Kuvia ja kuulumisia

Ajattelin tehdä pitkästä aikaa postauksen ilman sen kummempaa tarkkaa aihetta. Höpötellä siis niitä näitä, kuulumisia viikon varrelta. Välillä ajatus karkailee ja vaikka yrittäisi tulla raapustamaan ihan vaan arkisia kuulumisia, niin ajautuu miettimään tarkemmin jotain tiettyä aihetta. Nyt siis ihan randomjuttuja ja varsinkin randomkuvia! Uudet rutiinit blogin suhteen ovat olleet tässä haussa, mutta eiköhän tämä tästä. Toistaiseksi olen pysynyt vielä perinteisessä tahdissakin 🙂

idkuva

Työarki on siis lähtenyt käyntiin ja varsin loistavasti itseasiassa. On ollut helpottavaa päästä miettimään muita asioita kun kotiaskareita, vaikka työjutut ovatkin viime päivinä pyörineet mielessä melko ahkerasti. Tiedättekö kun mielellä on aina tapana käsitellä jonkin aikaa uusia juttuja ja muutoksia, uusia elämäntilanteita. Nyt on käynyt tälläkin kertaa ja vaikka töihin palaaminen onkin ollut ihanaa, on se pyörinyt paljon mielessä esimerkiksi unissa.

Muistan kuinka äitiyslomalle jääminen aikanaan oli myös melkoinen mullistus. Toisaalta ensin helpottava sen jälkeen kun oli joka päivä juossut jättivatsan kanssa aamulla bussiin ja koomaillut sen hormoniväsymyksen kourissa työpöydän ääressä. Sitten iski kotona se ”mitäs nyt sitten”-vaihe kun kaikki tuo oleminen aiheutti ihmetystä kun oli ennen tottunut tekemään kokoajan jotain. Vaati sekin siis uusin rutiineihin totuttelua, vaikka saattaakin kuulostaa hassulta 😀

Olen heräillyt aamuisin ennen kuutta käymään läpi blogijuttuja, sitten 8h töissä, kotiin hoitamaan pojan iltajuttuja ja nukkumaan. Toki tämä arki tästä pikkihiljaa muotoutuu (kunnes sitten taas muuttuu kun päivähoito alkaa), huomaa kyllä että on iltaisin huomattavasti normaalia nuutuneempi kun on ollut jotenkin adhd koko päivän ja tehnyt nimenomaan sitä ajattelutyötä. Se on niin eri tavalla rasittavaa kun ne kotirutiinit tai tietyt lastenhoiton haasteet, kuten ne kiukkupäivät. Nukkumaan olen siis pyrkinyt menemään viimeistään ysin maissa. Teen jokatapauksessa vielä jossain vaiheessa erikseen postauksen töihinpaluusta.

Kotimainen marjakausi on ollut käynnissä jo jonkin aikaa ja olen niin innoissani punaviinimarjoista! Ne ovat aina olleet ihan mun lempparimarjoja ja voisin syödä niitä oikeastaan kokoajan. Myös mustikoita on tullut syötyä vielä reippaasti, kohtahan alkaa olla sitten sienikausi parhaimmillaan! En voi siis uskoa, että kirjoitan tänne jostain sienikaudesta 😀 Siis ennen vihasin sieniä ja nyt taas rakastan, ainakin siis tiettyjä sieniä. Tein tänne viime vuonna muistaakseni suppilovahverokeiton ohjeen ja ajattelin, että voisin lähiviikkoina vaikka päivittää tuota ohjetta. On jo pitkään tehnyt mieli sitä keittoa, nami!

En varmaan muistanutkaan koskaan esitellä blogin puolella maailman siisteimpiä sukkiani, jotka sain ystävältäni kesällä synttärilahjaksi. Kunnon gangstasukat siis!! Vielä en ole näitä käyttänyt muualla kun kotona (koska ovat tosiaan melkoisen erikoiset), mutta maailman siisteimmät. Nuo on kuulemma ostettu Jyväskylän Beyondista. Olin joskus teininä kamala 2pac-fani. Tommi ei taas voi sietää sitä, joten meillä ei ihan kamalasti 2pac raikaa. Itse kyllä välillä kuuntelen kuulokkeilla jossain lenkillä yms ja elän vanhoissa muistoissa, hahah! Onhan ne biisit nyt näin jälkikäteen ajateltuna kyllä melko koomisia 😀

Sain loppukesästä mun rakkaan löhötuolin vihdoin varastosta meille! Mun oma paikka. Tuo nojatuoli on ollut mulla ikuisuuden, joskus muinoin tuo oli vuosikaudet paikka, jossa hengailin aina dataillessa. Tiedättekö, semmoinen oma turvapaikka 😀

Tuon tyynynpäällisen tilasin kesällä Ellokselta ja sen jälkeen siitä tuli Mauin lempityyny. Piti ihan vaihtaa tyynyn paikkaa kun nuo pampulat saivat sen verran kyytiä tämän tassuissa! Jos päällinen kiinnostaa, niin on tosiaan tämä 🙂 Itse ihastuin tuohon heti ensisilmäyksellä.

Elloksella näyttäisi olevan käynnissä kamppis, jossa suuri valikoima kauneuden, muodin ja sisustuksen merkkituotteita on nyt -25%. Koko valikoima löytyy täältä!

Kivaa viikonloppua!

 

Postaus sisältää affiliatelinkkejä.

2 vastausta artikkeliin “Kuvia ja kuulumisia”

  1. Nojatuoli on mahtava 🙂 Pakko antaa vinkki omasta kokemuksesta! Näyttää sinunkin tuoli tummentuneelta ja likaantuneelta, omani pesin painehuuhtelulaitteella ja tuolista tuli kuin uusi ja lisäksi jo tunkkaantunut kangas raikastui ihanasti 🙂 pesureita saa mm vuokrattua ja samalla pesee sohvat ja autonpenkit yms.
    Mukavaa syksyä!

Vastaa käyttäjälle Aida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.