Stolen kisses

Vaikka ennen olinkin ehdottomasti huulikiiltojen ja varsinkin tuubituotteiden ehdoton kannattaja, on kelkka nykyään kääntynyt vahvasti huulipunien puoleen. On se vaan nimittäin kiva kuinka eri punalla saa niin hyvin freessattua ilmettä ja piristystä kasvoihin! Miksikään varsinaiseksi hulluttelijaksi ei kuitenkaan voi missään nimessä kutsua näiden kanssa, koska sävyissä tulee käytettyä aikalailla niitä melko luonnollisia sävyjä. Ehkä vielä jonain päivänä rohkenee kokeilemaan jotain hurjaa ja erilaista.

En tiedä onko huulipunien käyttö osa ”aikuisuutta” vai onko niiden käyttö muuten vain lisääntynyt? Ellen aivan väärin muista niin vielä muutamia vuosia sitten olivat huulikiillot kyllä kovemmassa huudossa kuin punat. Pikkutyttönä kun tuntui että huulipunia käyttivät vain ”vanhat tädit” 😀  Muutenkin niiden vanhanaikaisten huulipunien koostumus oli jotenkin inhottava ja punat jättivät huulet todella kuivan tuntuisiksi jollain tapaa. Tai sitten pikkutytöllä oli muuten vain vaikeuksia sopeutua huulimeikkiin heheh..

Taas vaihteeksi on käynnissä muuten ripsienkasvatusoperaatio! Kaivoin joku aika sitten kaapin perukoilta vanhan avaamattoman Neulashin, joka muistaakseni on juuri sitä ”uudistettua versiota” ja onhan ne ripset taas alkaneet kasvaa. Välissä oli taas pätkä ilman seerumeita ja nyt äskettäin vaihtui molemmista silmistä juuri ripsien kasvukausikin. Se on oikeasti maailman ärsyttävin juttu! Itselleni tynkäripsillä eläminen (ja nyt viime viikkoina siis todella tynkäripseä on ollut varsinkin toisessa silmässä) on sama kun joutuisi lähtemään ulos ilman vaatteita. Onneksi ripset kasvavat aina takaisin ja löytyy myös tämmöisiä vippaskonsteja nopeuttamaankin sitä kasvua. Kyllä muutaman viikon päästä kelpaa taas ripseillä ;D

Lähiviikkoina on huulille eksynyt Avonin 3D plumping-uutuuspunaa, jota sain kahdessa sävyssä testiin. Tuo puna lupaa tehdä huulista täyteläiset, sileät ja kiinteät unohtamatta kivaa sävyä. Näiden sisältämä kollageeni virkistää huulten mikroverenkiertoa saaden aikaan täyteläisemmän muodon kun taas retinoli täyttää hienoja juonteita tehden huulista sileät. Olen tykästynyt näihin kovasti, eikä 10euron myyntihinta ole tosiaankaan kohtuuton. Olen huomannut, että nämä kosteuttavat huulia todella pitkään eikä pahimmallekaan huulirasva-addiktille tule mieleen pitkään aikaan kaivaa laukusta huulirasvaa levitettäväksi. Myös kestävyys on mielestäni ollut näissä oikein mainio! 🙂

Tuo vasemmanpuoleinen sävy on Stolen kisses ja melko neutraali, oikeastaan todella lähellä huulten omaa sävyä. Oikeanpuoleinen sävy taas on Hot Pants ja oikeastaan vähän pinkkiin taittuva punainen, vaikka tässä kovin kirkkaanpunaiselta näyttääkin. 
Jalat on aivan muussina kävelystä ja seisoskelusta tänään! Jotenkin ollut muutenkin pientä nuhaa ilmassa ja ihme lihassärkyä, muttei anneta sen hidastaa menoa. Toivotaan vaan ettei syysflunssa yllätä, ihmeen kauan pysytty tässä terveenäkin jo putkeen !! Mennäänhän tässä jo muutenkin syyskuussa. Uskomatonta! Juuri tänään puhuttiin Jutan kanssa kuinka ollaan oltu yhdessä jossain jutussa ja tajuttiin että siitä on jo kohta vuosi aikaa. Aika menee niin mielettömän nopeasti nykyään. Apua!
Löysin muuten yhtä vanhaa juttua etsiessä blogin vanhoista postauksista ikivanhan piilotetun postauksen, joka oli noussut tuonne uusimpiin luonnoksiin kun kävin kurkkaamassa mitä kyseisen otsikon taakse mahtoi yli 5v sitten piiloutua. Nyt kun se on muokkaustilasta päivittynyt tuohon tuoreimpien listalle, niin mietin jo eilen jos julkaisisin sen uudelleen ihan vain nostalgian vuoksi vaikka maailman turhanpäiväisin postaus noin muuten onkin. Katsotaan 😀

2 vastausta artikkeliin “Stolen kisses”

  1. Itsekki käytän nykyään huulipunia ja sävyttäviä huulirasvoja. Huulikiiltoja en oo käyttänyt moneen vuoteen..

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.