Melkein kuin häämekossa

Moimoimoi! Nukuimme tänään naperon kanssa ennätyspitkään, hurjasti puoli yhdeksään. Tähän mennessä kun olen viikonloppuja lukuunottamatta useimmiten noussut jo reippaasti ennen seiskaa puuhailemaan omia juttujani. Eilen oli vähän semmoinen olo, että olisi tulossa kipeäksi, joten päätin että nyt kerrankin nukun ”pitkään” jos poika vain sallii. Semmoisen yleisen kolotuksen lisäksi huomaan heti olevani tulossa kipeäksi semmoisesta määrittelemättömästä alakuloisesta olosta. Se iskee aina pienen flunssan alla ja on ihan kamalaa. On jotenkin aivan nuutunut ja mieli maassa, vaikka olisi kyse vain jostain pikkunuhasta. Ehkäpä tämä tästä. Sinänsä on myös koomista, että äiti nousee useimmiten aikaisemmin kuin lapsi, vieläpä lomalla. Itse olin loppupeleissä se, joka heräsi silloin puoli yhdeksältä herättämään pientä vierestäni. Toisaalta, sama äiti menisi varmaan joka ilta nukkumaankin jo ennen lasta, jos se vain olisi mahdollista. Olen kyllä ihme mummeli ja aamuihminen 4 life, haha.

Nyt lomalla on pojalla mennyt rytmi jotenkin aivan sekaisin, vaikka sinänsä noudatetaankin samoja aikatauluja kuin normaaliarjessakin. Herätys viimeistään kahdeksalta, parin tunnin päikkärit, mutta silti tämä on kukkunut iltaisin reippaasti yli kymmeneen. Aikaisemmin kun olen antanut toisen nukkua päiväunia jopa 3h tai niin kauan kunnes itse herää, ei ole ollut tämmöistä ”ongemaa”, että se olisi vaikuttanut iltauniin. Ehkäpä tarha-arki on yksinkertaisesti pienelle niin paljon rankempaa, että untakin tarvitsee enemmän? Tai sitten kyse on taas kerran jostain vaiheesta 😀 Kuinka pitkiä päikkäreitä muut taaperot nukkuvat? Rajoitatteko niitä vai annatteko nukkua niin kauan, että lapsi herää itse? Meidän päiviin kuuluu usein ainakin pari tuntia ulkoilua, siis semmoista kun kävellään / juostaan kilpaa lenkkipolulla ja puuhaillaan puistossa, sekä lisäksi kotona ja omassa pihassa leikkimiset. Eli liikuntaakin kuitenkin tulee reippaasti, mutta ehkä sitten tarhassa vieläkin enemmän? Siinä tapauksessa en ole varma olisiko minusta kotiäidiksi, tuntuu jo nyt, että ollaan jatkuvasti liikkeessä ja tekemässä jotain, mutta taaperon väsyttäminen on silti aivan mahdoton tehtävä! Vinkkejä?

Köpiksen reissu kolkuttelee vajaan parin viikon päässä ja tarkoitus olisi ehtiä kartoittaa hieman kaupungin tarjontaa. Ravintoloita ja 2nd hand-liikkeitä lähinnä. Oletteko te käyneet Köpiksessä kirppistelemässä? Onko jotain hyviä vinkkejä niiden suhteen tai ihan noin yleisesti?


Tämän aivan mielettömän kauniin mekon löysin muuten kesäkuun Italian reissulta ja oli muuten parin pastapussin lisäksi kertakaikkiaan ainut asia, jonka reissusta ostin. Poikkesimme Jutan kanssa aivan sattumalta pieneen vaateputiikkiin, jossa katseeni kiinnittyi tähän mekkoon salamana. Viimeiset varmasti lähes kymmenisen vuotta olen nimittäin etsinyt juuri tämmöistä valkoista mekkoa ja viimeinkin se tuli vastaan. Huvittavaa, että mainitsen hääjutuista jo toistamiseen lyhyen ajan sisään, mutta en ole itse ikinä haaveillut mistään rimpsumekko ja laahus-häämeiningistä. Päinvastoin juuri tämmöisestä puuvillamekosta ja seppeleestä päässä, joissa voisi mennä naimisiin rauhallisissa merkeissä siellä Malibussa tai Tahitilla. Ilmamn kenkiä 😀 Eli kai olen nyt tavallaan jo hankkinut valmiiksi potentiaalisen häämekkoni, jos semmoiselle joskus tulee tarvetta, haha!

Sandaalit ovat nuo Sam Edelmanin pom pom-sandaalit, jotka pari vuotta sitten löysin Net-a-porterin kesäaleista. Vaikka pampulavillitys sen jälkeen hieman laantuikin, ovat sandaalit edelleen suosikkini ja juuri oman tyyliseni.

Ja hei, kerrankin onni suosii ja pian luvattu helteitä lomani aikana. Jess! Meillä on päivät melkoista hulinaa, joten välillä saattaapi tulla tekstillisesti tämmöisiä hieman suppeampia kun ei ehdi pitkiä aikoja keskittyä kirjoittamaan syvempiä pohdintoja 🙂

Mitä tuumaatte asusta ja mekosta?

 

Kuvat Jutta.

8 vastausta artikkeliin “Melkein kuin häämekossa”

  1. Mä luulen että näillä parivuotiailla on joku unitaantuma kun tuntuu olevan yleistä että unihommat mättää! Meillä vastustetaan päikkäreille menoa kun ei millään malttaisi, onneksi sit nukkuu kuitenkin noin 1,5-2h. Enkä rajoita vaikka nukkuis pidempäänkin mut harvoin sellasta tapahtuu?
    Yöunille ei myöskään meinaa millään alkaa vaikka olis miten väsynyt, selkeästi lapsi tekee kaikkensa pitääkseen itsensä hereillä? jos ei muuta keksi niin viskoo tyynyjä ja peittoja ja pehmoleluja lattialle… nukuttamiseen menee ainakin tunti joka ilta ja välillä venyy kymppiin asti ?‍♀️ En tiedä vaikuttaako tää kesä ja valoisuus myös ja no,joku elämän riemu ettei vaan kertakaikkiaan malttais nukkua kun on niin paljon kaikkea kivempaa tekemistä ?

    Mut kyllähän se päiväkoti myös väsyttää ihan eri tavalla, se on lapsen työpaikka ja kyllä itekin oon työpäivien jälkeen väsyneempi kuin vapaapäivien ? meillä lapsi siis kans lomalla nyt.

    Nii ja mekko on ihana!

    1. Voipi olla tosiaan joku taantuma kyseessä. Tiedätkö, meillä on astunut kuvioihin juuri tuo samainen tyynyjen ja peittojen viskominen lattialle!! 😀 No, ilmeisesti siis muuallakin liikkeellä samaa, ehkä pienetkin haluavat lomalla valvoa pidempään ;D Ihanaa viikonloppua teille!

  2. Mä olen tehnyt sen johtopäätöksen että päiväkotielämä taaperolle/lapselle on vaan rankempaa kuin kotona olo vaikka kotona tekisi mitä 😀 Meillä nukkuu päiväunet pk:ssa 2-2.5 tuntia mutta kotona ehkä tunti tai 1,5 h (toki nyt meillä on vielä reilusti teidän poikaa pienempikin…) Mikään päikkärinukkuja tuo ei ole kyllä koskaan ollut, sen sijaan yöt taas ovat menneet aika hyvin että sinänsä ei mitään valittamista. Mä ehkä rajoittaisin päikkäreitä jotta illat ei menisi myöhään mutta ei harmainta hajua että miten niitä rajoitetaan koska musta on kamalaa herättää lapsi unilta 😀 Kaverin kaksivuotias saattaa mennä kymmenen aikaan tai jälkeen vasta nukkumaan ja mun mielestä se kyllä olisi ihan liian myöhäistä (koska enhän mä itekään jaksa sinne asti valvoa 😀 )

    1. Joo täytyy nyt tosiaan rajoittaa hieman noita päikkäreitä jos vielä jatkuu, se on kyllä karseaa herättää toinen unilta :/ Ja koomista on kyllä, että miten lapsi voi valvoa myöhempään kuin äiti, haha! Mustakaan ei tosiaan olisi tuommoisiin rytmeihin pidemmän päälle ;D

  3. Tuo mekko on kyllä nätti ja kieltämättä sopisi rentoihin häihin hääpuvuksi. 🙂

    Kahden lapsen kokemuksella uskallan jotain kommentoida näihin nukkumisjuttuihin. Lapsethan on tosi yksilöllisiä unen tarpeen suhteen ja omani ovat erilaisia esim. nukahtamisen kanssa. Päiväkotipäivä on raskas lapselle kaikkinensa sen ryhmässä olemisen ym johdosta ilman että välttämättä ulkoilevat sen enempää kuin te nyt kotona ollessa eli se jo itsessään väsyttää pientä. Lisäksi unen tarpeen määrä voi olla nyt muuttunut tai sitten ei. Jos omasta lapsesta olisi kyse, varmaan kokeilisin herättää 1,5h päikkäreiden jälkeen ja katsoisin vaikuttaako iltaan/yöuniin. Itselläni nuorempi (1,5v.) nukkuu tällä hetkellä 1,5-2h päikkärit ja heräilee niiltä itsekseen. Jos emme nukkuisi aamulla niin pitkään (8:30-9 asti), niin saletisti menisivät aiemmin kuin klo 22 nukkumaan, mutta kun en jaksa rykiä hereille aiemmin niin näillä mennään. 😀 Esikoisellani oli 2-vuotiaana vaihe, jossa päikkäreistä sai vääntää, kun ei olisi niitä huvittanut nukkua. Nyt puolestaan en väännä nuoremman kanssa tuntien nukutusjuttuja, vaan jos ei 30min ajassa nukahda, tehdään jotain muuta ja myöhemmin kokeillaan uudelleen. Iltanukahtamiseen vaikuttaa meillä molemmilla illan vauhdikkuus eli jos on vauhtia illassa paljon vaikka kyläilyn johdosta, rauhoittuminen vie kaikkinensa aikaa. Nukahtamisen suhteen mielestäni yksi tärkeimmistä jutuista on huomata, milloin lapsi on oikeasti väsynyt eikä päästää yliväsyneeksi, koska silloin nukahtaminen vasta kestääkin. Ei nyt tainnut tulla mitään käytännön vinkkejä, mutta jotain ajatuksia aiheesta. Piti vielä kommentoida tohon kotiäitiyteen, että vasta nyt tokan lapsen jälkeen oivalsin miksi perhekerhot ym ovat olemassa, koska ei vain pystyisi itse jatkuvasti keksimään tekemistä lasten kanssa ja siellä on seuraa itsellekin. En siis koe kotiäitityyppiä olevani, mutta kummasti nyt olen viihtynyt kotona kuitenkin (olin lasten välissä töissä).

    Aurinkoisia kesäpäiviä teille!

    1. Hei kiitos hurjasti kommentista ja vinkeistä! Täytyy tosiaan testailla tuota päikkäreiden rajoittamista ja alkaa herättelemään tuon 1,5h jälkeen. Toki voi olla, että unentarve on nyt muutenkin muuttunut kun on leppoisampaa lomailla 🙂 Ja hyvä pointti tuo perhekerho, aivan huippua kyllä että noita löytyy! Itselläni olisi tarkoitus tutkailla jotain aktiviteetteja meidän lähialueilla, joista poika samalla saisi leikkikavereita 🙂 ihanaa viikonloppua!

  4. Ettekö te ole kihloissa? Eikö silloin yleensä hääpuvulle tule tarvetta 😀

    1. Ollaan joo! Jotenkin tässä perhehärdellissä ei ole ehtinyt uhraamaan ajatuksia hääjutuille ;D Toisaalta ei myöskään olla vielä koettu semmoista pakottavaa tarvetta mennä naimisiin tai tuntuu siltä, ettei se juurikaan muuttaisi mitään, mutta saapi nähdä 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.