Lumenen uutuusripsiväri ja kolmen ripsivärin kokemukset

Viimeaikoina olen tehnyt jotain poikkeuksellista ja testaillut jopa paria eri ripsiväri-uutuutta. Tosin näistä kolmesta tuo Sensai on erittäin vanha tuttavuus ja ehdottomasti se kaikkein rakkain ripsiväri jos niin nyt voi ilmaista ;D Mutta kun rima on korkealla, on siihen omaan lemppariin hyvä peilata muita tuotteita. Nyt esittelenkin pari tuuheuttavaa ripsiväriä, jotka ovat olleet käytössä nyt parisen kuukautta. Kuten huomata saattaa, niin omasta meikkipussista ei paljoa muita löydykään kun tuuheuttavia ripsivärejä!

 YSL Shocking False lash volume effect- tuuheuttava ripsiväri
En ollut aikaisemmin kokeillut YSL:n ripsivärejä, mutta sen YSL:n nudepunan kanssa tämäkin oli jotenkin pienoinen pettymys. Ehkä siis pysyn jatkossa merkkien suhteen vanhoissa tutuissa ja jätän villit kortit vähemmälle! Toisaalta olen niin mainonnan uhri, että tämänkin kohdalla kovat mainospuheet ”shokeeraavista tekoripsistä” sai nappaamaan tämän ostoskoriin, ihan täysin ei kuitenkaan lunastanut lupauksiaan 😉 Välillä pistää ärsyttämään tuotteiden aivan yliampuvat tuotelupaukset. Sitten kun testaat tuotetta ja huomaat aivan päinvastaisen tuloksen, on pettymys aina suuri!

Plussat

+ Superpaljon tuuheutta!

+ Helppo pestä, muttei pahemmin kuitenkaan leviä vaikka ulkona olisi kosteaa

Miinukset

– Varisee helposti päivän mittaan, joka on ärsyttävä juttu! Tätä ei esimerkiksi Sensain kanssa ole ikinä.

– Koostumus saisi olla sen verran vetisempi, että ripsiväri levittyisi samalla vedolla ihan tyvestä ripsen kärkeen. Levittämisessä menee kauan kun joutuu erikseen vielä värittämään ripsen päät kun tuntuu ettei väri levity ihan sinne asti. Massa on vähän kuivahko.

– Ei niinkään pidennä ripsiä esimerkiksi Sensaihin verrattuna. Syy tuo aiempi, eli massaa ei riitä sinne kärkiin saakka.

– Tulee helposti hämppiefekti jos yrittää saada levittymään kunnolla, jolloin joutuu luonnollisesti myös laittamaan pari kerrosta.

– Ei pelkiltään taivuta ripsiä lainkaan.

Tässä ripsissä:

Lumene True Mystic Volume – tuuheuttava ripsiväri 
Yleensä en ole ollut kovin Lumenen ripsivärien ystävä, vaikka muista merkin meikki- ja ihonhoitotuotteista valtavasti tykkäänkin. Useimmissa ripsiväreissä on nimittäin se kuminen harja, jolla ripsivärin levitys tuntuu jotenkin ikävältä silmissä. Tämä telkkarissakin mainostettu tuuheuttava uutuus on kuitenkin oikein mukava uusi tuttavuus ja itse olen tykästynyt tähän myös hurjasti!! Yleensä vaatii todella paljon ripsiväriltä, etten kertakaikkiaan löydä edes paria ärsyttävää seikkaa, tämän kohdalla ehkä ainoastaan helppo leviäminen alaripsissä varsinkin kostealla kelillä. Oikeastaan muita miinuksia en edes keksi!

Plussat
+ Levittyy todella hyvin ripseen koko matkalle, jopa ihan kärkeen joka pidentää ripseä!
+ Hyvä koostumus
+ Harja tosi mukava jollain tapaa
+ Erottelee, mutta silti tuuheuttaa ja pidentää. Vähän sama efekti kun Sensain volumisoivassa, mutta ei-vedenkestävänä!
+ Taivuttaa myös ripsiä itsestään!
Miinukset
– Alaripsissä saattaa helposti päivän mittaan valua tai varista, on todella vesiliukoinen! Plussaa silti pesussa. Ratkaisuna tähän ongelmaan on laittaa tätä vain yläripsiin, jättää alaripset kokonaan värittä tai laittaa niihin erikseen toista ripsiväriä, jos haluaa varmistua ettei väri pitkänkään päivän aikana leviä 🙂
Tässä ripsissä: 

Sensai 38c Volumizing- tuuheuttava ripsiväri 
Plussat
+ Ei leviä tai tahraa, koska lähtee pois paloina vain 38c vedellä (tai myös 40c hot joogassa muuten ihan itsestään, kuten tuli kerran koettua :D)
+ Taivuttaa ripseä tosi kivasti varmaankin juuri kaarevan harjan ansiosta!
+ Levittyy täydellisesti koko matkalle, hyvä koostumus
+ Tosi nätti tulos! Tuuhea, mutta eroteltu!

+ Itselläni ei ainakaan tule helposti hämppiefektiä kuten joidenkin kuivempien ripsareiden kanssa.
Miinukset 
– Sensait tuppaavat kuivumaan melko nopeasti, itse jatkan aina ripsivärejä lisäämällä putkiloon aina muutaman tipan vettä.
– Välillä väsyneenä pesu on jotenkin hankalaa kun ripsiä joutuu valuttamaan kuuman veden alla niin paljon pidempään kun tavallisen vesiliukoisen kanssa.

Tässä ripsissä:

Jos näitä kuvia töllöttää, niin ehdottomasti parhaimmat ripset on kyllä tuon Lumenen ripsivärin kanssa!! Tässä Sensaissa on se ”huono”, että aina uuteen putkiloon siirtyessä (esim juuri nyt) on koostumus hetken aikaa todella juoksevaa ja ripsistä tulee kovin yksittäisiä muutaman levityskerran ajan ennekö massa vähän jähmettyy, eli pari ”bad lash daytä”. Tässä siis juuri tämmöiset ”yksittäisripset” melko uuden Sensain kanssa 😀

Onko teillä samoja lemppareita tai jo kokemuksia jostain näistä kolmesta? 🙂

Lumenen ripsiväri saatu blogin kautta. 

10 vastausta artikkeliin “Lumenen uutuusripsiväri ja kolmen ripsivärin kokemukset”

  1. Sulla on kyllä niin kauniin pitkät ja tuuheat ripset!!! T: Tynkäripsi

  2. Ripsaria kannattaa myös koittaa elvyttää silmätipoilla! 🙂 Sensain 38 on myös oma suosikkini!

  3. Hei.
    Mitä ripsiseerumia käytät nyt kun vanha tuttu Neulash ei ole enää entisensä? Minä olen muutamia testaillut, mutta tulokset eivät ole niin mainittavia 🙁

    1. En nyt pysty käyttämään mitään kun oon raskaana! Viimeks joskus viime kesän lopulla käytin just Neulashiä ja kyllähän se vähän kasvatti, mutta putkilokin oli aika vanha niin saattoi olla sitä "vanhaa kamaa" 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.