Julkaistu

Meidän viikonloppu

Viikonloppu oli ainakin täällä Helsingissä todella sateinen, jonka vuoksi vietimme paljon aikaa pojan kanssa kotona puuhastellen. Lauantaina kävimme pienellä kävelyllä, leikkipuistossa ja kaupassa jäätelöostoksilla. Eilen taas paketinhakureissun yhteydessä puistossa, koska en vain koskaan tohdi sanoa ei jos kerta puiston ohi mennään. (Vaikkakin se uhmiksen saaminen pois sieltä leikkipuistosta onkin usein aivan oma projektinsa.) Jäätelöjutuista postasinkin viikonloppuna storiesiin. Itseäni alkoi lauantai-iltana tehdä kamalasti mieli sitä aikaisemmin bongaamaani Oppon vhh-jäätelöä ja kysäisin pieneltä, että lähdetäänkö ostamaan kaupasta jäätelöä. Ei varmasti yllätä, että tämä oli tietysti aivan messissä. Itselleni jäätelö on ehkä niitä viimeisiä herkkuja, joita ostan ikinä. Okei, karkit kiilaavat kyllä senkin ohi, koska en osta karkkia käytännössä koskaan, jäätelöä kuitenkin joskus. Jugu on pojan suurta herkkua, mutta jäätelöä ei olla kovin usein ostettu. Ja varmasti ymmärrätte millainen elämys tuo kaupasta löytynyt soijajäätelö hänelle oli. Kävi viikonloppuna kohtuullisen monta kertaa availemassa pakastimen ovea, jospa olisin suostunut jäätelöhetkeen, hehe. Arjen pienet ilot.

Meillä kävi eilen vieraita, enkä siksi ehtinyt laittaa poikaa ajoissa päikkäreille. Välillä ollaan skipattu päiväunet viikonloppuisin siksi, ettei pieni yksinkertaisesti suostu nukahtamaan tai sitten tulee kello jo niin paljon, ettei päiväunissa yksinkertaisesti enää ole mitään järkeä yöunien kannalta. Näin kävi esimerkiksi eilen. Pyrin siihen, että päiväunet nukutaan edelleen 95% kotipäivistä, koska muuten ovat väsykiukku tai levoton meininki taattuja juttuja. Napero oli eilen jo ennen kahdeksaa aivan hulvattomalla tuulella väsymyksestä, kikatteli, hyppi sohvalla ja heitteli tyynyjä ympäriinsä, että ehdin jo tuumata, etten enää ikinä skippaa päiväunia. Ensimmäistä kertaa ikuisuuteen valvoin itse vielä hetken sen jälkeen kun olin saanut pojan puoli yhdeksän maissa unille. Ja ei, se ei ollut se jäätelö 😀

Välillä olen miettinyt näistä kotiviikonlopuista kertoessani, että olemmeko jotenkin poikkeuksellisen tylsiä viettäessämme paljon viikonloppuja ihan vain kotosalla ja tässä lähitienoolla? Jos lauantaina kirjoitin yleisesti ajatuksiani somesta ja siitä, kuinka se luo paineita olla sitä ja tätä, tehdä ja nähdä, hoksasin että olen omalla kohdallani ehkä tuumaillut asiaa juuri tästä näkökulmasta. Tiedätte, että rakastan olla kotona ja viettää viikonloppuja ilman kiirettä tai härdelliä. Varsinkin lapsen kanssa tai yleisesti äitinä tulee usein paineita siitä, että pitäisi käydä kerhoissa, kyläillä ja olla jatkuvasti jossain. Äitiys- ja hoitovapaan aikana podin ehkä jonkin sortin ahdistusta tästä ja esimerkiksi siitä, etten juurikaan sosialisoinut muiden, vieraiden äitien kanssa kerhoissa tai leikkipuistoissa. Näin jälkikäteen täytyy todeta, etten koskaan kokenut sitä omaksi jutukseni. En yksinkertaisesti keksinyt yhtään syytä, miksi olisin lähtenyt etsimällä etsimään äitikavereita, vaikka se jollekulle toiselle voi olla hyvinkin tärkeä asia. Se, mitä itse ehkä eniten kaipasin olivat juurikin ne äitiyteen liittymättömät ihmiskontaktit siinä kaiken vauva- ja taaperoarjen lomassa. Lähipiirissäni ei edelleenkään ole aivan kamalasti lapsia ja valtaosa ystävistäni ovat lapsettomia, mutta myönnän silti olevani iloinen niistä äitikavereista, joita minulla on. Ja niin, täytyy todeta etten koe jääneeni paitsi mistään, vaikken leikkipuisto- tai kerhomammaksi heittäytynytkään. Ihan näin toteamuksena, mikäli joku muu siellä kokee paineita tästä samasta asiasta.


Ei varmasti yllätä, että tein taas kerran tätä maailman parasta mustikkapiirakkaa, keto-versiona ofc. Nyt olen parina kertana testannut laittaa pohjaan mukaan pähkinävoita tai tahnoja, esimerkiksi hasselpähkinävoita ja mantelitahnaa. Erityisesti mantelitahna oli huippua. Ohje tähän keto-mustikkapiirakkaan löytyy täältä, nyt oli mukana tosin myös vadelmia 🙂

Viime viikonloppuna yritin myös tehdä keto-sipsejä, joista tietysti kärtsäsin noin 90%, joten ohjeen hiominen jatkuu 😀

Jos palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen, mielestäni ihaninta viikonlopuissa on juuri se, että saa olla yhdessä kotona kaikessa rauhassa. Ei ole väärin viettää aikaa tutussa ja turvallisessa. Vaikka olen viikko toisensa perään töissä ja muissa sosiaalisissa tilanteissa se, joka vastaa ”Mitä teit viikonloppuna?”-kysymykseen ”Kotona”, en jaksa potea tästä mitään huonoa omatuntoa. Miksei saisi olla kotona? Olemme välillä ihmetelleet muita tuttuja, joilla on kalentereissa lukkoon lyödyt viikonloppusuunnitelmat jopa useita kuukausia eteenpäin ja yleisesti sitä, miten muut jaksavat? Eikä siinä todellakaan ole mitään väärää, enemmänkin ehkä ajattelee asiaa omalta kantilta kun jo pari viikonloppua putkeen ohjelmaa vaatii tasapainoksi ainakin pari viikonloppua ilman mitään suunnitelmia. Toiselle meneminen ja sosialisointi antaa energiaa, toiset taas käyttävät sen ajan siihen, ettei yksinkertaisesti ole mitään menoja tai suunnitelmia. Suoraan sanoen stressaannun aina kaikista iltamenoista aivan valtavasti, varsinkin viikonloppuisin. En yksinkertaisesti tykkää nykyään olla myöhään missään ja mieluiten olisin kotona aina viimeistään viiden-kuuden aikaan illalla. Viikonlopuissa parasta on se, että ne saa viettää juuri niin rentoillen tai kotimeiningeissä kuin itse haluaa 🙂

Oletteko te koskaan tunteneet syyllisyyttä siitä, että vietätte viikonloput kotosalla? Ja heh, tästä vikasta kuvasta päätellen myös Maui oli jäätelöherkkua vailla 🙂

 

Entä pidättekö ennemmin kotiviikonlopuista ilman suunnitelmia vai aktiivisista meno-viikonlopuista?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Toimivia vinkkejäni tasapainoisen arjen tueksi

Kaupallinen yhteistyö: New Nordic

Työkuvioiden koettua mullistuksia syksystä on arki kieltämättä ollut hieman hektisempää kuin kesällä, mutta paljon on kuitenkin kiinni siitä miten rytmittää oman arkensa ja mihin asioihin panostaa. Pyrin edelleen siihen, että kiireestä toitottaminen olisi viimeisiä asioita, joihin sorrun.

Asiat, joihin itse luotan toimivan arjen suhteen ovat tekemisen huolellinen suunnittelu, yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan ja riittävät yöunet!! Pyrin arjessa optimoimaan kaiken mahdollisen ja ajattelemaan asioita siltä kantilta miten niitä voisi tehdä käytännöllisemmin. Oikeastaan on arki paljolti tasapainottelua hoidettavien asioiden, työn ja sitten taas terveellisten elämäntapojen, säännöllisen ruokailun, sekä riittävän levon välillä. Joskus tasapainottelu onnistuu, välillä taas ei. Omalla kohdallani on ruokavaliolla ja liikunnalla aivan merkittävä osuus arjen jaksamisessa. Kun ne jäävät vähemmälle huomiolle, nousee aivan varmasti jokin oire taustalle, oli se sitten niskan jumitus, jatkuva napostelunälkä tai yleinen nuutuneisuus.

Välillä kieltämättä tuntuu, että tarvitsisin erillisen kalenterin kaikille muistettaville asioille, joita on välillä yksinkertaisesti liikaa. Ennen olin aivan äärimmäisen tarkka kaikesta, muistin jokaisen sovitun asian, mutta nykyään tuntuu, että ”mom brain” voisi kuvailla toimintaani useinkin. Mistään sen suuremmista jutuista ei ole kyse, vaan enemmänkin arjen pikkujutuista, kuten unohdan tuoda kaupasta jotain tärkeää sen ainoan kerran kun lähden ostoksille ilman ostoslistaa tai unohdan puhtaat pyykit koneeseen kahdeksi tunniksi. You know, pieniä juttuja, jotka eivät kuitenkaan ole aikaisemmin olleet minun tapaisiani unohtaa 😀

Listasin omia vinkkejäni tasapainoisen arjen tueksi:

 

Kalenteroi treenit, jolloin ehtiminen ei ole syy jättää liikuntaa väliin. Syksyn mittaan olen ottanut käyttöön taktiikan kalenteroida treenit samalla tavalla kuin muutkin menot, jolloin niitä harvemmin tulee skipattua tai yksinkertaisesti unohdettua. Toimii! Pyrin itse siihen, että käyn viikolla 1-2 päivänä kuntosalilla, vähintään kerran lenkillä ja viikonloppuna yritän treenata jollain tapaa sekä lauantaina, että sunnuntaina.

Lisäksi panostan arjessa hyötyliikuntaan, kuten siihen, että valitsen hissin sijaan portaat ja kävelen lyhyehköt matkat julkisten sijaan. Hyötyliikunta on ehdottomasti pop varsinkin niinä viikkoina kun tuntuu, ettei treeniin oikein olisi aikaa aivan niin usein kun olisi toivonut. Mikä parasta, usein kävellen pääsee jopa nopeammin, kuin että jäisi odottamaan lyhyelle matkalle bussia tai sporaa. Itselleni aktiivisuus on yksi arjen tärkeimmistä jutuista, kehoamme ei yksinkertaisesti ole tehty istumaan valtaosaa päivästä ja olemaan paikallaan, vaan tekemään asioita fyysisesti. Aktiivisuuden puute tekee huonoa sekä keholle, että mielelle.

Tee lista hoidettavista asioista, tärkeysjärjestyksessä. Itse teen yleensä viikon alussa listauksen siitä, mitä on tarkoitus saada tehtyä. Toki myös päiväkohtainen lista voi toimia ja teen välillä itse myös niitä. Itse omaksun asioita parhaiten konkretian kautta, kuten tekemällä kauppalistoja, to-do-listoja ja kirjoittamalla ylös muistiinpanoja, jotka omalla kohdallani helpottavat arjen askareiden muistamista. Ah, on ihana viivata yli tai deletoida asioita to-do-listalta sitä mukaa kun niitä saa hoidettua!

Keskity yhteen ajatusta vaativaan tehtävään kerrallaan. Itselläni ainakin kestää aina jonkin aikaa, että pääsen kiinni johonkin hommaan ja monen eri asian välillä suhaaminen on ajankäytön suhteen todella huono idea. Joskus jos on kamalasti hommaa, on päällimmäinen ajatus tehdä vähän kaikkea, joka pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että on käyttänyt kamalasti aikaa siihen, ettei loppupeleissä ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Siispä koen ainakin omalla kohdallani passeliksi varata aikaa vieviin hommiin aina vähintään pari tuntia kerrallaan aikaa, jolloin keskityn vain ja ainoastaan yhteen suurempaan juttuun tai sitten hoidan pienempiä hommia pois tärkeysjärjestyksessä.

Panosta yöuniin. Olen itse todella tarkka riittävien yöunien suhteen ja omalla kohdallani olen todennut, että 8h on melkoisen passeli. Vähäiset unet huomaa arjen tekemisessä heti. Olo on vetämätön, ajatus ei oikein kulje ja on vaikea keskittyä oikein mihinkään. Itselläni tavoite on olla sängyssä ihan viimeistään yhdeksän jälkeen illalla. Läppäriä en nykyään ota koskaan mukaan sänkyyn.

Simppelit vinkkini parempiin yöuniin: Liikunta, viileä + pimeä makuutila ja älylaitteiden näyttöjen välttäminen. Itse kylläkin sorrun välillä selailemaan puhelinta sängyssä, mutta viime talvena hoksasin säätää näytön yöasetuksille ajastetusti niin, että näyttövalo muuttuu joka ilta kahdeksalta automaattisesti yömoodiin keltaiselle valolle. On ehdottomasti auttanut nukahtamista! Usein myös kuuntelen sängyssä äänikirjoja, jotka myös tehokkaasti edistävät itselläni unta.

Rauhallisempien aamujen neuvo on valmistella jo illalla asioita seuraavaksi päiväksi niin hyvin kuin vain mahdollista. Pakkaan illalla laukun valmiiksi, valitsen vaatteet itselleni ja pojalle, sekä annostelen kahvin valmiiksi pressopannuun. Itselläni auttaa aamuissa jo se, että on muutama asia vähemmän muistettavaa.

Luin kevään ja kesän aikana muutamia kirjoja yrttien ja rohdosten käytöstä, sekä innostuin jopa keräilemään ulkoa hyötykasveja käyttöön, kuten nokkosta, kuusenkerkkiä, koivunlehtiä ja voikukkaa. Erilaisia yrttejä ja rohtoja on käytetty lukuisiin eri tarkoituksiin jo tuhansia vuosia ja vaikka yrttien käyttöä ei saa sekoittaa lääketieteeseen, ovat monet lääkkeetkin alunperin keksitty kasveista löytyneiden ainesosien ja yhdisteiden ansiosta. Luonnossa ja kasveissa on tehokkaita ainesosia, joista voi olla luonnollinen ja hellävarainen tuki terveellisille elintavoille.

New Nordic on kasvi-yhdisteiden käytön edelläkävijä ja valmistanut laadukkaita kasviuutevalmisteita jo yli 25 vuoden ajan. Tuotteet valmistetaan niin, että niissä käytettävien rohtojen ja uutteiden aktiiviset ainesosat saadaan talteen. Kesällä käytin New Nordicilta Perfect Tan-aurinkokapseleita ja Wild Biotic-probiootteja, nyt seuraavaksi taas on lähdössä kokeiluun Hair Volume-tabletit. Kesän jälkeen normaaliin arkeen palattuani on minulla ollut käytössä nämä kaksi alla esiteltyä valmistetta, jotka toimivat loistavasti yhdessä ja tukevat erityisesti hektistä arkea.

Clear Brain on monipuolinen yrtti- ja kasviuutteita, kivennäisaineita, sekä vitamiineja sisältävä valmiste, joka tukee vireyttä ja kognitiivista toimintakykyä, varsinkin silloin kun suorituskyky joutuu haastavina päivinä koetukselle. Valmiste sisältää B-vitamiineja, jodia ja pantoteenihappoa, jotka tukevat hermoston toimintaa, aivojen suorituskykyä, muistia ja keskittymiskykyä. Yrtti- ja kasviuutteista sisältää Clear Brain antioksidanttipitoista granaattiomenaa, rannikkomännynkuoriuutetta ja saksanpähkinää. Käytän Clear Brainia erityisesti niinä päivinä kun työ vaatii erityistä keskittymiskykyä tai haluan lisätä koginitiivista suoritustehoa.

Melissa Dream on levollista unta tukeva rohdos- ja yrttivalmiste, joka ei sisällä melatoniinia. Melissa Dream sisältää mm. sitruunamelissaa ja kamomillaa, jotka molemmat ovat tunnettuja unta edistävinä, kehoa ja mieltä rentouttavina yrttikasveina. Olen itse käyttänyt molempia iltaisin myös rentouttavan yrttiteen muodossa, esimerkiksi kamomillatee on perinteisesti tunnettu unta vauhdittavana juomana. Lisäksi valmiste sisältää B-vitamiineja ja magnesiumia, jotka auttavat kehoa palautumaan yön aikana ja ehkäisevät lihaskramppeja. Valmistetta suositellaan otettavaksi 2 tablettia noin tunti ennen nukkumaanmenoa.

New Nordicin tuotteita myyvät valmistajan oman verkkokaupan lisäksi eri hyvinvointialan verkkokaupat, kuten Life ja Hyvinvoinnin Tavaratalo. Ainakin nämä kaksi valmistetta ovat vegaanisia ja gluteenittomia.

 

Mitkä ovat teidän vinkkinne tasapainoiseen arkeen?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Täydellinen illuusio

Hellurei ja ihanaa, viikonloppu! Olin eilen aamulla 5.45 herätessäni aivan silmät ristissä ja viikonlopun myöhäisemmät aamuherätykset tulevat kyllä niin hyvään saumaan. Yllättäen tuli aamulla myös niin hoppu, etten ehtinyt saada postausta ulos ja työpäivä koostui 6 tunnin palaveriputkesta. Viikko on ollut parin deadlinen vuoksi pientä härdelliä ja olen joutunut tekemään töissä vähän enemmän tunteja kuin normaalisti. Jo yli viikon olen potenut pientä eipäs/juupas-flunssaa, joka on yrittänyt tehdä tuloaan, muttei kuitenkaan sitten ole äitynyt pientä kurkkukipua ja nuhaa pahemmaksi. Välillä tuntuu, että olen todella herkkä säiden vaihtelulle, tulen nimittäin heti kipeäksi viileämpien ja varsinkin kosteampien syyspäivien saapuessa. Huomaan orastavan vilustumisen heti siitä, että olen normaalia nuutuneempi, eikä ajatus oikein laukkaa ihan niin vilkkaasti, kuin mitä normaalisti. Jätin suosiolla salinkin torstaina väliin ja päätin sen sijaan lepäillä ja hengailtiin poijan kanssa mm. kirjoja lukien. Flunssavalittelu kuitenkin viis!

Viime viikkoina ja kuukausina on sosiaalinen media puhuttanut täällä blogin puolella enemmän tai vähemmän. Riittämättömyys, kateus, kilpailu ja täydellisen elämän illuusio ovat kaikki termejä, jotka pyörivät some-keskustelun ympärillä. Elämme nykyään melko homogeenisessä yhteiskunnassa, jossa tuntuu olevan turvallista mennä monen asian suhteen ”kuten kaikki muutkin”. Tietyllä tavalla on sosiaalinen media (ainakin näin oman näkemykseni mukaan) vahvistanut tätä. Muiden tekemisiä ja kokemisia on helppo seurailla ja inspiroitua, mutta voiko se johtaa omien haaveiden unohtamiseen tai todellisen minänsä hukkaamiseen? Tai alkavatko ne tuntua huonoilta tai riittämättömiltä vain siksi, että jonkin marginaaliryhmää edustavan elämä tuntuu niin paljon upeammalta? Maailmassa, joka on yhä enemmän keskittynyt siihen, mitä muut tekevät. Paine menestyä, näyttää hyvältä 24/7, nähdä ja kokea, koska kaikki muutkin tuntuvat tekevän niin. Joka tuutista tuputetaan täydellisyyttä, yksinkertaisia elämänohjeita, joiden noudattamisen pitäisi ratkaista jokaisen arjen murheet ja ilmapiiriä, jossa jopa arkaillaan niiden ikävien asioiden esille nostamista.

Vaikka olenkin luonteeltani melko uteliasta sorttia, en loppupeleissä ole aivan kamalan kiinnostunut seurailemaan, mitä muut ihmiset tekevät, vaikka toki pieni spekulaatio välillä kuuluu naisten elämään, hah. Ei siksi, etten olisi kiinnostunut ystävien tai tuttujen tekemisistä, vaan oikeastaan koska oma elämä ja oma tekeminen tuntuu paljon tärkeämmältä. Toki, inspiroituminen on parasta vastapainoa arjelle, mutta olen oppinut pitämään tietyn rajan ja terveen järjen mukana somessa. Kuten me kaikki tiedämme, on harva asia loppupeleissä sitä, miltä näyttää, varsinkaan somessa. Ja juuri tämä on se kuuluisa sosiaalisen median loukku, luodaan illuusio täydellisyydestä, elämästä, joihin vain harvoilla on loppupeleissä mahdollisuus. Vähän kun lottoa pelaisi. Ja kun ruoditaan ilmiötä vieläkin syvemmälle on faktaa, että jopa kaikkein kreiseimmät asiat ovat nykyään täyttä totta aina luksuselämän tai matkakuvien lavastamisesta valeuutisiin. Voiko sitä loppupeleissä enää luottaa mihinkään mitä näkee tai lukee?

Tämän vuoden aikana olen vähentänyt somen käyttöä aivan huomattavasti ja oppinut katsomaan asioita tietynlaisen somefiltterin läpi. En juurikaan ole kokenut somen vuoksi alemmuuskomplekseja tai kateutta, ehkäpä juuri sen vuoksi, että olen melko tyytyväinen omaan elämääni ja tiedostan, että kiiltokuvien takaa löytyy monesti muutakin. Ehkäpä syy on myös siinä, että olen tehnyt somea niin pitkään, että on jotenkin päivänselvää, että sisältöä täytyy tutkia juuri sen filtterin läpi. Ahdistusta olen kokenut enemmänkin sen vuoksi, että on paine päivittää somekanavia ja olla aktiivinen. Pitäisi olla jatkuvasti raportoimassa kaikesta. Ja erityisesti liian suunniteltu ja siloteltu sisältö ahdistaa, myös omalla kohdallani.

Ja ne perhanan algoritmit, joiden seurauksena yhä useampi pohtii, mikseivät kuvani enää saa tykkäyksiä? Eikö ketään enää yhtäkkiä kiinnosta? Joskus muinoin kytättiin, että paljonko muilla on Facebook-kavereita, nykyään taas tykkäykset ja seuraajamäärät ajavat samaa. Ja onko sillä nyt loppupeleissä mitään väliä? Olisiko elämäsi muka erilaisempaa, parempaa tai onnellisempaa, jos saisit kuviisi enemmän tykkäyksiä tai jos sinulla olisi tuhansia seuraajia lisää? Enpä usko. Nykymaailma nojaa vahvasti analytiikkaan ja lukuihin. Asioita analysoidaan ja mitataan aina unenlaadusta, liikunnasta, DNA:stasi ja somen engagementista lähtien ja toki, onhan tästä paljon etuakin. Tietysti jokainen haluaisi elää parempaa elämää, optimoida arkea ja nykyteknologia tuo tähän loistavia mahdollisuuksia. Mutta entäs jos unohtaa elää kaiken analysoinnin keskellä?

Olen monesti päättänyt, että pyrin suuntana enemmän sinne extemporeen ja reaaliaikaisiin juttuihin, toki tähän panostankin juuri esimerkiksi stories-sisältöni osalta. Moni hakee sosiaalisesta mediasta inspiraatiota, mutta mikä sitten on liikaa? Oma tavoitteeni syksylle on edelleen pyrkiä enemmän siihen spontaaniin suuntaan, vaikka tietynlainen suunnitelmallisuus on osittain jo ajankäytöllisestikin pakollista silloin kun teet jotain työksesi. Asia, joka kuitenkin ehkä eniten harmittaa yleisellä tasolla, on se tietynlainen syvällisyyden väheneminen, jonka huomaa sekä sosiaalisessa mediassa, että arjessa muutenkin. Haetaan esimerkiksi ihmissuhteilta enemmän niitä pinnallisia seikkoja, kuin oikeasti syvempää yhteyttä. Asiat, jotka ensisijaisesti merkitsevät, ovat status, ulkonäkö tai jopa oman edun tavoittelu. Itse voin todeta, että olen ennemmin yksin kuin pintapuolisissa ihmissuhteissa.

Oma päätökseni tähän: Haluan keskittyä tekemään omaa juttuani ja tavoittelemaan omia unelmiani sen sijaan, että miettisin, mitä muut ihmiset tekevät tai mitä he ovat mieltä siitä, mitä minä itse teen. Saati sitten stressaisin sitä, etten ole jossain asiassa yhtä hyvä / menestynyt / aktiivinen / whatever, kuin mitä joku toinen on. Miksi omia unelmiaan pitäisi puntaroida muihin tai ajatella, mitä muut siitä ajattelevat? Eikö se kaikki aika ole pois siitä rajallisesta ajasta, jonka voisit käyttää oman elämän ja itselle tärkeiden asioiden edistämiseen?

Puhuttaako aihe teitä?

Onko some teille hyvis vai pahis? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Suuria ja pieniä unelmia bucket listilläni x 6

Huh, eilinen oli poikkeuksellisen pitkä päivä ja tulin kotiin vasta vähän yli kahdeksalta illalla. Olin päivän Marketing Dayssä ja illalla eräässä tapahtumassa. Suoraan sanoen en pidä ollenkaan päivistä, jolloin tulen kotiin vasta seitsemän jälkeen (tai muutenkaan ympäri kellon päivistä, joista olen muutenkin pyrkinyt luopumaan), jolloin perheajalle ei jää ihan kamalasti aikaa. Onneksi näitä on kuitenkin harvakseltaan.

Olen tainnut joskus aikanaan tehdä postauksen isoista ja pienistäkin unelmista, mutta ajattelin tänään listailla joitakin unelmiani ja asioita, jotka ehdottomasti ovat bucket-listilläni vielä joskus. Unelmointi on nimittäin aivan parasta, oli kyseessä sitten iso tai pieni juttu. Ja toki, pienistä ajatuksista ne suuretkin unelmat lähtevät. Ja unelmista pitäisi muutenkin puhua enemmän ääneen, jolloin kynnys toteuttaa niitä toivon mukaan madaltuu 🙂

Yksi unelmistani toteutuu joulukuussa kun lähdenne Inariin yöpymään lasi-iglussa! Olen tästä aivan superinnoissani ja toivon niin kovasti, että olisi jo vähän lunta maassa tuolloin. Revontulet ovat myös yksi juttu, joita toivon hurjasti näkeväni. Tämä Lappi-innostus on noussut pintaan ihan tässä parin vuoden aikana ja olenkin aivan fiiliksissä lähiaikoina tutkinut Lapin kohteita 😀

Olen aina halunnut päästä käymään tähtiobservatoriossa ja vielä joskus näkemään omin silmin useampia planeettoja (kuin sen Santorinin kadulla eurolla kaukoputkesta näkemäni Jupiterin, haha) ja galakseja. Tosin, Venuksen ja Marsin osaankin jo bongata tähtitaivaalta. Tämä on asia, joka oikeasti kiehtoo maailman eniten! Kesällä päätin, että käyn syksyllä kaukoputkikurssin ja liityn Ursan jäseneksi (kuten maanantaina itseasiassa mainitsinkin), mutta en ole vielä ehtinyt, eikä toisaalta vielä ole ollut niin pimeitä iltojakaan, että kovin aikaisin näkisi kunnolla tähtiä.

Haluaisin edelleen muuttaa joskus Kaliforniaan 3 kuukaudeksi ja tämä on ollut haaveeni vuosikaudet. Vuokrata kiva talo, tehdä ehkä hommia Suomeen sieltä käsin ja nauttia kerrankin Cali-meiningistä kauemmin kuin sen muutaman viikon ajan. Olen käynyt Loseissa todella monesti, mutta silti rakastan paikkaa kerta toisensa jälkeen yhä enemmän, vaikka tietyissä asioissa todella Usa-kriittinen olenkin. Tämä on todella ristiriitainen aihe, koska tietyllä tavalla olen aina halunnut asua hetken Yhdysvalloissa, mutta sitten toisaalta taas en, koska kaikki suuren maailman paha ahdistaa. Mutta ehkä muutaman kuukauden aikana saisi hieman objektiivisemman näkökulman tähän. Minua oikeastaan harmitti todella paljon, ettei tänä vuonna päästy Loseihin, koska olin haaveillut mielessäni Cali-lomasta syksylle, mutta ehkä ensi vuonna. Silti mielessä päivittäin ;D Ainiin ja 3 kuukautta Uudessa-Seelannissa on ehdottomasti myös bucket listilläni!

Tämäkin liittyy näköjään yllättäen matkailuun, mutta yksi suurimmista matkailuun liittyvistä haaveistani on jo pitkään ollut päästä vielä joskus (edes sitten joskus eläkkeellä :D) kiertelemään kunnolla Tyynenmeren saaria. Ranskan Polynesiaa, Cookinsaaria, Samoaa, Fidziä, ehkä myös Tongaa, Salomonsaaria ja Uutta-Kaledoniaa. Ah! Tämä olisi niiiiiiin ihanaa !! Viikonloppuna juuri mietin, että mikä näistä olisi ensisijainen saarikohde, mutten oikein osannut päättää. Ehkä Samoa tai Cookinsaaret (joista siis tosiaan olen jo ajat sitten urkkinut potentiaaliset majoituksetkin valmiiksi, heh).

Sinänsä hassua, mutta ainakaan toistaiseksi ei minulla ole mitään tiettyjä konkreettiseen asumiseen liittyviä unelmia. Tiedättekö niitä, että haluaisin asua jollain tietyllä alueella tai tietynlaisessa asunnossa tai kodissa. Olen todella tyytyväinen nykyiseen kotiini ja vaikka usein selailenkin myytäviä asuntoja lähinnä huvikseni, en haluaisi muuttaa kodistamme mihinkään. Mutta siitä kyllä haaveilen, että asuisin vielä joskus niin tilavasti, että esimerkiksi vuodevaatteet ja muut tavarat mahtuisivat kaappeihin niin, että saisi aina ovet kaapeista kiinni, haha. Mulla on ollut aina ongelmia juuri säilytystilan suhteen 😀

Olen oikeastaan lapsesta asti haaveillut kirjoittavani joskus kirjan. Ala-asteella aloitin parinkin eri kirjan käsikirjoitukset (hahaha) ja koska olin junnuna melko toimelias tapaus, otin jo selville eri kustantamoita, joihin voisin kässärit lähettää. (Kuten myös joskus 9-vuotiaina soitimme ystäväni kanssa eräälle tuottajalle ja kerroimme, että haluamme perustaa bändin. Tuottaja sitten kysyi, että onko meillä jo joku demo valmiina ja homma tottakai tyssäsi siihen. Apua, en ole kertonut varmaan koskaan kenellekään!) Ja siis en tietenkään lähettänyt niitä kässäreitä eteenpäin, eivätkä kustantamot luultavammin (lol) olisi lähteneet kustantamaan 10-vuotiaan koomista väkerrystä, mutta kai sitä aina haaveilla saa. Pari vuotta takaperin oli aivan hilkulla, etten lähtenyt luonnostelemaan mielikuvituksen tasolla olevaa kirjaani, ehkäpä vielä joskus. Aihetta en tosin halua paljastaa 🙂 Ja hassua, etten ole tainnut koskaan sanoa ääneen tätäkään haavetta.

 

Onko teillä jotain pieniä tai suuria unelmia, joita haluaisitte paljastaa? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Tulot ja menot: Mikä on tavoitepalkkani?

Viime kuukausina olen pohtinut sitä mikä on tulotaso, johon tähtään tai mihin koen olevani tyytyväinen. Siitä huolimatta, että olen aikaisemmin painottanut paljon sitä, ettei ”rahalla ole loppupeleissä väliä” ja alkuvuoden olen yrittäjänä tullut toimeen huomattavasti pienemmällä tulotasoilla kuin aikaisemmin, sekä tietysti myös vähemmällä stressillä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten pyrkisi tiettyyn tulotasoon ja tottakai hinnoittelen tekemäni työn osaamiseni perusteella ja somekanavissani yleisön koon lisäksi myös muiden asioiden, kuten asiantuntemuksen ja SEO-hyödyn pohjalta.

En suostu tekemään työtä liian halvalla ja nykyään kiinnitän yhä enemmän huomiota siihen millaista työtä teen. Sen on oltava mielekästä, inspiroivaa ja hyvä johtaminen on mielestäni hyvän työyhteisön perusjuttu. En sanoisi itseäni rahanahneeksi tai ihmiseksi, jolle merkitsee kaikessa vain raha. Se on ahdistavaa ja muutenkin, ahneus on asia, joka ei istu omiin arvoihini ollenkaan. On eri asia hinnoitella osaamisensa oikein, kuin ajatella työtä vain rahankiilto silmissä. Vaikka raha ei olekaan kaikki kaikessa, kyllähän se motivoi tekemisessä. Ajatus siitä, että vaikka arki joskus on haastavaa, saan tehdä vapaa-ajalla asioita, joista pidän ja työtä, jossa minua arvostetaan myös niin, että siitä maksetaan kohtuullinen summa. Raha on itselleni välineellinen mahdollistaja niille asioille, joita elämässäni tavoittelen. Ei niinkään se itseisarvo, johon pyrin. You know, ei se raha tuo onnea. Mutta toki tekee mahdolliseksi niitä upeita juttuja ja elämyksiä.

Avoimuus palkka-asioissa on mielestäni asia, josta edelleen pitäisi keskustella enemmän. Olen ollut turhauttavassa tilanteessa työpaikan ainoana naisena, joka toki tienasi myös tonnin vähemmän kuussa. Monesti tuntuu, että juuri naiset ovat niitä, jotka helposti tyytyvät tiettyyn palkkatasoon, kun taas miehet vaativat röyhkeämmin parempaa liksaa ja arvottelevat oman työ-pääomansa eri tavalla. Usein vedotaan siihen perinteiseen ”kokemukseen” tai ”vastuuseen”, vaikkei työtehtävissä nyt loppupeleissä ihan kamalasti olisikaan eroa. Nuorempana sinnittelin vuosia palkalla, johon en ollut laisinkaan tyytyväinen, saati sitten tuntunut edes kohtuulliselta tehtävään työhön nähden. Nyt mietinkin, että miksei palkkakeskustelu ollut tuolloin yhtä avointa? Sen jälkeen olen onneksi oivaltanut, että työ voi myös olla huomattavasti mielekkäämpää suuremmalla palkalla, kunhan vain tietää minne suuntaa ja uskaltaa esittää palkkatoiveen sille tasolle, johon olisi tyytyväinen. Osa suuristakaan yrityksistä ei esimerkiksi kilpaile lainkaan palkoilla (joka on mielestäni outoa, koska valtaosalle työntekijöistä palkka on suurin tai ainakin yksi merkittävimmistä motivaattoreista työssä)  ja itsellenikin tuli aikanaan melkoisena yllärinä, että saman alan palkat voivat samoissa tehtävissä vaihdella huomattavasti kilpailevien yritysten välillä.

Tällä hetkellä on tavoitetulotasoni (brutto) noin 5000€ /kk. Tämä on summa, johon parhaani mukaan pyrin silloin kun teen muutakin työtä kuin omia kanaviani, joka toki ajallisesti työllistää vähemmän. Ja noin yleisesti taso, jolle olen arvottanut oman tekemiseni ja osaamiseni hinnan. Viime vuonna pyrin tähän tulotasoon, mutta tilannetta toki vääristi silloin työhön käytetyt tunnit, joita kertyi usein jopa 60h viikkoon. Ja voin kertoa, ettei kenenkään, ikinä, koskaan tule lähteä moisiin tuntimääriin, aivan jo oman terveytensäkin kannalta. Työtuntien suhteen eivät ne perinteiset 38h viikossa aivan riitä, mutta pyrin ehdottomasti siihen, etten tee kovin paljoa yli 40-45 työtuntia viikossa. Jos taas miettii tulotasoa, jolla kyllä tulisin toimeen ja eläisin ihan perusarkea ilman suurta säästämistä tai törsäilyä, olisi se varmasti noin 2000€/kk. Alkuvuoden aikana oli tämä aikalailla se yleisin tulotasoni minulle aloittelevana yrittäjänä, vaikkakin melkoinen pudotus verrattuna siihen, mitä tienasin aikaisemmin täysiaikaisessa päivätyössä.

Monestihan sanotaan, että ei ne suuret tulot, vaan menot. Ja toki, usein kulut ehdottomasti myös kasvavat tulotason myötä, mutta olen jo muutaman vuoden ajan pyrkinyt kiinnittämään asiaan huomiota. Omat kiinteät kuluni kuukaudessa ovat tällä hetkellä noin vajaat 1200€, sisältäen asunto- ja opintolainan lyhennyksen, vastikkeen, sekä muut kuukausittaiset kulut, kuten puhelin, sähkö, netti, blogin palvelinmaksu, YEL-vakuutus ja päivähoitomaksu. Itseasiassa yllätyin nyt itsekin tuosta summasta, koska olen aina pitänyt kulujani pieninä, sanoisinko alle tuhannen euron. Ruoasta emme ihan kamalasti pihistelle ja ketodietin myötä ovat ruokakulut myös jonkin verran kasvaneet, koska ostan nykyään useammin ruokaa, jota kokkaan vain itselleni. Sanoisinko, että ruokaan menee kuussa keskimäärin ehkä noin 500€ kuukaudessa.


Näin ollen ovat noin vajaan parin tonnin nettotulot siinä luokassa, että tulisin toimeen ja hyvällä lykyllä saisin vielä rahaa säästöönkin. (Toki täytyy huomioida, että YEL:in suuruus on suhteellisen suuri näissä kuluissa ja työntekijöistä poiketen maksu, jonka maksan itse. Ilman sitä laskisivat kulut toki jonkin verran). Mutta mikä eniten yllätti oli ajatus siitä, kuinka olin kuvitellut tulevani helposti toimeen reilulla tuhannella eurolla ”pahimmassa tapauksessa”, mutta eihän se tietysti näin ole. Vaikka kyllä sanonkin suoraan, että kesäkuussa kituuttelin juurikin reilun tonnin tuloilla. Jos vertaan tilannetta hoitovapaaseen, oli asuntolainanlyhennys tuolloin minimissään ja elin myös osittain säästöillä, jolloin hoitovapaalla sinnitteli helposti.

Semmoista tänään. Kiinnostaako palkkakeskustelu teitä? Ja hei! Oletteko te tyytyväisiä tulotasoonne?

 

Entä oletteko kokeneet eriarvoisuutta palkan suhteen?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.