Mitä meille kuuluu?

Hei ihanat! Pahoittelen viime viikon hiljaisuutta blogissa. Välillä täytyy hieman priorisoida juttuja ja tämä oli homman nimi viime viikolla. Mies lähti jo reilu viikko sitten ennakkoon Portugaliin ja olin viime viikon pojan kanssa kahdestaan tehden töitä kotoa. Mies siis vietää nyt isyyslomiaan, jonka vuoksi myös napero pitää tarhasta lomaa.Työnteko taaperon kanssa on tosiaan hyvinkin mahdollista, mutta ei aina ihan niin helppoa. Päivät täytyy priorisoida tosi tarkkaan, herätä mielellään ennen lasta, laskea oma lounastauko tavallaan siihen, että käydään ulkona ja tehdä sitten illalla lapsen nukkuessa vielä joitain työhommia. Itselläni tarkka to-do-listojen teko on avainjuttu. Päikkäriaika onkin aina tehokasta työaikaa. Koskaan ei voi tietää millainen päivä on edessä ja kiukkupäivinä työnteko (tai minkä tahansa asian tekeminen) voi olla äärimmäisen haastavaa. Onneksi kuitenkin vältyttiin kiukuilta ja kaikki sujui hienosti. Olimme jopa yksi päivä pojan kanssa toimistolla yhdessä tekemässä hommia ja poika pääsi puuhastelemaan toimiston isompien poikien kanssa 😀 Nyt siis virallisesti testattu vetää myös kolme työpaltsua putkeen lapsen kanssa, onnistuin!

Kaikesta huolimatta viime viikko oli melko vauhdikas ja tehtiin pojan kanssa kaikkea kivaa. Käytiin Hoplopissa, burgerilla, ostamassa pari uutta lelua lentokoneeseen ja myös lempparijutulla ikinä: pizzalla. Halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa pikkuisen kanssa ”tarhalomalla” ja siksi karsin kaikki muut hommat minimiin. Some ja blogi pysyivät siis melko hiljaisina, mutta täällä taas! Lensimme eilen myös pojan kanssa Portugaliin ja seuraavat pari viikkoa teen töitä täältä käsin. Kyllä kelpaa! Eilen juostiin kilpaa hiekkarannalla, käytiin syömässä herkkuruokaa ja ehdinpä jopa köllöttää hetken auringossa. Tänään kuitenkin taas viikonlopun jäljiltä paluu arkeen. Ajattelin tällä viikolla postailla ainakin Portugali-juttuja, joten jos kiinnostaa niin pysykää kuulolla.

Energistä viikkoa teille siis täältä Portugalista. Aamu on ollut melko pilvinen, mutta toivottavasti pian selkenee 🙂

 

6 vastausta artikkeliin “Mitä meille kuuluu?”

  1. Todellakin Portugali-raportit kiinnostaa, sillä suuntaan itse sinne lokakuussa. Rentouttavaa lomaa teille! 🙂

  2. Aika huikeeta että oot pystynyt taaperon kanssa tekemään töitä kotoota käsin 😀 Meillä se ei kyllä reilu yksivuotiaan kanssa onnistu 😀 Tää on joku tulevaisuuden it-guru ja aina tietokoneen kimpussa joten ei toivoakaan että onnistuis 😀 Ehkä joskus sitten!

    1. Niin, haha 😀 Meillä oltiin myös ennen aivan hulluna kaikkeen tekniikkaan, mutta se on nyt ehkä hieman väistynyt. Ehkä teilläkin menee ohi! ;D

  3. Ihana lukea teidän kuulumisia <3 ja vitsi miten ihanan näköistä Portugalissa on! Mä olen nyt oppinut ihan eri tavalla nauttimaan näistä kotipäivistä nyt, kun oon painanut kahta työtä ja koulut päälle! Outoa, et joskus jokainen päivä oli vaan kotipäivä ja nyt nää on ihan luksusta 🙂 tämän aamupäivän aion käyttää vaan sun blogin lukemiseen kun en oo tehnyt aikoihin niitä juttuja mistä todella nautin 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.