Rannekelloja.fi ja Movember

Minua lähestyttiin jokunen aika sitten Rannekelloja.fi-verkkokaupasta yhteistyöehdotuksen tiimoilta ja ei tarvinnut montaa kertaa miettiä, kun on kellot kyseessä! Itselleni kyseinen verkkokauppa on täysin uusi tuttavuus, mutta ehdottomasti positiivinen löytö. Myytävistä merkeistä löytyy esimerkiksi Triwa, jonka uskollinen fani olen ollut jo vuosikausia 🙂
Rannekelloja.fi on omistanut monien muiden tavoin marraskuun Movemberille ja teilläkään ei ole varmasti mennyt tässä kuussa ohi korvien erinäköiset Movember-kamppanjat? Movemberhan on kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja, jonka ideana on tukea miesten terveysongelmien kuten esimerkiksi eturauhassyövän tutkimista ja näinollen myös kerätä varoja edellämainittujen kohteiden tukemiseen. 

Sain kaksi viiksi-aiheista kelloa blogini kautta ja ajattelin vinkata
teillekkin näistä kelloista, joiden hinnasta 10euroa lahjoitetaan
eturauhassyövän tutkimukseen. Kellojen hinnat ovat 14,90 euroa ja ne
löytyvät verkkokaupan etusivun alalaidasta.

Nyt marraskuun aikana Rannekelloja.fi lahjoittaa kaikkien marraskuun aikana myytyjen kellojen tuotosta 5% miesten terveyden tukemiseen, joten tukea voit myös ostamalla muunkin kun viiksi-kellon! Rannekelloja.fi-verkkokauppaan pääset tästä.

Onko jokin teistä jo lahjoittanut Movemberin kunniaksi? 🙂

6 vastausta artikkeliin “Rannekelloja.fi ja Movember”

  1. Tämä ei liity nyt tähän postiin mitenkään, mutta hei Iines apua, sun maailman paras nacho-gratina ohje on kadonnut jonnekin!! 🙁 Voisitko laittaa sen uudestaan tänne ihan vaikka viikonlopun kunniaksi omana postauksenaan? 🙂 Ohjeeseen viitataan tässä postauksessa (http://www.it-aint-hard-to-tell.com/2010/11/turhia-kuvia-viikonlopulta.html), mutta sivua (http://www.it-aint-hard-to-tell.com/2009/11/nacho-gratina-p.html) ei enää ole 🙁 Tuota on tullut tehtyä monia kertoja, koska se on vaan ultimaattisen parasta <3

    1. Voieiii, mä oon tainnut piilottaa noita ikivanhoja postauksia enkä enää löydä nacho gratina-ohjetta!! Etsin nimittäin joskus itsekkin ihan paniikissa sitä 😀 tässä vähän samantyylinen: http://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2011/02/jauheliha-nachogratiini mutta ilman ananasta ja juuston teen ihan juustokastikkeena (löytyy googlettamalla, mutta siis kuumaan maitoon ja margariiniin sulatetaan juustoraastetta, täytyy varoa ettei pala pohjaan!!) ja käytän siis soijarouhemössöä jauhelihan tilalla. Ainiin ja jalapenoja myös mukaan! 🙂 NIIN HYVÄÄ!!! Alkoi itsekkin tehdä mieli 😀 Yritän etsiä sen vanhan postauksen!

    2. Kiva, jos jostain sen löytäsit, oli nimittäin ihan paras 🙂 Syötiin eilen ihan sitten perusversiota, eli nachot pellille, päälle paistettu jauheliha+sipuli, sitten satunnaisesti päälle salsaa ja juustokastiketta ja kuorrutus juustolla. Ihan hyvää, mutta ei ihan saman makuista, kuin se sun 🙁

    3. Voi itku, oon etsinyt koko aamun sitä, enkä löydä! Voi olla, että olen mennyt vahingossa poistamaan kokonaan.. Yritän vielä 😀

  2. Hei,

    et ole pitkään aikaan maininnut isästäsi, niin tuli vain mieleen, että voiko hän hyvin? ja ei ole siis tarkoitus olla liian utelias ja ymmärrän, jos et halua kertoa 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.