Viikonloppuna tapahtunutta

Huomenta ja kivaa uutta viikkoa. Kummastelin eilen herätessäni, että miten ihmeessä nukuin melkein yhdeksään, kunnes tajusin.. Kesäaika. Siis kesä. Näin se aika menee. Viikonloppu vierähti kotosalla melko rauhallisissa merkeissä. Siivoiltiin, käytiin pojan kanssa ulkona kävelyllä (jossa herra heittäytyi keskelle tietä makaamaan protestiksi ainakin viisi kertaa), sekä myös paranneltu pientä järkystä räkätaudista. Heräsin toissa yönä ainakin tuhat kertaa siihen, että toinen yskii, pyörii ympäri kun kellon viisarit ja potkii mua milloinkin selkään tai päähän. Niitä perhepedin kääntöpuolia.. Lauantai-illan kohokohta pienelle oli kun syötiin yhdessä Maraboun töhnämunaa ja kaivettiin kummatkin omilla muovilusikoilla sitä kreemiä sieltä sisältä. (Kyllä, annan välillä maistaa vähän herkkuja, eivät todellakaan ole mikään jokapäiväinen juttu meidän huushollissa.) Ainiin ja katsottiin myös Temptation Islandia Ruudusta 😀

Ajatuksissa oli tehdä jo ajat sitten postaus Kalifornian/ Havaijin reissun ostoksista, mutta jotenkin se sitten jäi.. Jotain tuli kuitenkin ostettua, nimittäin UGGseja ja esimerkiksi tuo Minkoffin musta shopper, joka löytyi Nordstromin outletistä vajaalla satasella. Sama shopper löytyy harmaana, mutta sen jälkeen kun käytin sitä lähes vuoden melkeinpä ainoana laukkuna, alkoi hieman kyllästyttää. Mietinkin tässä, että saatan laittaa sen myyntiin. Myös nuo pinkit UGGsit löytyi sieltä samaisesta outletista muistaakseni jollain 80eurolla.

En kai maininnut, että varasin parit lennot tällä viikolla. Toukokuussa lähdetään perhelomalle Portugaliin ja heinäkuussa Köpikseen viettämään synttäreitäni. Nuo Köpiksen lennot bongasin Finnairilla 50 eurolla, huhheijaa! Nykyään olen siis aivan koukussa Lentodiileihin ja kyttään sitä ainakin viisi kertaa päivässä. Salaa kai haaveilen, että tulisi jotain halpoja Marokon lentoja, vaikka kevät onkin jo reissujen ja muiden menojen osalta melko täyteen buukattu. Ollaan jo ikuisuus puhuttu ystäväni kanssa Marrakechistä ja viimeistään ensi vuonna on päästävä sinne edes lyhyemmälle tyttöreissulle! Ollaan puhuttu niin usein siitä, kuinka ihanaa olisi päästä basaareihin ostamaan mattoja, poufeja ja muuta sisustuskamaa. Onko joku ollut Marrakechissä tyttöporukalla? Onko turvallinen kohde matkustaa tyttöjen kesken? Jotenkin mietityttää kaiken kuulemani perusteella, vaikka varsin positiivinen kuva noin muuten onkin kohteesta.

Mulla on myös vähän erikoisia haaveita ensi syksylle. Nimittäin tehdä oma pipomallisto! Joku pienempi, parinkymmenen pipon erä myyntiin. Ihme ja kumma, olen nimittäin saanut hurjasti tilauspyyntöjä varsinkin villapaitojen osalta. Valitettavasti villapaidan neulominen on sen verran työläs prosessi, ettei ole ihan mahdollista niitä tilauksesta väkertää, mutta pipo voisi ollakin realistinen. Kaksi pipoa on jo lähtenyt maailmalle, täytyy kesällä alkaa tutkailemaan pipotrendejä syksylle ja alkaa väkertämään 😀 Ja hei!! Ajattelin kokeilla tehdä semmoisen seinävaate-macramen! Heti tänään ostamaan lankaa.

Semmoisia juttuja kuului meidän viikonloppuun. Pitkästä aikaa ihme lörpöttelypostaus 😀

 

6 vastausta artikkeliin “Viikonloppuna tapahtunutta”

  1. Bloggaamisen ihania etuja nuo tilauskyselyt 🙂 Oon aika kade tuollaisesta, siis toki onnellinen puolestasi mutta noin saisi juuri omaa neuloosia tyydytettyä 😀 Eikä omat kaapit täyttyisi vaatteista. Odottelen innolla pipomalllistoa 🙂

  2. Pipomallisto, mahtavaa! 🙂
    Minnepäin Portugalia suuntaatte? Olen itse menossa sinne lokakuussa, joten kaikki vinkit maata koskien otetaan ilolla vastaan! 🙂

    1. Joo, haha! Saa nähdä miten mahtaa olla pipojen laita syksyllä 😀 Lennetään Portugaliin ja siitä ajetaan sinne vähän Pohjoisempaan. Mulla on blogissa aikaisempia Portugal-postauksia, löytyy varmasti tuolla hakutoiminnolla Portugal jos kiinnostaa! 🙂

Vastaa käyttäjälle Katja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.