Arkimeikkipussilla

Arkimeikkini syntyy työviikoilla aikalailla seitsemällä eri tuotteella. Joskus harvoin saatan tehdä poikkeuksen ja repsahtaa esimerkiksi rajauksiin tai luomiväriin, mutta nykyään todella harvoin. Ennen käytin niitä aina!! Melko moni tuotteista on muutenkin jo
lemppareita pitkältä ajalta, mutta ajoittain pomppaa käyttöön myös uusia
tuttavuuksia esimerkiksi ripsiväreistä tai sävyttävistä päivävoiteista. Huulipunaa tai kiiltoa en poikkeuksetta ehdi ikinä laittaa kotona, koska vaikka kuinka yrittäisi herätä ajoissa niin mennään aina sillä samalla minuuttiaikataululla. Bussiin ehtii siis aina aivan nippanappa juosten! Kuinka tyypillistä (naisilta :D). Meikkiin siis on budjetoitu aikalailla 15-20minuuttia aikaa, joista jo puolet kuluu ripsivärin laitossa.
Kulmakarvojen fiksauskin vaihtelee välillä, nyt esimerkiksi käytin pitkään Lumenen kulmakynää kulmien fiksaukseen kunnes sitten juuri pari päivää sitten vaihdoin taas Avonin mocha latte-palettiin (aiemmin esitelty luomiväripaletti) ja Ecotoolsin kulmasiveltimeen, vaikka siveltimellä ja kakkuvärillä fiksaus viekin aavistuksen pidemmän aikaa. Kummatkin kuitenkin aivan loistavia tuotteita 🙂
Vaikka Estee Lauderin Sumptuous extremeä tuli keväällä ripsikriisin vallitessa haukuttua, niin on se kuitenkin nyt osoittautunut ihan sen tavallisen Sumptuousin vertaiseksi. Oikeastaan voisi sanoa, että nyt on löytänyt omille ripsilleen sopivimmat ripsivärit, vedenkestävänä ripsarina tottakai vanhan tutun Sensain Volumisoivan ja vedellä pestävistä tosiaankin sen Sumptuousin tai Sumptuous extremen. Molemmat aivan huippuja!

Ajattelin esitellä teillä pari ”uutuutta” päivittäisessä meikissäni, vaikka toisen niistä kaivoinkin omasta unohdettujen meikkien jemmasta. Kuten joskus selitin, niin uuden ”rusketusmönjän” löytyminen tuotti ensialkuun paniikkia sen Lumenen tumman mattaheleyttäjän loputtua. Sitten muistin kuitenkin hyvän kakkosvaihtoehdon eli sen Yves Rocherin version, sekä tuon Narsin helmiäisheleyttäjän jonka olen ostanut jo ikuisuus sitten. Jostain syystä se oli tähän asti jäänyt unholaan muiden tuotteiden tieltä. Aivan nappikamaa kuitenkin kun sekoittaa juurikin tuohon vaaleampaan Lumenen heleyttäjään ja talvella sitten pari tippaa meikkivoidetta sekaan. Heleytysmössön alle levitän Biothermin ihanasti kosteuttavaa ja ihonsävyä korjaavaa CC-geeliä.

Ja aurinkopuutereista tuo Guerlainin Terracotta on lyömätön. Sävy on aivan superluonnollinen. Kaikenkaikkiaan mainio ostos, liian monta vuotta nimittäin oli tullut kökötettyä MACin aurinkopuutereissa. Jos itse pitäisi valita kaksi meikkituotetta joihin täytyisi panostaa ja pärjätä nillä, ne olisivat itselläni ehdottomasti hyvä ripsiväri ja aurinkopuuteri.

Yksi blogin kautta saatu tuotekin on nyt lähiviikkoina ollut käytössä, nimittäin tuo Kubiss:in valoa heijastava concealer. Ennenhän käytin Make up storen peiteainapaletin kadottua meikkipussista jonnekkin ainoastaan meikkivoidetta peiteaineen sijasta, joten nyt on saatu virallinen tuote kehiin. Mitään ultimaalisia ruhjeita tai tummia silmänalusia tällä ei varmaan täysin peittoon saa, mutta ainakin itselläni ollut oikein toimiva peruskäyttöön, ottaen tosiaan huomioon tämän hinnan, 3,95e 🙂 Hintaan nähden siis oikein hyvä tuote! Olen käyttänyt tästä nyt sävyä 02 ja 03, kummatkin olleet melko sopivia vielä toistaiseksi kesäiholle.

Tässä muuten huulissa sitä aikaisemman postauksen Avonin pinkimpää 3D plumping-punaa sävyssä Hot Pants! Tosi kiva varsinkin vielä viimeisten rusketuksen jämien kanssa ;D

Haha 😀 
Huomenna (eli sunnuntaina) olisi muuten tiedossa täällä teille erittäin kiva alekoodi isoon verkkokauppaan! Koodi on siis vain teille ja voimassa ainoastaan huomisen, joten kannattaa tulla kurkkailemaan! 🙂 
Ihanaa viikonloppua! 
sisältää kaupallisia linkkejä. 

4 vastausta artikkeliin “Arkimeikkipussilla”

  1. Sun vakiotuotteissa ei näy aurinkosuojaa! :O Auringon vahingot näkyvät ihossasi jo tosi selkeästi silmien ympärillä ja otsassa uurteina, pisamina, ja liikapigmentinnä. Käytkö paljon solariumissa/otat aurinkoa? Sinunlaisen ihon omaavalla (vaalea, pisamia) pitäisi käyttää vähintää 50+ spf talvellakin. Ja auringossa aina hattu päässä!!

    1. Nuo tuommoisista heleyttäjistä sun muista on kyllä melkoisen vaikeaa löytää aurinkosuojallisia versioita, meikkivoidetta kun en yleensä kasvoilla käytä. Mutta siis tottakai aurinkosuoja löytyy ja tietysti päivävoiteen mukana, missäs muuallakaan? 🙂 Tuo Biotherm ei siis ole päivävoiteeni, vaan lisäkosteuttaja. Ja nuo ilmerypyt ovat tosiaan ihan muista syistä tulleet, ellen sitten ollut auringon tuhoama jo varhaisessa teini-iässä?!? 😀

  2. "Ja auringossa aina hattu päässä!! "

    auringolta pitää suojautua mutta haluan nähdä sen ihmisen joka liikkuis suomessa AURINGOSSA AINA HATTU PÄÄSSÄ 😀

    1. No itse olen samaa mieltä ja jos nyt pukeutuu hattuun ja märkäpukuun ympäri vuoden vain välttääkseen uv-säteitä, niin ei kyllä kovin pääse hyöytmään myöskään niistä auringon hyvistä puolista.. 🙂 Eli kaikkea kohtuudella!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.