Viikonlopun mietteitä

Moikkelis! Aivan superihanaa, viikonloppu!! Meillä tänään illalla saunavuoro (ja tietysti herkkupäivä) ja sitä ennen pitäisi saada hoidettua myös jalkapäivä pois alta. Ihanaa muutenkin ollut palata liikunnan pariin tällä viikolla sairasteluiden jälkeen. Huomaa kuitenkin etteivät kaikki voimat kylläkään ole vielä palautuneet ja esimerkiksi juoksumatolla juoksu aiheuttaa aivan käsittämätöntä tuskaa. Yleensä kun juoksen matolla suurinpiirtein 9-11km/h ja intervallilla välillä kovempaakin, niin nyt on tuntunut semmoinen 8-8,5km/h:n vauhti jo aivan ylitsepääsemättömältä.

Mullehan juoksu on aina semmoinen henkireikä ja yleensä 10min lämmittelyt johtavat pidempään juoksuun kun tuntuu niin hyvälle 🙂 Nyt onkin sitten ollut vähän eri juttu ja juuri ja juuri saanut patistettua 5km juoksuun. En malta odottaa että kevät tulee ja pääsee ulos juoksemaan koirien kanssa! Tuolla jäiden keskellä ei ole tullut koko talvena juostua, vaan lähinnä ihan sisätiloissa. 

Joku siellä muuten kyselikin, että paljon käytän nykyään hiustenlaittoon aamuisin. Juttuhan on se, että nykyään pääsen aivan naurettavan helpolla hiusaamuisin! Ensinnäkin siitä syystä, ettei tarvitse työn puolesta enää panostaa hiuksiin niin paljon koska asiakkaani ovat fyysesti toisessa maassa ja toisekseen, etten vain jaksa 😀 Nyt kun sain sen uuden suolasuihkeen hommattua, olen aamulla hiuksia pestessä antanut niiden vain kuivua suolasuihkeen kanssa ja harjannut kevyesti vasta sitten kun tukka on kuiva. Tulee mieletön pöhö ja siitä helppoudesta nyt ei tarvitse enää edes mainita! Tukka alkaa muutenkin olla jo ihan kivassa kunnossa, pituutta kun vielä saisi 5-10cm lisää 🙂
Joskus muutamia vuosia sitten vietin varmaan yli 6kk lakkoa hiustenkuivaajasta ja raudoista ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ajattelin nyt taas vaihteeksi testailla samaa ja yrittää vähän säästellä omaa tukkaa.  Tuolloin ainakin tukka oli aivan huomattavasti paremmassa kunnossa lakkoilun jälkeen. Fööniä korvaavina tuotteina oli juurikin hiuspuuteri ja suolasuihke kohottamaan tyveä ja tuomaan muutenkin kuohkeutta. Viime vuodet kun on taas tullut kuivailtua todella paljon tukkaa ja myös muotoiltua raudalla. Ihan hyvä varmasti tukallekin pitää välillä taukoa mekaanisesta muotoilusta!
Myös tuosta Rapunzelin tukasta on kyselty ja nyt parin kuukauden kokemuksella voin kertoa, että olen ollut aivan mielettömän tyytyväinen tuohon Quick& Easy European suora-tukkaan. Ainakin omalla kohdallani tuo hius on ollut todella hyväkuntoista, eikä laadultaan mitään eroa esim Simplyyn. Itsehän tosiaan odotin huomattavasti huonokuntoisempaa tukkaa, joka nimenomaan olisi mennyt yksiin oman hampputukan kanssa, joten ehkä jopa aavistuksen petyin kun tukka olikin todella hyvää laadultaan 😀 Eipä voi ainakan sanoa, että olisivat menneet rahat hukkaan! Suosittelen siis omalta kohdaltani ainakin lämpimästi!
Onko joku muu muuten samaa mieltä siitä, että alkuvuosi on mennyt aivan supernopeasti! Enää pari kuukautta, niin alkaa olla jo ihan kunnolla kevätkin! Käsittämätöntä. Mun puolesta saisi tosin pikkuhiljaa se aurinko tulla esiin vähän aktiivisemmin, tosin näihin valoisampiin päiviin ollaan jo todella tyytyväisiä 😉

Nyt keittämään aamupuurot ja valmistautumaan siihen jalkapäivään. IIK!
Kurkatkaa myös aikaisempi postaus tältä päivältä Zalandon viikonloppualesta 🙂
sisältää kaupallisen linkin.

10 vastausta artikkeliin “Viikonlopun mietteitä”

  1. Juoksu <3 Odotan tosiaan kuivia ja hiekattomia katuja. Mä kyllä juoksen läpi vuoden mutta tää talvi (voiko tätä talveksi edes kutsua?) on ollu kamalin. Mua ei edes periaatteessa lumi ja pakkanen haittaa mutta toi liukkaus on vielä pahempaa.

    1. Juoksu on kyllä aivan parasta! Ja ehdottomasti liukkaus on pahin, on tullut ihan kovillakin pakkasilla juoksettua eikä pakkaslumella ollenkaan paha, mutta tuonne jäihin ei lähtisi kyllä hullukaan 😀 Onneksi ehkä jo parin kuukauden päästä pääsee !;)

  2. Pitäis kyllä taas saada ittensä juoksupolulle. Juoksukengät oli reissussakin mukana, mutta arvashan sen, etten siellä kuumuudessa juokse metriäkään. 🙁

    1. Ei tulisi kyllä itsellänikään kuuloon helteessä juosta 😀 Tosin reissuilla tulee käveltyä reippaita lenkkejä siinä rantaviivalla, pääsee vilvoittelemaan jalkoja veteen ja tarttuu bruna myös hyvin, yllättävän pitkiäkin lenkkejä tullut käveltyä noin kun menee aika niin nopsaa ;D

  3. Moi! Sulla on aivan ihanat ripset! Muistanko väärin vai oletko käyttänyt joskus jotain ripsienkasvattajaa?

  4. Huh, en ole lukenut muutamaan vuoteen. Ei ole Helsinki tehnyt hyvää sinulle :/

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.