Vanha arkimeikki ja asiaa ripsistä

Väsyttää!! Heräsin tänään viiden jälkeen kun vauva heräsi, enkä enää saanut unta. Meillä oli muutenkin tänään aikaisempi herätys, joten mitäs nyt enää suotta nukkumaan. Sovittiin tälle aamulle Jutan kanssa aamiaistreffit, joten varattava tarpeeksi aikaa aamuun että päästään pojan kanssa lähtemään kotoa. Se nimittäin on aina melkoinen operaatio. Erilainen aamu kuitenkin! Ulkona on kyllä just nyt niin synkkää ja pimeää, että voisi olla joku lokakuu 😀

No mutta pitkästä aikaa meikkipostausta! Yritin nimittäin viikko taaksepäin sen throwback-postauksen inspiroimana heittäytyä menneisiin myös meikin osalta ja tehdä nykypäivän version menneiden vuosien arkimeikistä. Eipä siitä nyt kovin kummoinen tullut, mutta viime aikojen meikittömyyteen verrattuna kyllä melko radikaali.

Meikkipohjaanhan en yleensä kovinkaan panosta ja varsinkin näin ”kesällä” (lue: silloin kun on edes vähän ruskettunut :D) riittää usein hyvin joku cc-voide tai muu värillinen päivävoide antamaan vähän hehkua. Laitoin kai viimeksi meikkivoidetta ehkä melkein vuosi sitten 😀

Pakko myös raportoida ripsien tilanteesta. Kerroin jo ajat sitten kuinka ne odotuksen myötä pikkhiljaa lyhenivät ja muuttuivat entisistä kaarevista aivan tikkusuoriksi. Ja lisäksi myös aivan onnettoman ohuiksi! Kaivelin niin paljon ripsitietoa netistä, että löysin joidenkin muidenkin bloggaajien reportaasia lyhyistä raskausripsistä. Vissiin niille käy odotuksen aikana päinvastaiset kun hiuksille ja kasvukausi lyhenee, jolloin ripsi ei koskaan ennen putoamistaan ennätä kasvaa siihen normaaliin pituuteen vaan putoaa pois. Siksi ne siis ovat pysyneet lyhyinä! 
Mullahan ei välillä ole myöskään ripsenpidennykset pysyneet käytännössä ollenkaan ripsissä, koska aika ajoin koko ripsirivistö on kertakaikkiaan vaan kai uusiutunut ja samalla ovat varisseet myös pidennykset.. Kiva! Nyt on kuitenkin vihdoin näkynyt jonkunlaista edistystä tässä ja ripset ovat alkaneet kasvaa edes vähän enemmän pituutta. Eron huomaa varsinkin alaripsistä. Nyt kun alkaa ripset palautua, niin aivan salettiin lähtee se tukka putoamaan oikein kunnolla. Tuntuu jo nyt että hiuksia on kaikkialla.. O-ouu.. Kyllä ne hormonit sinnikkäästi vaikuttavat kyllä aivan kaikkeen. Pakko kyllä sanoa, että tässä vuoden jälkeen pikkuhiljaa haluaisin ne omat ripset jo takaisin! Jokatapauksessa näissä kuvissa ihan muutamaa sinnikästä pidennysripseä lukuunottamatta omat ripset sieltä reilun viikon takaa. Nyt ollaan kuitenkin taas takaisin pidennyksissä.. Saa nähdä luovunko tämän kerran jälkeen niistä lopullisesti 🙂

Tässä meikissä nyt ei tosiaan sinänsä ole mitään ihmeellistä. Muuta kun se etten nykyään oikeastaan käytä luomiväriä tai rajauksia, ennen taas käytin päivittäin! Levitin vaaleaa beigeä/helmiäisluomiväriä ensin koko luomelle ja varsinkin silmän sisänurkkaan. Sitten jynssäsin tummempaa ruskeaa ulkonurkkiin ja häivytin keskustaa kohden. Tuo allaoleva Avonin Mocha latte-paletti (saatu) on myös mun kulmapaletti, mutta myös tosi hyvä just tämmöiseen arkimeikkiin 🙂

Ja nyt on muuten pakko kehua tuota Essencen ripsiväriä joka tuli kesällä LivBoxista. En oikeastaan odottanut kummempia muutaman euron ripsiväriltä, mutta tuo Forbidden volume on oikeasti superhyvä! Jopa näihin tihruripsiin!! Jo ihan pikkufiksauksella sai ripset tosi hyvin aisoihin, mulla kun saattaa mennä ripsivärin täydellisesti levittämiseen jopa yli 15 minuuttia 😀 Voin kyllä suositella! Täytyy kokeilla muitakin Essencen meikkejä. 

Muita tähän meikkiin käytettyjä tuotteita on tuo myöskin LivBoxista saatu Acon rusketushehkua tuova värillinen päivävoide, joka on aivan lemppari ja Lumenen ihonsävyn heleyttäjä, jota sekoitan taas tuohon päivävoiteeseen tuomaan lisähehkua. Peitevoiteena käytän tuota Make up storen cover all mixiä, jota olen käyttänyt varmaan 10v 😀 Pitäisi etsiä kyllä joku muu ja erilainen peitevoide. Rajauksen tein silmiin Yves Rocherin mustalla rajauskynällä (saatu) ja huuliin myöskin YR:n huultenrajauskynällä. Rajaan silmät siis yleensä yläluomelta ja alaluomelta ihan lyhyeltä matkalta ulkonurkasta. Tämän jälkeen pehmennän ja suttaan rajaa, ettei se jää niin selkeäksi. Huulet punasin Lumenen True Passion-punapuikolla (saatu), nuo ovat ihan lemppareita! Lopuksi vielä Lumenen aurinkopuuteria (saatu).

Ajattelin olla hurja ja laittaa tänäänkin vähän meikkiä meidän brekutreffien kunniaksi!! ;D

2 vastausta artikkeliin “Vanha arkimeikki ja asiaa ripsistä”

  1. Kiva nähdä sulla vaihteeksi noin punaista huulipunaa; se nimittäin sopii sulle tosi hyvin! 🙂

Vastaa käyttäjälle Erika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.