Probiootit ja prebiootit, mitä ne ovat ja mihin niitä tarvitaan?

Kaupallinen yhteistyö: Terranova

Kuluvan talven aikana olen sairastellut ennätyspaljon. Syy on varmasti pojan kautta kotiin kantautuneissa päiväkotipöpöissä, mutta hoksasin hetki takaperin, että eräs asia on viime kuukausina unohtunut kokonaan. Nimittäin probiootit! Viime talvena söin probiootteja käytännössä koko kauden, samoin kesällä. Tuolloin eivät paljoa pöpöt riivanneet ja nyt otinkin tuumasta toimeen aloittamalla tammikuun puolella taas probioottikuurin.

Vatsassa ja suolistossa vallitsee jatkuvasti hyvien ja huonojen bakteerien kamppailu. Hyvät bakteerit ovat läsnä jo syntymästä saakka. Tiesittekö, että alatiesynnytyksessä vastasyntynyt saa vastustuskyvylle erittäin suotuisia hyviä bakteereita, jotka vaikuttavat vauvan vastustuskykyyn? Sama vaikutus on äidinmaidolla. Tämä on eräs seikka, jonka vuoksi myös raskaana ja imetyksen aikana suositellaan erityisesti probioottivalmisteiden käyttöä. Bakteeritasapaino voi järkkyä esimerkiksi infektioiden tai vaikkapa antibioottikuurien myötä. Ideaalitilanteessahan hyvät pöpöt pitävät pahat pöpöt kurissa ja estävät niitä tekemästä tuhojaan. On probiootteja ja prebiootteja, mitä ne sitten ovat?

Probiootit ovat hyviä bakteereita, joiden teho on todistettu. Kaikki maitohappobakteerit eivät siis välttämättä ole probiootteja. Prebiootit taas ovat hyvien bakteerien ravintoaineita, jotka toimivat niiden kasvualustana ja ravintona. Prebiootteja on kasviksissa, yrteissä ja juureksissa. Siksi myös terveellinen ruokavalio on tärkeässä osassa probioottien tehossa ja suoliston hyvinvoinnissa. Vastustuskyky nimittäin lähtee suolistosta. Jos suoliston bakteeritasapaino järkkyy, pääsevät pahat, sairauksia ja tulehduksia aiheuttavat pöpöt valloilleen. Usein olen napannut reissuille mukaan probioottikuurin, mutta raskauden aikana oivalsin, että ne ovat tärkeitä myös jokapäiväisessä arjessa, muulloinkin kun matkustaessa. Siitä saakka olenkin melko aktiivisesti syönyt probiootteja ja viime vuoden aikana vaihdoin nekin astetta luonnollisempiin valmisteisiin, jotka ovat todistetusti tehokkaita.

Monet synteettisesti tuotetut vitamiinit voivat olla keholle kemiallisen koostumuksensa vuoksi ”vieraita”, koska keho ei kykene tunnistamaan niitä luonnollisiksi ainesosiksi. Siksi synteettisesti tuotettujen valmisteiden imeytyvyys ei välttämättä ole läheskään yhtä hyvä kuin luonnollisempien valmisteiden, myös esimerkiksi prebiootit saattavat puuttua tuotteista kokonaan, joka tietysti vaikuttaa siihen, kuinka hyvät bakteerit pääsevät lisääntymään, vaikka valmiste itsessään mainostaisikin sisältävän suuren määrän eri kantoja. Luonnollisemmissa vitamiinivalmsteissa on pyritty siihen, että ravintoaineet ovat kehon ”helposti tunnistettavassa, luonnollisemmassa muodossa”, mukana myös ruokaperäisiä ainesosia eli niitä prebiootteja, sekä apuaineita, jotka tehostavat imeytymistä ja tässä tapauksessa edistävät hyvien bakteerien kasvua.

Postailin aikaisemmin Terranovan vitamiineista, joihin olen tykästynyt. Terranova brändinä on semmoinen, jonka takana voi helposti seisoa. Raaka-aineiden puhtaus, eettisyys, ekologisuus ja tehokkuus ovat ehdottomia kriteereitä, joista pidetään kiinni. Terranovan valmisteissa on huomioitu synergia, joka on ihmiskehon ja ravintoaineiden välistä biokemiaa. Lukuisat seikat vaikuttavat vitamiinien ja ravintoaineiden imeytymiseen, näiden valmisteiden kohdalla on niitä haluttu optimoida niin, että keho kykenee mahdollisimman tehokkaasti käyttämään hyväksi kaikki ravintoaineet ja valmisteiden apuaineet, jotka tehostavat niiden toimintaa. Jokaisen valmisteen tehokkuutta lisää uniikki synergistinen Magnifood-kasvisyhdistelmä. Magnifood on yhdistetty tavalla, joka tehostaa kehon omaa biokemiallista ympäristöä, tällöin keho siis kykenee maksimoimaan hivenaineiden ja vitamiinien hyödyn. Valmisteissa ei käytetä säilöntä- tai sidosaineita. Terranovan tuotteiden sisältämät marjat, yrtit ja kasvit ovat joko luomulaatuisia tai eettisin ja ekologisin periaattein tuotettuja. Kaikki tuotteet valmistetaan Iso-Britanniassa ja jokaista tuote-erää tutkitaan laadun varmistamiseksi.

Nyt olen syönyt Terranovan probioottivalmistetta, jonka käytön aloitin ennen Havaijin reissua. Terranovan Maitohappobakteeri Complex sisältää useaa tehokkaaksi ja turvalliseksi todettua probioottikantaa. Lisäksi on valmistetta täydennetty Magnifood Complexilla, joka sisältää mm. Isotakiaisjuurta, punajuurimehua- ja lehtiä, sekä stabiloitua riisinlesettä. Isotakiaisjuuri on yksi tärkeimmistä kasveista prebioottisilta ominaisuuksiltaan. Kasvin juuri sisältää huomattavan määrän apuaineita (frukto-oligosakkarideja), jonka vuoksi se on erityisen hyödyllinen käytettynä yhdessä maitohappobakteereita tai probiootteja sisältävien valmisteiden kanssa. Frukto-oligosakkaridit ovat sulamattomia hiilihydraattikuituja, jotka toimivat hyvien bakteerien kasvualustana ja näin tehostavat niiden kasvua suolistossa. Isotakiaisjuuressa ja punajuuressa on molemmissa runsaasti inuliinia, joka tehostaa immuunisysteemin toimintaa. Valmisteen stabiloitu riisinlese taas sisältää paljon kuituja, jotka ylläpitävät suoliston toimintaa ja tehostavat probioottisten bakteerien toimintaa. Tämä probioottivalmiste ei sisällä maidon ainesosia, vehnää, gluteenia, sokeria, lisä- tai säilöntäaineita. Tuote sopii myös kasvissyöjille ja vegaaneille.

Probioottien ohella olen syönyt tukevana valmisteena myös ruoansulatusentsyymejä, jotka pilkkovat ruoasta saatavia proteiineja, rasvoja ja hiilihydraatteja, sekä vaikeammin sulavia ainesosia kuten laktoosia ja sakkaroosia. Nämä ovat siis entsyymejä, joita elimistö tuottaa myös itse pilkkoessaan ravintoaineita. Entsyymit ovat siis välttämättömiä elimistössä ja ruoansulatuksessa. Joskus entsyymintuotanto voi häiriintyä ja yleisin esimerkki tästä on laktoosi-intoleranssi, jossa maitosokerin pilkkomiseen tarkoitettu entsyymi puuttuu. Ruoansulatusongelmissa ruoka ei siis kirjaimellisesti sula kunnolla ja koska elimistö kykenee ottamaan täyden hyödyn ainoastaan pilkotusta ruoasta, voi ruoansulatusta tehostaa myös itse ruoan huolellisella pureskelulla, koska sylki sisältää runsaasti ruoansulatusentsyymejä. Lisäksi voi purkista syödyistä entsyymivalmisteista olla apu ruoansulatusongelmiin. Terranova Ruoansulatusentsyymi Complex sisältää kasvientsyymien lisäksi Magnifood-yrtti/kasvisyhdistelmä tehostaa entsyymien vaikutusta. Vaikuttavina Magnifood-ainesosina ovat mm. Ohranorasjauhe, fenkolin siemen, stabiloitu riisinlese, inkiväärin juuri, artisokan lehti, kardemumman siemen ja keltakatkeron juuri. Nämä edistävät ruoansulatusta, rauhoittavat ruoansulatuskanavaa ja edistävät hyvän bakteerikannan muodostumista. Erityisen hyvin sopivat nämä kaksi valmistetta käytettäväksi yhdessä!

Aikaisemmin olen ajoittain kärsinyt jossain määrin vatsa- ja ruoansulatusongelmista. Sen olen huomannut, että usein oireet ilmenevät juuri silloin kun pitää paussia probiooteista. Vatsan turvotus, pinkeys ja tukala olo. Näitä oireita ei ole ollut enää aikoihin! Monet hakeutuvat vatsaongelmien kanssa lääkärille, mutta voisin itse tavallisena talliaisena veikata, että moniin lievempiin vatsaoireisiin voisi saada avun probiooteista. Terranovalta löytyy todella kattava valikoima vitamiini- ja yrttivalmisteita, seuraavan kerran kun on ajankohtaista uusia vitamiinit, suosittelen testaamaan luonnollisempaa.

Kuuluvatko probiootit teillä arkeen?

 

Terranovan kaikki jälleenmyyjät on listattu heidän sivuillaan täällä. Jälleenmyyjiin lukeutuu esimerkiksi Hyvinvoinnin Tavaratalo, Ruohonjuuri, Life ja YA:n verkkokauppa.

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

2 vastausta artikkeliin “Probiootit ja prebiootit, mitä ne ovat ja mihin niitä tarvitaan?”

  1. Syön silloin tällöin vahvempaa vivomixiä kuurina, mutta prebiootit puuttuvat. Ne ovatkin seuraavana panostuslistalla 🙂

Vastaa käyttäjälle Jenya Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.