Väsymys, joka ei lähde nukkumalla.

Varoitus, avautumista tiedossa. Tai no ei itseasiassa avautumista, vaan selontekoa siitä miltä musta tuntuu just nyt. Mulla on  tänään jotenkin niin huono päivä, ettei mitään rajaa. Mutta semmosta se elämä joskus on..

Miten musta tuntuu, että vaikka sain hoidettua tän vuoden opiskelut alta pois, tää stressi ei hellitä millään. Päinvastoin musta tuntuu, että oon tällä hetkellä jopa stressaantuneempi. Mua stressaa joulusiivous, joulun ruokaostokset, jopa se miten jaksan lähteä huomenna pelaamaan iltapäivällä sulista, miten jaksan mennä illalla suihkuun, siis aivan kaikki! Mua väsyttää, mutten saa nukuttua ja kun saan, niin herään aamuvarhain enää saamatta unta, vaikka oisin vielä kuinka väsynyt. Tekisi vaan mieli maata sängyssä pari päivää tekemättä yhtään mitään (tai no vaikka lukea jotain ihan hömppäkirjaa), mutta mun on vaan koko ajan pakkomielteenomaisesti tehtävä jotain enkä saa rauhotuttua hetkeksikään. Ahdistavaa.

Joskus kun mulla on ollut niitä megalomaanisia kiire-jaksoja koulun ja töiden kanssa, on mulle täysin normaalia saada semmosia säännöllisiä black outeja. En ehkä muista mitä oon tehnyt viimeisten kolmen päivän aikana, vaikka kuinka yritän. En ehkä muista ehkä lainkaan mitä edellisenä päivänä on tapahtunut. Saatan joutua kysymään muilta, että olinko eilen töissä, koska en mä vaan muista. Tällä hetkellä mä en muista mitä viimeisten parin viikon aikana on tapahtunut, onko jostain asiasta kulunut kenties 3 vai 14päivää, koska en vaan muista. Mun aivot ei kai oo oikein saanut lepoa, koska oon nytkin ollut koko ajan vaan tekemässä jotain, oli se sitten siivoamista, salilla käyntiä, postailua tänne blogiin tai jotain muita asioita, joita normaalisti ei pitäisi kokea stressaaviksi asioiksi. Kaikesta kivastakin tulee pakkopullaa. En muista millon oisin viimeks esimerkiks maannut tekemättä mitään, siis ihan tosissani en muista. Eilen mun piti asettua alas ja selata yhtä ruotsalaista Elleä (joku ehkä syyskuun numero, koska en oo vaan kerennyt lukea sitä, enkä mitään muutakaan lehteä), mutta sitten tuli taas jotain ”tärkeämpää tekemistä”. Eilen itkin lisäks puoli päivää siks, että Bixu irtos päivällä hihnasta ja meinas juosta suojatiellä auton alle kun ylitettiin tietä. Sitten itkin loput puoli päivää sitä, että mun sisko alkoi taas haastaa riitaa maailman naurettavimmasta asiasta. Tänään mun piti mennä aamulla salille, käymään Viivillä ennen töitä ja sitten iltavuoroon klo16. Mutta mä en yksinkertasesti jaksanut lähteä sinne salille, mun piti ilmottaa Viiville, etten oikeesti vaan jaksa tulla käymään, mutta töihin mun on pakko raahautua, vaikken tänään oikeesti jaksais. Vielä huominen ja sitten toivon mukaan sitä lepoa. Ehkä. I need a vacation. Haluisko joku maksaa mut semmoseen viiden tähden hermoparantolaan, mielellään jonnekkin Malediiveille yms.. Myös se Moorea passaa vallan mainosti! Kiitos!
 

Nyt töihin! Pakotan työkavereita piristämään mua. Onneks mulla on siellä jääkaapissa valmiina Battery Stripped <3 Ainiin ja saa kertoa hyviä juttuja, joille voin nauraa sitten kun illalla tuun töistä 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 20 kommenttia.

Listausta

Noniin, matkin kaikkia muita ja päätin tehdä tän. Musta kaikki tämmöset täyttelyt on kivoja 🙂

Kymmenen asiaa, joita vihaat yli kaiken:

1. Valehtelua ja ylinpäänsä valehtelevia ihmisiä
2. Kaksinaamaisuutta
3. Se, ettei uskalleta suoraan päin naamaa jos on jotain sanottavaa
4. Elämäntapa-sossupummeja, jotka ovat itse valinneet tiensä ja kehtaavat vielä valittaa, että toimeentulotuella ei pärjää ja sitä pitäis vuosi vuodelta korottaa. Suomessa kun kaiken liian helpolla. Sori vaan. (Joo no näitä en vihaa, mutta tota valitusta kylläkin..) Itse elin pari kuukautta ylioppilaaksi pääsyn jälkeen toimeentulotuella itseasiassa oikein herroiks verrattuna lukio-aikoihin, vaikka pelkkä vuokrakin oli 400e. Joo tää meni ohi aiheen..
5. Jääkiekkoa. Piste.
6. Veri/elinruokia, hyi.
7. Iskelmää.. (musiikkia :D)
8. Rasismia kaikissa muodoissa. Eli esimerkiksi sitä, miks homopariskunnat asetetaan Suomessa heteropariskuntiin verrattuna eri asemaan. Kirkko pitäis muutenkin mun mielestä erottaa valtiosta btw.
9. Tiskausta!!! Oon tiskannu 3v sisällä max 2 kertaa.. Itseasiassa just kuukaus sitten, voi että olin ylpeä itsestäni!
10. Toisten ihmisten asioihin sekaantumista ja oletusta, että tuntee jonkun ihmisen läpikohtasin nyt vaikkapa blogin perusteella.

Vihaan kuulemma ”kaikkea”, en tajua miks tähän nyt oli niin vaikea keksiä just niitä asioita.. Mun mielestä en kyllä oikeasti ”vihaa” mitään, oon kai tajunnut, että vihaaminen vie aivan turhaa energiaa. Käytän vaan sanaa ”vihata” ilmeisen usein kuvaamaan asioita, jotka mua sattuu ärsyttämään. (Tiskausta kyllä ehkä oikeesti vihaan.) 😀

Yhdeksän asiaa, jotka ovat ominaisia sinulle/luonteellesi:

1. Sosiaalisuus.
2. Pirteys, ainakin yleensä. Huonot vitsit/kieroutunut huumorintaju.
3. Puheliaisuus, joskus puhun vähän liikaakin, lähinnä siiis ihan omista asioistani.
4. Suorasanaisuus, joskus myös sanon asiat ehkä vähän liian suoraan. Onneks esimerkiks mun äiti tietää tän, eikä loukkaannu. Sekin toisaalta töksäyttää kaiken kyllä aika suoraan.
5. Rehellisyys.
6. Vilpittömyys.
7. Avautuminen tietyistä asioista. Yleensä tää avautuminen on verrattavissa eduskunnan väittelyihin (tosin yksipuolisena semmosena). Jos vauhkoon jostain asiasta, niin vauhkoan myös kovaa ja kauan..
8. Tuhlailu. Aika jännä, että oon tosi hyvä antamaan toisille vinkkejä talouden suhteen, mut oon ite tosi huono pitämään ne rahat tilillä. Onneks ei sentään oo jäänyt koskaan ykskään lasku maksamatta..
9. Analysoin ihmisten luonteen tosi nopeasti ja tiedän aika nopeasti voiko tiettyyn ihmiseen luottaa vai ei. Yleensä pyrin välttämään tämmösiä tapauksia, en halua esittää kellekkään pitäväni hänestä, jossen oikeesti pidä. Tän takia en yleensä joudu pettymään ihmisiin, kun tunnistan sen todellisen luonteen jo aika heti.

Esimerkki alla siitä kieroutuneesta huumorista.. Mun mielestä tää oli maailman hauskin, kun näin tän ekan kerran. Katoin varmaan 20kertaa putkeen ja nauroin itteni kuoliaaks. Kenenkään muun mielestä toi ei taas ollu yhtään hauska. Voisin kyllä veikata, että meidän isi nauraa tolle ehkä vähintään yhtä paljon kun mä 😀

Kahdeksan tapaa valloittaa sinut ja sydämesi:

1. Rehellisyys
2. Avoimuus
3. Hyvä ruoka 😀
4. Hyvä huumorintaju!!
5. Omaamalla empatiakyvyn, joka jo kertoo ihmisestä paljon
6. Luotettavuus
7. Olemalla oma itsensä
8. No ihan yleisesti se, että on edes vähän järkeä päässä 😀

Seitsemän asiaa, joita toivot tällä hetkellä:

1. Nooo, että Ronja jo tulis Balilta!
2. Ja että saatais viimestään tammikuussa varattua lopullisesti meidän lennot.
3. Että meidän vuokranantajan äidin perinnönjako etenis ja että se vihdoin myis tän asunnon mulle!
4. Että ehkä valmistuisin jo vuoden päästä ja pääsisin heti harjottelusta töihin..
5. Että ois jo helmikuu ja oisin siellä reissussa!
6. Että tulisi kiva joulu, uusivuosi ja ensi vuosi.
7. No yleisesti onnea ja menestystä niin itselleni kuin muillekin elämään.

 Ainiin haha, mun isä oli opettajana samassa koulussa ala-asteella ja Ronja luuli tosi monta vuotta, että mun isi on intiaani, kun sillä oli melkein musta kihara tukka ja se oli aina ruskettunut (mistäköhän tääkin pakkomielle peritty..) 😀


Kuusi asiaa, mitä teet ensimmäisenä kun heräät:

1. Käyn pissalla, ellen oo jo yöllä käynyt muutamaa kertaa..
2. Laitan kahvin tulemaan
3. Avaan tietokoneen valmiiks
4. Lähden Bixun kanssa ulos jos herään ekana
5. Kyttään facebookin, sähköpostin, uutiset, blogin..
6. Jos lähden töihin/kouluun, pesen naaman, meikkaan, syön.. Jos on vapis, niin istun koneella ne seuraavat 2h.

Viisi ihmistä, jotka tietävät eniten murheitasi:

1. Parhaimmat ystävät
2. Poikaystävä
3. Kaverit
4. Blogin lukijat 😀
5. Työkaverit

Neljä asiaa, joista olet riippuvainen:

1. Netti!
2. Kahvi!
3. Rusketus 😀
4. Työt

Kolme kauneinta asiaa, mitä sinulle on sanottu:
No kaikki ne perinteiset. En nyt muista tarkemmin… ”Iines = Isot tissit, pieni perse” LOL!!!! (Ok, tätä ei onneks oo sanottu päin naamaa..)

Kaksi asiaa, mitä pelkäät eniten:

1. Etanat (isot), myös kotilot
2. Narkkareita, huumeneuloja, kaikkea suonensisäiseen huumeidenkäyttöön liittyvää. Mua vaan oksettaa. Saan melkein paniikkikohtauksen jo kun kirjotan tätä.
Bonus: Pelkään välillä, että paljastan täällä blogissa itsestäni liikaakin asioita.



Yksi tunnustus:

En oo tai koskaan ollutkaan kovin läheinen mun vanhempien/perheen/suvun kanssa. En tunne valitettavasti ainuttakaan mun isän sukulaista, vaikka oonkin aina ollut enemmän ”isin tyttö”. Tää on tosi valitettavaa ja oon ehkä vähän kateellinen niille, jotka voivat kertoa äidilleen mitä vaan. Mun lapsuus nyt vaan jäi vähän lyhyeen, eikä sitä voi saada takasin, korvata millään tai antaa anteeksi. Mutta erinäiset tapahtumat teki musta näin vahvan ihmisen, joka osaa ja uskaltaa pitää puolensa, eikä mua ihan pikkujutut hetkauta. Siks mua välillä ärsyttää ihmiset, jotka valittaa niin pienistä. En tiedä miks kerroin tän, mutta lopetan ennenkö kerron liikaa. Aina ei se rahakaan tuo onnea, jos koskaan ja kulissien takana tapahtuu aina. Voisin millon vaan luopua kaikesta materiasta, mun nykyisestä elämästä, muuttaa paratiisisaarelle ja elää omavaraisesti tai länsimaisessa mittakaavassa ”köyhästi”, jos se takaisi mulle onnen koko loppuelämäkseni.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 19 kommenttia.

MSCHIC-jouluale!

Hello! Tulin vaan ilmottamaan, että sain just MSCHIC-nettikaupan jäsenenä sähköpostiin ilmoituksen MSCHICIN nettikaupan joulualesta! 🙂 Eli -20% kaikista tuotteista ja vielä ilmaset postikulut ajalla 20-24.12. Ja jos joku muukin, kun minä innostu ostamaan sillon joku aika sitten CityDealista sen 40e lahjakortin tonne sillä vaivasella 20eurolla, ois nyt viimeistään hyvä mahis käyttää se, mikäli sen nyt vain voi yhdistää tohon tarjoukseen, luulisin kyllä! (Onneks noi lähetti tän tarjous-sähkärin, en ois muuten muistanutkaan, että mun piti pistää se meikkitilaus sinne menemään..)

Katsotaan kohta mitä ostoskoriin eksyy (ainakin satavarmaan luomivärejä, mulla on joku pakkomielle niihin..)! Onko kellään mitään ihan ultimate-suositeltavaa MSCHIC:in tuotteista?! Olisin tositosi kiitollinen vinkeistä 🙂 Ja siis huom. en käytä meikkivoidetta, enkä täten pohjustustuotteita, mutta muistaakseni ainakin Paubella on hehkuttanut noita MSCHIC:in varjostustuotteita loistaviksi!

Ps. Huh. Oon taas niin poikki siitä suliksesta, tänään se oli jotenkin vielä normaalia ylivoimasempaa.. Nukahdan varmaan jo tunnin päästä 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

päivät sekasin..

Tää viikonloppu oli töissä niin totaalista joulu-hulinaa, mut onneks mulla on suhteellisen pitkä pinna ja tommonen kiire on toisaalta vaan semmosta positiivista stressiä, unohtamatta sitä, että menee aika niin nopsaa! Mulla on tänään vapis ja koitan tankata voimia ja hemmotella itteeni oikein olan takaa, että jaksan uurastaa töissä vielä ne pari päivää ja sitten mini-jouluvapaalle! Heräsin taas näin perinteisesti vapaapäivänä klo6, vaikka osiin saanut (ja halunnut) nukkua ihan niin pitkään kun sielu sietää. Väsyttää edelleen, mutten vaan saa unta.

En oo muuten oikeesti koristellut meille kotiin siis rehellisesti sanottuna yhtään mitään joulu-juttuja, koska en vaan oo mikään maailman suurin jouluihminen. Yleensä mua lähinnä ahdistaa jouluaatto ja nyt kun alan miettimään, niin oon itkeä pillittänyt ehkä puolet elämäni jouluista sen tarkemmin tietämättä syytä. Joskus ylä-asteella aloin itkeä siks, että mummi oli lähettänyt mulle konvehtirasian, vaikka nimenomaan olin kieltänyt kaikkia sukulaisia antamasta suklaata missään muodossa. Onneks oon jo ehkä vähän kasvanut niistä ajoista 😀 Vihaan toisekseen jouluruokaa, enkä oo vielä ees kerennyt laatia minkäänmoista ostoslistaa jouluruoan suhteen. Musta ois tosi kiva paistaa kalkkuna, mutta pelkään että se menis ihan plörinäks. Ehkä päädytään tekemään vaan tortilloja tai jotain.. lol.

Sain Canonilta pari päivää sit pariks viikoks testiin uuden PowershotG12-kameran ja oon tällä hetkellä oikeesti niin innoissani siitä, että räpsin koko lauantain sillä kaikkia turhanpäiväsiä kuvia!

Aamupala= Verigreippi, karpaloita+mansikoita ja ehrmann, nam!

Siis ihan oikeesti, tää käännettävä näyttö on jotain niin kätevää, etten voi sanoin kuvailla!! En ehkä suostu palauttamaan tätä ikinä takasin.

Itse kamera.

jeejee!

Töissä tauolla.. Siitä meidän liikkeen edessä olevasta limsa-automaatista oli ne Battery Strippedit edelleen loppu ja joudun lähteä kamalalla kiireellä juoksemaan sitä hiton energiajuomaa kaupasta ja myöhästyin töistä ehkä 2min. Vois ilmottaa jonnekkin niiden automaattien ylläpitoon, että täällä ois yks laite vailla täyttöä kiitooos..

Nää on ihanat!! Mun tänhetken lempi-korvikset! Tosta kuvasta nyt ei saa tarpeeks selvää siitä, kuinka ihanat noi on, varsinkin kun noiden rihmojen välissä menee semmosia ”strassi-rihmoja”, Glitteristä siis.

Ja sormus-rannekoru-kombinaatio samaa settiä 🙂

Joo, nyt voisin alkaa kartottamaan että mikä päivä ois sopiva ajankohta joulusiivoukselle.. Iltapäivällä pelaamaan sulista Noran kanssa! Olin taas meidän edellisen tunnin pelin jälkeen niin töttöröö, ettei mitään rajaa. Ehkä ihan hyvä vaan.. Ainiin ja päivällä lähetään Bixun kanssa Inalle kylään, kunhan se herää. (Toivottavasti pian!!)

 Ps. Apua, siis ei tunnu yhtään maanantailta sen jälkeen, kun on ollut töissä lauantain ja sunnuntain. Mun sisäinen kello on ihan hukassa! Elän jossain perjantaissa…

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Uv-mekko

Vaikken ees tiedä vielä mitä teen uutenavuotena, klikkailin just Nellyltä (josta muuten on ilmaset postarit vielä 20päivään saakka!) tilaukseen pitsimekon uv-kekkereihin! Joku sais nyt tulla lyömään mua halolla päähän, etten pistäis tuolta tilaukseen enää ainuttakaan muuta tavaraa, vaikka salaa haaveilen siitä D.Brandin untuvatakista myös valkoisena ..

 Mekko Jeane Blush, 21,50e täällä!

Ps. Oon eilen ja tänään ollut taas niiiiiiiiin hyvällä päällä! Varmaan joku maanis-vaihe taas menossa, lol..

Pps. CityDeal-pommittaja taas ilmottaa, että päivän Jyväskylän diilinä on 50euron lahjakortti Gringos Locosiin 50eurolla! Tarjous siis täällä! Ostettais muuten toi lahjakortti, mut meillä on tällä hetkellä jemmassa jo mm. CityDealin lahjakortit just Gringos Locosin johonkin pihviannokseen ja Ravintola Vesilinnaan 😀

Nyt töihin kipinkapin, onneks huomenna on vapaapäivä, jee!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.