Hello ja lumista lauantaita! Tai ainakin tänne Helsinkiin. Viikonloppua on kyllä taas vaihteeksi odotettu ja olisi tehnyt mieli jäädä vielä vaikka iltapäivään saakka sänkyyn köllöttelemään, mutta täytyyhän tänään jotain saada aikaiseksikin. Kohta olisi tarkoitus vetää kaurapuuro napaan ja lähteä salille. Sitä ennen kuitenkin aamuturinat ja instapläjäys taas vaihteeksi 🙂
Siis Maui on usein aivan kun se Whatsappin istuva apina-emoji!! En kestä!
Ehkä tärkein tähän kuvakollaasiin liittyvä ihmetys on kuitenkin historiallinen eventti tiistaina. Nimittäin MINÄ Jokereiden pelissä! Tommihan on aivan hc Jokerit-fani ja sain liput tiistaiseen Pietarin SKA-Jokerit peliin, joten oli kiva lähteä pitkästä aikaa yhdessä johonkin viralliseen ”kulttuuritapahtumaan”. Ihan oikeastihan en ymmärrä jääkiekosta oikeastaan mitään, mutta pikkuhiljaa on kuitenkin alkanut hoksaamaan edes joitain pieniä juttuja kun pakostakin aina kuulee. Nyt tosin yritin ihan oikeasti seurata tuota peliä niin hyvin kun vain kykenin ja ihan jännittäväähän se on, vaikka välillä hukkaakin katseellaan sen kiekon 😀 Tämä oli tosiaan toinen kerta ikinä jääkiekkomatsissa ja toinen myös Jokereiden pelissä.
Perus huulipunadilemmaa. Kaivoin tällä viikolla huulipunakorista myös tuommoisen MAC:in oranssiin koralliin taittuvan huulipunan, jonka olin unohtanut ja muistin muutenkin olevan enemmän juuri oranssi. Onneksi muistin, tuohan oli nimittäin tosi kiva puna! Muistaakseni on myös sitä cremesheeniä.
Instagramissahan löydyn nimellä @iines jos haluaa seurailla kuulumisia enemmän reaaliajassa 🙂
Mun oli tosin aivan pakko keskittyä siellä pelissä välillä myös syömiseen! ;D Tiistaina tuli töissä niin väsy, että oli pakko mennä hetkeksi makaamaan ja melkein unihan siinä tuli. Onneksi ei yltynyt muina päivinä väsymys ihan tuolle levelille. Nyt on pakko alkaa pitämään kahvitaukojakin vissiin taas, tajusin tällä viikolla etten ole oikeastaan pitänyt iltapäivällä taukoja varmaan muutamaan kuukauteen. Tai siis virallisia taukoja, että olisin lähtenyt työpöydän äärestä ihan konkreettisesti muualle hetkeksi istumaan ja huilimaan.
En ole pitkään aikaan saanut blogiin mitään ilkeää kommenttia ja kiitos siitä kuuluukin tietysti teille ihanille lukijoille, joilla selvästi on järki ja sydän kohdillaan! Aluksi hieman jännitti, että mitä nämä kaikki vauva/äitiyspostaukset ylinpäänsä tuovat tullessaan, koska kaikki lapsiin ja äitiyteen liittyvä aiheuttaa aina erimielisyyttä (varsinkin netissä) ja mikäs nyt olisikaan oivallisempi arvostelun aihe kun toisen naisen äitiys/kasvatus/mielipiteet lastenhoidosta yms, koska näistähän ei luonnollisesti ole muita mielipiteitä ja oikeita tapoja kun juurikin ne vauvapalstojen hc-mammojen valitsemat.
Nyt voin sanoa, että kyllä, eräs kommentti tällä viikolla kasvatuspostaukseen sai minulle todella pahan mielen ja sai miettimään, että mikä ihmisiä oikeasti riivaa niin paljon, että kokee olevansa oikeutettu vihjailemaan toiselle ihmiselle, ensinnäkin ettei tämä selkeästi ole esimerkiksi onnellinen vauvasta jota odottaa, koska ei tunnu (blogin perusteella) pursuavan ylitsepääsemätöntä onnea joka on odottavalle äidille tyypillistä. TAI että kiinnostaisi kovasti ”todelliset tarkoitusperät” lastenhankinnan takana, koska onhan siinä tietysti oltava jotain kertakaikkisen hämärää että ihminen joka ei välttämättä joskus halunnut lapsia, haluaa nyt?
Anteeksi, mutta MITÄ HELVETTIÄ !!!! En oikein ymmärrä miten tuommoisen ylitsepursuavan onnen ja ilon sitten pitäisi tulla ilmi!? Täälläkin on nähty melkoisen paljon postauksia aiheesta josta ”en ole yhtään iloinen ja onnellinen”. Itse en kertakaikkiaan ei-lapsellisena tai ei-lapsirakkaana lukijana jaksaisi lukea blogia, jossa ei muuta olisikaan kun hössötystä vauvaonnesta eikä kertakaikkiaan mitään muuta, joten itse olen ainakin yrittänyt säästää osaa lukijoista siltä. Lisäksi monet äitiyteen ja odotukseen liittyvät ajatukset ja tunteet ovat mielestäni todella privaatteja ja intiimejä, enkä voisi kuvitellakaan jakavani niitä täällä, jotta joku toinen voisi riepotella ajatuksillani. Ihmiset ovat erilaisia ja monelle koko äiteys voi yksinkertaisesti konkretisoitua vasta siihen kun lapsi syntyy kun taas toinen elää heti alusta asti kuin lapsi olisi jo maailmassa. Tekeekö se hänestä sitten huonon äidin, ettei ole yhdeksää kuukautta 24/7 hyppinyt innosta tasajalkaa vaan ollut realisti ja odottanut hartaasti, että vauva nyt ensin edes syntyy? En muista milloin olisin oikeasti ollut viimeksi näin raivostunut ja loukkaantunut. Onko sitä nyt niin vaikea uskoa, ettei tähänkään asiaan liity mitään sen dramaattisempia taustoja?
Mulle tulee itselleni lähinnä semmoinen olo, että multa odotetaan jotain ”tunnustusta” tyyliin ”Olet oikeassa, en olisikaan halunnut edelleenkään lapsia, en myöskään ole yhtään onnellinen ja vahinkohan tämä oli, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.. Mutta mikäs tässä nyt sitten kun ei tarvitse mennä pitkään aikaan töihin ja tuet juoksevat..” tai muuta aivan järjetöntä. En myöskään koe, että lastenhankintani tarkoitusperät olisivat muutenkaan mitään tilivelvollista tietoa täällä julkisesti! En ehkä olisi loukkaantunut asiasta joka olisi kohdistunut johonkin muuhun aiheeseen, mutta en keksi mitään törkeämpää tapaa yrittää loukata toista ihmistä. En ymmärrä kuinka sairas ihminen edes tulee ajatelleeksi moisia asioita toisen ihmisen elämästä? Onko jollakulla mennyt nallekarkit niin epäreilusti tasan elämässä, ettei kertakaikkisesti ole muuta tekemistä kun pohtia vieraan ihmisen lastenhankinnan tarkoitusperiä?
Toisaalta tällä kommentoijalla ei selkeästi ollut kyllä aivan hallussa myöskään ”faktatieto” siitä milloin lapsi kannattaa viedä päivähoitoon, mutta kuten sanoin, kullakin on päätösvalta oman lapsen kasvatuksen ja sen suhteen, milloin oma napero tuntuu olevan kypsä hoitoon. Ja toisaalta, kellä nyt oikeasti onkaan sitä faktaa? Itse en henkilökohtaisesti esimerkiksi haluaisi mahdollisesti hidastaa oman lapseni sosiaalista kehitystä (saati sitten omaa sosiaalista elämääni) ja olla lapsen kanssa kahdestaan kotona vuosikaupalla, muttei tulisi mieleenkään tuomita ihmisiä jotka taas haluavat kasvattaa lapsen kotona äidin kanssa tai niitä, jotka haluavat viedä lapsen hoitoon jo heti kun se vain on mahdollista. Ihmisiä ja äitejä (ja toki lapsiakin) on niin erilaisia! Toisaalta moni voi järkeillä tämänkin seikan eri tavalla.
Lisäksi ajatukseni kasvatuksesta ovat melko naiiveja ja olisi toivottavaa, että antaisin tulevan kasvatuksen mennä lapsen ja tilanteen ehdoilla eikä kuten postaukseen listattu. WTF!! Mitä muuta kun naiiveja voisivat olla ajatukset kasvatuksesta naiselta, joka ei koskaan ole ainuttakaan lasta kasvattanut? Sehän on itsestäänselvyys, että kasvatus tulee menemään juurikin ”luonnon mukaan” mikä nyt sopii lapsen luonteeseen ja yleisesti luontevalta. Eihän semmoista asiaa pitäisi edes joutua sanomaan ääneen. En varmasti ala siinä vaiheessa kaivamaan täältä paperille raskausaikana kirjoittamiani ajatuksia, kasvattamaan lastani sen mukaan ja piirtämään jotain merkityskarttaa ”koska kirjoitin joskus näin, täytyy nyt tehdä näin, vaikkei sen nyt lapsen luonteeseen sopisikaan”.
Ja pienenä kertauksena, että pointtini nyt oli lähinnä listata omia elämänarvojani, joiden toivoisin heijastuvan myös kasvatukseeni. Toki vielä semmoisen ihmisen näkökulmasta jolla ei ole asista mitään kokemusta. Omasta mielestäni on parempi kuitenkin, että on edes jotain ajatuksia tämän asian suhteen jo ennakkoon, vaikkeivat nyt mitään ammattilaisen allekirjoittamia olisikaan.
Tulipahan sanottua ja kylläpä helpotti!!
