DIY: Virkattu boho-toppi

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen , virkattujen minikorien ohjeen ja muita helppoja ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Ah, en ole varmaan ikinä ennen ollut yhtä innoissani mistään jakamastani käsityöjutusta, kuin tästä virkatusta topista! Nuorena virkkasin ahkerasti, mutten silti koskaan mitään kovin monimutkaista. Nyt kuluneen vuoden aikana olen enemmänkin keskittynyt neulomiseen, mutta reissussa olen saanut hurjasti inspistä myös virkkaamiseen. Tämän topin jälkeen onkin suunnitelmissa virkata lisää toppeja ja myös muita, toivottavasti askel askeleelta hieman haastavampia juttuja.

Inspiraatio tähän toppiin lähti tosiaan Raglanista, jossa näin samantyylisiä eräässä pienessä putiikissa ja tuumasin, että tuommoinen on pakko yrittää tehdä, HETI! Vasta täällä Australiassa sitten löysin lankakaupan ja vitsi mikä nautinto onkaan päästä virkkaamaan / neulomaan pitkän tauon jälkeen, varsinkin kun on palava himo ja inspis johonkin tiettyyn juttuun. Muita ohjeita on tulossa lähiviikkoina!

Tämän topin työstäminen on melko yksinkertaista ja mahdollista myös aloittelijalle, jos nyt on kuitenkin virkkaamisen alkeet muistissa rättikässän tunneilta. En ole itse siis koskaan virkannut mitään monimutkaisia kuvioita ja täytyy myöntää, että kun etsin tähän netistä ohjeita, olivat ne aivan liian monimutkaisia, että olisin jaksanut keskittyä niihin (tai okei, edes välttämättä tajunnut kaikkea.. Totesin, että virkkausohjeiden terminologia on äärimmäisen sekavaa!!). Siispä selasin pääasiassa Pinterestiä ja kuvahakua, lähdin sitten päättäväisesti toteuttamaan toppia ilman mitään varsinaista ohjetta. Youtube-videosta katsoin ohjetta tuohon helman shell stitchiin, joka tuntui helpommalta oppia niin, että näet käytännössä kuinka kuvio syntyy 🙂

Anyway, uskon tämän olevan melkoinen ensi kesän hittijuttu myös Suomessa, joten jos topin valmistus omin käsin yhtään kiinnostaa, kannustan lämpimästi lähteä kokeilemaan! Nyt työn alla on pari muunlaista tämmöistä, yritän nimittäin saada tuntumaa, että mikä malli voisi olla mielekkäin. Laitan näistäkin kuvaa, kunhan valmistuvat. Jos joku käsitöihin liian laiska tai kiireinen tähän ihastui, olen harkinnut tekeväni muutaman kappaleen myyntiin. Näihin saa siis ilmaista kiinnostuksensa! Oma toppini on noin kokoa S, tätä on helppo muokata tekemällä kupeista tai ympärysmitasta isommat lisäämällä silmukoita ja senttejä 🙂

Tähän tarvitset:

 

3,5mm virkkuukoukku, esimerkiksi täältä löytyy edullinen.

1-2 kerää puuvillalankaa, menekki riippuu koosta ja helman pituudesta. Tähän omaani meni noin 100g lankaa. Itse käytin luomupuuvillalankaa ja luomu-langoista olen kokenut täydelliseksi tämän Adlibriksen Organic Cotton-langan, ja esimerkiksi myös tämä Novitan Cotton-lanka sopii erinomaisesti.

Ohje virkattuun boho-toppiin:

 

Kupit: Luo 11 ketjusilmukkaa. Aloita virkkauskierros virkkaamalla jokaiseen silmukkaan kiinteää silmukkaa. Toisella virkkauskierroksella jatka työtä myös toiselle puolelle ”sateenkaaren muodossa” aina puolelta toiselle 180 astetta niin, että aina silmukoihin kello 11 ja kello 13 kohdalla virkataan jokaisella kierroksella aina 2 kiinteää silmukkaa. Näiden väliin jää 2 silmukkaa (joihin kumpaankin normaalisti yksi kiinteä silmukka/silmukka). Jatka tätä langan paksuudesta / käsialasta riippuen noin 20-21 kerrosta, kannattaa mallailla välissä, lopputulos riippuu käytettävän langan paksuudesta. Sopivaa kokoa voi myös mallata esimerkiksi kotona lappu-bikineistä. Kun kupit ovat valmiit, voi niitä kevyesti muotoilla käsin kolmion muotoon. Älä päättele lankoja, vaan jätä viimeinen silmukka auki jatkaaksesi työtä näistä kohdista.

Kuppien yhdistäminen: Aloita viimeisestä silmukasta, jonka olet jättänyt päättelemättä kuppiin. Luo 3 ketjusilmukkaa (isompaan kokoon 4-5), tätä mallasin katsomalla omista bikineistä kuppien välistä mittaa. Kiinnitä ketjusilmukat toisen kupin samaan kohtaan kiinteällä silmukalla. Jatka virkkaamalla seuraava kerros kiinteää silmukkaa ketjusilmukoiden päälle 2 kerrosta. Päättele.

Virkkaa toisesta kupista avoimeksi jääneestä silmukasta rivi kiinteää silmukkaa kuppien alle. Varo luomasta liian paljoa silmukoita / liian tiheään, jolloin jäljestä voi tulla lörppöä. Jatka kupin ohi luoden ketjusilmukkaa topin sivuosaksi / helmaksi. Oman sivuosani mitta on about 8cm, muistaakseni silmukoita oli ehkä 15-20? Tämä on makuasia, että kuinka pitkän kaistaleen tahtoo ja mitä kokoa tekee. Virkkaa kiinteää silmukkaa ja kun pääset toiseen laitaan, tee saman mittainen kaistale ketjusilmukkaa, josta lähdet seuraavalla kerroksella virkkaamaan kiinteää silmukkaa.

Virkkaa kiinteää silmukkaa topin resoriksi oman maun mukaan. Tässä omassa topissani on noin 5cm verran kiinteää silmukkaa. Alempana tulevan koristekuvion voi aloittaa halutessaan myös aikaisemmin 🙂

Aloita koristekuvio. Itse katsoin mallia tästä Youtube-videosta (alkaa kohdasta 9:00), jonka löysin vasta koristekuviota miettiessä. Huomasin vasta tuolloin, että videon toppi on melko samanlainen omani kanssa 😀 Siitä voi siis myös katsoa mallia, mikäli video tuntuu helpolta tavalta oppia! Tein tähän toppiin siis kaksi kerrosta koristekuviota, tätä voi halutessaan jatkaa tuon videon mallin mukaan niin pitkälle, kuin tahtoo. (Ainiin ja tämän oman ohjeeni koristerivin toinen kerros saattaa olla vähän erilainen kuin videossa kun en päässyt tätä tehdessä nettiin tarkistamaan!) Ohje kuitenkin sillä kuviolla, millä tämä kuvien toppi on tehty.

Ensimmäinen rivi: Virkkaa rivin alkuun 3 pylvästä. Luo yksi ketjusilmukka, koukkaa lanka koukulle (vähän kun lähtisit tekemään pylvästä) ja koukkaa koukku kolmanteen silmukkaan pylvääksi, niin että näiden kahden silmukan väliin jää 2 tyhjää. Luo nyt 3 ketjusilmukkaa, nappaa lanka koukulle ja koukkaa koukku pylvääksi samaan silmukkaan, johon äsken teit edellisen pylvään. Luo taas yksi ketjusilmukka, nappaa lanka koukulle ja koukkaa taas kolmen silmukan päähän pylvääksi niin, että väliin jää taas 2 tyhjää silmukkaa. Tee vielä kaksi pylvästä ja jatka samaa kaavaa rivin loppuun. Luo rivin päätteeksi vielä mahdollisuuksien mukaan 2-3 pylvästä päättämään kuvio. Rivin pitäisi näyttää samalta, kuin ylemmässä kuvassa, jossa reikäkuvio ja kolme pylvästä vuorottelevat.

Toinen rivi: Tee rivin alkuun taas 3 pylvästä. Tämän jälkeen luo yksi ketjusilmukka, poimi lanka koukulle ja hyppää edellisen rivin keskimmäiseen reikään, jonne tehdään 6 pylvästä. Luo taas 3 ketjusilmukkaa, nappaa lanka koukulle ja tee pylväs aiemman rivin kolmen pylvään keskimmäisen pylvään päälle. Luo taas yksi ketjusilmukka, nappaa lanka koukulle ja hyppää tekemään taas 6 pylvästä seuraavan reikäkolmikon keskimmäiseen. Toista samaa rivin loppuun ja luo loppuun vielä kuvion kohdasta riippuen 2-4 pylvästä. Älä päättele lankaa vielä!

Kun olet valmis koristekuvion kanssa, aloita resorin teko virkkaamalla kiinteää silmukkaa koko työn ympäri alareunaa lukuunottamatta. Reunan kiinteä silmukkarivi viimeistelee  reunat ja saa työn näyttämään huomattavasti siistimmältä.

Viimeiseksi remmit, jotka itse tein virkkaamalla ketjusilmukkaa nyöriksi niin, että kiinnität langan koukulla kohtaan, johon haluat tehdä remmin (eli kupit ja takaosa) ja lähdet tekemään ketjusilmukkaa. Lopuksi remmi päätellään ja varmistetaan solmulla. Remmien pituus on omassa työssäni noin 60 ketjusilmukkaa / 35-40cm (ei ole mittaa täällä). Jos haluat tukevammat remmit, voit myös tehdä nämä tuplalangalla tai virkata ketjusilmukan päälle yhden kerroksen kiinteää silmukkaa. Itse tein ekan harjoitteluversion paksumilla remmeillä, mutten ollut niihin tyytyväinen ja totesin nämä ohuet nätimmiksi 🙂

Jeee valmis! Kokonaisuudessaan on tämä melko nopea tehdä. Jos virkkaa vimmattua vauhtia voi tämmöisen saada päivän aikana tehtyä, noin muuten sanoisin aikaa menevän noin pari iltaa. Kysykää kommenteissa mikäli joku askarruttaa 🙂

Mutta mitäs tuumaatte topista? Lähdettekö kokeilemaan tämän tekoa? 🌸✨

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

18 vastausta artikkeliin “DIY: Virkattu boho-toppi”

  1. Wow! Tosi hieno! Tää menee ehdottomasti testiin.

    Ainoa mikä hivenen povekkaana naisena vähän mietityttää, on tietynlainen istuvuus – saattaa olla että teen olkaimen ja selän kiinnityksestä jämäkämmän virkkaamalla remmeistä paksummat 🙂 Nyt kun vaan keksisi minkä värisen tekisi 😀

    1. Istuvuutta saa säädettyä yllättävän hyvin remmien avulla! Ja tosiaan vähän muokkaamalla kuppikokoa! 🙂 Ihana jos lähdet kokeilemaan tätä!

  2. Ah, miten ihana ja sopii sulle tosi hyvin! Jos asuisi lämpimässä maassa niin tuollaiselle olisi varmaan käyttöä todella paljon! Mutta itse olen vähän arka käyttämään noita niin en usko että lähden tekemään näitä. Pitäisi kyllä taas virkata vaihteeksi, mikä siinä onkin että neulomisen jälkeen kyllä kaipaa virkkaamistakin aina välillä.

  3. Siis UPEA! Ja miten loistavaan väliin tää tulikaan! Oon metsästäny vastaavaa eri väristä toppia vaikka ja mistä (edullisesti) enkä ees tajunnu et hittolainen tonhan voisi tehdä itse. ISO kiitos siis vinkistä ja ohjeesta. Pakko kokeilla tätä, omaan matkaan on onneksi vielä 2kk aikaa, joten eiköhän tässä kerkeä opettelemaan virkkauksen alkeetkin ;D

    1. jee, ihan huippua jos lähdet kokeilemaan tätä! Tule sitten kertomaan millainen tuli. Parissa kuukaudessa ehtii tehdä parikin 😉

  4. Täällä vähän vanhempi naisihminen innostui tuosta ihanasta topista!! Teen muutaman erivärisen poikani tyttöystävälle, ehdottomasti! Helppo ja nopea tehdä ja niin kivan näköinen. Sopii minkä tahansa ala-osan kanssa,.. farkkujen, farkku-ym. shortsien, kukkahameen jne. Ehkäpä vielä itsekin (55v.) uskaltautuisin pitämään tällaista. Toivotaan lämmintä kesää!!
    Blogisi on todella kiva, onneksi ”löysin” tänne! Olet aidon ja rehdin oloinen ihminen. Tällaista on kiva lukea. Ja ilman muuta käsityöt ovat huipusti lisäplussaa… 🙂

  5. Moikka! Ihana tämä toppi ja lähdin rohkeasti itsekin kokeilemaan mutta en valitettavasti ymmärtänyt miten lähdetään tekemään tätä sateenkaari kuviota. Olispa mahtavaa jos sais video opastuksen tästä. Nyt kun on aikaakin tehdä niin kiva opetella uutta

    1. Hei! Tarkoitatko tuota kupin kuviota siis? Se virkataan siis tuon kuvan mukaisesti niin, että tavallaan puoliympyrän muodossa virkataan puolelta toiselle ja lisätään aina tuohon ”korkeimpaan kohtaan” / keskivaiheelle silmukat ohjeen mukaisesti! 🙂 Toivottavasti sait selkoa!

  6. Hei! Ihan ohje, lähden kokeilemaan. Oon vielä melko aloittelija virkkaamisessa, kuinka noissa kupeissa kääntyminen menee? Tai miten tuon kupin alareunan saa noin tasaiseksi, pitikö käännökseen luoda ylimääräinen silmukka? Ihanaa kesää sulle! 🌸

    1. Moi, kiva että lähdet tekemään tätä! Tarkoitatko tuota kuppien ”sateenkaaren huippua”? Eli kuppiin virkataan aina joka kerroksella ”sateenkaareen” kaksi ylimääräistä silmukkaa, eli klo 11 ja 13 kohdilla virkataan siis silmukoihin 2 kiinteää silmukkaa kun normaalisti yhdet. Toivorttavasti auttoi ja ihanaa kesää sinulle myös 🙂

  7. Moi, tarkoittaako tää kello 11 ja 13 että se lisäys tulee aina tuonne ns. Kärkeen. Olen tehnyt n. 15 riviä ohjeella ja tämä muistuttaa enemmän ympyrää kuin kolmiota vaikka oon tehnyt ns. Sateenkaarena.🥴

  8. Kivan oloinen ohje, hieman sovellettuna takaosaa toteutuksessa 😍😍

  9. Miten saan tuon kaaren alareunan käännös kohdan tasaiseksi, kun sain siitä itse pyöreämmän kun ohjeessa?

  10. Miten saan tuon kaaren alareunan käännös kohdan tasaiseksi, kun sain siitä itse pyöreämmän kun ohjeessa??

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.