Muutama ajatus korona-arjen keskellä

Okei, näin alkuun haluaisin lievästi purkaa mieltäni erään seikan suhteen. Tiedän nimittäin, että ehkä maailman rasittavin juttu on selitellä sitä, miksi ei ole tehnyt sitä tai tätä, mutta tässäpä istun sitten itse parhaillani pahoittelemassa sitä, että blogi on viime viikkoina (ja oikestaan jo parin kuukauden ajan) päivittynyt hieman epäsäännöllisesti. Kieltämättä tämä alkava kaamos on ottanut melko koville ja vaikka esimerkiksi ostamastani kirkasvalolampusta onkin ollut suuri apu, on olo silti ollut ajoittain melkoisen väsynyt, jaksamaton, allapäin ja pää juntturassa.

Aikaisempina vuosina en ole kärsinyt aivan näin maksimaalisesta kaamosjumituksesta (syksyisin on tietty usein tullut reissattuakin aurinkoon ja saattaa muutenkin olla, että sanon tätä tismalleen samaa joka syksy, haha), mutta väittäisin ehkä, että juurikin tämä koronan kotikeskeinen tilanne on syy siihen, ettei useinkaan tunnu elämässä tapahtuvan mitään niin jännittävää, että sitä kokisi tarpeeksi jännittäväksi raportoida tänne. Sinänsä harmi. Oikeasti haluaisin pohtia ja keskustella täällä eri ilmiöstä, mutta jo pitkään on tuntunut kaiken pyörivän pelkästään koronakeskeisen keskustelun ympärillä ja oh lord, ainakin minä alan olla aihetta jo kertakaikkiaan korviani myöten täynnä.

Ja siinäpä se, vaikka kuinka kurjalta kuulostaakin, on minut vallannut joku ihme korona-saturaatio ja ajatus siitä, ettei tässä oikein muuta voi miettiä. Okei, tietysti olen toki parhaani mukaan yrittänyt täyttää ajatukseni juuri niillä kaikilla muilla (kivoilla) asioilla, vaikka fakta on se, että esimerkiksi tulevaisuuden suunnittelu on tällä hetkellä äärimmäisen vaikeaa. Eipä asiaa sinänsä auta sekään, että arkeni rajoittuu pääasiassa tänne meidän viidenkymmenen neliön alakertaamme niin opinnoissa kuin töissäkin, vieläpä jo melko pitkään ilman minkään sortin sosiaalista vuorovaikutusta. Ah, kuinka iloinen olinkaan Rukan reissulla kun pääsin hetkeksi uusiin ympyröihin ja tapaamaan ystävääni pitkästä aikaa! Nyt viime viikkoina olen nimittäin alkanut (taas kerran) jo vähän panikoida Helsingin julkistenkin suhteen, eikä kotoa lähteminen junalla tai bussilla ketään näkemään kieltämättä aivan kamalasti houkuttele :/

Itseäni on harmittanut myös suuresti esimerkiksi kommenttien vähyys viime viikkoina, jonka toki ymmärrän, koska syväluotaava sisältö on ollut täällä sattuneesta syystä normaalia harvemmassa. Osittain on myös tuo vuorovaikutuksen puttuminen / väheneminen, joka siis itselläni on jo vuosikaudet ollut yksi tärkeimmistä syistä blogin pitämiselle, vähentänyt osittain omaa motivaatiotani tämän suhteen. Tuonut fiilistä siitä, että istun täällä yksikseni kirjoittelemassa juttua tylsästä korona-arjestani, vaikkakin melko tottahan se onkin. Tietysti tiedän, että teitä ruudun takana on sankoin joukoin, joten ehkäpä joku sentään jaksaa näitä vallitsevan tilanteen ajoittain tylsiä jorinoitani lukea.

Yksi suurimmista ”kolauksista” itselleni on ollut ehkäpä myös se, että blogini on aiemmin keskittynyt vahvasti matkailuun ja matka-aiheiseen haaveiluun. Nyt kun sekin ovi on tavallaan toistaiseksi suljettu, tuntuu että pieni osa minusta on mennyt jonkinlaiseen horrokseen, kuin pala minua puuttuisi. Kieltämättä tämäkin on aiheuttanut surua. Kun osa omaa identiteettiään on lähes aina ollut toteuttaa itseään matkailun avulla ja se yhtäkkiä viedään pois, tuntuu kuin osa minusta olisi kuollut. Tietty olen parhaani mukaan yrittänyt kompensoida tuota aukkoa keskittymällä yhä enemmän kotimaan matkailuun ja kyllä, rakastunut yhä enemmän myös Suomen upeisiin kohteisiin. Nyt onkin mielessä, että panostaisin enemmän myös staycation-tyyppisiin minilomiin, jotka toisivat kivaa vaihtelua arkeen ja tähän kotona kökkimiseen.

Iloa päiviini on tuonut toki mielenkiintoiset kurssit opintojeni saralla. Viime viikkoina olen kirjoittanut esseitä mm. Tyynenmeren saarivaltioiden globaaleista uhkista, arktisten alueiden muutoksista ilmastonmuutoksen seurauksena ja nyt viimeisimpänä syventynyt esseeseen metsien pinta-alan vähenemisestä Amazonin ja Indonesian sademetsissä, sekä syistä tämän järkyttävän ilmiön takana. Yksi ilon aiheeni (vaikka sademetsien tuhoa nyt ei missään muodossa voikaan ilon aiheeksi sanoa) onkin ollut se, että on konreettisesti syventynyt muihin aiheisiin ja todennut, että kyllä, maailmalla tapahtuu edelleenkin sitä sun tätä. Asioita, jotka harvemmin saavat palstatilaa kaiken tämän koronavouhotuksen keskellä.

Olen myös pysähtynyt pohtimaan sitä, että miksi vasta nyt innostuin uudelleen opinnoista ja erityisesti tuosta maantieteestä (jota siis harkitsin opintosuuntana jo päästessäni ylioppilaaksi 2006, jolloin en kuitenkaan ollut vielä valmis muuttamaan Helsinkiin) ja olen tullut siihen tulokseen, että suuressa osassa tässä luonnontieteiden kiinnostuksen kulminoitumisessa on ollut juurikin vuosien varrella matkailun myötä karttunut konreettinen näkemys maailmasta, kulttuureista ja luonnonilmiöistä. Vaikka nämä ovatkin kiinnostaneet minua suuresti jo lapsesta asti (ensimmäiset Polynesian saari-innostuksethan johtavat juurensa vahvasti jo jostain 5-vuoden iästä, uskokaa tai älkää), olen vasta viimeisen viiden vuoden aikana saanut konkretian ja kokemusten kautta näkemyksen siitä, että nämä ovat seikkoja, joihin haluan oikeasti jollain tapaa elämässäni vaikuttaa.

Tämä onkin yksi niistä asioista, jotka ovat motivoineet itseäni koronan keskellä. Tiedättekö kun elämässänne saattaa olla se yksi seikka, haave jota pyörittelette mielessänne päivittäin. Useasti tai sitten vain kerran. Vuoden jokaisena päivänä. Jos mieheltäni kysyisi, olisi tämä asia varmasti Manu Bayn tai Balealin surffibreikit (:D), mutta itselleni tämä intohimo on Tyyni Valtameri ja sen saariryhmät, sekä koralliriutat, rannat ja luonnonilmiöt yleisesti. Vähän hassua, mutta totta. Onko teillä tämmöisiä intohimon kohteita? Jos, niin mitä? Ja seikka johon vasta nyt olen vasta nyt herännyt (varsinkin noiden mantsan valinnaisten suhteen) on se, että olen vihdoin ajautunut jonkinlaiseen opiskelijayhteisöön, jossa muilla on samanlaisia intohimoja. Liittyivätpä sitten kaupunkikulttuuriin tai tulivuoriin. Itselleni tämä on tuonut ihanaa yhteenkuuluvuuden tunnetta harmaan syksyn aikana, vaikka toki tutkinto-opintoni maatalous-metsiksenkin puolella ovat hyvin mielenkiintoisia.

Palatakseni matkailuun täytyy todeta se, että vaikka en fyysisesti pääse näkemään maailmaa, voin käyttää ajan hyödyksi sillä, että opiskelen aiheesta lisää. En haluaisi sanoa tätä ääneen (koska niin, eihän koskaan nyt varsinaisesti ole liian myöhä opiskella tai kouluttautua), mutta kieltämättä olen tuntenut surua siitä, että tämä oivallus ”aidon elämän kutsumukseni” (huh, kuulostipa uskonnolliselta, haha) suhteen on tullut vastaan vasta näin aikuisiällä. Välillä olen jopa syyllistänyt itseäni siitä, että olenko ”pilannut” unelmani sillä, etten tarpeeksi rohkeasti tavoitellut näitä jo nuorempana, vaan menin ehkä enemmän sokkona urille, joihin koin ulkopuolista kannustusta. Tätä olen miettinyt viime aikoina jopa päivittäin.

Mutta ehkäpä tämä on jollain tasolla tyypillistäkin? Kun ensin ehtii näkeä ja kokea, kerätä konkreettista tietoa ja kokemuksia, oivaltaa paremmin ne itseään kiehtovimmat seikat, jolloin voi myös tiedon ja tieteen myötä syventyä näihin paremmin? Nuorempana tämä olisi luultavasti mennyt juuri päinvastoin. Ensin olisin opiskellut ”ehkä minua kiinnostavaa” alaa ja sitten opintojen, sekä myöhemmin työelämän tai tutkimuksen pohjalta löytänyt ne aihepiirit, jotka eniten kiinnostavat. Eli tuskin aivan väärin näinkään, hieman nurinkurin 🙂

Miksikään maailman pelastajaksi en tosiaankaan ole itseäni nimeämässä, mutta tänä vuonna olen saanut hyvää mieltä siitä, että koen aidosti edistäväni hyvää sillä, että olen inspiroitunut oppimaan lisää asioista, joilla hyvällä lykyllä voin joskus saada aikaan hyviä asioita, oli kyse sitten niistä Tyynenmeren saarten koralliriutoista, saarten ekologiasta tai yleisesti ympäristasioista. Sinänsä hassua, että kun yksi tavoitteeni opinnoille oli juurikin oppia lisää ympäristöseikoista, olen havahtunut jo syksyn aikana siitä, kuinka hurjasti uutta tietoa olen omaksunut näinkin lyhyessä ajassa ilmastonmuutoksesta, ruokaketjun ja elintarviketuotannon epäkohdista ja vastuullisuudesta yleisesti.

Ja hei, tuon neulomani kaulurin ohje löytyy muuten täältä! 🙂

Palatakseni taas postauksen alun pointtiin, haluaisin tottakai tuottaa sisältöä ja kirjoittaa juuri niistä aiheista, jotka teitä eniten kiinnostavat. Usein olenkin toteuttanut (melkein) kaikki toivepostauksenne, joten jos semmoisia on mielessä, niin otan toiveita innolla vastaan 🙂

 

 

Kuvat Jutta

 

14 vastausta artikkeliin “Muutama ajatus korona-arjen keskellä”

  1. Moikka 🙂 Mielestäni tällaiset arkiset, tajunnanvirta postaukset ovat melkeinpä niitä parhaita! Tuntuu, että monilla bloggaajilla (ainakin heillä keitä itse aktiivisesti seuraan) on viime aikoina ollut vähän saman tyyppisiä huolenaiheita kuin sinulla, kyseenalaistus omien postausten kiinnostavuudesta ja tarpeeksi kiinnostavan sisällön tuottamisesta, motivaation puutteesta ja ajatusblokista 🙁 Luulisin, että pystyn ymmärtämään tuon fiiliksen kilpaillulla alalla ja ”vaativan yleisön edessä”, aina pitäisi tuottaa uutta ja parempaa. Itseäni tämä on kovasti harmittanut jo ihan bloggaajien puolesta, mutta myös itseni puolesta, sillä itse nimenomaan pidän arkipäiväisistä, päiväkirjamaisista, mitä kuuluu-postauksista 🙂 Pelkään, että suosikkibloggaajani hylkäävät blogimaailman ja siirtyvät kokonaan esimerkiksi instan puolelle 😀 Mitä tulee tuohon huoleesi kommenttien vähyydestä, niin uskoisin että lukijoita tämän tyyppisillä postauksilla on paljonkin, mutta ehkä ihmiset eivät oikein keksi niihin mitään kommentoitavaa, vaan haluavat lukea juuri Sinun kuulumisiasi 🙂

    1. Hei ja onpa ihana kuulla! Ja kiitos kun kommentoit 🙂 Okei, eli selvästi samaa on ”ilmassa” muillakin. Onhan tämä tilanne kyllä haastava sen suhteen, että pitäisi olla inspiroiva ja keksiä uusia juttuja.. Näin og-bloggaajana mukava kuulla tuosta, etteivät kaikki pidä instagramia proriteettina, se nyt on nimittäin myös ollut huoli. Kiitos siis, että luet blogiani <3 Ihanaa viikonloppua!

  2. Älä suotta harmittele että löysit juttusi nyt koska se on hyvä että löysit nyt etkä 10 v päästä 🙂 Ja uskon, että jokaisella työpaikalla/opiskelupaikalla/yms on tarkoituksensa, koska niistä muodostuu se oma polku.

    Mä en edes uskalla haaveilla ulkomaille matkustamisesta vielä, tai onhan se mielessä, mutta yritän vaan olla miettimättä sitä ollenkaan. Koska jos mietin, niin tulee vain pahempi olo jos ei vaikka ens keväänäkään pääse tai kesällä. Oon vaan todennut, että parempi olla miettimättä kokonaan. 😀

    Kannatan enemmän neulomisjuttuja tänne 🙂

    1. No ihan totta kyllä! Joo ihan sama homma tuon matkailun suhteen. Viime viikkoina olen enemmänkin hakenut hotellimajoituksia täältä Helsingistä, olisi ihana päästä pienelle lomalle ihan täällä kotikaupungin sisälläkin 😀 Ehkäpä sitten joskus taas reissataan muuallekin! Neulomisjuttujen suhteen pitäisi kyllä ehdottomasti taas aktivoitua täällä. Kiitos kun kommentoit <3

  3. Hei! En ole ikinä kommentoinut enkä nytkään tiedä, onko minulla mitään järkevää kommentoitavaa. Itse koen, että näin korona aikaan on vapauttavaa ja rentouttavaa lukea jotain uutisia kevyempää sisältöä. Itse en kaipaa mitään syvällisempää pohdiskelua…

    Itse uskon, että oman jutun voi löytää vasta aikuisena tai vasta eläkeiän kynnyksellä. Me kuitenkin kehitymme jatkuvasti, tietomme lisääntyy ja sitä kautta voimme löytää uusia mielenkiinnon kohteita. Itsekin tiedän, että työ jota nyt teen ei ole unelmatyöni, mutta toisaalta en tiedä parempaakaan tällä hetkellä. Varmasti muutama vuosi lisää ikää ja elämänkokemusta auttaa hahmottamaan ja tunnistamaan unelmia ja sitä mitä todella haluan tehdä.

    1. Ihana kun kommentoit nyt, KIITOS! Ja ihan totta kyllä, tuntuu että KAIKKI pyörii koronan ympärillä ja olen itsekin parhaani mukaan pyrkinyt keskittymään ihan muihin juttuihin, että tajuaisi ettei ”muiden asioiden tapahtuminen” maailmalla ole mitenkään pysähtynyt vaikka korona jyllääkin. Ja ihan totta tuo, että juuri tiedon lisääntymisen ja ehkä myös näkökulmien + arvomaailman kehittymisen myötä on helpompikin löytää aikuisiällä omia juttujaan 🙂 Ihanaa viikonloppua!

  4. Mä olen tykännyt tosi paljon sun kotimaan matkailupostauksista 🙂 Ja komppaan ylempää kommentoijaa siinä, että perus kuulumispostaukset on tosi jees! Ehkä sitä voisi verrata oikeiden ystävien kuulumisiin, totta kai haluaa kuulla ne ystävän ihan tavalliset kuulumiset ja jorinat! Ja itse en ainakaan huomaa, kirjoittaako bloggaaja kuinka tiheään tahtiin, tuli vain mieleen mainita, kun moni bloggaaja suree harvempaa bjulkaisutahtia. Itse en käytä instaa, joten toivon myös kovasti, etteivät kaikki siirtyisi pelkästään sinne.

    1. Onpa kiva kuulla! Ja kiitos <3 Ehkäpä siis turha ottaa liikaa paineita tuosta postaustahdista. Ja juuri tuo ig-seikka on jo pitkään mietityttänyt, mutta kiva kuulla, että teitäkin löytyy paljon, jotka seurailevat pääasiassa tätä kautta. Kiitos kun kommentoit ja ihanaa viikonloppua! 🙂

  5. Sanoisin samaa mitä aikaisemmat kommentoijat, että blogi on hyvä vaikka harvemmin ja kevyellä sisällöllä päivittyisi, ei haittaa 🙂 instaa en jaksa ollenkaan, se on alustana liian levoton ja visuaalinen, plus nykyään täynnä mainoksia. Olen tottunut viihdyttämään itseäni lukemalla ja siksi tekstit blogeissa ovat tärkeitä (olkoon aihe mitä vaan). Kunnioitan paljon teitä sisällöntuottajia, sillä käytännössä pyöritätte eräänlaista yhden hengen mediatoimistoa ja se on vaativaa. Sinun blogisi on ehdottomasti top3-listallani, iso kiitos työstäsi! Ja jaksamista kaamokseen ja opintoihin 🙂

    1. Kiva juttu ettei häiritse vaikkei aina niin säännöllisesti tai usein päivittyisikään! 🙂 Ihan samaa mieltä Instan suhteen, itsekin tykkään ennemmin pysähtyä hetkeksi jonkin tekstin pariin ennemmin kuin selailisin instassa ns. nopeaa sisältää. Ja voi kiitos mukavasta kommentistasi ja siitä, että jaoit ajatuksiasi. Ihanaa alkavaa viikkoa <3

  6. Hei.
    Täällä myös yksi syvään koronakoomaan vaipunut, työväsynyt, lomista haaveileva äiti.
    Mä olen niin loppu tähän joka tuutista koronaa -vuoteen, etten edes jaksa pitää yhteyttä omaan äitiin enkä kavereihin.
    Viim. 20v olen viettänyt noin 3kk vuodessa matkoilla ja nyt kun mitään visiota tulevaisuuden matkoista ei ole niin aivot tässä sulaa ja kaikki ******aa.
    Eilen peruttiin joulun Aurinkomatka Lappiin kun ei sinne täältä pääkaupungista kehtaa lähteä.
    Ulkonaa sataa räntää ja maa on musta.
    On kyllä maailman lopun fiilikset.
    Sympatiat ja tsemppiä:)

    1. Aivan samoja ajatuksia täällä myös 😀 Ihanaa toisaalta ettei ole yksin näiden kanssa!! Joo, hiljalleen alkaa kyllä tulla korvista ulos koronakeskeisyys, pelottaa kyllä nuo mahdolliset uudet rajoitukset, että mitä tästä taas tulee jos joutuu jälleen karsimaan tästäkin vähästä niitä muutamia hassuja ”normaalin arjen” juttuja :/ Sympatiaa ja tsemppiä hurjasti sinnekin! Kiitos kun kommentoit <3

  7. Moikka! Olet itse asiassa harvoja bloggaajia, joiden kirjoituksia nykyään jaksan lukea. Yleensä luen kerralla kaikki postaukset siihen asti, mihin olen jäänyt. Harvoin tulee kommentoitua ja silloinkin, kun kommentoin, niin kiroan tätä, kun kännykkä muuttaa sanat koko ajan. Jotenkin tässä kommentoinnissa se tökkii tosi paljon. 😀 Itsellä kans ollut tänä vuonna mietteitä uran suhteen ja olenkin alkanut miettiä, miksi en aikoinaan hakenut poliisiksi. 😄 Nyt ei enää edes pääsisi eikä jaksaisi, mutta nuorempana se olisi voinut olla mahdollistakin ja nyt voisi olla aivan eri hommissa. Opiskelin matkailualaa, joka sekin oli hyvä linja, mutta nyt on kyllä aika huolestuneet fiilikset tulevan suhteen. Samalla harmittaa, ettei itse pääse matkustelemaan. Se on ollut niin tärkeä osa elämää ja auttanut jaksamisessa. Toivon niin, että tilanne paranisi pian.

    1. Heh, voi että! Onpa kunnia päästä sun lukemien blogien joukkoon<3 Ja anteeksi kun kesti vastata! Samaistun kyllä todellakin tuohon, että känykällä kommentointi ja kirjoittaminen noin yleisesti on tosi ärsyttävää! Samoja mietteitä tosiaan myös tuon matkailun suhteen :/ Ihanaa joulua ja vielä kerran kiitos kun kommentoit 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.