Korupuu Glitteristä

Olin jokunen viikko sitten Forumin Glitterin blogi-iltamassa, joka oli itseasiassa ensimmäinen Glitterin blogi-iltama ikinä. Sen lisäksi, että sain turista pitkästä aikaa vanhojen työkavereiden ja bloggaajatuttujen kanssa, oli kiva ihailla pitkästä aikaa Glitterin uutuuksia. Nykyään kun tulee harvemmin kierreltyä kaupoilla ihan noin vain ajankulukseen. 
Jonkinlainen koruteline tai korupuu oli ollut hakusessa jo pitkään. Tähän asti olin sullonut kaikki käyttökorut pieniin pahvilootiin tuohon mun kelloarsenaalin viereen ja siinä olikin aina hommaa selvitellä aamukiireessä kaulakorujen ketjuja toisistaan. Glitteristä löytyi kuitenkin täydellinen korupuu, joka kaiken lisäksi passaa oikein mainiosti vielä kodin sisustukseen 😉 Hintaa korutelineellä oli muistaakseni noin 20 euron luokkaa. En osaa sanoa löytyykö telinettä vielä valikoimista, mutta kannattaa ihmeessä käydä kurkkaamassa, Glitsussa oli nimittäin korutelineitä jos mimmoista muutakin mallia, mikäli joku on moista vailla!

Valkkasin telineeseen lähinnä kaikki käyttökorut, joita nyt tulee töissä käytettyä. Lähes 4 vuoden Glitter-historian ajoilta löytyy edelleenkin kilokaupalla koruja, joita nyt ei vain ehdi käyttämään missään, joten tällä hetkellä mennään näillä vähän yksinkertaisemmilla helyillä 😀 Glitterin aitohopeiset korvanapit ovat kuitenkin edelleen ihan lempparituote! Yli neljän vuoden käytön jälkeenkään ei ole vielä yksikään helmi tai kivi onnistunut irtoamaan, eli hinta-laatusuhde on noille 10-20 euron hopeakoruille mun mielestä vallan mainio.

Ainiin ja Nellyn alea on taas täydennetty.. Aleen TÄSTÄ!
 
var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(18048674)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

6 vastausta artikkeliin “Korupuu Glitteristä”

  1. Kauhia koruouu-innostus mulla täällä! Kovasti tahtoisin paljon erilaisia. Sitten on hyvä "tekosyy" ostaa lisää myös koruja. Nerokasta. 😀

Vastaa käyttäjälle Mary Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.