Sunnuntain ajatuksia

Aurinkoista sunnuntaita! Viikonloppu on vierähtänyt täällä (yllättäen) räkätaudin merkeissä, tällä kertaa ei muuten (suureksi ihmeekseni) tarttunut minuun. Aloitin reilu viikko takaperin manuka- ja acerola-kuurin, joten mietin juuri eilen, että ovat varmasti tepsineet. Pientä potilasta hoidetaan täällä siis ja samaan syssyyn vielä jotain poskihammas-kipuja, joten pari yötä on heräilty about sata kertaa. En edelleenkään kertakaikkisesti voi käsittää, miten pikkulapsi jaksaa riehua ja huutaa kuumeessa, aivan yhtä kovaa menoa kun normaalistikin? Itse olisin tuossa vaiheessa niin vuoteen oma, mutta pieni jaksaa olla reippaana. Se onkin ongelma, että miten taaperon saisikaan rauhoittumaan silloin kun lepo olisi tarpeen? 😀

Eilen ehdin päikkäriaikaan istahtaa hetkeksi terassille ja nyt on kerätty kevään ekat pisamat! Huomasin myös, että ensi viikolle on luvattu ennätyslämmintä. Ehkä uskaltaa kaivaa jo nahkatakin käyttöön ja ottaa esille kevätkengät. Jääköhän tämä asu viimeiseksi tältä keväältä, jossa UGGsit jalassa? Nämä on muuten niitä kevään hetkiä kun pitäisi oikeasti nauttia auringosta ja lämpimästä. Usein kun jotenkin ajatuksissaan odottelee ”kunnon kesää” ja tajuaa siinä vaiheessa, että eletään jossain heinäkuussa ja kesä on melkein ohi. Silloin alan aina kaipaamaan niitä kevätpäiviä kun bongaili ensimmäisiä vihreitä ja vietti ensimmäisiä terassipäiviä.

Tässä muuten päällä se viimeisin hattaraneule, josta postasin ohjeen tänne. En koe, että neulemekot vaatteena ehkä istuvat minulle niin hyvin, varsinkaan korottomien kenkien kanssa ja siitä syystä en ehkä ole niitä aikoihin käyttänytkään. Maailman helpoin vaate kuitenkin silloin kun ei oikeasti keksi mitään päällepantavaa ja haluaa helpon vaihtoehdon. Myös tämän kanssa odotan sitä, kun pääsee pukemaan neuleen ilman sukkiksia ja yhdistämään farkku- tai nahkatakin kanssa.

Eikä neulomisinto ole teidän harmiksenne laantumassa ollenkaan. Toivottavasti saan tänään valmiiksi laventeli-neuleen ja eilen menin hetken mielijohteesta aloittamaan jälleen uuden projektin. Työn alla on myös se pojan merinovillainen paita, joka ehkä valmistuu ensi syksyksi. Hitto mikä homma neuloa jotain 3mm puikoilla! Ymmärrän täysin miksi joku jättää minkä tahansa neulejutun kesken kun eteneminen on niin hidasta! Kärsimätön ehkä?

Pienen ajanpuutteen vuoksi blogissa on viime viikkoina ollut vähemmän postauksia millään varsinaisilla aiheilla. Arki menee jotenkin niin tukka putkella ja luovuuttaan joutuu käyttämään paljon myös työjuttuihin. Huomaan, ettei aikaa ole ollut blogiin niin paljon kun olisin ehkä halunnut ja on muutenkin ollut semmoinen kausi, että on todella vaikeaa keksiä mitään järkeviä teemoja postauksiin. Välillä tulee semmoisia jaksoja, että inspisvarastot on täysin loppuunkäytetty, kunnes yleensä sitten saakin enemmän ideoita kun ehtisi toteuttaa. Jos teillä siis on heittää jotain postaustoiveita, niin nyt saa ehdottomasti ehdottaa 🙂 Tuntuu välillä hölmöltä kinuta teiltä postaustoiveita, pitäisihän blogia pitäessä olla mielessä niitä ideoita jo omasta takaa. Ymmärrätte kuitenkin, että kun kirjoittaa postauksen suunnilleen 300 kertaa vuodessa, mahtuu joukkoon myös välillä niitä viikkoja, kun ajattelee suunnilleen jokaisesta keksimästään ideasta, että ”ei tämä kuitenkaan ketään kiinnosta”. Ja toki haluan kirjoittaa juuri niistä jutuista, joita te tykkäätte lukea. Jos siis on mitä tahansa toiveita, niin heittäkää kommenttiboksiin!

Ja hei, jos teillä on tylsää (tai liikaa rahaa tilillä) niin ladatkaapa puhelimeen Etsy. Jää koukkuun ja pääsee takuuvarmasti myös eroon rahoistaan. Siellä on ihan mitä vaan!! Onnistuin jo tilaamaan tyynyn ja rahin, saapi nähdä vastaavatko odotuksiaan 😀 Suosikkeihin tallennettu jo ainakin kymmenen ihanaa juttua!

Mitäs tuumaatte neulemekosta?

 

Kuvat Jutta.

14 vastausta artikkeliin “Sunnuntain ajatuksia”

  1. Hieno neule sulla paalla 🙂

    Postausideoita, mita olisi kiva lukea:
    – what’s in my bag? tyylinen postaus missa kerrot mita laukustasi loytyy
    – laukkukokoelma tai joku myy vaate/asuste/meikki kokoelma
    – aitiyspostaukset (tykkaan todella paljon, koska itellakin samanikainen lapsukainen, etenkin tykkaan lukea sun omista fiiliksista, koska itsellakin valilla samanlaisia ajatuksia)
    – luotto ruokareseptit mita kokkaat itsellesi/lapsellesi kun arkena on kiireista
    – aitiystyylisi postaus (onko tyylisi muuttunut/mita kaytat kun olet lapsesi kanssa ulkona/kaytatko esim. kalliimpia asusteita kun olet pojan kanssa yms)
    -lempikirjasi tai elokuvat/sarjat postaus voisi myos olla hyva, jos sais inspista omaan telkun katteluun tai kirjan lukuun

    Tykkaan blogistasi 🙂

  2. Moikka!

    Lapsi aiheet kiinnostaa myös minua. Etenkin päiväkoti jutut kiinnostaa. Meillä samanikäinen tyttö kun teidän poika, ja päiväkoti tulee pian ajankohtaiseksi. Onko se niin paha paikka kun monesti kuulee? Onko teidän päiväkoti ollut mielestäsi hyvä? Entäs hoitajat?

    Ihanaa kesän odotusta!

  3. Hahaa toi etsy!! Olin jo unohtanut sen olemassaolon, kiitos kun muistutit 😀 se oli mun lemppari joskus vuosia sitten!

    Mustakin ehkä joku esittelypostaus olisi kiva (laukut, takit tms), vaikka tykkään kyllä yli kaiken näistäkin missä ei niin suurempaa aihetta olekaan 🙂 säästäminen ja matkustelu kiinnostaa tietty aina myös 😀

  4. Mekko on niin ihanan vaaleanpunainen! 🙂 Tosi vaikeata neuloa enää pienemmillä puikoilla kun on tottunut isoihin, mulla on meneillään villapaita pienemmillä puikoilla ja tuleekohan se ikinä edes valmiiksi… 😀

  5. Tää ei oo eka postaus jossa oon nähnyt tän neulemekon, mutta ei hemmetti että se on tosiaan hieno! Jaksaisipa itsekin ryhtyä tollaiseen isompaan käsityöprojektiin…

    1. No voi kiitos! <3 Ihana kuulla, että tykkäät! Tsemppaan ehdottomasti testaamaan, tuommoisen neulominen on yllättävän helppoa ja nopsaa 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.