Julkaistu

Matkailun vuosi 2020? Forget it, nyt pysytään Suomessa!

Elokuu on alkanut kieltämättä jotenkin ristiriitaisin fiiliksin. Ensinnäkin valehtelisin jos väittäisin, ettei tuleva syksy mietitytä mahdollisen tulevan uuden aallon suhteen, varsinkin näiden viime päivien jälkeen. Muutenkin tuntuu, että moni asia on kesän aikana junnannut paikallaan, joka on aiheuttanut jonkinlaista kärsimättömyyttä. En missään nimessä halua tehdä blogistani tämmöistä koronapäiväkirjaa (kuten ehkä keväällä siihen suuntaan mentiin), enkä muutenkaan koe olevani mikään hysteerinen koronapelkoinen, mutta kieltämättä olen ollut jo usean viikon ajan huolissani ihmisten välinpitämättömyydestä, kieltämättä myös hieman vihainen.

Käytin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa julkista liikennettä puoleen vuoteen ja reaktioni oli jotenkin järkyttynyt. Kukaan ei välitä. Siis mistään. Ihmiset tönivät, poukkoilevat ja kävelevät päin kun viimeistä päivää. Noiden kahden lähijunalla kuljetun keskustamatkan jälkeen päätin, etten hetkeen astu jalallani junaan, ellei nyt ole hoidettavana jotain aivan välttämättömiä asioita. Eilen päätin sitten ajaa pyörällä Kallioon ja takaisin tapaamaan Juttaa (ekaa kertaa puoleen vuoteen, apua!), vain siksi että ajatus junasta nyt ihmisten toimistolle paluun jälkeen ahdisti. Olihan se aikamoinen matka kieltämättä ja ajoin eilisen aikana yhteensä 30 kilometriä, haha 😀 Saa nähdä miten hoidan ensi viikon pakolliset menot keskustaan! Ehkäpä innostun taas pyörällä, vaikka siinä matkan varrella ehdinkin muutamaan otteeseen tuumata, että mihin helvettiin ryhdyinkään. Selässä about 10kg kiloinen reppu ja takana vielä aamun 8 kilsan juoksulenkki. Okei, ei ehkä näin.

Eikä nyt varmasti yllätä, että olen jo parin kuukauden ajan seurannut tilannetta säännöllisesti mm. päivän Hesarin lukujen varjossa ja ollut jo pitkään sitä mieltä, että tartuntalukemat lähtevät aivan varmasti taas pian nousuun. Samalla olen myös ollut järkyttynyt siitä, kuinka moni on nähnyt tarpeelliseksi tässä tilanteessa lähteä ulkomaille puhtaasti lomamatkalle ja viis välittää vapaaehtoisista karanteeneista kotiinpaluun jälkeen. Osallistua joukkotapahtumiin, käydä baarikierroksilla ja elää muutenkin kuin mitään ikinä ei olisi tapahtunutkaan. Ihmisten ajattelemattomuus on juurikin se, joka edesauttaa tilanteen ajautumista huonoille urille ja luulisi, että se kevään jälkeen olisi meille jokaiselle selvä juttu. Ilmeisesti ei kuitenkaan. Voisin heittää tähän muutaman mielipiteen ihmisten itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä, mutta en lähde sille tielle.

Juuri tällä viikolla vertailin HS:n taulukon tartuntalukemia eri Euroopan maissa, jossa Suomi loisti yläpäässä pienimmillä tartuntaluvuilla väestöön suhteutettuna. Tällä hetkellä mahdollisuus saada tartunta täällä on suhteellisen pieni, mutta tilanne ei ehkä hetken päästä ole enää yhtä hyvä. Varsinkin jos porukka ravaa reissuissa viis karanteeneista välittäen, eikä ajatustakaan siitä, että voisi tehdä sen edes muiden vuoksi. Meistä jokaisen on helppo ajatella, etten minä ole tartuttaja, mutta siinä samalla voi juurikin kuka tahansa meistä olla oireeton tartuttaja ja täten myös potentiaalinen taudin levittäjä. En itse suostuisi tai keväällä suostunut karanteeniajan sisällä tapaamaan edes Ruotsista tulevia läheisiäni.

Jo keväällä päätin, että loppuvuosi 2020 kuluu todennäköisesti ilman yhtään ulkomaan matkaa. Tuolloin tuumailin, että jos tilanne syksyllä sallii, saattaisin harkita lyhyttä matkaa Pohjoismaiden sisällä Islantiin, Norjaan tai Tanskaan. Eipä mennyt aikaakaan kun nämäkin karsiutuivat pois listalta uusien tartuntojen myötä, eikä nyt edes harmita. Kuka nyt haluaisi riskeerata mitään tässä tilanteessa? Tai toivottavasti ei ainakaan kovin moni? Kuka tietää, ehkä koko ensi vuosikin kuluu täysin reissaamatta? Niin pitkälle en kuitenkaan vielä edes halua miettiä. Tietysti kaipaan matkailua ja haaveilen jopa päivittäin vanhojen reissujen perään miettien paikkoja, joita haluan nähdä ”sitten joskus”. Tällä hetkellä en kuitenkaan näe, että oma into matkustaa menisi suuremman asian edelle. Reissata kyllä ehtii tulevaisuudessakin.

En ole koko tämän vallitsevan tilanteen aikana kokenut, että minun olisi ”pakko päästä johonkin”. Vaikka rakastan matkailua, ei se mielestäni ole ketään kohtaan reilua juuri nyt ja ajattelin näin jo aikaisemmin kesällä ennen näitä viimeisimpiä tapahtumia. Poislukien tietysti kotimaan matkailun. Itse en halua olla oman matkakuumeeni vuoksi vaarantamassa omaa, läheisteni tai kenenkään muunkaan terveyttä. Alkukesästä kirjoittelinkin, etten myöskään koe tarpeelliseksi olla eturintamassa matkustamassa mihinkään tilanteessa, joka on edelleen monelta osin erittäin tulenarka. Ja toki, tilanne oli vielä kesä-heinäkuun vaihteessa hyvin erilainen ja myös rajoitettuun ulkomaan matkailuun suhtauduttiin jo huomattavasti myönteisemmin. En tuomitse niitä, jotka matkailurajoitusten vapauduttua varasivat matkoja sallittuihin kohteisiin. Päinvastoin, ymmärrän täysin ihmisten fiilikset ankean kevään jälkeen kun matkailua vihdoin avattiin. Monihan meistä ajatteli tuolloin, että pahin on ohi ja uskaltautui varailemaan reissuja ns. turvallisiin kohteisiin. Tilanne kuitenkin elää ja moni asia on jo toisin. En itse olisi henkilökohtaisesti uskaltanut kesällä ulkomaille, enkä uskalla nytkään.

Toivoisin, että yhä useampi voisi unohtaa ulkomaan matkailun edes loppuvuoden ajaksi. Ainakin nyt tämän kesäkauden jälkeen. Kiltit, jossei ole aivan pakko reissata, älä tee sitä. Tai jos niin, kunnioita myös meitä muita, kanna vastuusi ja pysyttele se 14 päivää karanteenissa, vaikka se ikävältä tuntuisikin. Edes meidän muiden vuoksi, mistä tahansa maasta sitten palaatkin. Vaikka kohdemaa täyttäisikin sallitun matkailun puitteet, saattaa maa kuitenkin sallia matkailua myös korkean riskin maissa, joka taas mahdollistaa altistumisen kohteessa näiden matkailjoiden kautta. Ja luultavasti juuri tämä on osasyynä uusien tartuntamäärien kasvuun. Näen henkilökohtaisesti jo pelkästään lentoasemat ja lennot itsessään riskinä, reissasit sitten mihin tahansa. Jos itse saisin päättää, suositeltaisiin kahden viikon karanteenia jälleen aivan kaikille ulkomailta palaaville (hyvin mahdollista, että tähän tuleekin pian muutos!). Itseäni jännitti aivan tarpeeksi jo junamatka Jyväskylään 😀

Kesän aikana olen itsekin rohkaistunut vihdoinkin elämään normaalimmin. Käynyt esimerkiksi (aamuisin kun siellä ei hyvällä lykyllä ole lisäkseni ketään) meidän hiljaisella lähi-kuntosalilla, jonne kannan mukanani aina käsidesin ja pesen muutenkin käteni about viidesti treenin aikana ja työnnän vesipulloni tiskikoneeseen pestäväksi jokaisen treenin jälkeen. Kulkenut muutaman kerran julkisilla, käynyt pari kertaa kirjastossa, muutaman kerran ravintoloissa ja kahvilassa. Tuntenut hyvää mieltä siitä, että poikamme on kesän aikana iloinnut ikäistensä seurasta päiväkodissa keväällä kotona vietettyjen kuukausien jälkeen. Nyt olen myös vihdoinkin itse nähnyt asteittain ystäviäni aivan liian pitkän tauon jälkeen. Ihan jo puhtaasti siksi, että kökötin käytännössä kokonaiset kolme kuukautta kotona karanteenin omaisissa oloissa ja kyllähän se kieltämättä jo alkoi ahdistaa. Kevään tilanne kolkuttaa kuitenkin edelleen jatkuvasti takaraivossa, pyrin välttämään ihmisjoukkoja, turhia kontakteja ja muutenkin pitää parhaani mukaan maalaisjärjen mukana arjessa. Kyllähän se harmittaa jos tilanne etenee siihen, että rajoituksiin palataan ja syksy jatkuu samanlaisen kotona kököttämisen parissa kuin kevätkin. Itse olen elätellyt toivoa syksyn jo perinteeksi muodostuneesta Pyhä-Luoston reissusta, mutta tällä hetkellä en jotenkin uskalla suunnitella edes sitä sen pidemmälle.

Itseäni harmittaa suuresti se, mitä koronapandemia on tehnyt juuri matkailusektorille ja useilta kotimaisilta matkailualan toimijoilta on vedetty matto jalkojen alta turistiliikenteen tyrehtyessä. Toki tässäkin on aina monta puolta. Ulkomaan matkailun tyrehtyminen uudelleen asettaa jälleen kerran lentoliikenteen hankalaan asemaan ja tarkoittaa yhä uusia lomautuksia ilmailualalle täällä Suomessakin. Toisaalta taas ulkomailta tuodut tartunnat riskeeraavat kotimaista matkailua, joka on kesän aikana vihdoinkin vilkastunut ja asettaa kotimaisen turismin jälleen kerran ahdinkoon, jonka seuraukset voivat olla taloudellisesti kevättäkin vakavammat. Tästä huolimatta aion itse (varovaisin mielin ja tilannetta seuraten) panostaa juurikin siihen kotimaan matkailuun, tietysti sillä oletuksella, ettei myös Suomen sisäistä matkailua määritellä riskiksi.

En kuitenkaan halua manailla tästä mitään katastrofia ja toivonkin, että varhaisella reagoinnilla ja toimenpiteillä saadaan tilanne kuriin, eikä jouduta takaisin kevään poikkeusoloihin. Kieltämättä syksy kuitenkin mietityttää monelta osin. Nyt on ehkä siis hyvä aika panostaa niihin positiivisiin juttuihin, joista rakentaa turvaa syksyn varalle 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Julkaistu

Platonin luolavertaus ja mitä se kertoo tästä päivästä?

Kuukausia takaperin, koronamylläkän ollessa pahimmillaan keskustelimme eräs viikonloppu Tommin kanssa Platonin luolavertauksesta ja aina siitä lähtien onkin mielessäni ollut saada tämä postaus pohdintoineen ulos. Tuolloin keväisenä lauantai-iltana pohdimme sitä, kuinka vertaus kiteyttää edelleen monen nykymaailman vitsauksen ja on tulkittavissa yleismaailmallisesti monen arkiseen ajatukseen tai poliittisiin näkemyksiin. Ja kyllä, joudun tuottamaan teille pettymyksen, koska emme (valitettavasti) useinkaan juttele keskenämme filosofisista tai sivistyneistä asioista, vaan enemmänkin kategorian ”Millä äänellä Bixu puhuisi jos olisi ihminen?”-sarjan juttuja. Haha.  Luolateoriaa ajauduin kuitenkin pohtimaan useana päivänä tuon illan jälkeen, vaikka näin jälkeenpäin saakin sen helposti rinnastettua melkeinpä mihin tahansa tässä maailmassa. Tuumailin asiaa erityisesti siltä kantilta, että a) onko maailman kehityksen huono suunta ollut konkreettisesti havaittavissa jo Platonin aikana b) kuinka hämmästyttävän tarkasti vanha teoria voidaan rinnastaa moneen tänä(kin) päivänä yhä enemmän relevanttiin asiaan ja c) kuinka totta teoria on ainakin näin omasta mielestäni ja kertoo ihmisten ajatusmaailmasta. Platon saisi varmasti slaagin jos pystyisi jollain konstilla aikamatkaamaan nykymaailmaan! Pohdinkin siis tässä postauksessa omia tulkintojani luolateoriasta.

Luolavertaushan kuuluu ytimekkäästi selitettynä näin:

 

Joukko vankeja on lapsuudestaan saakka kahlittu luolan perälle niin, että heidän selkänsä on luolan suuaukkoon päin. Myös heidän päänsä on kahlittu niin, että he näkevät vain luolan peräseinän.  Heidän takaan palaa tuli, jonka edessä olevalta korokkeelta heille esitetään heijastuksia, jotka piirtyvät kallion peräseinämään heidän eteensä. He näkevät ulkopuolen todellisesta maailmasta vain kallion seinämän heijastukset. Varjoja eläimistä, kasveista, tulesta ja vangeista itsestään. Tämä on ainoa todellisuus ja maailma, jonka he tietävät.

Yksi vangeista vapautetaan ja päästetään kulkemaan luolasta kohti suuaukkoa. Nuotion tuli sokaisee hänen silmänsä ja ensimmäistä kertaa elämässään hän myös näkee, mitä luolan seinämään piirtyneet heijastukset todellisuudessa ovat. Asiat ja muodot, joita hän näkee, tuntuvat epätodellisimmilta kuin ne varjot, joita hän on koko elämänsä aikana tottunut pitämään todellisena maailmana. Astuessaan ensimmäistä kertaa auringonvaloon, hän ei hetkeen kykene sokaistuneena näkemään mitään. Hiljalleen silmät tottuvat valoon ja vanki alkaa nähdä, ensin varjoja, sitten kirkkaampia asioita ja esineitä. Ensimmäistä kertaa elämässään hän erottaa värejä. Lopulta hän näkee myös auringon ja ymmärtää sen merkityksen vuorokauden, vuodenaikojen kierrossa ja kaikessa ympärille luodussa.

Vanki valaistuu maailmasta ja todellisesta todellisuudesta. Hänen ensimmäinen ajatuksensa on pelastaa toverinsa luolasta, jotta myös he kokisivat samanlaisen valaistumisen. Hän kuitenkin epäröi, koska vangitut luolatoverit eivät todennäköisesti haluaisi vapautua, koska heidän todellisuutensa luolassa on se maailma, jota he pitävät ainoana ja oikeana. Lisäksi tulisi vapautuneen vangin luolaan palatessaan totuttautua uudelleen pimeään, joka tarkoittaisi, ettei hän hetkeen näkisi kunnolla, eikä kykenisi enää näkemään kunnolla kallion seinämään heijastuvia varjoja. Tällöin luolatoverit saattaisivat hänet naurunalaiseksi ja voisivat kieltäytyä vapautumisesta. Todennäköisesti myös pitäisivät hänen väitteitään ”todellisesta maailmasta” aivan hulluina.

Tarina ei kerro mitä vapautuneelle luolaihmiselle kävi? Rakastuiko hän todelliseen maailmaan? Vai ahdistuiko hän ulkopuolisen elämän monimutkaisuudesta, paineista tai ulkopuolisuudesta? Kaipasiko hän takaisin tuohon yksinkertaiseen elämään varjojen todellisuudessa?

Tulkintoja teoriasta on monia ja tässä omiani:

 

Yksi omista tulkinnoistani onkin, että lähes kaikki kehitys, oli kyseessä sitten taloudellinen tai teknologinen, ovat näennäisesti tie parempaan. Kehityksellä luvataan ratkaista ongelmia, teknologialla tuoda ihmisiä yhteen ja lopettaa nälänhätä globaalisti. Kehittää tekoälyä, joka ehkä tulevaisuudessa kykenisi ihmistä tehokkaampaan innovointiin ja korvaisi ihmisiä myös työelämässä. Vaikkakin lopputulos onkin usein umpikuja, josta paluu vanhaan on mahdoton, vaikka se jälkeenpäin tuntuisikin paremmalta vaihtoehdolta. Yksinkertaisesti jo siksi, että tietää nyt liikaa ”paremmasta” ja toisaalta nykyajan hyödykkeistä luopuminen nyt on äärimmäisen vaikeaa. Juuri eilen illalla pohdin esimerkiksi nuoruusvuosiani ilman sosiaalista mediaa ja älypuhelimia. Kyllä elämä näin jälkeenpäin mietittynä oli tuolloin hitaampaa, jossain määrin elämänlaatukin parempaa. Vai tuntuuko se vain jälkeenpäin siltä? Että kaikki menee huonompaan, vaikka jokaisella aikakaudella on aina ne omat haasteensa. Ihmiselle on luontaista etsiä ja kehittää uutta. Pyrkiä aina yhä edellistä parempaan ja enempään. Onko tämä siis luontaista ahneutta?

Vaikkapa nyt sitten kapitalismi kuvaa tätä mainiosti. Nykymaailmassa kaikki pyörii enemmän tai vähemmän rahan ympärillä. Raha, joka on täysin keksitty (ja toki todelliseen tarpeeseen, eli vaihtotalouden jälkeen helpompaan kaupankäyntiin kehitetty) on käsite, joka määrittää nykymaailmassa kaiken. Missio on menestyä ja rikastua. Pyrkiä talouskasvuun. Ja mitäs sitten tapahtuu? Koittaako todella se parempi maailma, ilman ongelmia tai pahaa oloa? Käytännössä koko globalisoituva maailma on sidottu rahaan, oli se sitten käteistä isoäidin kukkarossa tai näkymätöntä bittien muodostamaa virtuaalirahaa rahoitusmarkkinoilla, jota ei konkreettisesti tavallaan edes ole olemassa. Kuvastaako varjojen maailma siis juuri tätä eri instituutioiden luomaa todellisuutta, jota mekin pidämme niin tavallisena, että osa meistä ei edes osaa kuvitella elämää oravanpyörän ja eri instituutioiden ulkopuolella? Olemme yleisöä, joille esitetään nukkenäytöksiä politiikasta ja rahoitusmarkkinoista, jotka taas vahvistavat juuri tätä kuvaamme ympäröivästä maailmasta. Epäilijöitä pidetään hulluina skeptikkoina ja salaliittoteorioiden junailijoina. Ja ei, en ole itse edes kapitalismin vastainen, mutta asian pohtiminen on mielenkiintoista 🙂

Jos voisimme elää vuoden elämää esimerkiksi 50 000 vuoden taakse, palaisimmeko vielä takaisin nykypäivään? Monet ylellisyydet, terveydenhuolto ja muut nykymaailman seikat varmasti houkuttelisivat jos niistä olisi valmiiksi tietoinen. Ihminen kun on pohjimmiltaan melko mukavuudenhaluinen, eikä näihin totuttuaan hevillä ylellisyyksistä luopuisi. Mutta entäs sitten ne yksinkertaisemman elämän edut? Onko kehitys pitkässä juoksussa todella palvellut ihmiskuntaa? Toki monenlainen raakuus on kadonnut maapallolta parin viime vuosisadan aikana, massakuolemia aiheuttaneita epidemioita on selätetty, terveydenhuolto on kehittynyt, jonka myötä elintaso ja ihmisten eliniänodote ovat nousseet ryminällä. Siinä samalla on pintaan noussut kuitenkin uusia ongelmia, ihmisten sisäinen paha olo kasvanut ja olemme etääntyneet toisistamme, vaikka teknisesti ottaen asia onkin aivan päinvastoin. Ilmastonmuutos, talouskriisit ja edelleen myös nälänhätä ovat kaikki nykypäivän ongelmia. Olemmeko siis loppupeleissä plussalla vai miinuksella kehityksen myötä? Olivatko luolaelämään ja varjojen todellisuuteen koko elämänsä tottuneet vangit todella onnettomampia kuin me, yhteiskunnan paineisiin, rahan pyörittämän maailman ja jatkuviin katastrofeihin tai pelkoihin kyynistyneet? Onko tämä kaikki seurausta entropian kasvusta, koska teoriassa epäjärjestys kasvaa, mutta se ei maailmankaikkeuden mittakaavassa voi vähentyä? Tämähän tarkoittaisi sitä, ettei lisääntyvää epäjärjestystä vastaan edes oikeastaan voisi taistella. Kaoottisuus aivoissamme lisääntyy samaa tahtia kun fyysinen sekasorto ympärillämme maailmassa, jossa luodaan hetki hetkeltä lisää tavaraa ja hyödykkeitä täyttämään tyhjiöitä, ratkaisemaan yhä lisääntyviä pulmiamme. Pulmia, joita ei vielä hetki sitten edes ollut olemassa.

Todellisen elämän esimerkkinä voisin mainita vaikkapa Pohjois-Korean loikkarit, joka riskeeraavat elämänsä loikkaamalla diktatuurista Etelä-Koreaan vapautumisen ja todellisen elämän toivossa. Todellisuudessa pieni osa heistä katuu loikkaustaan ja jopa palaa takaisin kotimaahansa, koettuaan nykymaailman raakuuden ja elämän kovien odotusten iskeytyessä vasten kasvoja. Joidenkin mielestä on nukketeatteri sittenkin turvallisempi valinta. Ainakin jos on kasvanut siihen tottuneena. Nykymaailma ei ole helppo paikka, mutta jokainen voi ottaa askelia tehdäkseen siitä enemmän omanlaisen. Odotukset ovat valtavia, aivan jo pelkästään työelämässä. Töihin kun ei enää haeta niitä hyviä tai kilttejä yksilöitä. Toki, sinun tulee olla hyvä tyyppi, mutta myös kielitaitoinen, yrittäjähenkinen ja korkeasti koulutettu multiosaaja. Usein vaatimusten lista on pitkä ja muistuttaa lähinnä kuvausta epätodellisesta superihmisestä. Voin vain kuvitella esimerkiksi näiden loikkareiden tuntemukset jos tulet paikasta, jossa eletään kehityksen tasolla kymmeniä vuosia menneisyydessä ja olet ollut täysin pimennossa siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Etelänaapurin yksi urakeskeisimmistä yhteiskunnista ei ehkä ole se helpoin paikka totutella ”vapaaseen elämään”.

Voisiko tarinan tulkita myös niin, että ihminen on pohjimmiltaan itsekäs ja itsekeskeinen, jolle omien heikkouksien näyttäminen on suuri kolaus itsetunnolle. Kukapa nyt tarkoituksella asettaisi itsensä naurunalaiseksi silläkään verukkeella, että se avartaisi monen kuvan maailmasta? Vai haluaako vapautunut säästää toverit mahdolliselta järkytykseltä siitä, ettei heidän todellinen maailmansa olekaan todellinen, koska vapautumisen ja valaistumisen jälkeen paluu menneeseen on luonnollisesti mahdotonta, josta seuraa shokki oman maailmankuvansa romahtamisesta. Kumpi sitten loppupeleissä on pienempi paha? Saako lampun henkeä enää takaisin sisään kun sen kerran vapauttaa?

Luolavertauksesta on moneen ja sitä voi käyttää vertauksena vaikka mihin. Tässä omia (ehkä jopa hieman sivuraiteille lähteneitä) ajatuksiani siitä.

 

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän tulkintojanne! 🌞

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Jatkuisipa tämä ikuisesti

Elokuu. En voi käsittää, että olemme jo tässä pisteessä. Siis sitä,  jonka saapumista jopa kauhistelin vielä muutama viikko sitten. Kesäkuukausista suosikkeja ovat kaikki, eikä elokuu tietysti yhtään sen vähemmän. Kuten olen maininnut, on kesän loppumiseen havahtuminen kuitenkin itselleni haikeuden aikaa ja se tapahtuu aina juurikin näin elokuun kynnyksellä. Paluu arkeen, uusi luku, uudet haasteet ja syksyyn valmistautuminen. Johon jälkimmäiseen ryhdyn itsekin jo usein aikaisin, kuten tänäkin vuonna aloitin syksyn pipojen neuleurakan jo joskus kesäkuun puolella, haha. Rehellisesti en oikein edes tiedä mistä semmoinen pieni syksyyn liittyvä alakulo edes johtuu? Oikeastaan nykyään tuosta pienestä haikeudesta huolimatta pidän syksystä! Syys- ja lokakuu ovat nimittäin täydellisiä syyskuukausia, mutta ne marraskuun (ja nykyään valitettavasti myös joulukuun) pimeät sadesäät voisin kieltämättä skipata aivan joka vuosi. Huomaan vuosi toisensa jälkeen eläväni kesäisin jonkinlaista ”jatkuisipa tämä ikuisesti”-kautta. Miten sen saisikaan siirrettyä mukaansa myös kesän ulkopuolelle?

Viikonloppuna katsoessani sääennusteita olin vielä hetken jossain keskikesän kuplassa ja intoilin mahdollisten helteiden paluuta. Sitten jälkeenpäin tuumailin, että eiköhän se perinteinen ajankohta niille helteille ole jo takanapäin ja havahduin myös samassa siihen, että ainiin nythän on jo elokuu. Olen itse huomannut loppukesän viitteitä viileämmistä aamuista ja illoista, sekä pimenevistä illoista. Kuten siis teen jokaikinen vuosi juuri tähän aikaan vuodesta 😀 Parin viime viikon aikana olen mennyt kuitenkin taas vaihteeksi johonkin ihan lomasfääreihin, varsinkin sillä viikon takaisella Jkl-visiitillä. Tästä syystä pari omaa projektiani ovat hieman viivästyneet, mutta eiköhän se tästä vielä. Ainakin viimeiset kesäviikot ovat hyvä syy ottaa vielä hetki vähän rennommin. Eipä se nyt kovin vakavaa ole!

Tänä vuonna syksy oikeastaan jännittää tavallistakin enemmän, koska en kertakaikkiaan tiedä mitä on edessä. Olen odottanut opintojen alkamista jo viikkoja ja semmoinen alun into on jopa päässyt jo laantumaan. Välillä saatan jopa unohtaa koko homman, osittain siksi että odottaminen ei ilmeisesti tosiaan ole vahvuuteni. Todellakaan. Innostun jostain asiasta aina täysillä ja jos välissä ei tapahtu mitään, niin saatan aivan unohtaa, että mitään edes on tapahtumassa. Olen kuitenkin todella innoissani uusista opiskelujutuista, enkä nyt sinänsä oikeastaan jännitä itse opintojen alkamista, vaan enemmänkin tämmöistä täysin ”uutta kautta” pitkän opiskelutauon jälkeen. Uskon, että teoreettinen, itsenäisempi yliopisto-opiskelu sopii omalle luonteelleni paremmin, mutta mielenkiintoista päästä tekemään jonkin sortin vertailua tämän ja aiemman AMK-taustani välillä!

Nämä kuvat ovat muuten Vantaan Sotungin Bisan tilalta, josta kävimme muutama viikko takaperin. Maatila myy jokatoinen perjantai ulos tuotteita, eli lähiruokaa parhaimmillaan. Viljelytuotteet ovat luomutuotettuja, itse ostin esimerkiksi uusia perunoita ja inkivääri-hunajaa, jotka olivat kumpikin niiiiiin hyviä. Tulevasta myynnistä kerrotaan aina ennakkoon Bisan tilan Facebook-sivuilla, jossa mainitaan myös joitain myyntiin tulevia tuotteita. Kannattaa käydä kurkkaamassa (ja olla ajoissa paikalla, koska oli kyllä jonoa :D). Syksyä ajatellen suosittelen ehdottomasti tuota Bisan hunajaa!

Noin yleisesti tietenkin jännittää, mitä syksy tuo tullessaan maailman tilanteen suhteen ja mahdollisia uusia tuulia liiketoimintani saralla. Esimerkiksi mitään reissusuunnitelmia en ole tehnyt, enkä jotenkin edes pitäisi sitä tässä tilanteessa soveliaana (okei, paitsi niissä haaveissani :D) kun tulevasta ei ole tietoakaan. Mielestäni tuleva syksy ei kyllä ole matkailun aikaa, korkeintaan täällä kotimaassa. Tehtiin viikonloppuna Tommin kanssa mielikuvitusmatka takaisin meidän maailmanympärysmatkalle ja pisteytettiin vuorollamme jokainen etappi, kertoen samalla omat hyvät ja huonot puolensa kustakin. Toi mieleen monia kivoja muistoja ja toimi myös lievittämään matkakuumetta! Testatkaapas 😀 Useimmiten olen muutenkin viettänyt kesän Suomessa, vaikka parina edellisenä kesänä olenkin tehnyt lyhyemmän tyttöjen kesäreissun ystäväni kanssa. Tänä kesänä ei kuitenkaan harmittanut ollenkaan  olla reissaamatta ja sen myötä olen huomannut löytäneeni yhä enemmän kivoja juttuja läheltä. Kuten nyt esimerkiksi ne luonnonsuojelualueet ja Sipoonkorven kansallispuistot, joista olen aikaisemminkin maininnut.

Liian monen kesän loppumetreillä olen kriiseillyt juuri sitä, ettei muka olisi ehtinyt tehdä läheskään niitä kaikkia kesän to-do-listan juttuja. Tänä kesänä kuitenkin koen, että olen tehnyt ja nähnyt vaikka mitä. Täytyy myös myöntää, etten edes tehnyt mitään listaa tälle kesälle ja taidanpa skipata jatkossakin, jos se enemmänkin aiheuttaa stressiä tekemättä jääneistä jutuista. Eihän nyt kesän ja lomailun tulisi olla mitään suorittamista, vaan enemmänkin ajasta ja yhteisestä tekemisestä nauttimista, aikaa extempore-jutuille, hitaille aamuille (ja päiville :D). Ehkäpä juuri tämän listan puuttumisen vuoksi on fiilis, että olen tänä kesänä nähnyt ja tehnyt jopa enemmän kuin aikaisemmin.

Asiasta kukkaruukkuun. Pidin Jyäskylän reissun ajan hurjan viiden päivän tauon salitreeneistä ja ette usko kuinka jyrän alle jääneen fiilis oli eilen, kolmen peräkkäisen treenipäivän jälkeen. Ja takana oli kuitenkin kuukauden aktiivinen treeniputki, kunnes muutamien päivien tauon jälkeen käykin istten näin. En illalla voinut kun maata sängyssä, haha. Olen pyrkinyt lähiviikkoina taas astetta tavoitteellisempaan treeniin, joten ehkäpä syyttäminen kolotuksista on siis vain puhtaasti tämän tavoitteen edistymisessä 😀

 

Mitäs teidän viikonloppuun ja maanantaihin? 🌞

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Ikävä Jyväskylään

Hello ja ups, huomasin juuri pitäneeni jonkinlaista blogilomaa, vaikka tarkoitukseni oli oikeastaan aivan päinvastainen. Lähdin sunnuntaina ystäväni luokse Jyväskylään, pitkästä aikaa ihan useammaksi päiväksi ja tarkoitus oli saada esimerkiksi rästihommia hoidettua reissun aikana, mutta eihän se ihan niin mennytkään. Nähtävää ja tekemistä oli nimittäin aivan liikaa! Enkä siltikään ehtinyt tehdä läheskään kaikkea, mihin alunperin oli tarkoitus. Olen jo vuosia kaivannut reissua Jyväskylään ”pitkän kaavan mukaan”. Usein ovat Jkl-visiitit olleet lyhyitä yhden tai kahden yön reissuja, eikä aikaa ole ollut juuri mihinkään kun on sitten jo kamalalla kiireellä lähtenyt takaisin kotiin. Siispä päätinkin viettää tämän vuoden vajaan viikon ”kesälomani” vanhassa kotikaupungissani, joka osoittautuikin aivan parhaaksi ideaksi ikinä! Vaikka kotiin oli tietenkin kiva palata, täytyi ihan taistella, etten olisi alkanut itkeä paluumatkalla junassa.

Ei siis varmasti yllätä, että minuun iski aivan järkyttävä kaipuu Jyväskylään! Siis oikeasti juuri semmoinen, että haluaisin muuttaa takaisin. Vaikka jo heti. Hah! Ehdin jo kurkkia myytävien asuntojen ja talojen tarjontaa (ymmärrätte varmasti, että kuitenkin osittain leikillä, mutta ehkä vähän tosissaankin :D). Analysoin myös, että minkälaista yrittäjyyttä kaupungissa kaivattaisiin, koska lannistuin jo alkuunsa työtarjontaa selatessani (koska joo, tein senkin jo). Mietin myös kuinka paljon rauhallisempaa pojankin olisi käydä koulua pienemmässä kaupungissa, koska vaikka tämän koulun aloitukseen vielä on vuosia (tai no 3), olen todennut stressanneeni tätä (eli Helsingin levottomuutta) jo vuosia ja havahtuneeni myös ajan kuluvan niin nopeasti, että tuo kolme vuotta on todennäköisesti vierähtänyt ohi ennenkö huomaankaan. Pahoittelut myös sulkumerkeistä 😀

Vielä viime kesänä olin sitä mieltä, että vaikka Jyväskylässä onkin kivaa ja kotoisaa, en näkisi itseäni siellä asumassa. Silti jokin on vuoden sisällä muuttunut ja olen havahtunut yhä useammin siihen, että tunnen oloni ahdistuneeksi Helsingin hälinässä ja kiireessä. Olen läpi vuosien toki viihtynyt Helsingissä, olenhan ensi kesänä asunut täällä jo täydet kymmenen vuotta, mutta asenteeni on hiljalleen parin vuoden aikana ollut jonkinlaisessa muutoksessa. En tiedä johtuuko tämä äitiydestä ja siitä, että on alkanut kokea jollain tapaa tärkeäksi saattaa oma lapsi ”omille juurilleen” tai juuri siitä jonkinlaisesta suuren kaupungin lapsenkasvatuksen pelosta ja kauhukuvista, että lapsi viettäisi koulun jälkeen aikaa juna-asemilla hengaillen. Apuaaa! Koulumatkoista puhumattakaan. Jyväskylässä en koskaan ahdistunut epämääräisistä tyypeistä tai tuntenut, että pelkäisin mitään, mutta Helsingissä on tätä tullut ajoittain vastaan.

Vaikka olenkin käsitellyt tätä aihetta jo useammankin kerran, täytyy myös tällä kertaa todeta, etten ole koskaan omaksunut helsinkiläistä kaupunkikulttuuria omakseni. En koe, että olisin millään muotoa minkään helsinkiläisen paikallisyhteisön jäsen siinä mittakaavassa, että ajattelisin olevani merkittävä osa jotain tiivistä kokonaisuutta. Tai no ehkä meidän pienen taloyhtiön, mutta siinäpä se oikeastaan onkin. Jyväskylässä taas koin vahvasti kuuluvani joukkoon. Helsingissä taas on helppo olla hiekanjyvä hiekkarannalla, pieni osa massaa. Enkä aikaisemmin ole pitänyt tätä huonona asiana. Sitä, ettei kauppareissulla välttämättä törmää vanhoihin tuttuihin ja pysähdy vaihtamaan kuulumisia. Tai ettei oma lapsi pääsisi tekemään samoja juttuja tai käymään samoja harrastuksia kuin mitä itse teki lapsena. Mutta jostain syystä olen alkanut pitää  juuri tätä yhä tärkeämpänä. En näe muuttoa realistisena ainakaan aivan lähiaikoina tai mahdollisesti en ollenkaan, eihän se vain minusta ole kiinni. Jostain syystä on ajatus kuitenkin alkanut tuntua yhä oikeammalta. Huomasin nimittäin taas kerran sen, kuinka paljon helpompaa Jyväskylässä on olla rennosti, tehdä asioita hetken mielijohteesta ja olla suorittamatta. Helsingissä kaikilla on kiire, kalenteri täyteen buukattuna viikkoja eteenpäin ja sitä rataa.

Viikon varrella kävin useaan otteeseen lenkkeilemässä rantaraitilla, juoksemassa Ylistönmäen portaita (miksi Jyväskylässä muuten on niin paljon hyviä portaita joissa treenata, eikä Helsingissä juurikaan valinnanvaraa, varsinkaan ruuhkatonta?), kiertelemässä kaupungilla, näkemässä mummoani ja katselemassa vanhoja hoodeja. Keskiviikkona lähdimme kiertelemään museoita suunnaten Alvar Aalto-museoon ja Keski-Suomen museoon. Kummassakaan en ollut käynyt varmaankaan 20 vuoteen, vaikkakin joskus lapsena useinkin. Jyväskylän museotarjonta on muuten todella kiva! Harmittaa, etten ehtinyt Holvi Taidemuseoon ja Suomen käsityömuseoon, jotka olivat myös listallani. Seuraavalla kerralla sitten!

Noh, nyt yritän koota ajatukseni ja palata tähän Helsinki-arkeen. Onneksi ensin viikonloppu!

 

Semmoisia juttuja siis tällä viikolla ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Julkaistu

Lash lift: Ripset ennen ja jälkeen

Ehkä tiedättekin, että yksi hullutukseni aiheista on kaikki ripsiin liittyvä ja palautteen perusteella sieltä ruudun toiselta puoleltakin löytyy melkoisesti tyyppejä, joita aihe kiinnostaa. Siispä ajattelin hieman hetken mielijohteesta tehdä aivan oman postauksen lash liftistä ja ripsijutuista! Nykyään jopa ehkä vähän kadun sitä, että joskus aikanaan hetkeksi hurahdin ripsenpidennyksiin, koska olen aina pitänyt luonnollisista ripsistäni. Ripsien kestovärjäyksestä pidän kuitenkin hurjasti, mutta en vielä tänäkään päivänä ole saanut aikaiseksi opetella kotivärjäystä ja sitten taas muistan varailla värjäysaikaa ehkä juuri noin kerran vuodessa, vaikka mukamas aina yritän skarpata asian kanssa. Viime vuosina on kuitenkin menty kauneuvillitystenkin osalta luonnollisempaan suuntaan, josta ainakin itse olen innoissani!

Ripset aamulla ennen lash liftiä

Anyway. Jos täytyy keksiä koronakeväästä jotain hyvää niin ainakin se, että ripseni tuntuivat saaneen jonkin sortin megalomaanisen kasvuspurtin kun on pitänyt meikkivapaata ja syönyt ohessa hiusvitamiineja. Ne nimittäin vaikuttavat ainakin itselläni paljon myös ripsien kuntoon ja kasvuun! Ripseni ovat luonnostaan melko taipuisat ja saankin ne yleensä pelkällä ripsivärillä ihan kivasti, enkä ole koskaan mekaanisesti taivuttanut ripsiäni. Meikittä ja värjäämättöminä ne taas sitten ovatkin melko huomaamattomat.

Ripsien kestotaivutusta harkitsin joskus aikanaan jo vuosia takaperin kun yumi lashes-villitys tuli Suomeen, mutta jostain syystä homma sitten vain jäi. Kunnes sitten talvella innostuin taas tutkailemaan lash – ja brow liftejä (hauska kun vain nimet muuttuvat ja asioista tulee trendi-villityksiä aivan uusilla nimillä :D), mutta päädyin perumaan helmikuulle varaamani ajan. Synttäreiden kunniaksi päätin varata uuden ajan lash liftin osalta ja olin aivan unohtanut jutelleeni asiasta keväällä Studio VMS:n Viivin kanssa, jolle lupasin varata ajan heti kun korona hellittää.

Ripset lash liftin jälkeen

Kaiken tämän säädön jälkeen ovat ripset nyt vihdoinkin fiksattu, enkä voisi olla tyytyväisempi! Omiin ripsiini tehtiin taivutus muistaakseni m-kaarevuudella, joka on taivutuksista toiseksi kaarevin. Mielestäni valinta oli oikea ja kaikkein kaarevin taivutus olisi voinut olla jopa liikaa. Toki tilanne katsotaan aina asiakaskohtaisesti ja omien ripsien taipuisuuden mukaan. Lisäksi kuuluu hommaan ripsien kestovärjäys. Viivi kertoi, että hänen asiakkaillaan on taivutus kestänyt todella hyvin, jopa muutaman kuukauden. Lash liftin / ripsien kestotaivutuksen hinta on 85€ ja homma vie noin tunnin.

Tulos on todella kiva, mutta kuitenkin luonnollinen. Juuri semmoista ”pientä ehostusta”, jota ehkä olen näihin kotona vietettyihin nuhjupäiviin kaivannutkin. Varsinkin kun olen nykyään jotenkin äärimmäisen laiska meikkaamaan. En ole vielä ehtinyt testata miltä taivutus näyttää ripsarin kanssa, jännittää! Näin muutamia päiviä lash liftin jälkeen olen todennut, että tämä ehdottomasti on juttuni. Meikittä vietetyn kevään jälkeen on ollut piristävää, että ripset ovat huolitellut heti herätessä, eikä näiden kanssa ole edes tullut fiilistä, että haluaisi levittää päälle ripsiväriä. Kestoväri luultavasti haalistuu lähiviikkoina, mutta saa nähdä jos vaikka uskaltautuisin ensimmäistä kertaa kokeilemaan itse ripsien kotivärjäystä. Tai sitten raahaudun taas ammattilaiselle tämän suhteen, kuten tähänkin mennessä (eli saan aikaiseksi varata ajan joskus ensi talvena :D).

Jos olet laiska meikkaaja (kuten minä) joka toivoo pientä arjen ehostusta, luonnollisen ja vaivattoman tuloksen, jonka kanssa ei tarvitse varoa suihkussa tai kasvoöljyjen kanssa (ja ilman sitä ärsyttävää kuukausittaista huoltorumbaa), voi lash lift olla hyvä valinta. Näin oli ainakin minulla 🙂 Tunnen Viivin vuosien takaa ja kuullut myös toiselta ystävältäni todella hyviä kokemuksia Viivin lash liftistä. Suosittelen siis todella lämpimästi jos joku tuumailee hyvää laittajaa Helsingissä!

Selvyyden vuoksi vielä siis, että maksoin palvelun itse, emmekä sopineet millään muotoa tästä suosittelusta, vaan halusin tehdä sen yksinkertaisesti siksi, että hyvä hyvät lash lift-paikat kiinnostivat IG:n perusteella teitäkin ja toki ne oikeasti hyvät laittajat ovat myös suosituksensa ansainneet 🙂

 

Onko siellä muita lash liftiin tykästyneitä? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.