Talika Lipocils expert!

Mun piti eilen käydä päivystävässä apteekissa ja matkata sieltä suoraan kaverille Ullanlinnaan ja asuntonäyttöön, mutta jotenkin sitten jäin Lasipalatsin kohdalla pois ratikasta, koska sain päähäni piipahtaa Sokoksella. Päivä-ja yövoiteet ovat jo jonkinaikaa olleet lopussa, samoin kasvoseerumi, (sitä Dr.Hauschkan öljyä odotellessa), joten päätin hakea ne samalla, kunnes muistin tarvitsevani myös vartalovoiteen ja ja ja… Tai no oikeastaan en ois ihan tähän hätään tarvinnut yhtikäs mitään, mutta mikä nyt on kivempaa kun kosmetiikan osto?!

 Luulin aikaisemmin, että nää Lumenen Time Freezet on lähinnä vain ikääntyvälle iholle, mutta kun kerta mun lemppari, Lumenen ravitseva tehohoito ei ollut tarjouksessa, ehdotti myyjä tota Time freeze-pikakaunistajaa, jota kuvailikin ”tuhkimotipoiksi” (kerroin mun kavereille ja ne vaan nauro, oon varmaan vaan niin mainonnan uhri :D) ja sopii yli 20-vuotiaille käytettäväksi pari kertaa viikossa kosteuttamaan esimerkiksi nyt meikin alle. Noh, olin aivan myyty! Olinkohan mä nyt aamulla astetta kauniinpi, kun sipaisin tätä kasvoihin? Ja Lumenen Arctic Aquat nyt vaan on ihan parhaita kosteusvoiteita ikinä.

Siellä Sokoksen kemppaosaston hyllyjen välissä seilaillessa osui silmään yllättäen vielä jotain mielenkiintoista.. Nimittäin Talikan (ilmeisesti ainakin Suomen markkinoilla uusi? en tarkoita nyt niitä ”vanhoja Talikoita, vaan nimenomaan tätä Lipocils Expertiä) ripsiseerumi, jota oltiin kuolattu talvella Ronjan kanssa jo meidän Aussi-lennoilla koneen tax-free-katalogista. Nukuttin aina lennoilla, kun ne kärryt kierteli, eikä koskaan lopulta saatu sitä meidän ihmeainetta, kunnes nyt!!!

Talikan seerumi nimittäin lupaa pidemmät JA ravitut JA tuuheammat JA taivutetut (tai siis kaarevammat) JA tummemmat silmäripset! Eli toisinsanoen saman putkilon sisällä kaikki mitä nainen voi toivoa. Ja hintakin oli ihan naurettavan halpa, tarjouksessa S-etukortilla 28,50e! Luulin eka, että ton hinnan kohdalla oli tapahtunut joku pieni virhe. Tän kehittäjälle pitäis mun mielestä antaa vähintään joku palkinto, tai siis mikäli tää nyt tekee mitä lupaa. Tenttasin heti myyjältä mahdollisia muiden myyjien käyttökokemuksia ja tuote on ainakin tominut, mikäli hänen sanaansa on luottamista. Aineen ripseä tummentava tulos ei nyt ole aivan ripsiväriin verrattavissa, mutta ilmeisesti kuitenkin selkeä (eli siis varmaankin tuon 28 käyttöpäivän jälkeen, ohessa siis aloituskuva. Katsotaan mitä tapahtuu!). En malta odottaa tän tuloksia! Kaapissa odottaa neuLashin tyhjentymistä vielä korkkaamaton Revitalashikin, mutta otan nyt ensisijalle tän Talikan, niin innoissani olen. Myyjä myös suositteli käyttämään tuotetta päivittäin, mikä nyt sinäänsä on aivan itsestäänselvää, mutta kahdesti päivässä laittokin olisi ihan suotavaa ja ainetta voi tosiaan levittää myös ripsivärin alle. Kokeilin myös muotoilla meikittömät ripset tällä ja hyvin sai aisoihin, eli mainio tuote myös tämmöiselle, joka ei jaksa meikata yhtenäkään vapaapäivänä!

Eikö tää kuva muka aivopese ketään muuta? Lainasin kuvan täältä, lukekaa kuvan alla oleva teksi.
On nimittäin suoraan mun ajatuksista 😀 Ja täällä on vertailua (englanniksi) Talikan tuotteen ja Lorealin Lash renewal-seerumin välillä. Suosittelen lukemaan molemmat tuotearvostelut, oli ainakin tehonnut kummassakin tapauksessa!

Onko kukaan vielä kerennyt testailla tätä?

Buu, mun pottuvarvas on lauantain jäljiltä ihan superturvonnut.. Soitin tänään lääkäriin ja tänään sitten kuvauttamaan, jos kipu on vielä kävellessä kova. Tällä hetkellä ainakin jo ihan ei kävellessä. Onneks ei tarvii töissä paljolti muuta kun istua! Bye bye mun haaveille aloittaa taas aktiivilenkkeily.

Ps. Jos on laiska tai omalta paikkakunnalta ei löydy Sokosta tai lähisokos ei myy tätä (ei oo mitään hajua esimerkiks JKL-tilanteesta, vinkatkaa jos tiedätte!), niin ainakin BeautyBay myy laajasti Talikan tuotteita ja myös tätä kyseistä ripsiainetta ihan kilpailukykyiseen hintaan! Tarkemmin sanottuna siis täältä, jossei jaksa kahlata noita nettisivuja. Postareita tulee BB:stä pari euroa, mutta tulleista ei tarvitse murehtia 🙂

Pps. Ja näköjään se Swiss Clinic Professional hampaidenvalkaisusetti-CityDeal jatkuu vielä tänään. Tilasin eilen omani ja odotan niin innolla! Diili siis TÄÄLLÄ mikäli joku vielä sen missasi.

Ppppppps. Sori jos sain nää mun ripsihömpötykset taas tarttumaan johonkuhun 😀

22 vastausta artikkeliin “Talika Lipocils expert!”

  1. Oi, toi ripsiseerumi kyllä houkuttelisi ihan hirmuisesti. Mulla on luonnostaan aika lyhyet ripset, joten kaikki taikatemput tulisivat kyllä tarpeeseen. 😀 Iso kiitos vinkistä!

    Ja pakko myöntää, että saatoin nyt ihastua siihenkin ideaan, että tuollainen pikakaunistaja tulisi pian löytymään omasta kosmetiikkahyllystä. 😀

  2. Sokoksella on muuten nykyään nettikauppakin, luulis että ne toimittaisi kaikkialle Suomeen! (: Tosin en sitten tiedä onko netissä ihan kaikkia tuotteita saatavilla…

  3. Christina: toi vaikuttaa kyllä varsin lupaavalta, pitää katsoa mitä tapahtuu! 🙂 mietin tässä, että pitäiskö huomennakin läksiä tuhkimona töihin.. en tiedä tosin huomasinko mitään kovin kummoista kiinteytystä, mutta ehkä oli niin kiire. Kosteutti ainakin ihan kivasti 🙂

    Nanna: mä koitin katsoa sokkarin nettikaupasta kun kirjotin tätä postausta, mut sitä ei ainakaan tällä hetkellä ollut siellä myynnissä 🙁

  4. anonyymi: voi höh! oliko se siis toi sama "expert"-versio? tota on ilmeisesti ollut tätä ennen markkinoilla joku "halvempi" tuote? ainakin käsittääkseni tää on ihan uutuus! 🙂

  5. Löytyyköhän tuota Sokos Emotionista? :O Sellainen puoti löytyis meidän kaupungista 😀 En tosin usein käy siellä, joten en tiiä mitä ne myy 😀

  6. Nuo "tuhkimotipat" löytyy myös mun kosmetiikkavarastosta ja oon tähän asti aina vähän häpeillen kantanut tuota putiloa mukanani, sillä oon just kuvitellut, että se on tarkoitettu vain keski-ikäisille naisille. Siitä huolimatta oon ollut ihan super rakastunut siihen ja jes, nyt mun ei tarvii enää häpeillä sen käyttöä! :))

  7. Täytyy kyllä sanoa, että eipähän ainakaan oo noi sun ripsiseerumit turhia ostoksia, koska en oo ikinä nähny kellään noin pitkiä ripsiä aidosti!! Ehkä munki pitäis joskus kokeilla..
    Ps. Vaikutat kyllä nii symppikseltä, vielä ku keksit noita lempinimiä kaiken maailman jutuista 🙂 Tyylin toi "kemppahylly", ja mitäköhä muita näitä nyt on.. Mun mielestä Bixukin on hullun söpö lempparinimi:)

  8. Oon käyttänyt tuota Talikaa jo monta kuukautta, mitään ripsien kasvua tai tummentumista en ole havainnut mutta toimii älyttömän hyvin ripsarin pohjustajana. Pysyy taivutukset tosi hyvin koko päivän ja muutenkin ripset näyttää paksummalta. Ja se Nellyn alesta poimittu Revitalash toimii! Ripsijutut ei kyllästytä ollenkaan, lisää vaan!

  9. Vähän epäilen, että toimiiko tuote oikeasti, vai värjääkö se hiljalleen omia ripsiä vain tummemmaksi, jolloin ihmiset luulevat ripsien paksuuntuneen ja pidenneen? =D
    Tuloksia odotellessa.. 😉

    Täällä on aina yhtä vaarallista käydä, kun tulee hirveä shoppailuhimo.. Minua kun ei juurikaan tarvitse yllyttää mihinkään.

  10. Siis itsehän lankesin ostamaan jotain vielä naurettavampaa, nimittäin Dependin halpisversion (6e) joka lupaa myös parantaa ripsien laatua. 😀 Uskoni tuotteeseen ei ole kamalan suuri. Postaathan sitten miten tuon kanssa käy!

  11. sullahan näyttäisi olevan jo valmiiksi himopitkät ripset 😀 voin vaan kuvitella miten pitkät räpsyttimet omistat,jos tuo toimii.

  12. Netanttila myy myös Talikan tuotteita, itse oon sieltä tuon kyseisen seerumin tilannut jo keväällä 🙂

  13. Mä oon käyttäny tota vuoden-pari aina välillä. Omat ripset on mustat ja pitkät, mutta aloin käyttämään pienen kosmetologikatastrofin jälkeen, kun omat ripset palo permanentissa. Kasvoivat takaisin nopeasti ja jatkoin tuotteen käyttämistä aina välillä. Koska omat ripseni ovat pitkät ja mustat, en osaa sanoa miten vaikuttaa, mutta mun ripset on ainakin tullut vahvemmiksi ja paksummiksi. Esim ripsien taivuttaminen, meikkaaminen ja meikinpoisto ei vaikuta enää samalla lailla ripsiin. Ne myös taipuu paljon helpommin, ei tarvi kuin näyttää taivuttajaa niille. 🙂

    Myös tota time freeziä (kutsun ihmetipoiksi) oon käyttäny n. 10 vuotta – ennen purkki oli tosin erilainen. (Ok oon vanha, alotin käytön siis parikymppisenä.:) Lähinnä huonosti nukutun yön jälkeen tai muuten väsyneenä oon laittanu. Ihan ok toimii, nykyään mulla on myös saman sarjan päivävoidetta joskus käytössä!

  14. Mä ostin eilen apteekista sellasta ripsiainetta ku Renokin Lash Lash. Hinta oli jotain 25 euron luokkaa. Pitäis vahvistaa/lisätä ripsien kasvua, tuuheuttaa ja jotenki ravita ripsien "juuria". 3 viikossa pitäis alkaa näkymään jo vaikutuksia. Toivottavasti toimii, koska en osaa olla ripsivärin kans.. 🙂

  15. Itse olen käytt'nyt pari kuukautta Yxes nimistä ripsiseerumia ripsipidennysten poiston jäleen ja nyt omat ripseni ovat mustat, pitkät, kaarevat ja tuuheat. Kävin äskettäin kosmetologilla ja hän luuli että minulla olisi ripsipidennykset vaikka ei ollut edes ripsiväriä 😀 tuota suosittelen kovasti. (nettisivut löytyvät kun googletat yxes)

  16. lindam: en tiiä yhtään 🙂

    Tanja: joo todellakin! 😉

    Laura: kävinkin kurkkailemassa!

    Nora: ahhaha! joo mäkin voin tästä lähtien ihan reippaasti raahata sitä kassalle ;D

    Maija: haha joo mä keksin kaikesta lempinimiä, ihan nuoresta asti keksinuy 😀 ja kiitos! neuLash on kyllä ihan supet ja toimii, suosittelen!!

    snn: jeah, odottelenkin revitalashin aloitusta! 🙂 joo toi on kyllä tosi hyvä just ripsivärin alla käytetynä 🙂

    RagDoll: noniin, en osaa oikein sanoa 😀 aika uskomattomalta kuulostaa! Ja ahhaa kuulee tosiaan aika usein tota samaa.. 😀

    Joanna: no hei äläs nyt, sehän voi olla vaikka kuin hyvää! 🙂 raportoi sitten!

    Melinda: oon siis käyttänyt nyt vuoden neulashiä, musta tuntuu ettei nää enää tästä kauheesti edes kasva 😀 mut kiva jos toi ees vähän tummentais tai ees ravitsisi omia ripsiä! 🙂

    Anonyymi: aijaa en tiennytkään! 🙂

    Heidi: jee! hitsi mun pitää seuraavaks hurahtaa siihen saman sarjan voiteeseen!! 😀

    hheidi: aijaa! kerrohan sitten toimiiko 🙂

    ANonyymi: aijaa, en oo tostakaan kuullut, pitää googlettaa! näitähän löytyy joka lähtöön 😀

  17. Ensimmäistä kertaa eksyin tänään blogiisi, ja on kyllä ollut mielenkiintoinen, jään seuraamaan. 🙂

    Mutta huvittavaa – ite hankin kans tän talikan ripsiseerumin sokkarin tarjouksesta, ja tein siitä oman postaukseni ihan hetki sitten tänne: http://playingwithfash.blogspot.com/2011/09/talika-tutuksi.html . Minäkin ootan tuloksia ihan mielettömän innolla, ja todella toivon että tää auttaa lyhyisiin ripsiini! 🙂 Olin todellakin aivopesty tuon mainoksista 😉

  18. Hanna-Reetta: voi kiva kun pidät 🙂 haha joo toi mainos on kyllä aika "aivopesevä", täälläkin mielenkiinnolla tuloksia odotellen 😀

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.