9 asiaa, joita et tiennyt minusta

Ajattelin koota taas vaihteeksi tämmöisen muutama asiaa minusta-postauksen, aiemmasta onkin taas vierähtänyt nimittäin hetki aikaa! Olisiko muuten kiinnostusta semmoiselle postaukselle, jossa esimerkiksi Tommi vastailisi kysymyksiin minusta..? Te saisitte kysyä ja hän vastaisi? 😀
Tässäpä kuitenkin 9 faktaa:

1. Olen aivan mieletön kosmetiikkahamstraaja ja saan kuulla siitä lähes päivittäin. Kylpyhuoneemme on kertakaikkiaan aivan täynnä erilaista purkkia ja purnukkaa, joka saa epäilemättä miehen aivan hermoromahduksen partaalle. Rakastan testailla uusia tuotteita ja bloginkin kautta tulee usein löydettyä uusia lemppareita. Silti saan jotain outoa mielihyvää aina siitä kun saan käytettyä pari purkkia loppuun ja heitettyä tyhjiä purnukoita menemään.

2. Sanoin jo 5-vuotiaana, etten ikinä halua synnyttää! En tiedä mistä moinen kauhukuva synnytykseen on tullut, mutta ajattelin näin siis vielä muutama vuosi sitten. Siksi olenkin oikeasti todella ylpeä itsestäni, että oikeasti kykenin siihen vaikkei kokemus sinänsä ehkä ihanteellisimmasta päästä ollutkaan eikä varmasti sektiokaan kaukana.

3. Olen kova suorittajatyyppi. Saatan tehdä sataa asiaa samaan aikaan ja saan mielenrauhan vasta kun kaikki on hoidettu. Toisaalta saatan ahdistua ja stressaantua, jos aika ei riitä kaiken hoitamiseen jos hommaa on paljon. Pahin on siivouspäivät jos edessä on koko kämpän siivous yksin ja tietää että joutuu imuroimaan, pesemään lattiat, pyyhkimään pölyt, pesemään vessan, keittiön, lieden ja vielä vaihtamaan lakanat. Ennen ei voi huilahtaa ennenkö kaikki on tehty. Saatan tehdä kolmea postausta samaan aikaan ja vielä puuhailla muuta. Siksi olenkin yrittänyt niin kotona, että töissäkin pyrkiä siihen että hoidan aina yhden asian kerrallaan. Ei kuitenkaan aina onnistu 😀

4. Olen aivan hulluna olovaatteisiin! Vaihdan lökövaatteet heti päälle kun tulen kotiin. Talvella collarit ja kesäisin ja öisin semmoiset unishortsit. Alkaa ahdistaa jos joutuu pukeutumaan kotona muuhun. Kotivaatteita tulee myös aina ostettua lisää vaikka niitä onkin kaapit pullollaan, nyt tosin olen kylmästi vaan heittänyt roskiin kaikkein kauhtuneimpia vuosia vanhoja VS:n kotiasuja. Melkeinpä sama juttu urheilutrikoiden kanssa, niitä en tosin ole enää aikoihin ostanut ihan niin aktiivisesti 😀 Sama juttu tennareiden ja lenkkareiden kanssa, rakastan niitä!

5. Rakastan luksusmerkkituotteita ja olen aina rakastanut. Jo lapsena piirtelin paperille muotiluomuksia ja haaveilin muotisuunnittelijan urasta, sitten alkoi muotilehtien selailu ja muistan kun leikkailin 12-vuotiaana lehdistä Fendin baguette bagin ja Diorin satulalaukun (olivat joskus tuolloin ihan 2000-l alussa 2000 tai 2001 ihan superkova juttu kun Sinkkuelämää alkoi ;D) kuvia ja liimailin johonkin omaan kollaasin kyhäelmään.

Ihan superpitkän haaveilun (ja kinuamisen ja joulu+synttärirahoista säästämisen) jälkeen sain 14-vuotiaana ensimmäisen Vuittonin laukkuni Loseista Rodeo Driven liikkeestä, Pochette Accessoiresin. Tuolloin elettiin markka-aikaa enkä nyt jaksa muistaa paljonko tuo laukku silloin maksoi, mutta varmasti huomattavasti vähemmän kun nykyään, varmaan jotain alle 150 euroa. Voitte kuvitella, että aika moni tuolloin ihmetteli Jyväskylässä, että miksi hitossa maksaisin noin rumasta ruskeasta laukusta noin paljon. Mahtaa moni olla tänä päivänä eri mieltä 😉 Monet Vuitton-kamani olen esimerkiksi myynyt pois nykyään (tosin en tietty tuota ekaa laukkua!), koska harvemmin niitä tuli jotenkin edes käytettyä ja olen muuttunut niin pihiksi. Silti selaan aina My Theresaa päivittäin tai ainakin kolmesti viikossa 😀

6. Ennen olin pitkään hulluna entrecotepihveihin ja vanhemmat lukijat saattavat muistaa kuinka vietin aina pihviperjantaita 😀 Tällä hetkellä suurimpia ruokahimotuksia on esim uuniperunat savulohimössötäytteellä, itsemarinoudut naturel-wingsit (varsinkin kun niitä on jättiläjä) ja shrimp scampi.. Voisin syödä näitä joka päivä.

7. Musta on kiva kävellä paikasta toiseen. Tämä johtaa juurensa varmaan Jkl-ajoille kun oikeastaan tuli liikuttua vaan jalan ja pyörällä kun välimatkat oli lyhyitä ja julkinen liikenne kallis ja surkea (tai sen jälkeen kun on tottunut Helsingin julkiseen…) Tuntuu muutenkin, että välillä on helpompi kulkea parin kilometrin matkat kävellen kun alkaa kyttäämään aikatauluja ja kiirehtiä pysäkille.

8. Pidän kaikista koirista enkä voi oikeastaan sanoa etten pitäisi mistään tietystä rodusta. Koirat on ihania! Oikeastaan pidän kyllä ihan kaikista eläimistä.
9. Rakastan Wikipediaa! Musta on ihana tutkia jotain itseään kiinnostavaa ilmiötä, asiaa tai henkilöä ja uppoutua asiaan perinpohjin wikipediasivun avulla. Ei sillä että se nyt todellakaan olisi maailman luotettavin tietolähde asioille, mutta esittää asiat ainakin juuri perinpohjin. Oon muutenkin varsin kova googlettaja 😀
Alunperin piti keksiä kymmenen näitä, mutta viimeinen tuotti vaikeuksia joten yhdeksällä mennään! 😉

10 vastausta artikkeliin “9 asiaa, joita et tiennyt minusta”

  1. Täällä kannatetaan kysy Tommilta -postausta! Itse asiassa mulla olis jo muutama kysymys valmiina… 😉

  2. Pakko oli tulla kommentoimaan, että vaikka mun blogien luku on vähentynyt huomattavasti enkä juuri koskaan kommentoi, niin sun blogi on edelleen sellainen jota päivittäin luen 🙂 vaikka vauvajutut ei oo itelle just nyt ajankohtaisia niin niitäkin luen mielelläni!

  3. En yleensä kommentoi ihmisten ulkonäöllisiä asioita mutta nyt haluan kertoa mielipiteeni noista ripsistä. Ne on ihan kauniit ja sopii sinulle mutta ne ei ole Iineksen näköiset. Olet kaunis kaikessa luonnollisuudessa ja uskon että vaikka et omistaisi yhtään omia ripsiä olisit silti kaunis. Itse ymmärrän hyvin stressailut ripsistä ja siitä ettei ne sinusta nyt hormonien liikahteluiden jälkeen ole tuntuneet omilta. Olen täysin ripsari ihminen ja käytän myös aikaa saadakseni täydellisen jäljen. Sen voin myös kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, ettei ripsesi ainakaan parane tai saa takaisin pituuttaan nyt kun sinulla on nuo lisätyt. Vaikka ne olisi kuinka oikein asennettu, niin kuluttaa aina ripsiä jonkin verran. Seuraavaksi kerraksi kun olet varannut huollon, käyttäisit ajan noiden ripsien poistoon. Niin kuin sanoin olet todella kaunis ilman moista muovisuutta, vaikka ripset eivät kauneuttasi huononnakaan mutta muuttaa sitä toisenlaiseksi. Nytkin mietin viitsinkö tätä lähettää sinulle mutta haluan nähdä sinut taas omissa kauniissa ripsissä, vaikka niissä lyhyemmissäkin.

    1. Kiitos asiallisesta kommentistasi! Itse olen kyllä kovin tykästynyt näihin ripsiin ja vaikka todella kivat ovatkin, niin siirryn takaisin omiin kuitenkin heti kun ne kasvavat edes pari kuukautta. Vaikka pidennykset ovatkin tosi ihanat, niin on ne mun omat ripset ehkäpä vieläkin ihanammat 🙂 Niissä omissa tämänhetkisissä tynkäripsissä en vaan kertakaikkiaan tunne itseäni mukavaksi, vaikka kuinka muiden mielestä olisivatkin kivat. Nyt kesällä vaan on niin paljon kivempi pitää näitä pidennyksiä edes hetki, varsinkin kun oli vauvan ristiäiset yms niin kivempi olla edes vähän ehostautuneempi. Muutenkaan tässä arjessa ei ihan kamalasti ehdi meikkailemaan, joten omalle mielellekin (ei miehelle :D) kivempi juttu näyttää laittautumatta edes vähän paremmalta. Ja itseasiassa nämä saattavat jopa aktivoida omien ripsien kasvua kun ripsien kasvu vauhdittuu kun yrittävät päästä eroon "vierasesineistä" 🙂

Vastaa käyttäjälle Marja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.