Julkaistu

Parasta kesässä on… x 10

Ei varmasti tule yllärinä, että kesä on ehdottomasti vuodenajoista suosikkini. Silti havahdun vuosi toisensa jälkeen Suomen kesän lyhyyteen ja alan viimeistään näinä heinäkuun viikkoina panikoida kesän loppumisesta. Näin siis tänä(kin) kesänä. En haluaisi vielä edes miettiä tulevaa syksyä ja kesän loppumista (apua!), mutta pieni syyspaniikki on kieltämättä alkanut tässä nousta pintaan. Täytän ensi viikolla vuosia ja syntymäpäivä onkin ollut aina jonkinlainen ”jakaja” kesän suhteen. Ennen niitä tuntuu vielä, että kesää on jäljellä, mutta heinäkuun loppupuolella alkaa viimeistään semmoinen loppukesän kriisi, haha. Lupasin itselleni, että pyrin keskittymään kesään täysillä niin kauan kun sitä kestää ja listasin tänään yksinkertaisia juttuja, joita rakastan kesässä. Ehkäpä joukossa on myös teidän kesän suosikkijuttuja?

Sateen ropina ja ukkonen. Varsinkin silloin kun herää öisin näihin (tai jompaan kumpaan, myrskyyn herääminen on lottovoitto!). Jotenkin jännää! Sateen ropinaan on myös ihan parasta nukahtaa, joskus mulla oli puhelimessa semmoinen appsi, josta kuuntelin nukkumaan mennessä sateen ääniä. Pitäisikin etsiä jos löytäisin taas semmoisen! Rakastan kesän rankkasateita yli kaiken tai ainakin silloin kun ne ovat satunnaisia, hah. Juhannuksena heräsin mökillä kunnon rankkasateeseen ja ukkosmyrskyyn, joka oli ehdottomasti yksi juhannuksen kohokohdista! 😀

Kesäruoka. Voisiko aina tehdä yhtä simppeliä (ja hyvää!) ruokaa kuin kesällä? Jostain syystä ei yksinkertainen kesäsalaatti, keitetyt perunat ja paistettu kala kuitenkaan maistu kesän ulkopuolella läheskään samalle. Paistetut ahvenfileet ja muikut on mun suosikkeja, harmittaa vaan että niitä saa pienemmistä kaupoista vähän rajoitetusti (eli esimerkiksi vaikka meidän Alepasta = ei koskaan). Voisin syödä kotimaista kalaa vaikka päivittäin jos sitä olisi enemmän kaupoissa!

Vähähiilarinen uunifetapasta kesäkurpitsalla on mun kesäsuosikki! Joskus tungen mukaan myös kukkakaalia 🙂

Kotimaiset kasvikset. Syön ehdottomasti eniten kasviksia kesäisin ja pyrin parhaani mukaan suosimaan niistä kotimaisia. Suosikkejani ovat kesäkurpitsa, kukkakaali, kevätsipuli ja munakoiso, johon olen koukuttunut aivan viime viikkoina. Ainiin ja tietty tomaatit ja avomaankurkut. Ei huolta, etteikö tulisi syötyä kasviksia puolta kiloa päivässä, haha. Juhannuksen jälkeen aloitin kunnon kasvisspurtin ja olen oikeastaan päivittäin tehnyt lounaaksi jonkun simppelin kurkku-tomaatti-sipulisalaatin öljyllä, jota tuunaan vähän vaihtelevasti esimerkiksi fetalla, halloumilla, paistetulla kanalla tai kalalla.

Extempore-pyörälenkit ympäri Helsinkiä ja Vantaata. Tänä kesänä olen innostunut lähiseutu-pyöräilyn kanssa ja siitä on oikeastaan tullut aivan kesän suosikkijuttuni. Parin tunnin aikana ehtii nähdä vaikka mitä uusia paikkoja, toistaiseksi en ole vielä kokopäivän retkellä käynyt. Vaikka ajokilometrejä on näillä lenkeillä tullut varmaan jo 200, tuntuu etten siltikään ole nähnyt kuin murto-osan kivoista lähitienoon paikoista. Listasin juuri muutaman paikan lisää retkilistalle, toivottavasti pääsen viimeistään ensi viikolla 🙂

Marjat. Syön marjoja ympäri vuoden, mutta omien marjojen kerääminen suoraan puskasta on ihan parasta! Herneistä en taas välitä ollenkaan. Meidän pihassa kasvaa karviaispuska ja tarkoitukseni oli istuttaa pari herukkapuskaa, koska ne ovat marjoista lemppareitani. Heräsin asiaan hieman myöhässä ja totesin, että taimet olivat jo loppu jokapaikasta. Ehkä siis ensi vuonna? 😀

Aamutreenit. Olen kesällä ottanut tavaksi treenata aina aamuisin ja pysynytkin tässä rytmissä hyvin. Pyrin lähtemään salille tai juoksulenkille viimeistään yhdeksältä aamulla, jonka jälkeen onkin sitten vielä kivasti aikaa ja energiaa päivän hommille. Yllättävää kyllä, olen huomannut saavani työhommiinkin potkua kun käyn välissä juoksemassa tai treenaamassa. Viime syksynä ja talvena olin aamuisin niin koomassa pimeästä, ettei heti ysiltä treenaamaan lähtö tuntunut ollenkaan vaihtoehdolta, mutta täytyykin kokeilla tätä ensi syksynä.

Kirjat ja kesän lukuhetket. Luen eniten kesäisin ja tänä kesänä olen tehnyt itselleni pienenen lukuhaasteen. Pyrin lukemaan päivän Hesarin lisäksi 1-2 kirjaa viikossa. Tuossa yhden kirjan viikkotahdissa on aika hyvin tullut pysyttyäkin. Voisinkin itseasiassa listailla tässä joku päivä omia kirjavinkkejäni loppukesälle. Yksi suositus on tuo kuvan kirjastosta lainaamani Metsä meidän jälkeemme, joka käsittelee metsä- ja biotalouden kääntöpuolta esimerkiksi avaamalla sitä, mikä Suomen luonnonmetsien tilanne on ja esittää muutenkin mielenkiintoisia näkökulmia siihen, miten metsien suojelu ja lajien monimuotoisuus tulisi taata tulevaisuudessa, jotta myös tulevat sukupolvet pääsisivät kokemaan ”niitä oikeita metsiä”, ei vain pieniä plänttejä siellä täällä tai ihmisen kajoamia talousmetsiä. Perehdyin pääsykoejuttujen myötä keväällä paljon metsäjuttuihin (tiedän btw tällä hetkellä about kaiken metsänhoidosta :D) ja jos aihe yhtään kiinnostaa (erityisesti kestävyys- ja luonnonsuojelunäkökulmasta) tai haluaa perspektiiviä metsätalous-aiheeseen niin suosittelen lukemaan!

Omatekoiset kukkakimput. Kesällä ei tarvitse ostaa kukkia kun lähimetsästä poimii itse värikkään kimpun luonnonkukista tai tehdä vaikka seppeleen (viime kesän ohjepostaus muuten löytyy täältä). Juuri tällä viikolla tajusin, että olen tehnyt tätä aivan liian vähän tänä kesänä! Viikonloppuna siis kimppua keräilemään 🌸

Letut. Kaikista leivonnaisista paistan varmaan eniten lettuja, koska ne nyt vaan on aivan parhaita! Varsinkin näin kesällä. Pari kertaa olen sortunut ostamaan  semmoisen valmiin pussitetun lettutaikina-jauhoseoksen ja en siis sen vuoksi, että lettutaikinan tekeminen todellakaan olisi mitenkään vaikeaa, vaan koska välillä on kiva tehdä lettuja hetken mielijohteesta. Siis ilman, että tarvitsisi vartavasten alkaa miettimään, että löytyykö kaapista munia tai maitoa. Nyt viimeksi ostin Sunnuntai kauralettujauheen, joka ei kylläkään pääse jatkoon tässä pussijauhetestailussa. Kauraletuista tuli aivan liian jähmeitä, vaikka toki pitivät hyvin nälkää. Paremman tuloksen saa kun laittaa itse hyppysellisen kaurahiutaleita tavalliseen lettutaikinaan 🙂 Ps. Nuo (testiin saadut) Nocciolata-hasselpähkinälevitteet on muuten ihan parhaita lettujen kanssa!

Kesävaatetus, ofc! Rakastan muutenkin rentoa pukeutumista ja on ihan parasta kun voi lähteä ulos flipflopit jalassa johonkin huitulamekkoon pukeutuneena 🙂

 

Löytyykö listalta teidän kesän lempparijuttuja? 🌸

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Muuttohaaveita (?)

Viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut hiljalleen haaveilla omakotitalossa asumisesta. Apua, mitä? Minä?! Tuntuupa oudolta sanoa näin! En ole oikeastaan koskaan nimittäin ollut oman talon perään kaipaava ja siksi olenkin ollut hieman hämmästynyt tästä itsekin. Kotona on tänä vuonna tullut vietettyä aivan ennätyspaljon aikaa ja siinä samassa on myös todennut realiteetin meidän kodin neliöiden suhteen. Niitähän on siis virallisesti 55m2, yläkerran epäviralliset mukaanlaskettuna noin 20 lisää. Tällä hetkellä haaveilenkin juuri niistä lisäneliöistä (mieluiten vähintään 150m2), sekä tietysti siitä ettei joku kolkka kotona jatkuvasti vaatisi remppaa tai fiksaamista, kuten tämmöisissä vähän vanhemmissa asunnoissa nyt näköjään tuppaa olemaan. Ehkäpä eniten kuitenkin on rassannut tilanpuute ja erityisesti säilytystilan vähyys. Käytännössä joudun pelaamaan jokaikisen ostamani isomman tavaran tai huonekalun kanssa täällä tetristä, että saisin sen mahtumaan meille. Enkä edes käytännössä osta juurikaan mitään, vaan olen enemmänkin pyrkinyt kunnostautumaan siinä, että pääsisin ylimääräisestä tavarasta eroon. Nytkin olen jo pari vuotta tuskaillut, että saisin erään pienehkön hyllyn kiinnitettyä seinään, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole ainuttakaan paikkaa, mihin se mahtuisi. Niinkin simppeleistä asioista, kun kirjahyllystä ja kokovartalopeilistä olen haaveillut vuosia, mutta tullut jo lopputulokseen, ettei kumpaakaan tulee luultavasti koskaan mahtumaan tänne. Onpas siis kinkkistä! Todellisia maailmanluokan pulmia siis täällä suunnalla 😀

Ahtaasti asuminen on tietysti osittain oma valinta. Itse olen asunut melko ahtaasti suurimman osan aikuisiästäni yksiöissä ja pienissä kaksioissa. Tietysti neliöiden vähyys on Pk-seudulla huomattavasti yleisempää kuin muualla Suomessa. Jossei rahaa tai lainahalukkuutta ole rajattomasti, täytyy väistämättä tinkiä joko sijainnista tai neliöiden määrästä. Näiden noin seitsemän vuoden aikana kun olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurannut pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoita, olen todennut kantakaupungin neliöiden käyvän yhä saavuttamattomammiksi. Ja silti tuntuu, että hintojen nousu on ollut todella rajua myös täällä kantakaupungin ulkopuolella. Ihan hullua, että enää ei välttämättä ole vaihtoehto muuttaa Helsingin tai edes Pk-seudun sisällä mikäli tavoite on tuntuvasti kasvattaa elintasoaan. Ainakaan siis ilman jättimäistä lisälainaa.

Kun muutimme Käpylästä tänne nousi asuntolainamme määrä (sisältäen remontin osuuden) noin 40 000 eurolla. Nyt taas olen laskeskellut, että vaatisi samainen upgrade tuntuviin lisäneliöihin jopa 200 000€ lisälainan, vähintäänkin. Riippuen toki kohteen iästä, koosta ja sijainnista. Huh, pelkästään jo sillä saisi pohjoisemmasta jo melkoisen lukaalin! Mitä siis tulee omakotitalosta haaveiluun, voi täällä pääkaupunkiseudulla nopeasti lannistua asian suhteen. Ellei nyt siis halua megalomaanista asuntolainaa tai muuten vain ole todella hyvin toimeentuleva. Ennen haaveilin vielä uudehkosta omakotitalosta tästä meidän kulmilta kunnes sitten totesin, ettei puoli miljoonaakaan ole edes lähellä realistista hintaa. Sen jälkeen olenkin sijoittanut talohaaveiluni lähinnä esimerkiksi Klaukkalaan tai Jyväskylään 😀 Toisaalta olen kyllä tykännyt paritaloasumisesta ja vaikka vielä muutama vuosi sitten ehkä jossain määrin edelleen haikailin kantakaupunkiin, en ehkä enää kovinkaan mielelläni lähtisi kerrostaloon ainakaan niin kauan kun on koiria.

Sen jälkeen kun remontoimme täällä keittiön, kylppärin, portaat ja maalasimme seiniä, ajattelin ettei mitään remontti-ideoita tule hetkeen, mutta kuinka väärässä olinkaan! Meidän alakerran parketti (joka toki on melkein 30v vanha) on parin vuoden aikana mennyt järkyttävään kuntoon ja viime kuukausina olen kiinnittänyt siihen yhä enemmän huomiota. Todellisuudessa kiinnitän lattiaan huomiota melkein kokoajan ollessani kotona ja asia on alkanut vaivata aivan todenteolla. Lattian fiksaus onkin ollut suunnitelmissa jo yli vuoden, mutta ajankohta on vain odotellut sopivaa. Itse asiassa melkein jo löimme lukkoon homman nyt koronakeväänä, kunnes ongelmaksi osoittautui lähinnä se, että minne olisimme lähteneet evakkoon kun Uusimaa ja koko Suomi oli tsäpissä. No, ehkäpä vielä tässä ehtii! Pulmana on myös ollut päättää, että yritämmekö hioa vielä kerran jo aikaisemmin hiotun, todella kuluneen parketin ja näin säästyä koko lattian vaihdolta? Entä sävylakkaus vai parketin maalaus esimerkiksi valkoiseksi? Vielä viime kesänä tuumailimme vakavissamme parketin maalaamista valkoiseksi, mutta nyt olemme kääntyneet kuultolakkauksen suuntaan. Tai oikeastaan itse olen jo alkanut kääntyä täysin uuden puulattian kannalle. Saa siis nähdä mihin päädymme ja milloin, haha.

Palatakseni neliöihin ja tilanpuutteeseen, olen aikaisemmin ollut varsin sopeutuvainen tämmöiseen intensiiviseen asumiseen ja jopa elätellyt ties mitä tiny house-haaveita. Viimeisen vuoden aikana (tai viimeistään kevään jälkeen) olen havahtunut siihen, että ahtaus ja täynnä pursuavat kaapit ovat alkaneet tosissaan ahdistaa. Kun tilaa on vähän, näyttää kotikin lähes poikkeuksetta aina kaoottiselta ja siivoamassa saa olla jatkuvasti. Olisipa ihanaa elää kerrankin niin, että tilaa olisi niin paljon, että kodin täyttäminen jo olemassaolevilla tavaroilla ja huonekaluilla olisi enemmänkin positiivinen ongelma, eikä pulma siitä mikä järjestys laitetaan, että saadaan kaikki nippanappa mahtumaan. Toisaalta olen viime vuosina alkanut kaivata yhä enemmän myös luonnonrauhaan. Sitä, että kodin tuntumasta pääsisi vaivattomasti metsään ja tämä on valitettavasti asia, joka muuttuu pääkaupunkiseudulla yhä harvinaisemmaksi tiiviin rakentamisen lisääntyessä.

Olen tullut siihen tulokseen, että voisin varmasti viihtyä pienemmälläkin paikkakunnalla. Äitinä mietityttää Helsingin levottomuus, mutta toisaalta pienemmissä kunnissa taas palveluiden vähyys tulevaisuudessa. Pandemia lisäsi kuitenkin merkittävästi etätyövalmiuksia ja itse elättelenkin toivoa siitä, että teknologia voisi tulevina vuosina mahdollistaa yhä laajemman työskentelyn kotoa käsin, joka toisaalta voisi lisätä nuorten halukkuutta asuttaa muuttotappiokuntia ja tätä kautta estää palveluiden lakkauttamista. Tällöin ei haave unelmien omakotitalosta, luonnonrauhasta ja ehkäpä vähän kiireettömästä arjestakaan olisi kovin kaukainen unelma. Tietysti palveluiden saatavuus on Helsingissä ihanaa kun kaikki löytyy läheltä, mutta tänä keväänä on tullut herättyä myös siihen, kuinka harvoin näitä samaisia palveluita on todellisuudessa tullut käytettyä. Ehkäpä niitä kaipaisi juuri sitten kun sitä mahdollisuutta niiden hyödyntämiseen ei yhtäkkiä olisikaan? 😀

Nyt uskallan ehkä paljastaa ymmärtäväni ihmisten elinikäisen haaveen ”omasta talosta” ja ehkä juurikin siitä ”lopullisesta” kodista, jossa on riittävästi tilaa vuosikymmenien asumiseen. Moinen ei nimittäin enää nykyään ole Helsingissä aivan itsestäänselvyys.

 

Muita ahtaudesta ahdistuneita? 

 

Entä haaveiletteko pienempiin kuntiin muutosta? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Julkaistu

Menneiden kesien muistoja ja mietteitä heinäkuulta

Heinäkuun alku on tarkoittanut omassa arjessani paluuta hiljalleen yritystoimintani pariin kesäkuun lomaviikkojen jäljiltä. En ole muutenkaan oikeastaan koskaan ollut virallisesti kesälomailija, vaan olen suurilta osin viettänyt lomaviikkoni talvikaudella niin kauan kuin muistan. Tänä kesänä on kuitenkin tuntunut kivalta lomailla ensimmäistä kertaa aikoihin, ihan siis kunnolla. Itselläni onkin heinäkuun agendalla suunnitella jo alustavasti syksyn juttuja ja kasata ajatuksia noin yleisestikin kevään jäljiltä.

Koin koko kevään ajan nimittäin jonkinlaista kriisiä myös ammatillisesti. Olin todella lannistunut yrittämisen suhteen ja inspis blogiinkin oli jostain syystä hukassa. Lisäksi olin mukana loppusuoralla eräässä piinaavan pitkässä rekryssä, projektissa jonka parissa olisin mielelläni viettänyt nämä kuukaudet ennen (silloin vielä todella epätodennäköisten) opintojen aloittamista. Se kariutui kuitenkin lopulta kokonaan yrityksen sisäisiin muutoksiin ja totesin, että tässä kyllä kaivataan pientä lomaa kaiken härdellin jälkeen. Heinäkuun alkaessa on fiilis kuitenkin ollut aivan eri sfääreistä ja tälle kyllä löytyy selityskin, jota en tosin ala tässä samaisessa postauksessa tänään avaamaan.

Ja hah, olen melkeinpä joka syksy kirjoittanut siitä kuinka aloitan aina elokuussa jotain uutta! Ja nimenomaan juuri elokuussa. Koulun, uuden työn, julkaisen pipomalliston tai päätän ryhtyä yrittäjäksi. En voi siis uskoa todeksi, että tänäkin vuonna koittaa juurikin elokuussa jotain uusia tuulia aloittaessani taas opinnot. Vielä kuukausi takaperin mietin huvittuneena, etten kestä jos myös vuonna 2020 on moinen virstanpylväs 😀 Ei siitä näköjään eroon pääse!

Tänä kesänä olen jostain syystä miettinyt paljon nuoruusvuosien kesiä. Niitä kertoja kun teininä kökötin kesämökin nurkassa, kuunnellen Sonyn kannettavalta cd-soittimelta jotain Eminemin levyä uudelleen ja uudelleen. Samalla toivoen, että patterit kestäisivät kotiin saakka ja aika kuluisi edes vähän nopeammin. Tai kun pyöräilin kaupunginkirjastolle, pörräilin hyllyjen välissä bongaillen kiinnostavia aiheita ja lainasin kassillisen luettavaa, joiden pariin uppouduin päiväkausiksi. Ja vitsi kun kesät tuntuivat tuolloin kestävän vähintään ikuisuuden. Nyt niistä taas tuntuu olevan aikaa kirjaimellisesti ikuisuus! Odotin aina jo vähintäänkin innolla kouluun palaamista elokuussa. Tiedättekö sen tunteen kun huomasit aikaisin aamulla lähtiessäsi pyöräilemään, että aamut alkavat olla jo koleita ja mielen valtasi haikeus siitä, että kesä tosissaan on ohi. Tai kun valvoit ulkona nähdäksesi loppukesän ensimmäiset pimenevät illat.

Huh, rehellisyyden nimissä tuntuu siltä, että olen vasta aivan viikon tai parin aikana alkanut ”toipua” tästä keväästä ja kaikesta mitä ympärillä onkaan viime kuukausina pyörinyt. Olen kieltämättä itsekin hieman yllättynyt siitä, kuinka paljon olen tarvinnut jonkinlaista prosessointiaikaa muutoksille ja kaikelle, mitä tässä puolen vuoden aikana on ollut. Eli aivan liikaa odotusta, juonenkäänteitä ja epätietoisuutta ainakin omaan kapasiteettiini nähden. Monesti on tuntunut siltä kuin joku olisi yhtäkkiä painanut elämässä pause-nappia ja tarkastelisi omaa elämäänsä jotenkin menneisyyden silmin. Pysähdys, käännekohta tai pohdiskelun paikka. Kaikki nämä kuvaavat mennyttä kevättä ainakin omalla kohdallani. Haaveilu asioista, jotka ovat yllättäneet jopa itseni. Aivan kuin asiat olisivat yhtäkkiä kääntyneet ylösalaisin. Asiat, joista haaveilin aikaisemmin eniten ovat nyt pinkan alimmaisena ja samalla on alkanut avata mieltään aivan uusille jutuille.

Olenkin pohtinut sitä, miksi nämä menneisyyden muistot ovat palanneet mieleeni niin vahvasti juuri nyt? Ehkä tässä keväässä on ollut ilmassa samanlaista odotusta kuin noina menneinä vuosina. Samalla tavalla kun nuorena odotti (ja ehkä samalla vähän pelkäsi) tulevaa, itsenäistymistä ja uutta kouluvuotta on tänä keväänä ehkä ollut havaittavissa samanlaista odottamisen meininkiä. Mihin maailma on menossa? Mitä seuraavaksi? Unohtamatta tietysti sitä, että ainakin minulla on kevätkuukausina ollut tavallista enemmän aikaa pohdiskella elämää, tulevaa ja noh, kaikkea. Moni asia on tietysti edelleen epävarma ja maailma edelleen osittain odotustilassa, mutta nyt on kuitenkin hahmottunut seuraava suunta.

Semmoisia mietteitä tänään. Kellään pyörinyt mielessä samoja fiiliksiä?

 

Ja hei kivaa viikonloppua! 🌞

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Kolmekymppinenkö liian vanha opiskelemaan?

Olen tässä ehtinyt jo sulatella uutista opintoihin paluusta ja täytyy sanoa, että olen hetki hetkeltä yhä enemmän innoissani koko hommasta! Innostuin itseasiassa tutkimaan jo vaihtopaikkojakin, en malta odottaa sitä, että (toivottavasti) joskus tulevaisuudessa pääsen kirjoittelemaan tännekin vaihtojuttuja! Jo laittaessani virtuaaliset hakupaperit eteenpäin maaliskuussa, oli aivan selvä juttu, että jos pääsen maataloustieteisiin, on Uusi-Seelanti maatalous-painotteisena maana varma vaihtokohde. Ja heh, olinpa itseasiassa tuolloin myös parhaillaan Uudessa-Seelannissa suunnittelemassa näitä mahdollisia opintohaaveita 😀 Nuoruuden opiskeluvuosista on nimittäin jäänyt vähän kaivelemaan se, ettei koskaan tullut lähdettyä vaihtoon, mutta ehkäpä tässä on mahdollisuus vielä ja ottaa samalla koko perhe mukaan. No mutta, toivottavasti ette kyllästy näihin opiskelujuttuihin, niitä kun ei ole blogissa ollutkaan vuosikausiin! Halusin tänään kirjoitella ajatuksista, joita mielessäni on viimeisen vuoden aikana pyörinyt mielessä ja erityisesti tämän hakukevään aikana. Eli siitä, onko yli kolmekymppinen liian vanha kouluttautumaan uudelleen?

Tuleva koulutusohjelma on itselleni kolmas alempi korkeakoulututkinto, jonka aloitan. Joku saattaakin muistaa, että ennen tradenomiopintojani opiskelin vuoden restonomiksi, mutta melko nopeasti ensimmäisen vuoden aikana totesin, ettei ala ollut minua varten ja hain seuraavana keväänä uudelleen liiketalouden AMK-ohjelmaan, joka tuntuikin kiinnostavalta jo heti opintojen alkumetreiltä. Näin reilut kymmenen vuotta myöhemmin (apua :D) siitä kun aloitin ensimmäiset korkeakouluopintoni olen pohtinut paljon opiskelumotivaatiotani ja sitä, kuinka itse koin opiskeluvuosinani kamalaa kiirettä työelämään. Lopulta aloitinkin oman alani vakituisessa työpaikassa jo ennenkö olin saanut tradenomin papereitani ulos. Oli ”kiire” päästä säästämään, haaveilemaan urasta ja omistusasunnosta. Ehkä niinkin kiire, etten parin viimeisen opiskeluvuoden aikana jaksanut keskittyä opintoihini aivan niin hyvin kuin ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna olisin halunnut. Tuolloin oli varma juttu, että jatko-opiskelen ”sitten joskus” kaupallista alaa, mutta vuosi vuodelta tuntuivat kaupalliset maisteriohjelmat yhä vähemmän kiinnostavilta.

Nyt vuosia myöhemmin on työkokemusta karttunut monipuolisesti, asustelen toisessa omistusasunnossa ja onpa välissä tullut perustettua perhettäkin. Joku ehkä saattaisi pitää hullunkurisena ajatusta siitä, että päättää tässä pisteessä ”aloittaa alusta” opintojen suhteen ja tavallaan kääntää suuntaa aivan totaalisesti. Itse taas näen asian aivan toisin. Itsenäistymisen ja aikuistumisen myötä koen motiivit opiskelulle aivan toisenlaisina kuin parikymppisenä. Nyt ei ole kiire mihinkään. Päinvastoin, motiivit opiskelulle ovat pisteessä enemmänkin sitä, että haluaa kehittää itseään, koska on vuosien varrella ehtinyt jo luoda ammatillista uraa, nähdä eri aloja ja työtehtäviä, jopa heittäytyä yrittäjäksi.

Nuorempana oli opiskelumotiivien painopiste (ainakin itselläni) siinä, että halusi tutkintopaperit ulos lähinnä muodon vuoksi, jotta voisi keskittyä juuri noihin aikuisuuden jännittäviin juttuihin. Nyt ajattelen oikeastaan aivan päinvastoin ja motiivini opiskelulle on juuri siinä, että haluaa opiskella ja on kartoittanut tiettyjä osa-alueita, joiden parissa haluaisi syventää osaamistaan. Koen siis, että aikuisuuden myötä myös ”opiskelija-minä” on kehittynyt ja osaa tarkemmin hahmottaa kokonaisuuksia, jotka pitkässä tuntuvat itsestä kiinnostavilta tai tärkeiltä. Yhtenä esimerkkkinä vaikkapa maaseudun kehittäminen, jonka ohella koen matkailualan kiinnostuksen olevan suuri plussa kun pyritään kehittämään kiinnostusta maaseudun matkailuun ja turismiin. Uskon, että tälläkin alalla on hyvät tulevaisuuden näkymät ottaen huomioon, että nuorten aikuisten kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut jo aivan parin vuoden aikana valtavasti!

En missään nimessä kuitenkaan kadu tradenomitutkinnon hankkimista tai sitä, ettei tullut haettua uudelleen opiskelemaan aikaisemmin. Päinvastoin on käytännönläheisestä ja yleispätevästä tutkinnosta ollut omalla kohdallani paljon hyötyä työelämässä. Näen sen ehdottomasti hyvänä kaupallisena pohjana muiden alojen jatko-opinnoille. Koen myös, että elämäntilanne juuri nyt on opintoja ajatellen optimaalinen. Siitä huolimatta, että päätin avata opiskeluelämälle mahdollisuuden ”vasta nyt” niin olen viime vuosina alkanut kiinnostua yhä enemmän ns. spesifimmän alan opiskelusta ja erityisesti joltain luonnonläheiseltä alalta. Koin, että haluan vuosien ammattikorkeassa roikkumisen jälkeen kokeilla yliopisto-opintoja, koska jostain syystä oli lukion jälkeinen yliopistohaku jäänyt vähän kaivelemaan ja noussut toistuvasti mieleeni lähivuosina. Yhden AMK-tutkinnon suorittaneena en siis nähnyt tällä erää muita AMK-tutkintoja vaihtoehtona, vaikka useampaa kiinnostavaa ohjelmaa sieltä suunnalta alkuvuodesta kurkinkin ja jossain vaiheessa tuumailin myös AMK:in opettaja-opintoja.

Oma vahva mielipiteeni on, ettei koskaan ole liian myöhä opiskella ja kehittyä, vaikka toki olenkin hieman ristiriitaisesti miettinyt, että miltä tuntuu paluu opiskelijaksi joukkoon, joka on huomattavasti itseäni nuorempaa. Asiaa tutkittuani olen kuitenkin kuullut, että vuosi vuodelta löytyy yhä enemmän myös ns. ”vanhempia” tutkinto-opiskelijoita. Onkin mielenkiintoista nähdä miten homma lähtee rullaamaan! Toivon, että onnistun jatkossa kannustamaan myös muita toteuttamaan opiskeluhaaveita vielä näin kolmenkympin jälkeenkin. Hassua kyllä niin olen tänä keväänä ja kesänä bongannut somen kautta tutuilta aivan ennätyspaljon opiskelu- ja hakujuttuja. En siis selvästi ole ainoa, joka on tuumaillut paluuta opiskeluiden pariin näin ”aikuisena” 🙂 Ehkäpä se on juuri tämä korona, joka on saanut monet tuumailemaan asiaa eri kantilta!

 

Onko siellä muita, joilla on noussut pintaan opiskeluhaaveita pitkän tauon jälkeen? 🌞

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Viikonlopun kuulumisia ja pari Vantaa-poimintaa

Viikonloppu vierähti jopa aivan poikkeuksellisesti kun Tommi lähti viikonlopuksi Tampereelle ja sain ystäväni yökylään Jyväskylästä. Otimme meidän auton alle lauantaina ja kävimme kiertelemässä muutamia kirppiksiä, kuten Klaukkalan Viirin kirppis ja vähän randomisti Myyrmäen Fida + kierrätyskeskus, joiden olemassaolosta ei ollut hajuakaan ennen tätä. Istuttiin autossa Viirin pihalla ja tuumailtiin, että minne ihmeeseen sitten? Googlailukierroksella löysi Viivi sitten tuon Myyrmäen Fidan, jonka vierestä löytyikin myös kierrätyskeskus. En ole käynyt aikoihin kirppiksillä ja olin jopa hieman pettynyt, etten löytänyt yhtäkään kivaa kippoa, kuppia tai punottua koria, joihin olen hulluna ja joita lähtee yleensä aina matkaan. Ehkä joku toinenkin siis bongailee samoja kohteita, heh. Pari pientä juttua löysin, jotka voin jossain vaiheessa vilauttaa täälläkin! Ainiin ja pahoittelut tästä blogin kuvanlaadusta näin kesällä. Olen jo aivan tottunut näihin ihme puhelinkuva-otoksiin, enkä ole kaivanut järkkäriä jemmasta yli kuukauteen. Tarkoitus olisi kyllä taas yrittää panostaa ”kevyemmän kesämeiningin” jälkeen myös parempiin kuviin 🙂

Kirppiskierroksen jälkeen poikkesimme Vantaan Fazerilaan myöhäiselle brunssille. Joskus vuosia takaperin (eli about vuonna 2011-2012, haha) oli Fazerin brunssi Kluuvissa aivan suosikkini ja olen yrittänyt jo varmaan yli vuoden houkutella puolisoa lähtemään joku viikonloppu tuonne Fazerin ”pääkonttorille” brunssittelemaan, mutten edelleenkään ollut päässyt sinne, paitsi siis nyt 😀 Olen siis jostain syystä vähän hulluna kaikkeen (ruokaan liittyvään) tehtaanmyymälä-meininkiin ja pienenä suosikkini oli Jyväskylän Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälä, jonne viimeksi ennen juhannusta yritin houkutella Tommia. (Ainiin ja Arabian tehtaanmyymälä on myös paras, vaikkei nyt ruokaan liitykään!)

Fazerilasta ei löydy (ainakaan enää puolenpäivän jälkeen) buffet-muotoista brunssia, mutta valikoimassa oli erillinen kesäbrunssi, johon sai valita purtavaa eri kategorioista vitriinin takaa. Erilaisia leipiä, täytettyjä croissanteja, kakkuja, käsintehtyjä kovehteja, keittiöstä tuotava munakokkeli tai salaatti ja kahvi. Otettiin tuo brunssi puoliksi ja olimme molemmat silti sen jälkeen aivan ähkyjä! Mutta oli aivan superhyvä! Haaveilen jo meneväni tuonne uudestaan. Vinkkiniä kuitenkin, että kannattaa pantata nälkää ainakin ennen tuota brunssia 😀 En muista milloin olisin viimeksi syönyt aamiaiseksi croissanteja (jos nyt jotain lentokoneen aamiaisen kylkiäistä ei lasketa, lol) ja tuli aivan mieleen meidän viimeisin Biarritzin reissu kun fiilistelin sitä kuinka Biarritz tuntui kuin kodilta ja olin aivan varma, että muutamme sinne vielä. Aamupalalle menin melkeinpä joka aamu erääseen läheiseen kahvilaan, otin perinteisen ranskalaisen aamupalan (eli croissantin, hilloa, tuorepuristetun appelsiinimehun ja erikoiskahvin) ja mietin, että kylläpä olisi elämää asustella täällä ja syödä joka päivä croissanteja. Haha.

Takaisin Fazerilaan, joka oli itseasiassa todella kiva kokemus! Paikan päällä järjestetään opastettuja Fazer Experience-kierroksia (maksullinen), jonka aikana tutustutaan yrityksen toimintaan, historiaan, maistellaan tuotteita ja lopuksi saa mukaansa vielä tuotekassin. Emme siis käyneet kierroksella, mutta jostain syystä alkoi se houkuttelemaan ja ilmeisesti muitakin, koska kuulin infotiskin työntekijän sanovan eräälle naiselle, että päivän kierrokset on jo myyty täyteen. Mietimme, että melkoisen nerokasta markkinointia kun ihmiset maksavat rahaa siitä, että pääsevät kuulemaan yrityksestä ja tuotteista. Siinä määrin siis, että näille kierroksille on näköjään ainakin ajoittain jopa tunkua! 😀 Fazerilasta löytyy tosiaan myös myymälä, josta saa ostaa about jokaikistä Fazerin tuotetta ja jopa minä olin jokseenkin innoissani siellä kiertelemässä, vaikken juurikaan edes syö karkkia. Fiilistelin tuota Fazerin vierailua (ja brunssia) vielä illallakin, hah!

Fazerilla oli muuten myös hyvä selfie-piste! 😀

Asumme sen verran lähellä Vantaan rajaa, että monesti tulee asioitua Vantaan puolella sen sijaan, että lähtisi esimerkiksi keskustaan ostoksille tai hoitamaan asioita. Nyt kesällä olen pyöräretkillä löytänyt itseasiassa vaikka mitä kivoja paikkoja Vantaan puolelta! Viikonloppuna kun pohdimme niin totesimme, ettei Vantaan kohteita promota juuri missään. Monet ehkä tietävät Heurekan, Helsinki-Vantaan lentoaseman, Jumbon ja Ikean, mutta siinäpä se. Ainakaan omalle kohdalleni ei ole kuluttajana tullut koskaan vastaan mitään Visit Vantaa-materiaalia. Tässä olisikin potentiaalia! Saada ihmiset vaikka Helsingin puolelta tutustumaan enemmän kivoihin pieniin paikkoihin Vantaan puolelle, koska olen itse ainakin monesti törmännyt siihen olettamaan, ettei Vantaalla ”ole mitään” ja itsekin matkailumarkkinoinnin kohderyhmään kuuluvana altistuisin mielelläni enemmän Vantaan lähimatkailun promoamiselle. Etenkin kuin monilla saattaa olla tietynlaisia olettamuksia kaikesta kehän ulkopuolella.  Konkreettiset listaukset esimerkiksi kivoista brunssipaikoista, kirpputoreista, erikoisemmista museoista, luonnonsuojelualueista ja ulkoilu- tai pyöräilyreiteistä voisivat houkutella varsinkin nuoria aikuisia vaikkapa viikonloppuisin enemmän Vantaan puolelle Helsingistä ja Uudenmaan sisältä. Näitä kivoja poimintoja kyllä löytyy jos menee itse tutkimaan Visit Vantaan sivuja tai Instagramia, mutta sinnekin ajauduin itse siis juuri äsken asiaa tässä pohtiessani. Tässäpä siis pieni kehitysidea Vantaan kaupungille! Olisi kiva saada Vantaalle enemmän some-edustusta ja nostaa esille vahvemmin niitä kivoja juttuja.

 Poikkesimme muuten viikko takaperin sunnuntaina helleaallon päätteeksi uimaan Sipoonkorven Storträskiin ja vähänkö olin innoissani! Sipoonkorven kansallispuisto on ollut ehkä lemppariasiani koko kesässä, tämä sunnuntainen oli jo kolmas kerta siellä kesän aikana. Tänä kesänä olen jostain syystä innostunut erityisesti kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden bongailusta ja yhtäkkiä tuntuu, että niitä paljastuu aivan joka paikasta. Sipoonkorvessa olen käynyt pari kertaa pyörälenkillä ja samalla (taas kerran) ihmetellyt sitä kuinka siistejä paikkoja (ja peltomaisemia) löytyy ihan pyörämatkan päästä Helsingistä.

Rakastuin tuohon mini-saareen! Mäkin haluan <3

Monet Sipoonkorven reiteistä ovat pienen lapsen kanssa talsittavaksi ehkä vähän liian pitkiä, mutta Tommi bongasi omalla pyörälenkillään reitin Storträskille ja sinne siis suuntasimme. Parkkialueelta oli 1.5km kävelymatka itse Storträskiin ja todella kauniit maisemat. Mitään varsinaista hiekkarantaa ei tuolta löydy, mutta kiva pieni taukopaikka, josta oli helppo pulahtaa veteen (joka muuten oli todella lämmintä!). Tässäpä siis yksi kesän retkivinkki lisää!

 

Oletteko käyneet Sipoonkorvessa tai Storträskissä? 🌞

Entä onko teillä vinkkailla salaisia Vantaa-helmiä?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.