Avainsana: lapset

Nyt kahden latten jälkeen alan saamaan aivot viimeinkin siihen kuntoon, että jaksoin avata bloggerin. Viime yönä tuli nimittäin valvottua melkoisesti vauvan itkun vuoksi. Ensimmäinen kerta oikeastaan ikinä kun näin käy! Olin aivan ihmeissäni kun ”jouduin” ottamaan pienen viekkuun omasta sängystä jo puolenyön aikaan, yleensä kun tämä heräilee ensimmäisen kerran vasta 2-3 aikoihin.

Eilen käytiin tosiaan viimeistelemässä passihakemus (jee! olen muuten kuulemma tällä hetkellä virallisesti yh kun meidän yhteishuoltajuussopimus ei kuulemma vielä ole päivittynyt rekisteriin :D), ostamassa matkarattaat ja kaikenlaista. Vaunuilla tuli siis kärräiltyä ympäriinsä ja poika nukkui ennätyspaljon koko päivän. Aluksi ajattelin, että pieni valvoi yön runsaiden unien vuoksi, mutta sitten hoksasin! Sain nimittäin eilen itse vatsakipuja raa’asta sipulista ja se samainen on varmasti aiheuttanut vatsavaivoja myös pienelle ja pitänyt tätä hereillä. Ensimmäisen kerran huomaan jonkun syödyn asian vaikutuksen poikaan. Nyt sitä ollaan kuitenkin varsin hyväntuulisena taas kerran 😀

Sain muuten viime viikolla vihdoinkin napsastua kuvat ensimmäisistä kunnon hymyistä! Ennen tätäkin on tullut paljon hymyiltyä, lähinnä siis pieniä tahattomia hymyjä itsekseen. Parin viikon aikana ovat kuitenkin tulleet kuvioihin nuo selvät tarkoituksellisemmat hymyt, joissa pieni selvästi vastaa omiin eleisiini. Hymyjä tulee ehdottomasti eniten aamulla esimerkiksi hoitopöydällä, taitaa poika nimittäin olla äitiinsä tullut ja aamuihmisiä, heheh.

Olin muuten vaan napsimassa kuvia ja lässyttämässä pojalle kun aivan sattumalta bongasin tämän ensimmäisen näin leveän hymyn viikko sitten. Ette usko kuinka sinä sydän suli! Olin niin innoissani! Nyt noita hymyjä tosin tulee useita ihan päivittäin pienelle höpöttäessä, mutta aina ei ehdi jokaisesta saamaan kuvaa vaikka kuinka haluaisi 😀

Hihhih! Pahoitteluni maailman surkeimmista kuvista. Mulla alkaa nimittäin puhelinkin vedellä viimeisiään ja tekisi joka päivä mieli tilata uusi. Tuo vanhakin pitäisi kuskata huoltoon kun kuumenee välillä kovin epäilyttävästi.. Muutenkin perusjuttu, että juuri siinä kuussa kun ei saa noiden Kelan systeemien vuoksi tuloja mistään, tekisi mieli ostaa sitä sun tätä. Huomenna olisi nimittäin palkkapäivä jossen olisi äitiyslomalla ja jotenkin unohtaa kokoajan, ettei sitä palkkaa nyt enää tässä kuussa tosiaan tule. 

Sain kamalan morkkiksen viime viikolla kun nostin Ranskan reissua varten mun toisesta säästösopimuksesta rahaa. En siis ole nostanut sieltä euroakaan yli 2 vuoden kuukausittaisen säästämisen aikana ja käytettäväksihän ne on sinne säästetty, kuitenkin ahdistaa että joutui kajoaman niihin vaikka kyse nyt olikin muutamasta satasesta. Pelottaa nimittäin, että kynnys jotenkin madaltuu ja innostuukin nostamamaan sieltä enemmän (ja tilaamaan Balenciagan, jota viimeksi eilen katselin :D). Uusi läppäri pitäisi jokatapauksessa viimeistään syksyllä ostaa, joten asiat tärkeysjärjstykseen!

Aurinkoista tiistaita!

Kirjoittelin alkukeväästä postauksen DLuxin vitamiinisuihkeista (löytyypi täältä) ja ajattelin palailla hieman aiheeseen, nimittäin tuon vauvoille tarkoitetun d-vitamiinisuihkeen tiimoilta. Itsehän suihkin jo keväällä tuota odottaville ja imettäville tarkoitettua vitamiinisuihketta, vahva d-vitamiinispray taas oli aktiivisessa käytössä miehellä.

Aloitimme pojalle neuvolan suositusten mukaan d-vitamiinitipat 2 viikon iässä, itse ostin aluksi kaappiin toiseksi tuotteeksi suihkeen ohelle Rela+d-tippoja, joilla ajattelin aloittaa vauvan d-vitamiinin tankkauksen. Relan tipat aiheuttivat ainakin meidän pojassa aivan valtavia vatsanväänteitä, pidin välissä muutamia päiviä taukoa tipoista ja itkuisuus palasi aina silloin kun annoin tippoja. Nimenomaan kun olin kuvitellut noiden olevan maitohappobakteereineen hellävarainen vaihtoehto ja sopiva tuote juurikin d-vitamiiniin totutteluun! Vauvan suoliston kehityshän alkaa parin viikon iässä ja kuulemma monet yhdistävät d-vitamiinin aloituksen muihin mahdollisiin vatsakipuihin, joita vauvalla tuossa vaiheessa voi ilmetä. Itse kuitenkin yhdistin nuo väänteet ja itkuisuuden todella selkeästi noihin tippoihin, joten uskon vaivojen todella johtuneen niistä, koska vaivat ilmenivät aina juuri päivinä kun tippoja oli otettu.

 

Muutamassa Facebook-ryhmässä on tullut vastaan keskustelua vauvojen d-vitamiinivalmisteista ja tuli huomattua, että yllättävän moni äiti ja neuvolan täti liputtaa juurikin tämän DLux Infant-suihkeen puolesta. Nyt on pakko mainita, että myös meille tämä on ollut pelastus. Itkuisuus ja vatsanväänteet ovat nimittäin tipotiessään kun on ollut käytössä tuo suihke, vaikka olin aluksi varautunut siihen että tämäkin aiheuttaa edes pientä ärsytystä. Ei kuitenkaan mitään! Suun limakalvoilta imeytyvä suihke kun on nimenomaan vatsaystävällinen, eikä sen pitäisi aiheuttaa koliikkivaivaa. Tietty myös annostus on tuossa helppo kun suihkeen voi sopivassa tilanteessa vain suihkaista vauvan suuhun ;D Itse voin todella lämpimästi suositella tätä suihketta ja tutkimani mukaan en tosiaankaan ole ainut tämän toimivaksi valmisteeksi todennut.

Eilen vietimme pienen ristiäisiä kauniissa Oulunkylän vanhassa puukirkossa. Lisäilen kuvia myöhemmin, kunhan saan ne ystävältä. Itse en nimittäin juhlahumussa paljoa kuvia ehtinyt nimittäin napsimaan. Poika kitisi vähän kun pääsimme kirkolle ja pelkäsin jo, että koko toimitus menee railakkaasti vauvan ja papin huutaessa kilpaa, mutta heti toimituksen alkaessa poika hiljeni tyystin ja olikin sitten niin nätisti hymyillen kummin sylissä koko homman ajan.

Alunperin mietimme, että pidämmekö ollenkaan kristillisiä kastajaisia vaan ainoastaan pelkät nimiäiset, eli paperit maistraattiin ja pienimuotoiset kakkukahvit kotona. Toinen vaihtoehto oli pitää kirkkotoimitus ihan vaan oman perheen ja kummien kesken, kahvittelu sitten myöhemmin erikseen. (Toisaalta meillä oli vieraina muutenkin ainoastaan kummit puolisoineen, sekä ihan vaan lähimmät sukulaiset, eikä edes siis lähimpiä ystäviämme kummeja lukuunottamatta.. 40 neliöön kun  ei ihan kamalasti mahdu ja halusimme pitää juhlat mahdollisimman pienimuotoisina.)

Kuulumme itse kuitenkin molemmat edelleen kirkkoon, joten olisi ollut varsin epäsopivaa olla kastamatta lasta, ellei olisi itse samalla eronnut kirkosta. Vaikken itse koekaan kirkon olevan mitenkään erityisemmin läsnä elämässäni, en myöskään ole koskaan nähnyt sen suurempaa syytä erota kirkosta tai koe mitenkään ongelmaksi maksaa kirkollisveroa, meneehän sekin raha kuitenkin hyvään tarkoitukseen, esimerkiksi erilaisen kerhotoiminnan järjestämiseen ja muihin harrastusaktiviteetteihin, joista varmasti pienikin tulee hyötymään. 

Ongelmana meillä oli lähinnä, että neljästä kummistamme yksikään ei kuulunut enää kirkkoon ja kirkkohan vaatii ainakin yhden kummin, joka on kastettu ja konfirmoitu. Eli lähellä oli, että olisimme tosiaan joutuneet jättämään nuo varsinaiset ristiäiset sikseen, kunnes yksi kummeista liittyi takaisin kirkkoon. Pakko sanoa, että tuo yhden kirkkokummin sääntö on kyllä naurettava, varsinkin kun nykyään vähintään jokatoinen eroaa kirkosta ja miettii kuinka hankalaksi tuo on jotenkin tehty. Mitäs jos joku ei haluaisi lainkaan kummeja, sittenhän lasta ei voitaisi käytännössä lainkaan kastaa?

Toissailtana pieni ei millään tahtonut nukahtaa. Yleensä nukutan pojan makkarissa viereen siihen saakka, kunnes toinen on jo todella uninen ja siirrän siinä vaiheessa omaan kehtoon nukahtamaan kunnolla ja heiluttelen kehtoa hetken itse katsoessa telkkaria. Perjantaina poika kuitenkin selvästi aisti, etten jäänyt itse nukkumaan viereiseen sänkyyn vaan menin olohuoneeseen vielä jatkamaan iltaa, eikä suostunut nukahtamaan vaan halusi menoon mukaan! Tai sitten vaan jännitti tuleva juhlapäivä 😉

En muista milloin olisin viimeksi meikannut niin perusteellisesti, että olisin laittanut ihan värillistä päivävoidetta, aurinkopuuteria, luomiväriä ja jopa ripsiväriä alaripsiin! Johan näytti kertakaikkiaan erilaiselta 😀 Ja hei! Föönasin ja kiharsin hiuksetkin muotoiluraudalla, piti ihan kaivaa kaapin pohjalta mun Cloud 9, koska en ollut käyttänyt sitä oikeasti yli vuoteen. Aikamoinen operaatio ja miettii, että ennen ehostauduin näin töihin jokaikinen päivä 😀

Ja kynnet kuntoon. Tuo Lumenen nuderoosa sävy 12. Teeruusu on ihana! Tuon sävyinen geelilakkaus olisi täydellinen seuraavaksi 🙂

Vaikka pienokaisella onkin nyt nimi, ei ainakaan toistaiseksi osata kutsua poikaa sillä vaan lähinnä samoilla lempinimillä kun tähänkin asti. Pieni, kulta, poika, rakas, nonparelli, nomppis.. Mitä näitä nyt on. Kuulemma siihen kuitenkin menee hetki että nimeen tottuu, eipä kai noista lempinimistä siitä huolimatta eroon pääse! 🙂

Meidän pienellä pulloposkella oli tällä viikolla ensimmäinen lääkärintarkastus sitten sairaalasta kotiutumisen. Kasvu on edennyt hienosti ja tällä hetkellä meidän kohta 6-viikkoisella pikkuisella on pituutta 53cm ja painoa 4450g. Ja eihän tuota kasvua edes itse huomaa, tuntuu että toinen on edelleen yhtä pieni kun kuukausi sitten!

Viime päivät ovat olleet melkoista haipakkaa. Ensin soittelin suurinpiirtein kokonaisen päivän ympäri maistraattia meidän nimen vahvistus-asian tiimoilta, kunnes selvisi ettei isyyttäkään oltu vielä vahvistettu ja homma etenee aikalailla toimistosta toiseen. Nyt on kuulemma isyysasia hoidettu kuntoon ja seuraavaksi täytyykin sitten soitella sinne, että voisiko tuota nimen vahvistamista vuorostaan nopeuttaa, että pääsisimme vihdoinkin hakemaan sitä passia 😀 Kamala paniikki koko passiasiasta. Eilen sitten meni käytännössä koko päivä Mauin eläinlääkärirumbaan. Se alkoi oksentelemaan ja selvästi aristeli vatsaansa ja pelättiin sen jo syöneen jotain myrkkyä ulkoa. Tuntien tutkimusten ja reilun 500 euron jälkeen selvisi, että M oli ilmeisesti syönyt ulkoa vatsansa täyteen hiekkaa, joka oli sitten ärsyttänyt vatsan ja aiheuttanut pahan ummetuksen. Way to go! Maui syö kertakaikkiaan ihan mitä vaan.. Onneksi asia kuitenkin selvisi.

Noista Camala Artin ihanista vauvavuosikorteistahan postailin täällä 🙂

Tänään
olisi sitten vuorossa megasiivousta ja viikonlopun ristiäisten
valmistelua, eli edelleenkään ei hengähtämään ehdi. Yritän saada enimmät
pikkuhommat alta pois aamupäivän aikana tässä toisella kädellä niin ei
illalla iske mikään paniikki kun on kaikki vielä kesken. Vauvalla on nyt jo monta päivää ollut joku itkuvaihe, eikä oikein meinaa rauhoittua muuta kun rinnalle. Taisin ehkä jo aiemmin joskus siitä mainita, jokatapauksessa se jatkuu siis edelleen.

 

Nukuta ei päivisin käytännössä ollenkaan (paitsi vaunuissa) ja sitten alkuillasta alkaa ilmeisesti väsykiukku, mutta silti ei suostuta nukahtamaan kun aivan hetkeksi. Sitten kun tehdään iltatoimet ja iltanukutus tuutilauluineen, niin nukahtaa kyllä heti ja viime yönä nukkui putkeen ennätyksen 6,5h!!! Heräsin jo itse hätähousuna neljän jälkeen valvomaan, enkä saanut unta kun odottelin milloin pieni alkaa heräilemään, mutta toinen veteli niiiin tyytyväisenä vielä sikeitä.

 

Muutenkin ollaan oltu ihan symbioosissa nyt päiväkaudet kun pieni haluaa olla juurikin lähellä jatkuvasti ja pienetkin kotityöt ovat olleet vähän haasteellisia ;D Nytkin poika on tuossa viekussa ja taitaa juuri alkaa torkahtamaan.

Kivaa viikonloppua muuten!!

Ensimmäisten kolmen vauvan kanssa vietetyn viikon jälkeen alkoi huomaamaan kuinka luonnostaan kaikki alkoi babyn kanssa sujumaan, eikä ole ollut kaikesta viime viikkoina enää läheskään niin hysteerisen peloissaan kun aikaisemmin. Ensimmäisinä päivinä kun pelkästään vauvan nostaminen syliin pelotti ja nyt sekin tietysti tulee aivan luonnostaan sen kummemmin ajattelematta.  Muutenkin kuvittelin olevani aivan hysteerinen äiti, joka kuskaa vauvan lääkäriin pienimmästäkin näpystä ja desinfioi käsiään vartin välein. Olen melko yllättynyt kuinka rennosti kuitenkin on suhtautunut kaikkeen eikä mennyt mukaan mihinkään panikointiin. Hemmetti, jos joku teiniäiti pärjää yksinään, niin enköhän minäkin tästä hommasta hyvin suoriudu! 😀

Itse olen todennut, että vauvan kanssa on turha ottaa asioista ennakkoon turhaa stressiä, koska ikinä ei voi tietää kuinka hommat sujuvat tai minkä luonteinen vauva sieltä nyt sitten tupsahtaakaan. Pyrin muutenkin suhtautumaan uusiin asioihin mahdollisimman positiivisesti, koska niiden etukäteen jännittäminen aiheuttaa aivan suotta turhaa stressiä joka nyt useimmiten on aivan turhaa! Itse stressasin talvella kuukausikaupalla vauvan ”pienikokoisuuden” kanssa, jonka vuoksi juostiin tosiaan useampaan otteeseen niissä kontrolliultrissa, yksityisellä ja kromosomitestissäkin. Vauvan reisi- ja olkaluut kun mitattiin rakenneultrassa ”liian lyhyiksi” viikkoihin nähden (eli puhuttiin jostain millimetrin osista), josta lähti käyntiin ihan kamala paskamyrsky siitä, että onko meidän vauvalla nyt sitten joku kehityshäiriö. Jälkeenpäin ahdistaa miettiä kuinka hanakasti meille yritettiin tarjota lapsivesipunktiota, joka on luotettavampi kun valitsemani vaaraton NIPT. Lapsivesipunktiossa kun on aina keskenmenoriski, joka siis meidän tapauksessa olisi ollut huomattavasti suurempi kun riski siitä että jotain oikeasti on pielessä. Varsinkin kun kaksi erikoislääkäriä yksityisellä olivat sitä mieltä, ettei mitoissa ole tasan mitään outoa, kunnallisella sitten taas kytättiin niitä taulukoita ja jaksettiin jauhaa mahdollisesta poikkeamasta. Todellisuudessa vauva vaan taisi olla aiemmin luultua nuorempi, syntyihän poika varmasti siksikin yliajalla.

Siinäpä tuli itkettyä monet itkut talvella, kunnes sitten kontrolliultrissa kerta toisensa jälkeen todettiin, että vauva nyt vaan on symmetrisesti pienikokoinen ja syntymäpainoksi veikattiin 2,7 kiloa. Loppupeleissähän vauva painoi kuitenkin 3,3kg (vaikkakin kaksi viikkoa yli lasketun), joten taas nähtiin kuinka tuo ennakkoon stressaaminen vain oli haitaksi, koska aivan metsään mentiin kaiken suhteen 😀 Itse kun loppuun saakka olin satavarma, että jos vauva on mitattu säännöllisesti ultrassa, voidaan ainakin painon suhteen olla varmoja jos jonkun. Mutta ei!

Tuon odotuksen stressin jälkeen en jaksanut enää kantaa muista asioista huolta, kuten nyt vaikkapa synnytyksestä tai imetyksestä. Loppupeleissä synnytys olisi varmaan mennyt vielä enemmän ”mönkään” jos olisin ollut jo valmiiksi jossain tiloissa sen suhteen. Saati sitten se imetys, jos olisi jo heti alkuun asennoitunut siihen ettei se tule onnistumaan. Kuulin nimittäin tosi monilta ennakkoajatuksia, että ”jossei se onnistukaan” tai ”se on sitten kuule alussa todella hankalaa ja kivuliasta!”, hemmetti eihän tässä maailmassa mikään ole helppoa ensimmäisillä kerroilla, mutta jos useimmat sen oppivat niin miksen minä myös? Ja hyvinhän se sujui pienistä alkukankeuksista huolimatta kun asennoitui
niin, ettei tässä nyt ole muuta mahdollisuutta kun saada homma
pelaamaan. Tietysti löytyy aina niitä, keillä nyt vaikkapa imetyksen suhteen on oikeita ongelmia kuten vaikka maidon riittävyyden suhteen, eikä kiinni siitä ettei pinna enää riitä opetteluun.

Myös vauvan nukkuminen on varmasti asia jota jännitetään ennakkoon. Entäs jos vauva ei nuku ollenkaan? Kuinka me pärjätään? Tämä nyt on niin vauvasta kiinni, mutta ainakin toistaiseksi meille on siunattu ihan hyvin nukkuva baby. Alussa tietty herättiin 1-2h välein ja välillä edelleen, mutta tuo lienee melko normaalia enkä jaksanut alkuun siitäkään kehittää mitään draamaa. Nyt olen huomannut, että mitä enemmän vauvaa syöttää, sitä paremmin se nukkuu ja vähemmän itkee. Useinhan se huutava pikkuvauva on vain nälkäinen! Muutenkin koko äitiys ja vauvaelämä on ollut huomattavasti helpompaa kun olin alkuun ajatellut. Kai olin sen suhteen asennoitunut pahimman skenaarion mukaan, jolloin ei ainakaan olisi tullut mitän yllätyksiä ainakaan huonompaan suuntaan. Onneksi kuitenkin näin!

Eiköhän tässä saa vielä vaikka mistä asioista pientä kriisiä aikaan, mutta jatkossakin yritän suhtautua mahdollisimman avoimin mielin näihin vauvajuttuihin. Nyt kun tarvitsee näitä omia voimia muuhunkin kuin turhista asioista stressaamiseen 😀