Julkaistu

Taito, jonka haluan viedä eteenpäin lapselleni

Vietimme perjantaina pojan kanssa normaalista poiketen päivää kaksin kotona. Kuinka ihanalta tuntuikaan pitkästä aikaa tunne siitä kun Tommi herää omaan herätyskelloonsa ennen kuutta ja tiesin, ettei itselläni ole ollenkaan kelloa soimassa. Heräsin silti jo ennen seitsemää, mutta jo ajatus huolettomasta perjantai-vapaasta teki ihmeitä. Meidän vakio kirjastopäivä on nykyään maanantai ja on suorastaan muodostunut jo perinteeksi, että tehdään aina maanantai-iltana ”retki” kirjastoon. Niin, paitsi viime viikon maanantaina. Sen jälkeen kun on köpötellyt puolitoista kilometriä suuntaansa kirjastoon varmaan jo kaksi kuukautta putkeen päätin, että eiköhän välillä voi pitää kirjastopäivän jonain toisena päivänä, hah. Ainiin ja mulla on parhaillaan parin äänikirjan lisäksi varmaan kolme kirjaston kirjaa kesken, jotka yritän saada päätökseen. Jokaikinen maanantai on nimittäin kumma kyllä lähtenyt matkaan ainakin pari eri kirjaa, sekä minulle että pojalle 😀

Perjantaina piipahdimme siis kirjastossa, itse en onneksi löytänyt mitään (erään neuleohjekirjan lisäksi) ja poika löysi tottakai kaksi erilaista työkoneita ja kulkupelejä käsittelevää kirjaa, jotka halusi itse lainata. Mikään ei voita kirjoja, joissa on a) paloautoja b) lentokoneita c) kaivureita, traktoreita tai muita työkoneita. Viimeksi lainasimme kirjan, jossa dinosaurukset ajavat paloautoa, ambulanssia ja muita hälytysneuvoja, oli muuten aika kova. Haha. Ja tähän liittyen! Miten voi olla, että itseltäni meni eilen täysin ohi lukemisen päivä? Bongasin tämän eilen illalla aivan sattumalta erään tuttuni Instasta!

Aihe, jonka tiimoilta olen ylinpäänsä innostunut tässä kirjastossa käymisessä ensimmäistä kertaa vuosiin on juuri pelko siitä, ettei poikamme innostuisi isompana lukemisesta yhtä paljon kuin itse nuorempana, vaikkakin tämä lähtee nykyään mielummin kirjastoon kuin leikkipuistoon. Luokanopettaja-isäni kannusti minua lukemaan aina siitä lähtien kun opin lukemaan ja itse koen tämän todella arvokkaana asiana, jonka haluan ehdottomasti viedä eteenpäin omalle pojalleni. Koska olen itse ollut aina lukutoukka, ajattelee tätä seikkaa myös siitä näkökulmasta.

Päätin myös kesällä, että liitän itseni ja pojan Ursan jäseneksi syksyllä heti iltojen pimetessä. Koska olen itse maailman eniten kiinnostunut tähtitieteestä, yritän tehdä kaikkeni innostaakseni pojan samaan, jotta voisimme yhdessä pohtia maailmankaikkeuden teorioita ;D Jos täytyy mainta seikka, jossa olemme todella samanlaisia, niin järjestelmällisyydessä! Meillä kummallakin on tapana tehdä tietyt asiat todella systemaattisesti ja pieni on äärimmäisen pikkutarkka monen yksityiskohdan suhteen.

Oktonautit on lemppari 🙂

Jäin pari viikkoa takaperin juttelemaan erään kassan kanssa käydessäni ostamassa magnesiumia ja täyttaessäni (todella kamalalla käsialalla) heidän kantislomakettaan, päädyimme puhumaan kirjoitetun tekstin ja käsialan rappeutumisesta, joka ainakin omalla kohdallani on aivan konkreettinen ilmiö. Käsialani on nykyään aivan kamala, koska kirjoitan todella harvoin käsin. Kuulemma kouluissa ei enää opeteta edes kaunokirjoitusta, kirjoitusta ylinpäänsä on äärimmäisen vähän, koska kaikki tehdään koneellisesti tai pädeillä. Olin tästä aivan kauhuissani. Kun ei ole itsellään kouluikäisiä lapsia lähipiirissä, niin ei totisesti ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista koulunkäynti nykyään on.

Tottakai maailma muuttuu, mutta lukutaito on eräs asia, jonka säilymisen koen itse äärimmäisen tärkeänä. Lukeminen vahvistaa mielikuvitusta, kehittää ajattelua, pitää aivot vetreinä, opettaa uutta ja ennen kaikkea auttaa jäsentelemään asioita kirjoitettuun, sekä suullisesti kerrottuun muotoon. Videot ja pelit ovat asioita, jotka vievät varsinkin lapsilla paljon aikaa konkreettiselta lukemiselta, vähän samaan tapaan kuin niiltä perinteisiltä ulkoleikeiltä. Itsekin olen äänikirjojen suurkuluttaja, mutta kesän aikana aktivoiduin taas myös ihan niiden perinteisten kirjojen ja kirjastossa käymisen suhteen. Nykyään vuorottelenkin näiden kahden välillä. Käyttekö te muuten kirjastossa?

Töiden osalta oli melkoista actionia viime viikolla, jonka huomaa esimerkiksi siitä, että meillä kotona on täysi kaaos, koska en ole työpäivän päätteeksi kokenut esimerkiksi pyykkien viikkaamista tai imuroimista aivan top-akuutteina juttuna. Olen jo parin vuoden ajan miettinyt ottavani meille siivoojan, edes yhden kerran tekemään jonkin sortin suursiivouksen. Enpä ole kuitenkaan saanut vielä aikaiseksi. Mikä siinä onkin, että varsinkin viikonloppuisin tulee hetkessä aivan kamala sekamelska, vaikka olisi juuri perjantaina siivonnut? Se on vain fakta, että jos haluaisi pitää kodin siistinä pienen lapsen kanssa, saisi jälkiä ja leluja olla keräämässä aivan joka hetki 😀 Näissä kuvissa meidän huusholli on vielä siisteimmästä päästä, hehe.

 

Ja hei, onko lukutaidon säilyminen teille tärkeä asia?

 

Kivaa viikkoa! ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Keto-ohje: VHH-pizzapohja x 2

Ketogeenisen ruokavalion aloitettuani olen testaillut paria erilaista vhh-pizzapohjaa. Koska rakastan pizzaa (ja varsinkin white pizzaa), oli mahdollinen pizzanhimo yksi murheenkryyneistäni ketodietille ryhtyessäni. Korvaavien juttujen kehittäminen on loppupeleissä ollut melko yksinkertaista, oli kyseessä sitten pizza tai mustikkapiirakka. Henkilökohtaisesti syön jo ravintoarvojenkin puolesta huomattavasti mielummin mantelijauhosta valmistettuja juttuja, kuin vehnähöttöä. Eli vaikket noudattaisi ketoa, mutta kärsit esimerkiksi vehnäpöhöstä tai turvotuksista, testaa ihmeessä näitä vehnättömiä versioita.

Makuja on monia ja siispä halusin jakaa ohjeet kahteen erilaiseen keto-pizzapohjaan, kokeilemalla nimittäin varmasti löytyy se oma suosikki! Toinen ohjeista on kukkakaali-pizzapohja ja toinen Keto Kickstart-reseptikirjan Fathead-pizzapohja. Oma suosikkini näistä kahdesta on jälkimmäinen 🙂

Ainekset / fathead-pizzapohja (1 pohja, kirjassa tuplattu ohje 2:lle pohjalle):

4dl mozzarella-raastetta

1 muna

3 rkl Philadelphia-tuorejuustoa

75g mantelijauhoja

hyppysellinen suolaa

Ohje: Sulata mozzarella mikrossa tai uunissa 200c, noin 5min. Sekoita sulaan mozzarellaan loput ainekset seuraavassa järjestyksessä: Tuorejuusto, kananmuna ja mantelijauho. Sekoita taikinaa niin, ettei se enää tartu käsiin ja lisää tarvittaessa mantelijauhoja.

Aseta taikina kahden leivinpaperin väliin ja kauli littanaksi. (Jos taikina on ehtinyt jäähtyä ennen kaulimista, voit lämmittää sen uudelleen uunissa.) Ota päällimmäinen leivinpaperi pois ja laita esikypsymään 200c uuniin, kunnes pinta on saanut aavistuksen väriä (noin 10min). Ota pohja uunista, lisää täytteet ja laita pizza takaisin uuniin noin 7-10minuutiksi, kunnes juusto on sulanut.

Ainekset / Kukkakaali-pizzapohja:

1 keskikokoinen kukkakaali

1 dl parmesanraastetta

2 munaa

Ohje: Möyhennä raaka kukkakaali esimerkiksi sauvasekoittimella kukkakaaliriisiksi, eli pieneksi silpuksi, mutta älä kuitenkaan soseuta. Sekoita mukaan munat ja juustoraaste. Muotoile taikina leivinpaperin päälle pizzapohjaksi ja paista 200c lämmöllä noin 25min. Ota pohja pois uunista, lisää päälle täytteet ja paista vielä 10 min.

Pahoittelen hieman ankeita pizzakuvia 😀

Oletteko jo testailleet jompaa kumpaa näistä?

Tai onko kenties suositella jotain aivan huippua keto-pizzapohjan ohjetta?

 

Ensi viikolla lähtee itseasiassa testiin kolmas pohja. Kerron, mikäli päihittää nämä 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Epäsuositut mielipiteeni: Raha, bisnes ja some

Ah, perjantai! Viikonlopun kunniaksi ajattelin päästää hieman ”höyryjä ulos” ja kirjoitella pitkästä aikaa epäsuosittuja mielipiteitä aiheista, jotka ovat lähiviikkoina tai kuukausina pyörineet mielessä. Tänään on epäsuosittujen mielipiteiden aiheina raha, bisnes ja some.. Ja sitten niihin mielipiteisiin!

Rahapelikoneet pitäisi mielestäni kieltää lailla. Okei, kuten myös nettikasinot, sekä kulutusluotot ja pikavipit, joiden kokonaisvuosikorko ylittää tietyn prosentuaalisen määrän. (Jee, tämä itseasiassa juuri toteutuikin!!) Oikeasti, en näe pelikoneissa yhtä ainutta hyvää puolta, (vaikkakin tuottoja tietysti käytetään hyvään tarkoitukseen, kyseenalaisempaa on enemmänkin se, kenen kukkarosta) päinvastoin olen jotenkin aina ihmetellyt sitä, että kuka pelikoneita yleisesti edes pelaa? Olen itse pelannut pelikoneilla (joskus lapsena) ehkä yhteensä alle viisi kertaa elämäni aikana, enkä voisi kuuna päivänä nähdä itseäni laittamassa niihin rahaa. Pelikoneet eivät ole myöskään koskaan kuuluneet perheeni arkeen, joten en ole onneksi saanut niihin sen kummempaa tuntumaa.

Sitä en yksinkertaisesti ymmärrä, että täällä ”kaikki kielletään-Suomessa” on ok sijoittaa pelikoneita sinne sun tänne, lasten ja nuorten nähtäville värikkäiden kuvien ja animaatioiden kera, jotka nimenomaan houkuttelevat lapsia tai nuoria? Ja sitten vouhkotaan moneen muuhun, huomattavasti harmittomampaan asiaan liittyen ja, että kyllä tämän olutbrändin karhu nyt lietsoo tässä terassin aurinkovarjossa kamalaan kaljanhimoon. Pankissa työskennelleenä oli arkipäivää käydä läpi ihmisten tilitapahtumia ja kyllä, tuntuu aivan kamalalta todeta, että pelaaminen on oikeasti aivan todellinen ongelma monelle suomalaiselle aivan kaikissa ikäluokissa. Satunnainen lottoaminen tai arpojen ostaminen nyt vielä menettelee, mutta siinä se ymmärryksen raja omalla kohdallani meneekin. Nämä pelikoneet nyt ovat vielä pientä nettikasinoihin nähden, mutta niistä en edes nyt aloita 😀

Ah, pikavipeistä ja muista epämääräisistä kulutusluotoista voisin tehdä ihan oman postauksensa, koska en ole oikeasti koskaan ymmärtänyt miten joku kykenee moraalisesti tekemään bisnestä sillä, että monessa tapauksessa jo valmiiksi ylivelkaantuneet tai kyseenalaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset ottavat laittoman korkeita luottoja? Meneekö raha oikeasti inhimillisyyden edelle? Hävetkää, ihan tosi! Ihan suoraan sanottuna voin pahoin ajatuksesta, kuinka paljon löytyy ihmisiä, joille merkitsee vain raha ja se, että tienaa itse, menetelmistä viis. Katsoin kesällä Ylen MOT-jakson aiheesta ja ahdistuin jo pelkästään siitä, millaisia hämybisneksiä näiden luotonantajien takaa löytyy. Vaikka kulutusluottoja tarjoavien ”rahoitusyhtiöiden” joukosta varmasti löytyy myös niitä vähemmän epäilyttäviä toimijoita, voin kertoa että jotain epäilyttävää on jo siinä, että henkilö ylinpäänsä päätyy ottaman lainan 500% korolla, eikä omasta pankistaan.

Lainan myöntämisessä on aina tietynlaiset standardit ja vaatimukset takaisinmaksun suhteen. Jos oma pankki ei myönnä lainaa esimerkiksi maksuhäiriöön, tulotasoon tai kokonaistilanteeseen vedoten, niin onko tämmöiselle henkilölle ylinpäänsä kaikkien jo maalaisjärjelläkin vallitsevien normien puitteissa ok myöntää lainaa? Öö, ei? Kunniallisetkin pankit tekevät rahaa kulutusluotoilla, joten siihen, ettei lainaa myönnetä on aina jokin syy, jolla turvataan sekä luotonantajan, että luotonsaajan asemaa. Tottakai aina löytyy poikkeustapauksia, mutta ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa. Muutenkin ahdistaa asenne siitä, että lainan ottamisen pitäisi olla normi. Haloo, mitä tapahtui pitkäjänteiselle säästämiselle? Miksi nykyään pätee olettamus siitä, että on ok ja normaalia kattaa tai mahdollistaa kaikki lainalla? Älkää pliis rahoittako tätä alaa omalta osaltanne! Toivon, että lainsäädäntö ottaa tämän asian yhä paremmin huomioon lähivuosina. Lainamarkkinoinnista täytyy sanoa vielä se, että on aivan älytöntä kuinka nykyään joka tuutista tuputetaan sitä, kuinka koko elämä unelmista lähtien pitäisi rahoittaa korkeakorkoisilla lainoilla. Jos alkoholin mainontaa säädellään, miksei kulutusluottojen?

Liian siloteltu ja oikeastaan todellisuudesta erillään oleva some on alkanut yhä enemmän ahdistaa. Kirjoitinkin tästä ensimmäisen kerran talvena ja sen jälkeen useaankin otteeseen. Tiedättekö, että tehdään asioita ja käydään paikoissa, vain niiden kuvien takia. Aivan kuin tietynlainen asioiden ja tilanteiden lavastaminen olisi normaalia tai coolia, koska ei, se ei ole. Tai tämä on tietysti vain oma mielipiteeni. Olen viime kuukausina perehtynyt todella paljon tähän aiheeseen eri kirjallisuuden muodoissa, se mikä sosiaalisessa mediassa mättää ja on ”sairasta”, on se kuinka irrallaan se on todellisesta elämästä. Kaikki näyttää ulospäin täydelliseltä, joka luo paineita olla tietynlainen tai tehdä asioita tietyllä tavalla. Eikö se tavallinen elämä enää riitä? Ihan tavanomaiset kuvat, joissa istun ilman meikkiä jossain tilanteessa, joka tuntui kuvaamisen arvoiselta? Tottakai itsekin välillä saatan tähän sortua ja on selvää, että esimerkikiksi kuvissa on esteettisyys usein ”se juttu” (varsinkin jos joku asiakas maksaa niistä huolella otetuista kuvista), mutta noin yleisesti en tahdo olla tässä ilmiössä mukana, koska elämäni ei ole täydellista. Elän aivan tavallista elämää, joten miksi minun tulisi feikata tai luoda illuusio jostain muusta?

 Asia, joka on myös alkanut ahdistaa, on omien kuvien lisääminen someen. Koen itseäni esittävien kuvien lisäämisen jotenkin todella kiusallisena nykyään, vaikka ironista kyllä, tämänkin postauksen kuvat esittävät juurikin minua itseäni. Syy tähän: Esimerkiksi asukuvat ovat todella helppoa sisältöä blogiin, koska järkkäriä tulee harvemmin kannettua mukana niissä arjen päivittäisissä normitilanteissa ja 3 vuotta vanhan puhelimeni kamera on jo todella huono. Rakastan reissuissa sitä, että saan esimerkiksi luontopainotteista kuvasisältöä. Ahdistun, jos huomaan IG-feedini sisältäneen viimeisten 9 kuvan aikana pääasiassa omia kuviani. Silloin on pakko kaivaa esiin jotain muuta. Mielestäni on yksinkertaisesti outoa jos IG-tilillä on kuvia vain ja ainoastaan henkilöstä itsestään, mutta tämä nyt ehkä on vain oma mielipiteeni ja paljon kiinni myös siitä, mikä sisältö itseä kiinnostaa. Pyrin itse siihen, että enintään joka kolmas kuva esittää minua ja loput maisemia, yksityiskohtia, kotia tai muita juttuja.

Verkostomarkkinointi ottaa päähän, edelleen ja tästä kirjoitinkin viime talvena edellisessä suorat mielipiteet-postauksessa. Menin nimittäin talvella Moorean saari-tylsyyksissäni todella syvälle tähän nimeltämainitsemattoman lisäravinne-firman tapaukseen ja tutkin juttua monta päivää aivan perinpohjin. Veera Bianca itseasiassa käsitteli tätä jälleen hyvin ajankohtaiseksi noussutta asiaa viime viikolla storiesissa hyvien pointtien kera ja myös HS julkaisi artikkelin aiheesta. Edelleen tahdon sanoa, että jokaisella on vapaus valita millä tavalla harjoittaa ammattiaan tai mihin rahojaan käyttää, enkä halua osoittaa tätä henkilökohtaisesti ketään verkostomarkkinointia työkseen harjoittavaa kohtaan, mutta siinä vaiheessa kun harjoitettu liiketoiminta perustuu virheelliseen tietoon, täysin vailla tutkimuspohjaa oleviin väitteisiin ja suoraan sanottuna tietämättömien ihmisten höynäyttämiseen, sekä heidän kautta taloudellisesti hyötyäkseen, mennään jo kaikkien eettisten ja moraalisten sääntöjen yli.

Kerroinkin tuossa tammikuun postauksessa ohimennen siitä, kuinka äitini hurahti joskus 90-luvun lopulla Herbalifeen ja vaikka olin tuolloin ala/yläasteikäinen, oli ihan selvää, että homma on täyttä huijausta. Toiminta keskittyi enimmäkseen juurikin siihen, kuinka elämäsi muuttuu näitä käyttämällä ja pyramiditaso-hypeen. Vaikka ihminen laihtuisi makeutusaineilla pumpattuja proteiinijauheita syömällä, ei ihminen voi pysyä kauaa terveenä moisella ruokavaliolla. Ja ps. ne Herbalife-pirtelöt oli aivan kamalia! Ja kyllä, olen joskus myös katsonut Netflixin dokkarin ”Tapaus Herbalife”, suosittelen! 😀

Olen itsekin tehnyt esimerkiksi blogini kautta yhteistyötä lisäravinnevalmisteiden suhteen, kokenut avun B-vitamiinilisästä syysväsymykseen, C-vitamiinista vastustuskykyyn ja vireyteen, sekä hiusvitamiinien vaikutuksen hiusten ja kynsien hyvinvointiin, mutta sen sijaan väitteiden esittäminen esimerkiksi siitä, että vitamiinivalmiste lupaa parantaa yhden jos toisenkin sairauden, vaivan, parisuhteen ja saada elämän tuntumaan päivästä toiseen pumpulin ja sateenkaarten ympärillä tanssimiselta, niin ollaan suoraan sanoen jo melko syvällä paskapuheessa. Jotkut lisäravinteet voivat olla hyvä lisä terveellisen, aktiivisen elämän ja monipuolisen ruokavalion tueksi, mutta eivät koskaan näiden korvike. Jos nyt otetaan mukaan keskustelu ruokavalion merkityksestä, täytyy todeta, että omalla kohdallani on sopivan ruokavalion löytäminen kesän aikana ehdottomasti edesauttanut jaksamista todella kokonaisvaltaisesti.

 

Kiitos ja anteeksi!

Mielipiteitä puolesta tai vastaan? 😀

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Kolme vuotta perhepedissä ja taaperon unijuttuja

En ole aikoihin kirjoitellut taaperoaiheista ja lupasin jo viikkoja sitten, että voisin pitkästä aikaa kirjoitella siitä, miten meidän perheessä nukutaan. Tai oikeastaan miten meidän pienimmäinen nukkuu. Näin reilun kolmen vuoden jälkeen nukumme tosiaan edelleen perhepedissä, mitä en olisi kieltämättä uskonut esimerkiksi odotusaikana. Tuolloin oli monesta asiasta melko erilaiset käsitykset, kuten siitä, että kaikki vauvat syövät mielellään tuttia tai tuttipulloa, maistelevat ensimmäisiä kiinteitä ja soseita suorastaan mielellään, unohtamatta sitä, että omassa sängyssä tai huoneessa nukutaan viimeistään parivuotiaana. Täytyy myös mainita tähän monilta tuttavilta kuultu perinteinen myytti siitä, kuinka illat ovat vanhempien yhteistä aikaa. Heh, tämä ei ole toteutunut meillä ikinä, lukuunottamatta joitain pikkuvauva-aikojen satunnaisia illan tunteja.Olen kertonut, että olemme yhdessä perheenä melko tiiviisti. Myös iltaisin. Koska menen itse melko aikaisin nukkumaan, menemme usein pojan kanssa samoihin aikoihin petiin ja esimerkiksi viikonloppuisin heräämme yleensä yhdessä. Joskus harvoin saattaa jompikumpi meistä vanhemmista jäädä ylös köllöttelemään, mutta aamuherätykset menevät tietysti pojan ehdoilla, viikonloppuisin yleensä noin kahdeksan hujakoilla. Nykyään tuntuu aivan käsittämättömältä ajatella niitä aikoja kun nukkui viikonloppuna jopa kymmeneen! Apua! En voisi kuvitellakaan, että saisin nukuttua nykyään niin myöhään, saati sitten puoleenpäivään. Vaikka nukkuisin yksin, olisin todennäköisesti ylhäällä jo kahdeksan pintaan, aivan viimeistään yhdeksältä. Arkisin noudatamme melko samanlaisia rytmejä, toki itse olen yleensä ylhäällä jo kuuden-seitsemän aikoihin ja poika herää usein kahdeksan maissa, nyt olen tosin mennyt aamuisin aikaisempaan, jolloin herätys on usein ollut puoli kahdeksan korvilla. Itselleni melko optimaalinen rytmi arkisin on nukahtaa viimeistään iltakymmeneltä ja nousta aamukuudelta, vaikkakin monesti mielelläni voisin kyllä nukkua seiskaankin, heh.

Olemme epävirallisesti jakaneet aamu- ja iltarutiinit niin, että minä hoidan pojan herätyksen ja aamutoimet, koska vien tämän aina hoitoon, mies taas useimmiten iltapalan, hampipesun ja yökkärin pukemisen, kunnes minä nappaan pojan kanssani yläkertaan unilelujen kanssa (=kuorma-auto ja kasa kirjoja :D), jossa rauhoitumme ja laulamme unilauluja. Menemme yleensä nukkumaan hieman vaihdellen iltayhdeksän (jossa tavoite) ja kymmenen välillä, josta eteenpäin pieni nukkuu sikeästi aamuun saakka. Poika lähtee useimmiten todella mielellään nukkumaan ja järjestelee jo unilelut, sekä kirjan valmiiksi kun alkaa olla aika lähteä unille 🙂

Tämän viimeisen vuoden aikana on kyllä todennut, että perhepeti alkaa pikkuhiljaa olla melkoisen ahdas paikka nukkua, varsinkin kun poika on melko möyrivää ja liikkuvaa sorttia unissaan. Herään öisin useaan otteeseen siirtämään tätä milloin mistäkin, tyynyni takaa, jalkopäästä tai päältäni 😀 Silti en valita, koska mielestäni yhdessä nukkuminen on ihanaa ja jotenkin myös luonnollista. Uskon itse siihen, että se vahvistaa kiintymyssuhdetta ja lapsen luottamusta siihen, että vanhemmat ovat aina lähellä. Välillä toki mietin, että olisi jo aika siirtää pieni nukkumaan omaan sänkyyn, mutta rehellisyyden nimissä en ole tohtinut. Poika pitää perhepetiä yhtälailla omana sänkynään, joten ajatus toisen siirtämisestä omaan sänkyyn tuntuu kamalalta, vaikka asia toki jossain vaiheessa on väistämättä edessä.

Seuraava vuosi on luultavasti melko ”kriittinen” esimerkiksi päiväunien suhteen, koska voi olla, että poika milloin tahansa lopettaa päiväunien nukkumisen, mutta ainakin toistaiseksi olen todennut niiden olevan aivan välttämättömät. Lapsi on selvästi väsynyt puolenpäivän aikaan ja jos päikkärit silloin tällöin jäävät väliin (useimmiten siksi, että tämä ei yksinkertaisesti malta nukahtaa) menee ilta usein yliväsymyksen merkeissä, jolloin iltaunille nukahtaminen on huomattavasti normaalia hankalampaa. Yleensä poika nukkuu noin 2h päiväunet, monesti tosin nukkuisi jopa 3h. Koska tämä on melko touhukasta sorttia, olen päätellyt energiankulutuksen olevan sitä tasoa, että päiväunet ovat vielä tarpeen.

Ja tiedän, että unirytmit vaihtelevat valtavasti perheittäin. Joissain perheissä menevät lapset nukkumaan jo kahdeksalta ja toisaalta heräävät aikaisemmin. Toisaalta poikamme on jo vauva-ajoista saakka ollut melko myöhään nukkuva ja täytyy todeta, etten ole varmaan kertaakaan joutunut kokemaan niitä tilanteita kun poika olisi herännyt vaikka ennen kuutta pirteänä kukkumaan. Okei, paitsi ehkä jossain reissussa aikaeron vuoksi ja ehkä tasan yhden kerran kipeänä.

 

Kuinka pitkiä yöunia teidän taaperoikäiset nukkuvat?

 

Ja missä vaiheessa päiväunista on luovuttu?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Julkaistu

Päivä Tukholmassa ja second hand-vinkkejä

Palasimme sunnuntai-aamuna takaisin päivä Tukholmassa-risteilyltä ja täytyy todeta, että oli aivan huippua! Nyt taas huomasi, kuinka tehokkaasti pienikin reissu irtauttaa ajatukset arjen jutuista ja toki pieni vaihtelu kotihengailulle tekee välillä hyvääkin. Jos joku teistä miettii kivaa viikonloppureissua pienen lapsen kanssa, niin ehdottomasti suositus Tukholman risteilylle. Erityisesti siksi, että laivalla on lapsen kanssa todella helppoa ja vaivatonta. Seikka on varmasti kyllä täysin itsestäänselvyys kaikille paitsi minulle, jotenkin en nimittäin aikuisiällä ole juurikaan risteillyt kun ihan muutaman kerran. Nolottaa edes sanoa ääneen, kuinka varsinkin nuorempana ajatteli, että mitä kauemmas reissaa, sen parempi. Nykyään taas rakastan lähimatkailua, oli se sitten Ruotsin risteily, Jyväskylän viikonloppu reissu tai luontopainotteinen miniloma Lapissa. Näitä ehdottomasti lisää myös jatkossa!

Pojan vauva-aikana olemme menneet Viikkarilla kerran reittimatkalla äitini luokse Tukholmaan. Lapsena Tukholmassa asuessamme tuli reissattua laivoilla yhdensuuntaisia matkoja ihan kiitettävästi ja siihen kieltämättä vähän kyllästyi. Risteily perheen kanssa on kuitenkin niin eri juttu ja tulee tietty kiinnitettyä huomiotakin aivan eri asioihin. En tiedä muuten hengailimmeko vain täysin väärissä paikoissa (esim. leikkipaikassa, lol) väärään aikaan, mutta mitään kännimenoa tai hyttibileitä en itse ainakaan tällä reissulla huomannut ollenkaan. Ehkäpä meno laivoilla on muutenkin rauhoittunut tässä vuosien varrella. Suuri osa matkustajista oli ulkomaisia turisteja.

Muistan pienenä kun rakastin Silja Serenadea ja Symphonyä. Muistan edelleen sen leikkipaikan promenade-kannella, jossa oli joku semmoinen merirosvolaiva-pallomerisysteemi ja jätti-simpukka, jonka sisään pystyi mennä hengailemaan. Ainiin ja osallistuin pienenä laivoilla aina piirrustuskilpailuihin. Kerran voitin pääpalkinnon, jonka jouduin hakemaan lavalta ja muistan kuinka paljon jännitti! Olin siis about 5-vuotias, haha. Tämä tosin taisi olla Sally Albatrossilla (kuka muistaa? :D) Leikkipaikka on tosiaan uudistunut jo aikapäiviä sitten ja poika viihtyi aika kiitettävästi Silja Landissä liukumäkeä laskien, junarataleikeissä, piirtäen ja mitäköhän vielä. Kun yhdistetään laiva ja leikkipaikka, ei ilmeisesti voi koskaan mennä pieleen ainakaan lapsen mielestä. Tommi ja poika kävivät heti ensimmäisenä iltana spa-osastolla saunomassa ja pulikoimassa, seuraavana päivänä kävimme koko perhe kylpemässä porealtaissa ja taas, oli pienen mielestä aivan parasta 😀

En ole viime vuosina käynyt Tukholmassa juuri ollenkaan, enkä oikein edes tiedä miksi. Emme olleet laatineet päivälle mitään sen kummempaa ohjelmaa ja ajattelimme, että menemme täysin fiiliksen mukaan. Ostimme varmuuden vuoksi laivalta SL:n paikallisliikenteen vuorokausiliput ja päätimme, että menemme ainakin Södermalmille kiertelemään muutama second hand-liike. Södermalm on itselleni alue, jota en tunne Tukholmassa juuri ollenkaan ja paikka, joka on (noloa kyllä) ollut visiittilistalla varmasti jo yli 10 vuotta. Toki olen Söderissä piipahtanut, mutta oikeastaan vain läpimenomatkoilla. Tukholman parhainta second hand-tarjontaa löytyy juurikin Södermalmilta, jonka voisi ehkä rinnastaa vähän Tukholman Kallioksi. Alue, jonka yleisilme on viimeisen kymmenen vuoden aikana siistiytynyt aivan huomattavasti.

Otimme Tunnelbanan Gärdetistä suoraan Mariatorgetille, josta kävelimme Hornsgatanille, jonka varrella sijaitsee valtaosa tunnetuimmista second hand-liikkeistä. Tarjontaa löytyi todella laidasta laitaan: Punaisen ristin kirpputori, vähän UFF:in tyylistä myymälää, sisustustavaraan ja astioihin painottuvaa myymälää, kun taas sitten ns. designer-tavaraa myyviä putiikkeja. Stadsmissionens Second Hand tarjosi ehkä parhaimman valikoiman naisten, miesten, lasten ja kodin tavaraa ”Uff-tyyliin”. Punaisen ristin kirppis oli ohi kävellessämme vielä kiinni, joten se jäi väliin. Ainakaan oman kokemukseni mukaan ei Tukholman second hand-valikoima ollut yhtä hyvä kuin esimerkiksi Köpiksen, mutta varmasti löytyy hyviä putiikkeja, joista en itse vain tiedä mitään.

Omia suosikkejani Hornsgatanin second hand-tarjonnasta olivat seuraavat putiikit:

 

Myrorna (Hornsgatan 96). Monipuolinen valikoima tavaraa. Yläkerrasta löytyy vaatetarjonta, alakerrasta lasitavaraa ja kodinsisustusta. Vaatevalikoima oli sekoitus edullisia ja kalliimpia merkkejä. Farkkuvalikoimaa löytyi mm. Tiger of Swedeniä, Acnea, Whyrediä yms, harmi vaan ettei omaa kokoani. Täältä löysin ne IG Storiesissa vilahtaneet Swedish Hasbeens-puusandaalit!

Filippa K Second hand (Hornsgatan 77). Tämä oli ihan lempparini, eikä putiikkia voisi sisään astellessaan kuvitella second hand-liikkeeksi. Myynnissä on siis vain ja ainoastaan Filippa K:n tuotteita second handinä. Todella monipuolinen valikoima äärimmäisen hyväkuntoista tavaraa. Ei tosin edullisimmasta päästä, mutta suositus!

Judits Second hand (Hornsgatan 75). Tästä tykkäsin myös. Juditsilla on vaatteiden lisäksi hyvä valikoima laukkuja, asusteita ja kenkiä. Brändejä aina Acnesta Isabel Marantiin ja pienempiin, tuntemattomiin brändeihin. Voisin kuvitella, että täältä voisi hyvällä tuurilla löytää vaikka mitä aarteita, jos vain koot osuvat yhteen! Urkin netistä, että myös miehille löytyy ilmeisesti oma Judits Herr second hand.

Lopulta emme keksineet yhtäkään syytä, miksi olisimme lähteneet T-Centralin kuhinaan ja vietimme koko päivän Söderissä, jossa myös äitini ja siskoni tulivat piipahtamaan. Löysimme Nytorgsgatanilta Tommille myös surffikaupan 654 Surf, jota vastapäätä oli kätevästi myös Acnen liike 😀 Götgatan on Söderissä paikka, josta löytyy ketjuliikkeitä toisensa perään, mutta jos etsii pienempiä brändejä ja massasta poikkeavaa tarjontaa, ei kannata jäädä pyörimään sinne.

Jos jokin miinus tai kehityskohta täytyy antaa Silja Linelle, on se maidottomien ruokien vähyys. (Kasvipohjaisia ”maitoja” kyllä löytyi, josta plussa!) Poikamme noudattaa ainakin toistaiseksi maidotonta ruokavaliota ja harmitti, ettei maidottomuutta oltu huomioitu oikeastaan millään tavalla buffetin tarjonnassa, ottaen huomioon kuinka moni lapsi tai aikuinen nykyään noudattaa maitotonta ruokavaliota. Jälkiruoista ei ollut vesimelonin lisäksi ainuttakaan maidotonta vaihtoehtoa (ainakaan mitä äkkiseltään katsoin) ja myös lasten buffetin letut olivat tehty maitoon, vaikka mielestäni monet tuotteet voisi loppupeleissä valmistaa maidottomiksi todella pienellä vaivalla ja kustannuksella. Kuten tekemällä ne letut esimerkiksi veteen tai kasvipohjaiseen juomaan.

Onnistunut miniloma siis kaikin puolin! Ja jos teillä on jatkoa ajatellen suositella näiden lisäksi muita second hand-keitaita Tukholmassa, niin otan ilomielin vinkkejä vastaan 🙂

 

Muita kesän aikana risteilleitä?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.