja loskasta. Perus. Nyt muutamaan vuoteen en ole edes kokenut mitään katastrofaalisia reissusta paluun kriisejä, mutta ennen kärsin niistä aina! Ensimmäinen viikko kotona oli aina ihanaa vaihtelua, mutta heti kun tavarat oli saatu purettua, olisi voinut lähteä uudelleen ja iski kamala ahdistus. Tästä syystä varmaan niin kauan nuorena ajattelin, että lentoemännän työ olisi unelmien täyttymys kun saisi olla usein menossa, näkemässä, kokemassa ja ainakin osittain välttyisi semmoiselta tietynlaiselta paikallaan kököttämiseltä. Toki, sekin on paljon itsestään kiinni ja minkälaista tekee arjestaan tai elämästään yleisesti. (Ja nämä haaveet nyt kariutuivat muutenkin jo lukion jälkeen pariin puuttuvaan senttiin pituudessa 😀 Jos joku toinen oli yo-kirjoitusten aikana selannut huolellisesti yliopistojen hakuoppaita, käytin tuolloin melko paljon aikaa selailemaan lentoyhtiöiden työpaikkailmoituksia, haha.) Hassua miettiä, että missä mahtaisin olla juuri nyt, jos pituus ei olisi ollut tälle unelmalle esteenä!

Nyt on ollut niin kauan poissa kotoa, että ajatus rauhallisesta kotielämästä kaikkine rutiineineen tuntuu kieltämättä mukavalta. Kevääksi on suunnitteilla kivoja juttuja (kuten se virkattujen toppien mallisto, jota olen täällä jo hiki hatussa kyhännyt :D), enkä malta odottaa, että pääsen näiden juttujen pariin. Olemme olleet tämän viimeisen reissuviikon aika paljon menossa, enkä ole ehtinyt ihan kamalasti istuskelemaan tänne respan netin ulottuville. Paluu normaaliin postaustahtiin on luvassa siis ensi viikolla 🙂 Ajatus siitä, että pääsen keskittymään rauhassa blogijuttuihin kuulostaa niin luksukselta kaikkien näiden katkonaisten kirjoitushetkien ja huonojen nettiyhteyksien jälkeen!

 

Ps. Bikinit ovat Halla x Hallan Tutu-bikinit (saatu), joihin olen rakastunut täällä hurjasti ✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Ärsyttävät olettamukset bloggaamisesta x 4

Kivaa alkavaa viikonloppua Gold Coastilta! Kirjoitan viikonloppuna tarkemmin ajatuksiani lähenevästä kotiinpaluusta, mutta tänään listasin muutaman enemmän tai vähemmän ärsyttävän yleisen olettamuksen bloggaajista tai bloggaamisesta, jotka ovat tulleet vastaan myös itselläni tämän kymmenvuotisen bloggaamisen varrella. Olen kirjoittanut useita postauksia työstä somen parissa, ilmiöstä yleisesti ja valitettavasti myös siitä, millaisia olettamuksia monella edelleen tänä päivänä on tästä hommasta.

Oletus, että bloggaaja suostuu sovittuun yhteistyöhön tuotepalkkiolla, tai jopa sillä verukkeella, että voisi itse ostaa tuotteet alennuskoodia vastaan. Huoh. Blaah. Argh! Kyllä, joillain yrityksillä on edelleen pokkaa ehdottaa näitä tämmöisiä, eikä tunnuta aina oikein ymmärrettävän, ettei niillä shampoopurkeilla nyt ihan oikeasti makseta asuntolainan lyhennystä tai ruokaostoksia kaupassa.  Eri asia, että tästä tekemästään työstä pitäisi vielä itse maksaa! Vaihtotalous oli ja meni tuhansia vuosia sitten, tiedoksi vaan. Tottakai on eri juttu suositella omasta vapaasta tahdosta loistaviksi koettuja tuotteita ja sitä tekee mielellään, oli tuote sitten saatu tai omilla rahoilla ostettu. Tehdystä työstä, jolle asetetaan vaatimukset ja tavoitteet, tulee kuitenkin aina maksaa palkkio. Tuskinpa moni muukaan suostuisi tekemään töitä ilmaiseksi, miksi bloggaajien sitten pitäisi?

Tästäpä pääsemme seuraavaan kohtaan, eli olettamukseen siitä, että bloggaaja mainostaa kyllä ihan mitä tahansa, kunhan palkkion määrästä sovitaan. Jokainen edes vähän omaa mainettaan, brändiään ja yleisesti bloggaajauransa jatkoa ajatteleva osaa kyllä puntaroida yhteistyökumppanit sen mukaan, sopivatko ne blogin imagoon, vai eivät. Mitäs jos minä alkaisin postailla yhteistöitä pikavippifirmojen ja nettikasinoiden kanssa? Tai tahojen, joita vastaan olen aikaisemmin ollut jyrkästi? Entäpä jos vegaanibloggaaja postaisi eines-nugeteista vain sen tähden, että saa siitä rahaa? Olisivatko mielipiteet minkään suhteen enää sen jälkeen uskottavia? Ei, itse en myisi omaa uskottavuuttani ja kasvojani mistään hinnasta. Tai no ”mistään hinnasta”, jos joku olisi valmis maksamaan parisataatuhatta ja voisin sen turvin kaivautua maan alle häpeämään ja kadota kuin sumuun, olen valmis harkitsemaan 😀 Mutta noin pointtina, kuka tätä edes osittain työkseen tekevä olisi valmis omilla kasvoillaan riskeeraamaan tulevan kertaluontoisen helpon rahan toivossa? Tämä on kuitenkin yksi olettamuksista, jotka ärsyttävät kaikkein eniten. Että vaikuttajat ja bloggaajat olisivat rahanahneita ja lahjottavissa olevia mainoskanavia, jotka esittelevät mitä tahansa, jopa ilmaiseksi. Juuri tuossa olettamuksessa unohdetaan koko vaikuttajamarkkinoinnin ydin: Tuotteen ja vaikuttajan yhteensopivuus niin brändin, kuin arvojenkin suhteen.

Some on helppoa hommaa. Tätä sivusinkin jo aikaisemmin ”Bloggaajan työpäivä”-postauksessa. Bloggaajan työ on todella kokonaisvaltaista ja 95% ajasta teet juttuja, joista ei makseta sinulle mitään. Kuten ymmärrätte, täytyy tähän juttuun olla oikeasti tietynlainen intohimo ja rakastaa sitä mitä tekee. Kaikessa työssä on puolensa, kun tein töitä rahoitusalan asiantuntijana, istuin toimistolla 8h ja kun lähdin töistä kotiin, en miettinyt työjuttuja ennen seuraavaa työpäivää. Eipä joutunut koskaan stressaamaan työjutuista työajan ulkopuolella. Tässä hommassa onkin vähän eri, koska ”työ” seuraa sinua käytännössä kaikkialle, ainakin ajatuksen tasolla. Mutta sitten taas tuo tietynlaisia vapauksia, kuten mahdollisuuden organisoida hommat oman mielen mukaan tai työskennellä juuri silloin kun se sinulle parhaiten sopii. Välillä tuntuu, että kaikki, mikä ei liity ihmishenkien pelastamiseen tai rankkaan fyysiseen tekemiseen, ei ole lainkaan rinnastettavissa työhön. Automekaanikko joutuu käyttämään lihastyötä, mutta harvemmin työ on varmasti henkisesti todella kuormittavaa. Juristi joutuu käyttämään ratkaisu- ja päättelykykyään, mutta harvemmin on työ fyysisesti vaativaa. Onko näistä jompi kumpi vähemmän arvokasta työtä? Miksi siis bloggaajan tai yleisesti markkinointiviestintää tekevän työ olisi yhtään sen vähemmän tärkeää tai saati sitten ei ”oikeaa työtä”? Kuten olen jossain postauksessa aiemmin maininnutkin, löytyy jokaisessa työssä hyvät ja huonot puolensa, toisen työn vähättely kertoo kuitenkin ennen kaikkea vain henkilön omasta tietämättömyydestä asiaan. Kuka tahansa esimerkiksi bloggaajan työtä parjaava tai vähättelevä voi ryhtyä samaan ja näyttää sen, kuinka helppoa homma on. Tähänpä kun ei nimittäin edes koulutusta vaadita 🙂

Bloggaajat ovat pinnallisia. Toki monet bloggaajat pyrkivät (varsinkin nykyään) pitämään selvän pesäeron blogin ja henkilökohtaisen elämänsä välillä. Itse kirjoitan melko avoimesti ajatuksistani ja elämästäni, mutta totuus on kuitenkin se, että myös omalla kohdallani on blogiin näkyvä sisältö vain pintaraapaisu siitä oikeasta elämästä. Harvemmin ne perusarjessa tapahtuvat käänteet kuitenkaan päätyvät blogiin asti. Yksityisyys on kuitenkin henkilökohtaisin asia, joka yksilöllä on ja kukapa nyt haluaisi paljastaa julkisesti puolia itsestään ja seikkoja elämästään, jotka voitaisiin pahimmassa tapauksessa vetää arvostelun ja julkisen keskustelun kohteeksi? No tuskin kovin moni! Siksi pyrkii moni bloggaajakin pitämään tietynlaisen rajan ulospäin näkyvän ja henkilökohtaisen elämänsä välillä. Ehkä on kuitenkin aihepiiristä ja sisällön tyylistä riippuvaista kuinka ”pinnallinen” kuva ulospäin viestittyy. Jos tarkoituksena on tuottaa visuaalisesti kaunista sisältöä ja keskittyä tiettyihin aihepiireihin, voi tämä toki vaikuttaa pinnalliselta verrattuna bloggaajaan, joka keskittyy vähemmän visuaaliseen kuvasisältöön ja kirjoittaa esimerkiksi ajankohtaisista aiheista, koska ei ole sitä yhtä oikeaa tapaa bloggata. Toinen valitsee olla enemmän ”inspiraatiokanava”, toinen taas ottaa kantaa puheenaiheisiin ja ilmiöihin. Kuten kaikissa ammateissa, toki myös bloggaajien joukosta löytyy ihmisiä laidasta laitaan ja tuntuu jotenkin mustavalkoiselta leimata henkilö pinnalliseksi vain pintapuolisen blogin perusteella. Vähän kun yleistäisi, että kaikki ammatin x edustajat ovat tosikkoja, nörttejä tai mitä ikinä.

Onko teillä ajatuksia aiheesta? 🦄

 

Ps. Kuvan toppeja on nyt tosiaan minulla työn alla pieni mallisto!!! 🙂 Tarkoitus olisi tehdä muutama eri malli, eka valmistui juuri pari päivää sitten! Jee, en malta odottaa 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Julkaistu

Byron Bay

Viimeiset päivät olemme hengailleet Byron Bayssä ja kuten arvelinkin, olen tykännyt paikasta hurjasti. Rentoa meinkinkiä, boheemia kulttuuria, kristalleja (ja muutenkin paljon hihhulijuttuja), unohtamatta mehubaareja ja suloisia pieniä kahviloita. Gold Coastilta ajoi tänne tunnin ja tuntuu, että maisemat muuttuivat kertaheitolla luonnonkin suhteen. Se on todettava, että täällä on aivan äärimmäisen kaunista! (Ainiin ja tunnin aikaero Gold Coastille kun huristelimme Queenslandin ja NSW:n rajan yli, melkoista :D)

Tommi on käynyt Byronissa aikaisemmin noin 10 vuotta sitten ja tuossa ajassa on paikka muuttunut kuulemma aivan hurjasti. Itsekin ehkä odotin astetta rauhallisempaa pientä hippikylää, mutta näinhän siinä usein käy kun jonkun paikan suosio kasvaa ja niin myös kaupallisuus siinä samassa. Sanoisimmeko, että näin verraten Uutta-Seelantia tänne, oli Raglan ehkä juuri niin ihanan rauhallinen ja edelleen todella ”aito”, samanlainen hiljainen minikylä, jollainen Byron Bay on ehkä tuolloin 10v sitten ollut. Ehkä kontrasti on taas suuri, koska kävimme Raglanissa ensin, mutta suosittelen Byron Baytä ehdottomasti silti, mikäli reissaa täällä suunnalla 🙂 Ihanaa vaihtelua Gold Coastiin!

Kävimme tänään aamulla Byron Bayn majakalla, josta on upeat maisemat ja Australian mantereen itäisin kolkka. Bongailimme korkeuksista myös delfiiniparvia. Eilen ja tänään on ollut pilvisempi ja ajoittain sateinen sää, joka ei ole haitannut kyllä ollenkaan. Kolmenkymmenen asteen kuumuuteen kelpaa mainiosti välillä ihanan ”viileät” +26c-päivät. Mun keho on ollut heti jossain kriisitilassa ja olen kulkenut kaksi päivää huppari mukana, haha!

Suomalaisena on tottunut siihen perinteiseen, että silloin kun paistaa aurinko, ei missään nimessä voi olla ainakaan sisällä, koska ei voi tietää milloin on seuraavan kerran lämmintä. Täällä on hieman muuttunut asenne tämän suhteen, koska päivän kuumimpaan aikaan ei yksinkertaisesti jaksa olla tuntia kauempaa ulkona! Ollaan varsinkin pojan kanssa ajoitettu ulkoilujuttuja ja rantaleikkejä joko aamu- tai iltapäivälle, jolloin ei ole niin kuuma. Siksi nämä viileämmät päivät ovat olleet kuumuuden keskellä kivaa vaihtelua. Maanantaina ulkona oli +35c ja olin meidän kävellen tehdyn eläintarhareissun jälkeen aivan kuitti! Juuri kun vielä aikaisemmin kehuskelin, että kuumuuteen tottuu, heh 😀

Eilen käytiin Crystal Castlessa, joka oli kiva kokemus. Postasinkin IG Storiesiin vierailusta siellä, mutta voisin tehdä blogiin vielä erillisen pläjäyksen tuosta. Kävin mm. niin erikoisessa aura-kuvauksessa, että siitä on ehkä pakko kirjoittaa jotain 😀

Meillä on täällä jo perjantai-ilta, joten kivaa viikonloppua!

 

 

Ps. Yritän ensi viikolla saada blogiin ohjeen virkkaamaani toppiin, jonka vilautin pikaisesti storiesissa. Pakko sanoa, että olen tällä kertaa todella tyytyväinen lopputulokseen!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.