Julkaistu

Eniten odotan keväässä..

Olen tehnyt vuosien varrella ties kuinka monena keväänä tämän samaisen ”mitä odotan keväässä / kesässä”-postauksen ja päätin tällä kertaa olla edes miettimättä aiempia postauksia ja keväitä, ettei menisi ihan samojen juttujen listaamiseksi 😉 Keväässä on ehdottomasti parasta se, kun pääsee nauttimaan ensimmäisistä lämpimistä päivistä ja hoksaa, että hei, kohta se on täällä. Tunne siitä, että koko tuleva kesä on vielä edessä, on ihana.

Mitä sitten odotan keväässä eniten?

 

Aurinkoisia juoksulenkkejä kuivassa maastossa. Parhautta! Käyn kesät talvet juoksemassa meidän lähimaastoja ja metsässä, eniten kuitenkin nautin juurikin metsämaastossa juoksemisesta, pääsee samalla rauhoittumaan luontoon.

Pihan ja terassin pientä kevät-upgradea. Mitään kovin ihmeellistä ei todellakaan ole luvassa, mutta tänä keväänä ja kesänä haluaisin panostaa enemmän pihan viihtyvyyteen, hankkia ehkä jonkun kivan löhösohvan terdelle ja laittaa niitä yrttejä kasvamaan.

Tottakai ensimmäisiä kevätpäiviä kun pääsee istumaan terassin lämpöön aurinkotuoliin ja lukemaan kirjaa t-paidassa. Viime vuonna olivat ensimmäiset tämmöiset päivät jo huhtikuussa, joten sitä odotellessa!

 

Ah, mitä oikeasti odotan tosi paljon, on kerrospukeutumisesta luopuminen pikkuhiljaa pojan vaatetuksen suhteen.. Fleecehaalari, ulkoiluhaalari, kurahaalari, villasukat, kauluri, myssy, rukkaset.. Odotan todellakin niitä helppoja kevät- ja kesäpäiviä, kun napataan vain ohut pipo ja ulkoilutakki päälle ulos ja tarhaan lähtiessä.

Tietysti myös sitä, että pääsee lähtemään ulos ilman pipoa ja kaulaliinaa, nahkatakki päällä. Ainiin ja muutenkin inhimillisempiä oloja näihin asukuviin. Olen niin täynnä ulkona jäätymistä 😀 Välillä sitä miettii, että mihin hittoon sitä itsensä on laittanut likoon kun kuvaillaan pakkasilla ulkona asuja ilman takkia. Huhheijaa.

Olen lähdössä ensi viikon lopulla pääsiäiseksi reissuun ja sitä odotan innolla! Jee! Samalla olisi tarkoitus myös kuvailla ne tulevat virkatut topit, sekä viettää jaettua työmatkaa ja löhölomaa.  Matkalaukkuni hajosi juuri edellisellä reissulla ja ensin ärsytti ajatus, että pitäisi lähteä ostamaan uusi, mutta hainkin sitten eilen jesaria ja päätin, että yritän pelastaa vielä rakkaan Samsoniten, haha. Eihän siinä, matkavakuutus varmasti korvaa tuon rikkoontuneen, mutta tunnearvoa se ei tuo takaisin ja tuntuisi jotenkin kamalalta hylätä kanssani ympäri maailmaa reissannut matkalaukku. Johan on ongelmat!

Tottakai myös tennarikelit ovat enemmän kuin tervetulleet. Omistan enemmän tennareita, kuin mitään muita kenkiä ja ei varmasti tule yllätyksenä, että ne ovat melko ahkeralla käytöllä. Kesäisin vedän jalkaan useimmiten varmasti flip flopit, mutta keväät ja syksyt käppäillään tennareissa. Viimeiset viikot olen käyttänyt vuorotellen UGGseja ja kumisaappaita, jotenkin odotan niin paljon, että pääsen pakkaamaan ne pikkuhiljaa kaappiin talvitakkien kanssa.

Kevääksi ja kesäksi on mielessä ihania käsityöjuttuja, joista uskon myös teidän innostuvan. Lähiviikkoina pistän käsityöhommatkin aluilleen kesäjuttujen osalta, stay tuned!

Sitä, että pahin siitepölykausi olisi jo ohi.. Olen kärsinyt kamalasta siitepölyallergiasta jo viikkoja ja eilen kävin hamstraamassa apteekista lisää astmapiippuja. Pöly ottaa silmiin, nenään ja keuhkoihin niin pahasti, että on kaiken maailman suihkeet ja antihistamiinit käytössä päivittäin. Itselläni maalis-toukokuun alkupuoli ovat pahinta aikaa allergioiden suhteen. Tästä en pidä keväässä sitten yhtään! Tuntuu, ettei muutaman viikon takainen flunssanikaan ole tämän vuoksi vielä täysin parantunut ja väsyttää aivan vietävästi jo kolmatta viikkoa.

Onko samoja juttuja? Mitä te odotatte keväässä? ✨

 

Ps. Pipomallisto tulossa huomenna ulos!!! 🦄🌸✨

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Mitä tyylini merkitsee minulle?

Olen pikkutytöstä asti rakastanut muotia. Pyytänyt äitiä pukemaan minut rimpsumekkoihin, asustanut Barbie-klaaniani, leikellyt muotilehdistä inspiskuvia ala-asteella ja piirtänyt jopa paperille oman muotimallistoni joskus, haha. (Pitää joskus etsiä ja kuvata se tänne blogiin!) Ensimmäisellä tai toisella luokalla eräs koulukaverini Tukholmassa kysyi, että miksi käytän koulussa joka päivä eri vaatteita ja pukeudun niin ”hienosti”? Poikia vartenko? Tuo kysymys sai minut nolostumaan, enkä oikein osannut itsekään vastata siihen. Tai no, miten sitä nyt selittäisi jollekulle ehkä tyylistä piittaamattomalle (ja olimmehan me vielä lapsia), että minä vain tykkään miettiä kivoja asukokonaisuuksia, pukeutua ja ilmaista itseäni tyylin avulla. Kyllä, ihan jo lapsesta lähtien, heh. Mutta mitä muoti merkitsee minulle? Onko itsensä ilmaiseminen tyylin ja pukeutumisen avulla sitten vain silkkaa pinnallisuutta?

Nykyään muoti monesti yhdistetään melko mustavalkoisesti siihen, että se on yhtä kuin kulutushysteria ja materialismi. Okei, materialismia se toki osittain onkin, mutta sen jälkeen kun vuosia sitten aloitin kestävämmän vaatekaapin rakentamisen, oivalsin erään asian: Ei muodin tarvitse olla jatkuvaa uuden ostamista, kertakäyttövaatteita ja fast fashioniä. Oman tyylin voi rakentaa myös kestävämmän pohjan päälle, ilman sitä brändikeskeisyyttä. Perustana siis kestävä tyyli, jossa oikeasti viihdyt ja olet ”oma itsesi” sen sijaan, että pitäisi jatkuvasti ostaa uutta ja olla mukana kaikissa muotivillityksissä. Ei minusta ainakaan ole siihen. Ja täytyy todeta, etteivät brändit enää juurikaan merkitse minulle mitään. Jos ennen tuumasin, että kaiken täytyy olla Acnea aina pipoista lähtien, ei tuommoisilla asioilla ole nykyään kyllä suoraan sanottuna mitään merkitystä, oikeastaan vain farkut ovat tässä poikkeus, niiden suhteen olen edelleen tarkka ja luotan enimmäkseen ennestään hyviksi todettuihin merkkeihin. Kiinnitän vaatteissa ja asusteissa pääasiassa huomiota materiaaliin ja istuvuuteen sen sijaan, että ajattelisin pelkän brändin tuovan jotain statusarvoa. Haluan, että jokainen omistamani vaatekappale on omalla tavallaan minulle tärkeä. Oli se sitten itse tekemäni tai kirppikseltä hyvällä tuurilla bongattu.

Minulle muoti on sitä, että tunnen itseni tyylissäni itsevarmaksi ja ”minuksi”, enkä yritä olla kukaan muu. Olin kerran eräissä kuvauksissa, joissa minulle valittiin asu, joka ei ollut lainkaan omaa tyyliäni. Kieltämättä se oli kauheaa! Vaikka tyyli tuskin olisi kenenkään muun silmään näyttänyt sen erikoisemmalta, tuntee eron heti kun pukee päällensä jotain, mikä ei ole ”minua”. Tyylini ei ole vuosien varrella kokenut mitään ihan kamalia muutoksia. En ole muuntautunut rokkarista hoppariksi ja siitä gootiksi, vaan ollut aikalailla aina tämmöinen samanlainen. Oma tyyli on kuitenkin viime vuosina ehkä hioutunut semmoiseen pysyvään uomaan, jossa olen pyrkinyt kestäviin elementteihin ja pois niistä yhden kauden villityksistä.

Ostan uusia vaatteita melko harvoin, sanoisinko muutamia kertoja vuodessa. Tällöin panostan erityisesti materiaaleihin, kestävyyteen ja siihen, että vaate kestää myös aikaa, mielellään vähintään 5-10 vuotta. Ja kyllä, se on yleisin kiertokulku omassa vaatekaapissani, mutta onpa vaaterekissäni myös vaatteita, jotka ovat olleet minulla reippaasti yli tuon 10 vuodenkin ajan. Myönnän, että ostan edelleen ajoittain joitain vaatekappaleita H&M:stä ja Gina Tricotista ihan rehellisesti siitä syystä, että joitain juttuja on hankala löytää muualta, saati sitten käytettynä. Esimerkiksi kashmirvillahousuja olen ostanut parit Hennesiltä, koska en vuosien etsinnän jälkeen onnistunut muualta löytämään. T-paidat ostan monesti Gina Tricotin Organic-mallistosta, koska en yksinkertaisesti raaski maksaa t-paidoista ihan kamalasti ja olen todennut, että nuo kestävät juuri sitä vuosien käyttöä. Minulle t-paidat ovat juuri niitä, joita käytän vaatekaapin peruselementtinä ja hankin semmoisia, jotka kestävät tyylinsäkin puolesta aikaa.

Tiettyjä juttuja kannattaa ehdottomasti käydä etsimässä kirppiksiltä, näitä ovat esimerkiksi nahka- ja mokkahameet, asusteet, erikoisemmat kankaiset printtihameet ja rennot neuletakit. Nämä kaikki vaatekaapin peruspilarit olen itse onnekkaana onnistunut löytämään käytettynä ja vieläpä kotimaista laatua. Esimerkiksi näiden kuvien nahkahameen olen ostanut kirppikseltä, samoin tuon sinisen villaneuletakin.

Toki, pipot, asusteet, neuleet ja villapaidat pyrin parhaani mukaan tekemään itse, mutta nyt olen pyrkinyt siihen, että aina kun tarvitsen jotain uutta, yritän joko valmistaa sen itse tai ostaa käytettynä. Aina tämä ei tietysti ole mahdollista, enkä nyt edes lähtisi ostamaan alusvaatteita käytettynä, myös farkut olen todennut omalla kohdallani hankala löytää 2nd handinä, mutta mahdollista ehdottomasti! Esim Köpiksessä oli varmaan jokaisessa 2nd hand-putiikissa vinot pinot Acnen ja muiden merkkien käytettyjä farkkuja. Farkuissa panostan erityisesti laadukkaisiin merkkeihin, jotka kestävät käytössä vuosia. Vanhimmat käytössä olevat farkkuni ovat vuonna 2007 ostamani Tiger of Swedenin farkut, jotka aikanaan päivitin nykypäivään leikkaamalla lahkeet nilkkamittaan. Olisi ihana päästä taas 2nd hand-shoppailureissulle Köpikseen <3 Helsingissä käyn lähes poikkeuksetta Fredan UFF:issa. (Ainiin, siellä oli juuri viime viikolla iso rekillinen kivoja nahkahameita!!!) Tällä viikolla eksyin sattumalta Roban Fidaan, josta löysin kivan farkkuhameen kesäksi, jonka ehdinkin jo vilauttaa IG Storiesissa (@iines) 🙂

Merkkilaukut ovat aina olleet minulle se heikkous, siinä missä toisen pahe saattaa olla kenkien hamstraus. Ostin ensimmäisen Louis Vuittonin laukun 14-vuotiaana vuonna 2001 todella pitkän haaveilun jälkeen, enkä silloin ajatellut sitä siltä kantilta, mitä muut ajattelisivat, päinvastoin. Arviolta 99,9% ikäisilläni nuorilla Jyväskylässä ei ollut mitään hajua mikä Louis Vuitton on ja sain kuulla monilta, kuinka ruma Monogram Pochetteni on. Noh, monen mielipide on varmasti muuttunut melkoisesti sen jälkeen kun LV:stä tuli hitti. Itselleni ei tämmöiset jutut kuitenkaan merkinneet edes tuolloin mitään, koska koen pukeutuvani itseäni varten. Ja sinänsä hassua, että tässä reilun vuoden aikana olen huomannut päässeeni eroon myös tästä jonkinlaisesta laukkufetissistäni! En edes muista milloin olisin viimeksi haaveillut jonkun merkkilaukun ostamisesta 😀 Nykyään pakkaan tavarat useammin kangaskassiin, kuin laukkuun lähtiessäni jonnekkin.

Mitä tyyli merkitsee teille? Toimiiko se itseilmaisun keinona? 🦄

Ja hei! Oletteko te jo panostaneet kestävään tyyliin ja vaatekokoelmaan? 💫

 

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Kun luovuin lihansyönnistä

Kirjoittelin viime syksynä ajatuksia punaisesta lihasta luopumisesta tai oikeastaan sen vähentämisestä, johon olen ryhtynyt lähinnä ympäristösyistä. En ole enää vuosiin syönyt lihaa suurissa määrin ja puhutaan enimmillään noin muutamasta kerrasta kuukaudessa. Tosin, vuosia takaperin söin punaista lihaa varsin paljon. Pihvit ja pekoni olivat viikottaisia juttuja, eikä lihansyönti tuolloin ollut muutenkaan niin ”tapetilla”, saati sitten kasviproteiinivalmisteita juurikaan markkinoilla. Toisessa viime syksyn postauksessani käsittelin kuluttamista ja sitä, kuinka senkin suhteen on ajauduttu aivan päinvastaiseen tilanteeseen kymmenen vuoden takaiseen verrattuna.

Kuka muistaa ne ajat 2008 talouskriisin jälkeen kun kuluttamiseen suorastaan kannustettiin kun asia nyt on täysin päinvastainen? En ole enää vuosiin ostanut turhaa hömppää (okei, toki ihan satunnaisesti, mutten tosiaan säännöllisesti), kun joskus aikanaan oli aivan tavallinen juttu lähteä työpäivän jälkeen kiertelemään kauppoja Helsingin keskustaan ja ostamaan kassikaupalla vaatteita, joita piti ehkä kerran-pari tai pahimmassa tapauksessa ajatteli, että ”nääh, en jaksa palauttaa, mutta kai tälle joskus tulee käyttöä.” Ihan rehellisesti voin nykyään pahoin tästä ajattelutavasta. Siitä, että ostetaan kassikaupalla turhaa krääsää vain siitä ostamisen ilosta ja hetken hurmiosta.

Vähän sama homma on tullut pikkuhiljaa myös lihan suhteen. Lihateollisuus on toki ekologisesti valtava kuormitus, mutta koko teollisuuden raadollisuus on alkanut toden teolla ahdistaa minua myös tuotantoeläinten olojen suhteen. Mikä oikeuttaa meidät ihmiskuntana systemaattisesti tuottamaan muita eläviä ja tuntevia olentoja vain taloudellisista syistä? Ajaessamme Uudessa-Seelannissa näin paljon karjapeltoja, joilla lehmät elivät vapaina laitumilla. Tuo on se idea, jonka vielä jossain määrin voisin hyväksyä ja samoin riistan, mutta valitettavasti todellisuus on monissa maissa kuitenkin varsin erilainen. Miksi siis haluaisin olla itse osallisena tähän? Vain sen vuoksi, että saisin syödä sen pihvini ja iloita siitä kymmenen minuutin ajan. Varsinkin jos muitakin vaihtoehtoja on. Ja meillä Suomessahan niitä nimittäin riittää!

Tästä pääsemmekin sitten koko postauksen ytimeen. Olen nimittäin ollut nyt pian kaksi kuukautta ilman punaista lihaa ja olen päättänyt, että yritän luopua siitä kokonaan. Edellisen kerran söin punaista lihaa ensimmäisinä Australian päivinä reissussa kun otin eräässä brunssipaikassa vohvelin ja siihen kylkeen pekonia (kyllä, tämä on yksi noloista paheistani, pannarit ja bacon on the side). Tommi katsoi pekoniani pahoinvoivana ja yhtäkkiä alkoi myös itseäni etoa. Silloin päätin yrittää elää ilman lihaa. Kanaa olen syönyt satunnaisesti, mutta se on kieltämättä tökkinyt jo pitkään muutenkin. Tähän asti olen pitkään muutenkin syönyt punaista lihaa varsin harvoin, ehkä 2-4 kertaa kuukaudessa, joten siitäkin syystä on siitä luopuminen tullut melko luonnostaan, puoliso kun ei ole oikeastaan syönyt lihaa enää vuosiin.

Ja mitä tulee tilanteeseen meillä Suomessa, voin kertoa liha-keskustelun olevan melkoisen eri tasolla kun monessa muussa maapallon kolkassa. Maailmanympärysmatkalla tuli koluttua jos millaisia supermarketteja ja täytyy kyllä sanoa, että harvasta maasta löytyy niin paljon kasviproteiinivalmisteita, kuin meiltä Suomessa. Tai luultavasti ei mistään Pohjoismaiden ulkopuolelta. Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa on liha-ja maitoteollisuus aivan hurjaa. Tämä onkin yksi seikka, jonka oikeasti huomaa vasta sitten kun näkee tilanteen jossain muualla.

Omalla kohdallani se kaikkein ratkaisevin herättäjä tässä asiassa on ollut juurikin realismi siitä, kuinka lihakeskeisesti ruokateollisuus pyörii muualla maailmassa. Suomessa on tottunut tuudittautumaan semmoiseen omaan pieneen idylliin, jossa on päivänselvää, että sinulla on mahdollista valita kaupasta nykyään jopa kymmeniä eri vaihtoehtoja lihalle. Ihan totta, tämä ei ole lähelläkään todellisuutta muualla maailmassa. Saamme suomalaisina olla tästä hurjan ylpeitä edelläkävijöinä ja toivoa, että muut maat ottaisivat nopeasti mallia. Silti toki tuntuu karulta ajatella, että valtaosa maailmasta elää vielä siinä maailmassa, jossa liha on arjen luksusta tai tsestäänselvyys, jolle ei yksinkertaisesti välttämättä edes löydy vaihtoehtoja.

Jossain vaiheessa olisi mielenkiintoista käydä mittaamassa veriarvot ja tarkastella, että onko lihasta luopuminen vaikuttanut jollain tapaa. Rauta-arvoni ovat olleet aina todella hyvät ja joku aika takaperin tutkiskelin vanhoja labratuloksia, joissa ferritiiniarvo on ollut yli 90 pitkällä aikavälillä. Erityisesti rauta-arvojen suhteen olisi kiinnostava nähdä, että onko punaisen lihan jättäminen vaikuttanut jollain tapaa. Jos muita elintapojen muutoksia ei olisi takana, olisi helppo tehdä johtopäätös siitä, että onko tämä vaikuttanut jollain tapaa rauta- tai kolesteroliarvoihin.

Kun viime syksynä mainitsin paheekseni Naughty Brgr:in hampparit, niin voin nyt ylpeänä todeta, että kävin pari viikkoa takaperin ensimmäistä kertaa purilaisella ja vaihdoin pihvin vegaaniseen! (Saa siis nykyään vaihdettua kaikkiin hamppareihin!) Pihvissä itsessään olisi ehkä ollut parantamisen varaa, mutta toisella kerralla vaihdoin tilalle portobello-sienen ja tykkäsin hurjasti. Maitotuotteista en ole vielä toistaiseksi valmis luopumaan aivan kokonaan, vaikka olenkin vaihtanut kahvimaidon jo kauramaitoon. Koen tämän olevan kuitenkin melkoinen edistysaskel minulle, entiselle pihvi-perjantain pitäjälle.

Näin kohta parin kuukauden lihattomuuden jälkeen voin todeta, ettei sitä ole ihan kamalasti edes tehnyt mieli. Välillä on mielessä pyörinyt joku satunnainen hamppari tai perinteinen makaroonilaatikko, mutta pihvejä en ole miettinyt ollenkaan. Itseasiassa en edes muista milloin olisin viimeksi syönyt pihvin? Siitä on varmaankin jo pian vuosi aikaa. Täytyy myöntää, että vaikka kuinka pihveistä pidinkin, nykyään jopa nolottaisi lähteä ravintolaan mässäilemään pihvillä.

Itse näen, että lihasta luopuminen tai edes sen vähentäminen on yksi merkittävimmistä yksittäisistä teoista, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä ilmastosyistä. Ja sinänsä hassuna seikkana ja ehkä jotain meistä suomalaisista kertovana asiana täytyy mainita, että on huomattavasti vähemmän huomiota herättävää olla syömättä lihaa, kuin olla juomatta alkoholia. Lihattomuus alkaa tosissaan olla meille jo ihan normaali juttu, eikä aiheuta enää yhtä paljoa ”Aijaa, miksi et syö lihaa?”-kysymyksiä kuin alkoholittomuus, jota tuntuu saavansa olla jatkuvastin selittelemässä edelleen.

 

Oletteko luopuneet lihasta tai olisitteko valmiita tekemään sen?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Julkaistu

Perjantain randomit x 5

Huomenta! Huh, mikä voisikaan olla parempi yhtälö, kuin perjantai ja pilvettömältä taivaalta paistava aurinko. Tänään listasin viikonlopun kunniaksi viisi random-ajatusta tältä aamulta. Kuvituksena arkistoista muutamia suosikki-asukuviani viime kesältä.. 🌸✨

Vaikka edelleen tottakai odotan innolla viikonloppuja ja yhdessäoloa perheen kanssa, ilahduttaa ajatus siitä, etten ole aikoihin enää ahdistunut mistään tietystä viikonpäivästä. Ennen menivät sunnuntait lähes poikkeuksetta aina semmoisessa ennakoivassa maanantai-masiksessa ja no, maanantai oli usein aina semmoista blaah-meininkiä, vaikka viimeistään tiistaina alkoikin päästä vauhtiin ja nauttia uudesta viikosta. Nykyään iloitsen kaikista päivistä, eivätkä maanantait ahdista. Nykyään jopa rakastan niitä. Mielestäni arki pitäisi järjestää juuri niin, että jokainen viikonpäivä on omalla tavallaan mieluisa ja pyrkiä rikkomaan sitä tyypillistä masis-maanantain myyttiä.

Tällä hetkellä minulla on täydet kertakortit kahdelle eri joogastudiolle ja jo reissussa päätin patistaa itseni joogatunneille heti kotiinpaluun jälkeen, mutta arvatkaa olenko saanut aikaiseksi kertaakaan? No en. Olen viime viikkoina keskittynyt enemmänkin lenkkeilyyn ja tehnyt kotijoogaa, mutta kevään mittaan täytyy ottaa ohjattu jooga taas rutiiniksi ainakin kerran viikkoon. Myös pilates-tunteja on ollut kova ikävä! Ainiin ja kristallihoitoon pitäisi myös raahautua pitkästä aikaa, ah!

Enpä olisi viisi vuotta taaksepäin kuvitellut, kuinka suurta osaa piirretyt pelaavat arjessani. Välillä tuntuu kuin olisin höpsähtänyt pahimman kerran kun tajuan osaavani Ryhmä-Haun tunnarin sanat ulkoa suomeksi ja enkuksi, kaikkien hahmojen nimet ja vielä ominaisjututkin. Ja sitten kun eräänä päivänä huomaat olevasi itsekin jonkin sortin Ryhmä-Hau-fani (oma lempparini on Samppa, haha). Sarja oli pitkään pojan aivan ykköslemppari ja katsottiin Ryhmistä reissussa Netflixistä ja paikallisilta kanavilta lähestulkoon päivittäin. No, lemppari on viimeaikoina vaihtunut Oktonautteihin! Tosin, siihen en ole vielä itse päässyt niin syvälle käsiksi 😀 Eihän siinä, piirretyt olivat kyllä aivan parhaita myös omassa lapsuudessani!

Kun juuri vähän aikaa sitten hehkutin niitä ihania aurinkoisia pakkaskelejä kun oli optimaaliset lenkkeilysäät, elellään nyt sitten taas niitä aikoja talven ja kevään murroksessa, mitä en siedä yhtään. Juuri loskaa ja lumen alta nousseita koirankakkoja (arghhhh!!! Onko oikeasti niin vaikeaa kerätä?!), joita yrittää sitten parhaansa mukaan vältellä oman kahden koiransa kanssa ulkoillessa. Jokainen lenkki on ihan kun joku miinakentällä hyppimistä. Ja joo, tämä on aivan jokavuotinen ongelma ja juuri ne viikot, jotka toivoisi aina skipattavan keväässä 😀

Olen koko talven haaveillut tänä keväänä istuttavani pitkästä aikaa yrttejä ja muutamia kasveja pihaan ja sisälle. Joku todella vanha lukija saattaa muistaa chili-villitykseni menneiltä vuosina, joka tavallaan tyssäsi siihen kun olimme kerran Alppilan aikoina reissussa, jonka aikana meille tehtiin lukkoremonttia taloyhtiössä eri ajankohtana kun oli tarkoitus, eikä ystäväni päässyt avaimilla sisään kastelemaan vuosia kasvattamiani chilipuskia ja ne kuolivat :/ Parhaimmillaan taisi minulla olla jopa melkein 10 chiliä eri lajikkeina! Vahvistin niitä säännöllisesti viemällä parvekkeelle tuuleen ja aurinkoon. Täytyy myöntää, että hoidin niitä kun omia lapsiani ja kyllähän ne tuottivatkin ihan kivasti eri chilejä. Hah, hauskoja muistoja. Maaliskuun loppupuoli saattaa olla hieman liian myöhäinen aika laittaa chilejä itämään, mutta täytyy kyllä tutkia! Laventelia laitan ainakin kasvamaan, se on ollut haaveena jo pitkään. Olisi ihana ajatus kasvattaa omia yrttejä, joita voisi kuivata ja tehdä semmoisia tuoksupusseja. (Ja okei, myönnän ostaneeni Loseista semmoisen loitsukirjan, itseasiassa tämä Everyday Magic, jossa on DIY-niksejä erilaisiin yrteillä tehtäviin loitsuihin ja manifestointiin, tekisi senkin vuoksi mieli kokeilla :D)

 

Tässäpä oli random-pläjäystä kerrakseen. Ihanaa viikonloppua! 🌈✨

 

 

Sisältää kaupallisen linkin. Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Kun luovuin jatkuvasta kiireestä

Olen aikaisemmin kirjoittanut ajatuksia kiireestä ja siitä, että onko ilmiö vain meidän itse luomamme yhtälö? Nykyään kaikki ovat kiireisiä. Kun kysytään kuulumisia, on yleisin vastaus: ”Kiirettä pitää.” Näin oli myös itselläni, kun taas nykyään pyrin parhaani mukaan keksimään jotain muuta tilalle silloin kun tekisi mieli vastata kuulumisten kysymiseen kiireellä.

Ennen tätä hetkeä olen ollut kiireinen about aina. Tai ainakin viimeiset yli 10 vuotta aina siitä lähtien kun aloitin opiskelut, tein ohella osa-aikatöitä ja päivitin blogia lähestulkoon päivittäin. Nuorempana sitä ajatteli, että kiire on cool. Opiskeluaikoina menivät päiväni suunnilleen näin: Herään klo 6, juon kahvin, teen blogihommia, lähden aamun ensimmäiselle luennolle klo 8. Koulusta usein töihin klo 14, jossa vietin iltakahdeksaan. Siitä kotiin, tekemään kouluhommia, lukemaan tentteihin ja tekemään lisää blogijuttuja. Näin elin muutaman vuoden. Kun muutin Helsinkiin, täyttyivät päivät lähinnä blogilla ja kokopäivätöillä. Ah, aina oli niin kiire ja jollain tapaa jopa nautin siitä.


”Olen niin kiireinen, etten ehdi kotiin kun suurin piirtein nukkumaan” oli opiskeluvuosina melko tuttu lausahdus. Vaikka silloin ehkä niin ajatteli, ei jatkuvassa kiireessä ole mitään coolia, päinvastoin. Onhan se pitkässä juoksussa todella kuluttavaa ja nykyään jopa todellinen ongelma. Toki, monella ovat opiskeluvuodet samanlainen yhtälö, mutta olen itse elänyt vastaavanlaista kiirettä myös vuosia tuon jälkeen. Nykyään en halua olla kiireinen. Liiallinen suorituskeskeisyys jopa ahdistaa. En buukkaa kalenteriini kissanristiäisiä tai hömpötyksiä, jotka eivät oikeasti kiinnosta. En halua tuhlata aikaani turhalle ja asioille, jotka tuottavat millään tapaa stressiä, päänvaivaa tai juuri sitä kiirettä.

Tänä päivänä saattaa kiireeni olla sitä, että blogipostauksen julkaisun jälkeen istun sohvalla sylissäni kaksi keskeneräistä pipoa, kaksi virkkuutyötä ja mietin, että mitä äänikirjaa kuuntelisin tai mitä dokkaria katsoisin sen lomassa kun yritän vuorotellen työstää kaikkia valmistuvia käsitöitä. Haha! Tämä on juuri sitä ihanaa ”kiirettä”, josta nautin juuri nyt. Tietysti tiedostan sen, ettei tämmöiset päivät tosiaankaan ole kaikille itsestään selviä, saati edes mahdollisia, mutta ei tämä ole itsellenikään vain sormia napsauttamalla ole tullut. Olen nimittäin myös todennut, että ulkopuolisen silmin yrittäjyys saattaa ehkä vaikuttaa siltä, ettei tee mitään. Varsinkin jos vietän kotipäiviä, jolloin käyn lenkillä tai kaupassa, mutta noin muuten chillailen kotona ehkä ihan pyjama päällä kirjoittaen, kuvaten, vastaten sähköposteihin, tehden kotitöitä ja väkertäessä käsitöitä. Mutta niin, ei se aina tarkoita, että ainut tapa tehdä töitä olisi se, että lähdet fyysisesti jonnekin. Tykkään itse siitä, että saan viettää arkena ainakin pari päivää kotona tehden hommia ilman, että tarvitsee miettiä mitä sitä pukisi päälle, fiksata hiuksia tai meikata.

Voisin todeta, että kiireen määritelmä on minulle seuraavanlainen: Hommaa riittää, mutta priorisoin ja jaan asiat niin, että aikaa riittää niille asioille, joita oikeasti haluan tehdä ja jotka ovat tärkeitä. Lenkkeily, aika perheen kesken, rentoutuminen ja riittävät yöunet ovat asioita, joista en suostu nykyään tinkimään. Ja tiedättekö, elämä on täydellistä kun oivaltaa oikean tasapainon arjen askareiden keskellä. Teen viikottain itselleni tietyt tavoitteet, jotka kategorisoin myös päivätasolla. Aamupäivän käytän esimerkiksi sähköposteihin vastaamiseen ja iltapäivän kuvaushommiin, näiden välissä saatan käydä lenkillä tai yksinkertaisesti rentoutua vaikka lukien. Tehokkuus ja priorisointi ovat juttuja, joilla pääsee pitkälle. Ja parhaimmassa tapauksessa eroon siitä kiireen illuusiosta ja ehkä oivaltaa, että loppupeleissä kyse on usein vain ajatusmallien ja rutiinien muokkaamisesta omaan arkeen sopivimmiksi.

Jos elämä tuntuu pyörivän pelkän kiireen ympärillä, käytä hetki kartoittaaksesi mihin kaikkeen aikaa oikeasti kuluu? Turhaan piipeertämiseen aivan huomaamattaan? Töihin? Kotihommiin? Voisiko työtunneista karsia edes muutamia tunteja viikossa ja kalenteroida tilalle jotain mielekästä, jos tuntuu ettei arjessa ole ylimääräistä aikaa? Jos taloustilanne sallii, voisiko omaa arkeaan helpottaa ostamalla ajoittain esimerkiksi siivousapua? Tehostaa omaa tekemistään ja puuttua esimerkiksi työntekoa katkoviin häiriötekijöihin, jotka saavat keskittymisen katkeamaan? Tai ottaa yksinkertaisesti tavoitteeksi kalenteroida päivään aina vaikkapa tunnin ”en tee mitään”-hetki. Loppupeleissä sitä aikaa kyllä usein löytyy kun vain päättää tehdä asian eteen jotain. Oli se sitten oman ajan kalenteroiminen, turhasta tekemisestä eroon pyrkiminen tai työnteon tehostaminen.

Vuosien varrella olen itse oppinut multitaskingin mestariksi, koska joskus on yksinkertaisesti ollut ”pakko” tehostaa, saada hommat tehtyä ja aika riittämään. Ei se aina helppoa ole. Esimerkiksi moni työssäkäyvä pienen lapsen äiti osaa varmasti samaistua, varsinkin jos tavoitteena on myös jaksaa tai ehtiä pitää itsestään huolta. Loppupeleissä meillä jokaisella on samat 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissään. Jutun juju onkin ajanhallinta ja se, mitä asioita priorisoi?

 

Mitä asioita te priorisoitte arjessa?

Onko kiire jatkuva piina vai oletteko oppineet siitä eroon? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.