Avainsana: muoti

Eräs asia on tässä ehkä kuluvan vuoden tai parinkin aikana näkynyt vahvasti myös ulospäin. Se, kuinka suhtautumiseni moneen asiaan on muuttunut. Vieläpä melko jyrkästi. Joidenkin asioiden suhteen tuntuu, että olen täysin eri ihminen, kuin vielä pari vuotta sitten. Ja sitten taas en. Suhtautumiseni työntekoon, rahaan ja hyvinvointiin on kuitenkin muuttunut radikaalisti. Perhe, minä itse ja meidän yhteinen hyvinvointimme ovat tärkeyslistan kärkisijoilla. Oma jaksaminen kun heijastuu sinuun myös vanhempana, parisuhteeseen ja oikeastaan ihan kaikkeen. En halua olla enää se Iines, joka vielä muutama vuosi sitten ylpeili ylityötuntien määrällä, eli suorituskeskeistä elämää ja ensimmäinen asia, joka tulevaisuuden suunnitelmia kysyttäessä tuli suusta, oli ”Tehdä töitä, rahaa ja luoda uraa.” Nyt voinkin todeta: Not worth the effort. Ainakaan näin oman kokemukseni mukaan. Laatu ja mielekkyys ennen määrää. Olen viime viikkoina käynyt läpi melkoista tunnemyllerrystä. Ollut suurien juttujen ja päätösten äärellä, miettinyt mitä haluan elämältäni ja sitä rataa. Mikä on minulle parasta, mitä haluan ja voisinko itse muuttaa elämässäni jotain? Siitähän se kaikki lähtee, juuri siitä omasta pienestä ajatuksesta mahdollisesta muutoksesta, että pistää hommat alulleen.

Ja niin, uskokaa tai älkää: Irtisanouduin pari viikkoa takaperin päivätyöstäni. Kyllä vain. Eniten kauhuissaan tästä oli ensin puoliso, sitten äiti, joista jälkimmäinen suunnilleen pelkäsi, että joudun nyt tyystin hunningolle ja minusta tulee joku alkoholiongelmainen pitkäaikaistyötön (vaikken edes juo alkoholia). Kirjoitin lokakuussa postauksen kevään ja kesän aikana hiljalleen kehittyneestä työuupumuksestani (postaus täällä). Ja oikeasti, en ole ikinä kokenut samanlaisia tunteita tai oireita kun kesän ja syksyn aikana. Muistan vieläkin kun huhtikuussa lähdimme Jutan kanssa Malediiveille viikon lomalle kaikesta ja ensimmäisen päivän koin niin vahvoja levottomuuden ja ahdistuneisuuden tunteita, että en pystynyt kunnolla rentoutumaan. Kyllä, silloin matka Malediiveille (vieläpä ilman lasta, hyi minä) tuntui maailman parhaimmalta vaihtoehdolta. Silti vielä lähtöpäivänä kriiseilin työhommien kanssa ja soitin Tommille itkupuhelun, että nyt tulen oikeasti hulluksi, enkä tiedä mitä teen. Ja tuo oli vasta alkusoittoa. Keho kävi kertakaikkiaan ylikierroksilla ja pitkään.

Pari viikkoa sitten kirjoitin ruokapöydän äärellä itkien esimiehelleni pitkän kirjeen siitä, miksi olen tullut tähän tulokseen. Asia oli vaivannut minua pitkään, vaikkakin olen mielestäni toipunut uupumuksesta jo hyvää vauhtia. Olen oppinut olemaan stressaamatta niin paljoa, pyrkinyt pois perfektionismista ja suorittamisesta, se ja tasapainon löytäminen työn ja vapaa-ajan välille ovat olleet parhaimmat lääkkeet. Sekä tietysti se, että oikeasti kuuntelet itseäsi ja intuitiotasi siitä, mikä on sinulle parasta. Vaikka pidinkin työstäni hurjasti, rakastan sitäkin enemmän perhettäni, itseäni ja esimerkiksi blogiani. Pienen lapsen äitinä halusin laittaa stopin niille 60h viikkotyötunneille. Esimieheni kertoi, ettei ole kertaakaan nähnyt työelämässään yhtä tunnollista työntekijää kuin minä, joka oikeasti hoitaa hommat ja kehen voi luottaa. Saattaa kuulostaa itsekehulta, mutta tunnollisuus voi olla myös rasite ja johtaa siihen, että siitä työstä ja suorittamisesta tulee taakka. Vaikka olenkin viimeaikoina osannut ottaa töissä melko chillisti ja oppinut olla stressaamatta turhasta, tiedän työkuormani olleen aikaisemmin tänä vuonna aivan liian suuri. Jos kokee usein tekevänsä suunnilleen kahden henkilön hommat, miettii ja ideoi työjuttuja illat, yöt ja työmatkat, koska ei työpäivien aikana yksinkertaisesti ehdi, tulee sietokyky varmasti jossain vaiheessa vastaan. Varsinkin jos teet ohessa vielä toista työtä ja olet pienen lapsen äiti.

Ja arvatkaa! Muutama minuutti sen jälkeen kun olin saanut tuon tunnepitoisen irtisanomisilmoitukseni lähetettyä, alkoi kuulua keittiön ikkunalaudalta kamalaa räminää. Sitten orava kurkisti meille sisälle pikkuikkunasta, katsekontaktissa minuun istuessani metrin päässä ikkunasta. Otin puhelimen ja yritin saada oravasta videota, mutten ehtinyt. Meni minuutti, niin alkoi kuulua toistamiseen ihan kamalaa meteliä ja harakka räpiköi meidän terassin oven ulkopuolella ja yritti päästä meille sisään. WTF. Oikeasti, ei tämmöistä ole tapahtunut ikinä ennen. Kuulostaa nyt niin kaukaa haetulta, mutta olen jotenkin varma, että jotain helpottuneisuuden energioita vapautui kun sain kootut ajatukseni lähetettyä ja jotenkin eläimetkin aistivat sen. Tai sitten se oli yksinkertaisesti merkki siitä, että päätös oli oikea. Tai ihan silkkaa sattumaa, mutta väliäkö tuolla. Ei ollut tarkoitus (kaikella kunnuoituksella) kuulostaa miltään Raamatu tarinalta 😀

No, joku ehkä miettii mitä nyt sitten meinasin puuhailla? En voisi uskoa sanovani näin, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni en tiedä. Tai eipäs, tiedän kyllä. Panostan blogiini ainakin seuraavat kuukaudet, teen töitä oman yritykseni nimiin asiakkailleni, sisälläntuotantoa ja konsultaatiota, sekä ehkä jotain freelancer-hommia. Pääpointtini on kuitenkin, että saan seuraavat kuukaudet toimia omilla ehdoillani ja omasta tahdostani yrittäjänä. Vaikka tulot alkuun pienenevätkin, en oikeastaan edes jaksa stressata. Ihan totta, elämässä on niin paljon muutakin kuin raha. Tottakai sitä nyt täytyy olla sen verran, että saat maksettua laskut ja vatsan täyteen, mutta ymmärrätte varmasti pointin. Enpä olisi aikaisemmin uskonut, että luopuisin neljän tonnin kuukausipalkasta vapaaehtoisesti. Ihmeitä siis tapahtuu. Yrittäjäksi ryhtyminen on kuitenkin tähän saakka ehdottomasti ollut elämäni parhaimpia päätöksiä.

Voi olla, että alan tutkiskella palkkatöitä ensi vuoden alkupuolella, mutta nyt en vielä yksinkertaisesti jaksa. Seuraavat kuukaudet haluan keskittyä näihin omiin juttuihini, perheeseen ja omaan hyvinvointiin. Voihan olla, etten enää ikinä tai pitkiin aikoihin palaa palkkatöihin nyt kun hommat yrittäjänä ovat lähteneet rullaamaan. Ja hey, toki olen aina avoin työtarjouksille, mikäli jollakulla on jotain pientä tarjolla. Luotan kuitenkin siihen, että asiat järjestyvät ja menevät aina parhain päin, kunhan itse uskot siihen. Itse näkisin tilanteen enemmän niin, että tämä on parhaimpia ikinä tekemiäni päätöksiä. Tiedän olevani alan asiantuntija siinä mitä teen, pätevä ja pirun ahkera, miksi siis stressaisin tulevasta tai mistään muustakaan työhön liittyvästä?

Näin oman kokemukseni kautta voisinkin todeta, että jos painiskelet samojen tuntemusten tai ajatusten kanssa: Tee asialle jotain! Kuuntele mitä sydän sanoo. Nämä ovat vaikeita asioita ja suuria päätöksiä, mutta usein omat vaistot ovat oikeassa. Ei kenenkään pitäisi joutua painimaan tyytymättömyyden, uupumuksen tai minkään muun seikan kanssa, johon voit jollain tapaa itse vaikuttaa.

Loistavaa tiistaita <3

Kuvat Jutta