DIY: Ylipolven villasukat (ohje)

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Ah, sain eilen vihdoin ja viimein valmiiksi nämä ylipolven-villasukat, jotka tosiaan aloitin jo puoli vuotta takaperin! Ensimmäisessä sukassa kesti tosiaan lähes kuusi kuukautta saada valmiiksi, mutta onneksi tämä toinen sentään valmistui semmoisessa reilussa viikossa. Sopivasti siis tulevia villasukkakelejä varten. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin neuloa polven yli ulottuvat villasukat, semmoisia kun ei ole monesti kaupoissakaan tullut vastaan. Selasin nettiä eri ohjeiden suhteen ja bongasin tämän Life With Mari-blogin ohjeen sukkiin, jota muokkasin hieman oman makuni mukaan. En itse esimerkiksi henkilökohtaisesti välitä villasukista kuvioista, vaan pidän mahdollisimman simppelistä, joten jätin koristekuvioinnin suosiolla pois, sekä lyhensin resoria.

Mitä tarvitset? 3mm sukkapuikot, esimerkiksi nämä. Itse koen varsinkin sukkia neuloessa puiset puikot ehdottomasti parhaimmiksi. Valitsemaasi villalankaa, esimerkiksi kestävä Socki-lanka sopii näihin erinomaisesti. Menekki näihin oli arviolta noin 300g villalankaa, jonkin verran jäi yli. Realistinen menekki oli ehkä 250g.

OHJE:

Luo puikoille 64 silmukkaa. Jaa tasan niin, että jokaisella puikolla on 16s. Neulo 2 oikein, 2 nurin-joustinneuletta suljettuna neuleena resoriksi. Oman resorini pituus on noin 4cm. Resorin jälkeen jatka sileää neuletta noin 10cm. Tämän jälkeen neulo oikein, mutta lisää kierroksella jokaiselle puikolle 2 silmukkaa. Lisäyskierroksen jälkeen pitäisi silmukkamäärän olla 72s. Jatka sileää neuletta, kunnes on pohjekavennusten aika. Kavennukset alkavat siis pohkeen alapuolelta. Omissa sukissani on mitta resorista pohjekavennusten alkuun noin 26cm.

Pohjekavennukset: Kavennukset tehdään pohkeen taakse. 1. puikon alussa tehdään ylivetokavennus ja 4. puikon viimeiset kaksi silmukkaa neulotaan oikein yhteen. Kavennukset tehdään joka kolmannella kerroksella yhteensä 9 kertaa, eli jokaisen kavennuskerroksen välissä neulotaan kaksi kierrosta normaalisti oikein. Kun 9 kavennuskierrosta tulee täyteen, tee kavennukset jokatoisella kierroksella, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 11 silmukkaa. (Huom! Tällöin silmukoiden kokonaismäärä on 44s, kavennusten vuoksi ei puikkojen 1. ja 4. silmukkamäärä toki ole 11. Kun kokonaissilmukkamäärä on 44, tasaa silmukat puikoille 1. ja 4. niin, että myös näillä on 11 silmukkaa.) Tämän jälkeen neulo oikein sileää neuletta noin 14cm.

Kantapäät: Aloita kantalapun neulominen tasona niin, että neulot 4. puikon silmukat samalle puikolle 1. puikon silmukoiden kanssa.

1. Työn oikealla puolella nosta ensimmäinen silmukka puikolle neulomatta, neulo seuraava oikeaa, nosta taas yksi silmukka puikolla neulomatta ja jatka tätä rivin loppuun asti. Tällä tekniikalla tulee vahvistettu kantapää.

2. Työn nurjalla puolella nosta taas ensimmäinen silmukka puikolla neulomatta ja neulo loput nurin. Käännä työ ja toista vaihe yksi. Näitä kahta vaihetta toistetaan yhteensä 12 kertaa, eli 24 kerrosta.

Kantapohjan kavennukset: Aloita kerros (oikealla) jatkamalla vahvennettua neuletta, eli poimi ensimmäinen silmukka neulomatta, seuraava oikein, poimi silmukka neulomatta jne, kunnes puikolla on jäljellä 7s. Neulo seuraavat 2s oikein yhteen ja käännä työ. Neulo nurjaa, kunnes puikolla on jäljellä 7s ja neulo seuraavat 2s nurin yhteen. Käännä taas työ, jatka vahvennettua neulosta oikealla puolella (poimi 1, oikein 1 jne), kunnes puikolla on jäljellä 6 s ja neulo seuraavat kaksi oikein yhteen. Käännä jälleen työ ja neulo nurjaa, kunnes puikolla on jäljellä 6s. Neulo seuraavat 2 nurin yhteen. Jatka tätä, kunnes sivujen silmukat on kavennettu pois ja puikolla on jäljellä 10s.

Nosta kantalapun molemmilta sivuilta puikoille 13 silmukkaa ja jaa näille puikoille tasan kantalapun 10 silmukkaa. Neulo yksi kerros oikein (Marin ohjeessa neuvotaan neulomaan poimitut silmukat takakautta kiertäen oikein, itse en tosin osannut, enkä ehtinyt tutkia miten :D) ja jatka kaikilla puikoilla oikein, kaventaen kantalapun oikealta puolelta (ylhäältä päin ”sukka jalassa” katsottuna) neulomalla kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja seuraavan puikon alussa ylivetokavennus. Jatka, kunnes näillä kahdella puikolla on jäljellä 10s. Jatka sileää neuletta, kunnes pikkuvarvas peittyy.

Kärkikavennukset: Kärkikavennukset tehdään aina jalkojen reunoissa. Tee ensimmäisen puikon alussa ylivetokavennus, seuraavan puikon lopussa viimeiset 2s oikein yhteen, taas seuraavalla puikolla ylivetokavennus, seuraavalla viimeiset 2s oikein yhteen jne. Jatka, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 2s. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele. Valmista!

Omien sukkieni mittoja: Resori 6cm, mitta resorista pohjekavennusten alkuun  26cm ja pohjekavennusten lopusta kantalappuun 14cm.

Vinkki: Sukkaa kannatta sovittaa jalkaan kesken työn. Jalat ovat eri mittaisia, joten oma sukka kannattaa työstää sen mukaan, kuinka pitkän sukan haluaa tai mistä kohdin pohjekavennukset aloittaa.

Sukkaohjeiden teko noin yleisesti on melko haastavaa ja työvaiheiden ohjeistaminen niin, että myös ei-sukkaekspertti ne ymmärtää. Toivottavasti tässä kuitenkin on jotain tolkkua.

Kysykää ihmeessä, mikäli joku jäi mietityttämään 🙂

 

 

6 vastausta artikkeliin “DIY: Ylipolven villasukat (ohje)”

  1. Ylipolvensukat on kyllä parhaita! Hienot sukat! Onko nuo valkoiset vai vähän punertavat tms?

  2. Eiks noi kärkikavennukset ole ”väärin” tehty? Tai siis istuvammat ja siistimmät saa ku kaventaa 1 ja 4 puikoilla eikä 2 ja 3.. Tietty jokainen tekee tyylillää, nätit sukat kuitenkin 🙂

    1. Kuvasta kans kattelin et toisessa sukassa taitaa olla kavennukset väärissä kohdin..

      1. Haha, joo! Kirjoitinkin tuossa, että huomasin puolessa välissä tätä vikaa sukkaa tuon. Katsoin samalla telkkaria, hups! En tosiaan ole mikään villasukka-ekspertti, mutta onneksi sentään ekan sukan kanssa meni nappiin 😉

    2. Haha. Ihana kun huomasit 😀 Siis tein maanantaina nuo kavennukset kamalalla hopulla ja katsoin samalla telkkaria, niin huomasin puolivälissä, että tein juuri vääriin kohtiin, mutta ajattelin ettei ole niin justiinsa ;D Onneksi tuohon ensimmäiseen onnistui ja ohjeen pitäisi olla kyllä olla oikein 🙂

Vastaa käyttäjälle Villasukat Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.