Muutama huomio Kaliforniasta

Kalifornia ja Havaiji ovat itselläni kohteita, joihin palaan kerta toisensa jälkeen. Vaikka Suomi onkin maailman paras paikka asua ja kasvattaa lapsi, olen nuoresta saakka haaveillut elämästä Kaliforniassa ja myöhemmin Havaijilla. Nuo ovat itselleni paikkoja, joiden rento ja huoleton ilmapiiri vetää puoleensa. Tietyt asiat Amerikassa tietysti ärsyttävät kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi ihmisten teennäinen kiinnostus sinuun ja asioihisi. Paljon kysellään ja kehutaan, näin suomalaisena kun on tottunut siihen, että sanotaan oikeasti vain ne asiat, joita tarkoitetaan ihan tosissaan. Amerikkalaisilla kun on usein höpötellä lämpimikseen sitä ja tätä.
Myös anteeksipyytäminen kaikesta (kävelet vähän jotakuta kohti kaupassa ja tämä sanoo aivan paniikissa ”excuse me”) alkaa jossain välissä aina rasittaa, mutta joo. Olen todennut itseni kuitenkin melko suomalaiseksi. Semmoiseksi siis kuka tykkää siitä kun asiat sanotaan suoraan, ei jaksa aina jäädä juttelemaan jokaiselle vastaantulijalle turhanpäiväisyyksiä tai jaksa antaa kehuja, joita en tarkoita. Kaikissa paikoissa ja kulttuureissa on ne hyvät ja huonot puolensa. Jotakuta ärsyttää jotkut pienet asiat, toista ei mikään. Rehellisyyden nimissä en edes tiedä monesko kerta tämä on itselläni Loseissa, mutta kolmas kertamme Tommin kanssa yhdessä Hermosa Beachillä. Listasin ylös muutamia juttuja, jotka erityisesti ovat nousseet esille kalifornialaisessa elämäntyylissä..

Terveellisyys ja luomu on kaikki kaikessa. Asioita mainostetaan organic, natural ja healthy, vaikka olisivat suomalaisen mittapuulla ihan peruskauraa. Perus jenkit. Jokapuolella on joogaa, mehuja ja kombuchaa. Wellness-buumi siis kukoistaa. Itse olisin halunnut käydä joogassa, astrologilla ja surffata, mutta yritin tällä kertaa olla ahtamatta lomapäiviä liian täyteen tehtäviä juttuja. Aamupäivän tavallinen näky ovat rannalla lenkkeilevät ruskettuneet tai joogamattoa kainalossa kantavat kalifornialaiset. Hyvinvointi on siis ykkönen! Ja tosiaan, kombuchahan on käynyttä teetä, johon muodostuu käymisprosessissa sienikasvustoa ja hurjasti hyviä bakteereja. Probioottien lisäksi juomassa on teen antioksidanttisia vaikutuksia. Ensin en itse tiennyt, tykkäänkö vai en, mutta yhden pullon jälkeen olen hullaantunut 😀

Elämä on melko huoletonta, mutta silti varsin ulkonäkökeskeistä. Ulkonäköön panostetaan paljon. Halutaan voida hyvin, mutta ennen kaikkea näyttää hyvältä. Hampaat, kynnet, hiukset ja yleinen olemus. Kaiken on oltava tiptop. Personal trainereita ja ravintovalmentajia löytyy vaikka millä mitalla. Ulkonäön lisäksi on fokus tietysti myös kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ja halutaan koko paletti kuntoon aina ruokavaliosta lähtien. Kun voit hyvin, näytät hyvältä. Tosin, eipä ole kovin epätavallista antaa kirurginkin auttaa pienien kauneusvirheiden suhteen, heh.

Kaikki juovat edelleen Starbucksia, vaikka hypetys Suomessa oli ja meni. Jenkeillä ei olekaan kyse siitä, että pitäisi olla trendikäs ja someystävällinen muki, vaan enemmänkin siitä että virvoitusjuoman tai jääteen noutaminen Starbucksista on yhtä arkipäivää kun meille napata S-Marketista pullo Bonaquaa. Juoma napataan mukaan autoon ja hörpitään matkalla jonnekin tai ruuhkassa, koska amerikkalaiset eivät totisesti kävele paikasta toiseen.

Lemmikkien hemmottelu potenssiin 100. Kaikkialla on trimmaamoita, korien päiväkoteja, lemmikeille suunnattuja kauppoja ja ”organic pet food”-myymälöitä. Aivan älytöntä on myös kuinka monta tyyppiä nähtiin ulkoiluttamassa koiriaan lastenvaunuissa! Rajansa kaikella, mutta koira ei kuitenkaan ole lapsi ja tarvitsee oikeasti liikuntaa ja ulkoilua sen sijaan, että tätä kärrätään ympäriinsä vaatteisiin puettuna vaunuissa. Amerikassa kaikki on tosin hieman överimpää…
Erikoiset jutut ovat arkipäivää. Et ole outo tai kukaan ei katso sinua pitkään jos käyt selvännäkijällä, ostat kotiisi energisoivia kristalleja tai meditoi yksin rannalla. Kaikki tekee omia juttujaan, eikä yritetä olla naapurin kanssa samanlainen tai saati sitten kadota massaan. Joskus toivoisin, että meillä Suomessa olisi enemmän semmoinen erilaisuuden kulttuuri, eikä se eri tavoin tyyppi olisi ”outo”. Kaikista kulttuureista löytyy tosin aina toiselle opittavaa, siksi matkailu onkin mitä paras keino mielensä avartamiseen.

Huomenna jatkuu matka eteenpäin täältä Waikikilta. Yritän lähipäivinä saada vielä Havaijin kuulumisia kasaan 🙂

14 vastausta artikkeliin “Muutama huomio Kaliforniasta”

  1. Hyviä huomioita ja asioita joihin ei enää itse kiinnitä huomiota! Asun siis Yhdysvalloissa pysyvästi itse. Musta small talk ja excuse me on muiden huomioimista ja sitä Suomessa kaipaan aina. Jopa asiakaspalvelu Suomessa on joskus ihan hirveän töykeää tai välinpitämätöntä. Annan aina ylös siitä palautetta, jospa se siitä pikkuhiljaa 😉

    Oletteko kohdanneet lapsen kanssa erilaista huomiota kuin Suomessa? Mun mielestä täällä Usassa vastaanotto ravintoloissa (hienoissakin) ja pubeissa ja missä tahansa on ihana ja vauvamme on kaikkialle tervetullut. Lentäessä pääsee jonojen ohi aina (toisin kuin Finnairilla lol) ja ihmiset avaavat oven jne.

    1. Hehe. En tiedä miksi tuo excuse me pistää jossain välissä ärsyttämään, ehkä se olen vain minä 😀 Mutta tosiaan, lapsen huomioiminen on ehdottomasti ihan eri luokkaa! Ollaan päästy kentällä kaikkialla jonon ohi, ravintoloissa huomioidaan ja muutenkin ihan erilaista kun Suomessa usein. Sitä tiettyä kohteliaisuutta ja huomioimista kyllä kaipaisi Suomeen. Kiitos kommentistasi ja mielenkiintoisista pointeista! 🙂

  2. Tää oli kiva postaus! Tee Hawaijista samanlainen? molemmat kohteet haaveena. Aina vaan kun itselle sopisi pidempi loma niin lennot ovat kalliita, joskus on kuitenki päästävä tuonne! Olen lukenut blogiasi jo ties kuinka monta vuotta. Ollaan tosi erilaisia, mutta olet jotenkin inspiroiva ihminen ja tykkään tyylistäsi ja kadehdin matkojasi?lemppariblogi.Ihanaa reissua!

    1. heh, kiva jos tykkäsit! Voin yrittää tehdä Havaijistakin. Matkapostaus olisi kuitenkin mielessä tehdä 🙂 Meillä oli lennot itseasiassa alle tonnin tänne, joten edullisestikin voi päästä. Ihana kun kommentoit ja kiitos <3 🙂

  3. Täähän oli kiva postaus. Aina jotenkin kiva lukea tällaisia arkipäivän matkajuttuja. Siis mitä ihmettä… koiria lastenvaunuissa? No jo on.

  4. Samoja huomioita tein vuoden takaisella Kalifornian reissulla! Varsinkin just toi terveellisyys (ja se, ettei mihinkään kävellä). Tulipas ikävä sinne suunnalle 🙂

  5. Mä olen aina halunnut käydä tuolla!
    Ihana, kun tuollaiset outoudet ei käy edes mielessä. 😀 Selkeitä kulttuurieroja. Tosin ulkonäkökeskeisyys tuntuu somen myötä räjähtäneen ihan jokapaikkaan, mutta tuollainen mielistely ja turhaan kehuminen on vaan ajanhukkaa ja perkeleen tekopyhää. 😀

    Ihanaa reissua! Käydään kahveella, kun tuutte takaisin.

  6. Hauskoja huomioita, mutta sopivat tosiaan Kaliforniaan, en yleistäisi koko Amerikkaan. Pohjoisessa ja itärannikolla saat olla aika rauhassa ilman teennäisiä uteluita. Esim. Montanassa meno muistuttaa välillä aika paljon Suomea ja siellä paikalliset usein kauhistelevat länsirannikon teennäistä meininkiä.
    Mukavaa lomaa teille!

    1. Joo, kyllähän nuo seikat vaihtelevat hurjasti riippuen siitä missä ollaan. Tuota en tosin tiennytkään, että Montanassa ollaan jo lähempänä meidän omaa kulttuuria, aika jännä! Kiitos hurjasti ja mukava kun kommentoit 🙂

  7. Tosi kiva postaus tämä 😀 Paljon sellaisia juttuja mitä ei tulisi ajatelleeksikaan.

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.