Viikon lempparit ♥

Eilen oli taas vaihteeksi aivan superihana pakkaspäivä! Meillä hurahti melkein koko aamupäivä kotijuttujen parissa, mutta päästiinpä vielä iltapäivällä ulkoilemaankin. Olin eilisen jotenkin tosi äkäisellä tuulella kaikkien hommien kanssa ja kun poika torkahti pienille päikkäreille, oli pakko edes meikata vähän ettei olisi peilistä niin ankea näky. En ikinä meikkaa ellen ole lähdössä virallisesti jonnekin, mutta kaipa se joskus piristää jo itsessään päivää 😀 Myönnettävä toki, että tuo ihana valo myös inspiroi testailemaan meikkejä pitkästä aikaa!

Mun luotto-löllövaatteet. Rakastan kotivaatteita ja jotenkin huomaamattani hamstraan niitä aina jemmaan. En pysty olemaan kotona ”normaaleissa vaatteissa” vaan aina on vaihdettava heti lökikset jalkaan kun tulee kotiin jostain. Lempparit ovat nuo vuosia vanhat nuhjuiset Niken Rally-collarit (löytyy täältä), joita parempia ei nyt vain ole olemassa. Paitsi tietty tismalleen samanlaiset mustat, jotka myös omistan ;D Toisaalta nuo harmaat ovat kyllä lemppareimmat, koska pidän tuosta väristä eniten. Uutena nuo istuivat hyvin jalkaan, mutta nykyään ovat kyllä ymmärrettävästi jo vähän menettäneet muotoaan kovan käytön ja venymisen seurauksena, haha 😀

Sen sijaan tuo Calvin Kleinin liivitoppi on uudempi juttu ja tilattu Zalandosta. Mullahan on myös semmoinen musta basic-versio tuosta, mutta voin kertoa että tuo muotoilluilla kupeilla varustettu ”push-up-versio” on niiiiiiiiin paaaljon parempi! Antaa tukea, toisin kuin se toinen ja on jotenkin hurjasti ryhdikkäämpi päällä. Aivan ihana! Nuo olkaimet menee selästä kivasti ristiin, alempana kuvaa 🙂 Jos toppi kiinnostaa, niin löytyy täältä.

Jos olen maininnut noiden Lumenen hehkutippojen tuovan sitä hehkua, niin auringossa se hehku vasta maksimoituukin! Mun pitäisikin esitellä noille semmoinen edullisempi vastine kun vaan ehdin. Aivan lempparijuttu edelleen. Reissun jäljiltä ihoa on saanut kosteuttaa reippaasti ja eilen olikin taas kosteuttavan naamion paikka. Joskus kovilla pakkasilla saatan laittaa kosteuttavan naamion melkeinpä aina iltaisin yövoiteen sijaan (tai päälle) antamaan megakosteutusta yöksi. Useimmat tuommoiset kosteuttavat naamiot pitäisi aina pyyhkiä pois tai siis mitä ikinä niistä jääkään ihoon. Itselläni kyllä harvemmin edes jää mitään pyyhittävää kun iho tankkaa kaiken kosteuden 😀
Nyt olen käyttänyt tuota Madaran aivan ihanaa SOS Hydra Maskia, joka on äärimmäisen riittoisa ja muutenkin erinomainen laadultaan. Naamio kosteuttaa ihoa välittömästi ja pitkään sisältäen kosteuttavia sokereita, pohjoisen pionia, pellavansiementä sekä ihoa pehmentävää hyraulonihappoa. Madaran tuotteethan ovat ekosertifioituja eli eivät tosiaan sisällä mitään keinotekoisia ihoa silottavia huijausaineita, vaan oikeasti toimivia raaka-aineita.

Pitkästä aikaa kokeilin myös uutta ripsiväriä! Olin jo joku aika sitten saanut testiin Avonin volumisoivan BIG & Multiplied-ripsarin, joka oli jäänyt kaikessa essence-huumassa lojumaan laatikkoon. Eilen päätin kuitenkin sitä kokeilla ja voin kyllä suositella. Joidenkin Avonin ripsareiden koostumus on omaan makuuni vähän liian kuiva, mutta tässä oli todella hyvä massa ja isolla harjalla sai erinomaisesti tuuheutta ja kaarevuutta.

Lähiviikkoina yritän myös raapustaa postauksen niistä Plumen ripsiseerumin tuloksista. Nyt ollut tuo luonnollinen seerumi käytössä noin 3kk ja alkaa pikkuhiljaa vedellä tuubi viimeisiään.

Tässä sitä toppia vielä selästä 🙂 Tekisi mieli tilata tuo myös mustana. Olen nykyään niin tämmöisten toppien massakäyttäjä. En ole enää viimeaikoina edes jaksanut käyttää mitään imetysliivejä, niihin meni hermot jo ajat sitten. Ei haittaa vaikka olisikin hankalampaa operoida normiliivien tai toppien kanssa, eipä ole kuitenkaan mitenkään erityisen haastavaa ollut kyllä. En ikinä edes jaksa pukeutua sillä ajatuksella, että olisi helppo imettää. Toistaiseksi onnistunut ihan hyvin vaatteissa kuin vaatteissa. Tietysti nyt jotkut harvat vaatteet voivat olla haastavia, mutta noin yleisesti 😀

Toinen lemppariuutuus Avonilta on ystävänpäivänä saapunut uutuustuoksu Viva La Vita, joka on ihana! Avon onnistuu tuoksujen kanssa kyllä harvinaisen hyvin. Yksi ehdottomin lemppari ennen tätä on esimerkiksi ihanan tyttömäinen Luck La Vie, joka muistuttaa jotain hittituoksua mutten saa päähäni mitä. Viva La Vitassa on hedelmäisen kukkainen tuoksu ja juuri omaan makuuni, vaikka harvemmin tuleekin nykyisin tuoksuja käytettyä. 
Toivottavasti aurinko näyttäytyy tänäänkin!
 

Postauksen kosmetiikka saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

7 vastausta artikkeliin “Viikon lempparit ♥”

  1. Ihanat nuo Calvinit 🙂 imetysliivit ja ennen kaikkea vaatetus mietityttää tällä hetkellä itseäni kovasti, kun valmistaudun beibin tuloon. Millaisia vaatteita tarviin, pitääkö ostaa uusia vai pärjääkö vanhoilla soveltaen? Miten sä teit, ois kiva kuulla! Kotonahan voin olla vaikka yökkäreissä, mutta jos lähden kaupungille tai kylään, mikä silloin on järkevää…en haluaisi pukeutua mihinkään mammatoppeihin vaan säilyttää oman tyylin 😀

    1. Mä en ostanut ainuttakaan virallista imetysvaatetta. Hyvin on kyllä pärjännyt ihan normaaleillakin, tietty joku kireä mekko voisi tuottaa hankaluuksia kun ei voi nostaa helmaa tai laskea kaula-aukkoa, mutta ihan noin perusvaatteilla kyllä olen pärjännyt. Ei siis ainakaan itseäni haittaa joutua nostamaan jotain paidan helmaa tai sis ettei rinta nyt ole heti siinä saatavilla 😀 Onhan se kai alkuun vähän helpompi että on vähän helpompia vaatteita sen ruokinnan suhteen.. Useimpia kuitenkin voi helposti riuhtoa ylös tai alas 😀 Imetysliivejä ostin muutamat H&M:stä, tosin niitäkään en ole nyt suunnilleen kuukauteen käyttänyt. Toisaalta ekoina kuukausina ei ne vanhat kyllä edes mahtuisi varmasti päälle 😀 Eli hyvin kyllä pärjää ilman virallisiakin imetysreleitä! Tsemppiä loppuodotukseen 🙂

  2. Olen huomannut, että enää nykyään en voi laittaa edes ripsaria, sillä silmät alkaa heti kutista! Outoa… Tämä siis tapahtuu, vaikka olisin laittanut herkille silmille tarkoitettua ripsaria.

    Mulla on näyte Lumenen valopisaroista, mutten ole vielä kokeillut. 😛 Sen sijaan seerumia olen kokeillut – pidin! 🙂

  3. Pakko kysyä, että miten sun koirat jakselevat? Asuvatko he vielä teidän kanssa? Koiranomistajana kiinnitän aina tämmöisiin asioihin huomiota jotenkin! :'D Ja pakko mainita myös, että oon ihan superkateellinen sun ripsistä!

    1. Hyvin ne jakselee, enpä edes ajatellut etten tänne kovin usein kuvaile. Niistä kun on aina vähän hankala saada kuvaa kun toinen ei katso ollenkaan kameraan ja toinen on niin villi että kuvat tärähtää 😀 Se nuorempi hauva sai juuri pennun ja oli sen vuoksi jonkun aikaa pois!

  4. Ois kyllä ihana nähdä koiruleistakin kyllä kuvia välillä, ne on aina niin hellyyttäviä eläinrakkaan lukijan mielestä. Ja voi miten hellyyttävää, toinen saanut yhden pennun <3 Onko tolla rodulla tavallista, että saavat vain yhden? 🙂

Vastaa käyttäjälle Erika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.