Hullujen päivien lempparipoiminnat!

Paljon kohutut Hullut Päivät alkoivat tänään ja poimin eilen muutamia omia suosikkejani valikoimista. Pääasiassa kauneusjuttuja, mutta myös kotijuttuja, sekä muutama vaate-ja asustejuttukin valikoitui mukaan! Hullarit ovat semmoinen juttu, johon henkilökohtaisesti en ole ikinä kovin innolla lähtenyt paikanpäälle aamulla jonottelemaan (itseasiassa en ole tehnyt sitä koskaan :D), mutta nyt kun tämä nettiversio on viime vuosina astunut mukaan kuvioihin, niin olen itse myös intoutunut. Tosin, viime vuonnahan mut houkuteltiin vuosien tauon jälkeen myös sinne tavaratalon paljouteen vauvan kanssa ja tuon kokemuksen jälkeen pitäydyn jatkossa tässä nettishoppailussa ihan suosiolla, haha!

Elizabeth Arden 8 Hour Cream-sävyttävä huulivoide on käytössä minulla päivittäin. Monesti ollaankin tuosta melko luonnollisen punaisesta sävystä kysytty ja se onkin juuri tuo! Kohta onkin jo edellinen hylsy taas loppu, niin olisi varmaan aiheellista ostaa nyt tarjouksesta. Ihan ehdottomasti suositella tätä nimenomaan helppona ja kosteuttavana punana, jota ei tarvitse välttämättä peilin kanssa levitellä 🙂 Itselläni tästä sävy berry.

Mossa Puhdistava misellivesi. Tämä on todella hyvä ja käytän päivittäin meikin puhdistukseen vanun kanssa. Perään suihkutan vielä vähän beauty mistiä! Mossa on kyllä ihan best ja nyt tämä lähtee alle kympillä 🙂

Mossa Vitamin Cocktail-päivävoide. Myös tämä voide on aivan todella ihana ja olenkin samaisesta voiteesta postaillut ainakin pariin otteeseen. Kosteuttaa ja ravitsee ihoa kivasti, tuoksu on myös todella kiva. Iso peukku!!

Sensain Volumising 38c-maskara on ehkä all-time-lempparini ripsareista, aivan super! Tuon kaareva harja taivuttaa ainakin itselläni ripset erinomaisesti ilman taivutinta. Tosin olen kuullut, että jotkut eivät taas tästä tykkää yhtään, joten tätä aikalailla joko vihataan tai rakastetaan. Juuri itseasiassa tänään pistin Sensaita sadepäivän kunniaksi. Normaalisti tämä maksaa lähes 30e, joten itse bongailen juurikin aina aleista ja tax-freestä.

Talika Lipocils-ripsiseerumi on ollut vuosia käytössä ja olen kokenut hyväksi hoitoaineeksi ripsille. Käytän tuota usein meikittöminä päivinä ripsille, mitään järisyttäviä kasvutuloksia en tämän kanssa ole huomannut, mutta ravitsee kyllä hyvin ripsiä ja auttaa niitä vahvistumaan. Tätä levitetään siis nimenomaan ripsiin, ei ripsen tyveen, kuten perinteisiä kasvatusseerumeita.

Redken All Soft-jättipullot. Lempparini Redkeniltä ovat pehmentävät All Soft-tuotteet, jotka hoitavat ja kosteuttavat hiuksia sopivasti. En ole hetkeen näitä käyttänyt, mutta voisin ostaa uudelleen!

Balmainin suolasuihke on tosi kehuttu ja olen tykännyt itse myös tästä. Viimeaikoina olen tosin itse käyttänyt enemmän niitä karkin tuoksuisia tyttöjen suolasuihkeita ja antanut tämän Tommille, joka hurjasti tykkää tuotteesta.

Color Mask Pearl-sävyttävä naamio ja saman sarjan shampoo. Näistä tykkään mielettömästi!! Ostin ekan Pearl-naamion ystäväni suosittelemana juuri viime vuoden Hullareilta ja ehkä parhain kokeilemani sävyttäjä hoitoaine/naamio vaaleille hiuksille. Tästä olen käyttänyt myös Platinum-shampoota, mutta itse tykkään enemmän Pearlin sävystä.

Balmuirin Kid mohair-kaulaliinan ostin itse viime syksynä beiigenä. Kuten moni teistäkin silloin sanoi, ei tuo ole mikään ihan lämpimien syksyjen huivi, on nimittäin todella lämmin päällä! Mutta ihan todella ihana ja pehmeä! Nyt on alessa tuo vaaleanpunainen väri.

Becksöndergaardin musta villahuivi on mainio perushuivi. Itselläni on eniten käytössä juurikin musta kaulaliina, helppo yhdistää ihan kaiken kanssa. Tämän materiaali on 100% villa.

Noomin harmaa neuletakki oli randomlöytö, mutta suht edullinen! Tässä on reilu 30% villaa ja hintaa vajaat 40e, eli mielestäni ihan ok suhde ja myös malli on kivan näköinen.

Tiger of Swedenin vaalea villapaita on tosi kivan mallinen ja kelpuuttaisin tämän myös sävynsäkin puolesta. Materiaali on 34% kidmohairia ja 34% villaa, aika hyvä suhde siis!

Dyrnberg/Kernin vaaleanpunainen kello on ihana!! Juuri nyt en oikeasti kyllä tarvitse itse uutta kelloa, mutta kuolasin tätä kyllä pitkän aikaa. Itseasiassa tuommoinen tekstiilihihnainen kello juuri puuttuisikin kellokokoelmasta, hehe.

Axeldan mokkatohvelit houkuttelevat kovasti. Tarvitsisin itseasiassa toimistolle lämpimät tohvelit talveksi ja aika sattumaa, että bongasin nämä 😀 Olen nykyään niin kertakaikkisen tohveli-ihminen, että huhheijaa!

Rakastan Hobstarin juomalaseja! Mun on pitänyt viime vuodesta saakka ostaa noita matalampia Libbey-laseja, mutta aina jäänyt. Nyt ovat kummatkin, korkeat ja matalat tarjouksessa vajaan vitosen. Marimekon astioihin olen myös ihastunut, iso Siirtolapuutarha-kulho löytyy täältä ja lautanen täältä.

Bakoman hedelmäkori on ihan randomlöytö, olen juuri itseasiassa miettinyt meille keittiöön jotain kivaa hedelmäkoria, semmoista kun meillä ei jostain syystä vielä ole. Tuo kuparinvärinen sopisi kivasti keittiöömme ja maksaakin vain 5,90e. Löytyi myös eri sävyissä.

Niiden Elloksen pellavalakanoiden myötä olen innostunut pellavaisista petivaatteista ja Hullareilla on nyt niitäkin hyvään hintaan. Esimerkiksi tuo pussilakana löytyy täältä ja tyynyliina täältä. Yhteishinnaksi näillä tulee yhdelle setille reilu 50e, itse kun maksoin yhdestä Elloksen setistä reilut 100e.

Untuva-petivaatteet ovat todellista luksusta! Itselläni on Norsk Dunin ja Joutsenen untuvapeitteet+tyynyt. Niitäkin löytyy tarjousvalikoimista, Joutsenen lämmin untuvapeite löytyy täältä ja muhkea tyyny täältä.

Suurin osa näistä tuotteista tulee myyntiin keskiviikkona, mutta osa vasta myöhemmin Hullareilla. Koko valikoima tarjouksia löytyy täältä ja Hullarithan jatkuvat koko viikon 🙂

 

Päivän ”normipostaus” tulossa tänään luultavasti myöhemmin!!

 

Postaus sisältää affiliatelinkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Ajattoman vaatekaapin avaintuotteet

Hyvää huomenta ja maanantaita! Uuden viikon kunniaksi olisi taas kerran asukuvien vuoro. Tennareita lukuunottamatta oli tässä viime keskiviikon asussa melko vanhaa kamaa päällä. Loistava juttu kuitenkin huomata, että ne samat vaatteet ovat suosikkeja vuodesta toiseen, ilman että täytyy ihan jatkuvasti olla shoppailemassa uutta tusinatäytettä kaappiin. Se kyllä oikeasti palkitsee kun panostaa vaatekaapissaan niihin ajattomiin luottojuttuihin, huolimatta siitä maksoivatko vähän enemmän kun se ketjuliikkeen massapaita. Todennäköisesti laatu nimittäin maksaa itsensä takaisin vuosien varrella kun hyvä tuote pysyy käytössä huomattavasti pidemään kun ne huonompilaatuiset vaatteet. Tuntuisi jotenkin muutenkin hullunkuriselta panostaa nykyään semmoisiin kausijuttuihin, jotka menevät pois muodista suurinpiirtein heti kun sesonki vaihtuu. Ostan itse ennemmin per kausi 3 ”parempaa” ja ajattomampaa juttua kuin päinvastoin 10 halvempaa trendivillitystä. Eikä siinäkään ole mitään pahaa välillä niitäkin ostella, itsekin löysin juuri perjantaina Ginasta kivan karvajakun syksyksi 🙂

Tämän siivittämänä aloin hieman pohtia sitä, että mitkä ovat omassa vaatekaapissani ne ajattomat tyylin kulmakivet? Mihin asioihin itse panostan ja missä taas pihistän? On varmasti selvää, että jokaisesta vaatekaapista tulisi löytyä tiettyjä ”perusjuttuja”, kuten laadukas ja ajaton valkoinen kauluspaita, mukavat luottofarkut, laadukas nahkainen arkilaukku, musta nahkatakki ja kestävä neulepaita. Lisäksi olen itse perusvaatteiden perään. Tykkään ostaa edullisempia t-paitoja, jotka voivat vaihdella tyyliltään vähän sesongin mukaan,  collegepaitoja ja muita ”perusjuttuja”, joilta en yleensä vaadi mitään ihan järisyttävää laatua. Joskus on kiva ostaa esimerkiksi värikäs printti-teeppari kympillä huolimatta siitä, kestääkö se nyt välttämättä vuositolkulla. Silti olen pyrkinyt haalimaan kaappiini myös vähän laadukkaampia yksivärisiä t-paitoja esimerkiksi pellavasta. Nuo ovat niitä, jotka ovat vuodesta toiseen helposti yhdisteltävissä erilaisiin asuihin ja harvemmin perusvaatteisiin kyllästyykään. T-paidat, poolopaita, pitkähihaiset puuvillapaidat mustana ja valkoisena, tuommoisia vaatekappaleita, jotka ovat mahdollisimman helppoja ja käytännöllisiä. Vaikka osa vaatekaappini perusvaatteista osa on ollut käytössä vuositolkulla ja useammat ihan jotain edullisempia randomlöytöjä, ovat ne edelleen hyvässä kunnossa.

Toki tarkkailen materiaalilappuja myös edullisemmistakin hankinnoista, mutta en ole silloin niin ehdoton materiaalien suhteen, vaikka usein jätänkin 100% polyesteriretkut ostamatta. Siksi käyn nykyään harvemmin vaateostoksilla esimerkiksi Zarassa, koska olen jotenkin kyllästynyt niihin iänikuisiin viskoosiriepuihin. Joo toki, takit, jakut ja tietyt sesonkijutut ovat edelleen siellä todella kivoja, mutta olen todennut, että esimerkiksi Ginasta ja H&M:stä saa huomattavasti edullisemmin hyvälaatuista perusvaatetta. Jos nyt siis vertaillaan siihen Zaraan. Tällä hetkellä on kyllä vaikea sanoa, mistä ostan eniten vaatteita. Loppupeleissä en kyllä osta ihan kamalasti, silloin tällöin perusvaatetta juuri noista aiemmin mainituista GT:stä ja Hennesistä, mutta nykyään ehkä enemmän reissuista pienemmistä puljuista ja tuntemattomilta merkeiltä.

Voisin kuitenkin todeta, että enimmäkseen shoppailuni ovat vähentynyt sen vuoksi, etten koe tarvitsevani usein uusia juttuja. Tämä tietysti taas johtuu siitä, että olen pyrkinyt ostamaan niitä ”ikuisesti kivoja juttuja”, joihin en kyllästy vuosienkaan saatossa ja jotka itselleni tuovat tiettyjä muistoja mieleen. Jokainen vaatekaappini perusjuttu on jollain tapaa minulle tärkeä. Siihen on joku tietty tunneside esimerkiksi ostopaikan suhteen, kuten lomamatka tai joku muu tarinan tynkä. Toki myönnän arvostavani joitain juttuja ihan senkin vuoksi, että tietää nuukana ihmisenä maksaneensa siitä enemmän kuin keskivertovaatteesta. Silti vaatekaapissani roikkuu kyllä ihan yhtälailla niitä edullisempiakin luottovaatteita, välillä kun on ketjuliikkeissä vähän arpapeliä, että saako halvalla oikeasti todella hyvää ja kestävää vai aivan täyttä shaibaa..

Omalla kohdallani nämä ovat olleet vaatekaapin parhaimpia hankintoja..

 

Ralph Laurenin Polo-kauluspaita, joka näkyy näissä kuvissakin päällä. Ostin paidan pitkän harkinnan ja etsinnän jälkeen Loseista RL:n Rodeo Driven liikkeestä vuonna 2013. Maksoikohan silloin jotain 60 dollaria ja merkkinä ehdottomasti semmoinen, joka kannattaa ostaa Jenkkireissulta. Samoin kuin Tommy Hilfiger, Michael Kors, Victoria’s Secret ja mitä näitä merkkejä nyt on, joihin en ikimaailmassa laittaisi Suomessa rahaa. Aikoinaan käytin tuota paitaa todella ahkeraan työpaitana ja sittemmin vähän tämmöisissä rennommissa asuissa esimerkiksi tennareiden kanssa. On tosi kiva myös neuleen tai collegepaidan alla. Jokaisen dollarin arvoinen! Ja edelleen kuin uusi 🙂

Zaran nahkatakki. Olen elämässäni omistanut kaksi oikeasti kivaa ja laadukasta nahkatakkia, molemmat Zarasta. Toisen myin vuosi sitten pois, koska koin pärjääväni yksinään tuolla uudemmalla päivitetyllä mallilla. Mitäs sitä turhaan pitämään kaapissa vaatekappaleita, joita en käytä.

Useat farkut, jotka ovat kestäneet vuosikaupalla kovaa käyttöä. Esimerkiksi nuo kuvien Tiger of Swedenin farkut, jotka tosiaan ostin 10v sitten! 😀 Kova yllättäjä on vuosien saatossa ollut esimerkiksi Ginan farkut, joista on löytynyt eniten hyviä, Hennesin housut ovat kirineet vasta lähivuosina. Ennen ostin aina vaan pelkästään merkkifarkkuja, mutta nykyään kyllä ennemmin suosii niistäkin edullisempia jos tulee hyviä vastaan.

Neuleet, joissa on mahdollisimman vähän akryylia ja muita keinokuituja. Sanoisonko, että kelpuutan vielä semmoisia villapaitoja, joissa on tekokuituja seassa 30%, ihan max 50%. Siinä vaiheessa alkavat keinokuidut jo näkyä laadussa, akryyli menee nopeasti todella huonoksi, tosin semmoisella nyppylänpoistajalla saakin jo pelastettua villapaidan lähes uudenveroiseksi. Pitäisikin ostaa! Olen ollut hurjan tyytyväinen vaikkapa H&M:n Premium-neuleisiin, en oikeastaan huomaa eroa tuplasti kalliimpaan Samsoe & Samsoeen.

Todella monet collegepaidat ja t-paidat ovat olleet todella hyviä hankintoja, esimerkiksi Hennesin 10e harmaa college. Monet perus-teepparit ovat myös kulkeneet vuodesta toiseen ja pysyneet hyvänä. En itse henk.koht raaskisi maksaa t-paidasta ihan kamalasti. Ainakaan näiden hyväkuntoisten halppislöytöjen jälkeen, vaikka joskus olenkin sivusilmällä tuumaillut jotain T by Alexander Wangin tai Acnen t-paitavalikoimaa.. Jokatapauksessa, se kun on laadukas collepe parissa värissä ja muutama hyvä yksivärinen t-paita, niin on yksinkertaisten asujen yhdistely jo todella helppoa.

Tässä muutamia juttuja, joihin erityisesti panostan..

 

Talvitakit. Viime syksynä ostin Peak Performancen Frost Down Jacketin, joka oli ehkä koko vuoden paras ostos. Käytin sitä kotimammaillessa melkeinpä joka päivä syksystä kevääseen! Todella lämmin ja laadukas takki, suosittelen tosi lämpimästi. Itseasiassa Sportamorella on vielä tänään 9.10 -25% ale kaikesta, esimerkiksi Peakin valikoimasta. Hyvä sauma siis vaikka juuri talven takkihankintoihin. Ale tulee koodilla 25ALL vähintään 59€ tilauksista.

Löysin muutama viikko takaperin Partioaitan Outletistä satasella Patagonian untuvatakin talveksi. Vähemmän sporttisen mallin kun tuo Peak, jota voi käyttää kivasti arkenakin. Peakia kun pääasiassa olen käyttänyt vapaa-ajalla ja liikkuessa. Kalleimmista hankinnoista löytyy kaapista myös Canada Goosen Trillium-parka, jonka ostin joskus reilut 5v sitten. Enää en ehkä tuota takkia ostaisi, mutta toisaalta, miksi siitä nyt luopumaankaan kun kerran on hankittu. Se on kyllä myönnettävä, että on ollut tähän saakka kyllä kestävyyden ja lämpöisyyden puolesta hyvä hankinta.

Laukut. Tiedätte, että olen hulluna laukkuihin. Niihin siis ehdottomasti panostan, mutta en vaadi kaikkien laukkujeni olevan miltään huippumerkeiltä. Lempparini on esimerkiksi Rebecca Minkoff, joka vielä toistaiseksi on melko keskihintainen ja laatu äärimmäisen hyvä! Myös lompakon vaadin olevan nahkaa, koska laukkujen tavoin haluan niiden kestävän kovaa käyttöä vuosia.

Sitten juttuja, joihin ”semipanostan”, eli joista tarkkailen laatua, mutta suosin silti budjettihintaisia tuotteita..

Korut. Haluan, että päivittäisessä käytössä olevat korut, kuten kaulakorut ja ranneketjut kestävät käyttöä. En halua niistä rihkamaa, joka tummuu ja pahimmillaan värjää vaatteita, silti en ole valmis maksamaan koruista maltaita, koska ne voivat aina hukkua, hajota ja sitten vasta harmittaisi. Kallein käytössä oleva kaulakoru on maksanut noin 60e ja on kullattua hopeaa. Loput koruni ovat pääasiassa Glitterin aitohopeaa, jota en voisi enempää suositella. Esimerkiksi se hopeinen laattariipus on saanut paljon kyselyitä ja on tämä ketju yhdistettynä tähän kirjainlaattaan (löytyy erilaisia ja muitakin kun kirjaimia). Suosittelen!

Perusvaatteet, kuten t-paidat, pitkähihaiset ja topit. Usein suosin näissä pellavaa ja puuvillaa, mutta esimerkiksi topeissa rakastan Forever 21:en spagettiolkaimisia 2 dollarin perustoppeja. Pellavaiset t-paidat ostan yleensä Hennesiltä ja Gina tricotilla on usein hyviä ekopuuvillaisia peruspaitoja. Printillisten t-paitojen suhteen en ole kovin nirso, niillä on kiva piristää tylsiä asuja helposti, joten pääasiassa valkkailen printtien mukaan, mistä nyt sattuu milloinkin kivoja löytymään. Juuri viime viikolla löysin itseasiassa Ginasta uuden kivan 🙂

Kengät. Vaikka yleisesti pidänkin laadukkaista kengistä, suosin yleensä esim tennareiden suhteen perusmerkkejä, kuten Nike, Vans, Puma yms.. Ei tulisi mieleenkään ostaa lenkkareita miltään fiinimmältä merkiltä, koska en todella usko, että esimerkiksi Balenciagan tennarit olisivat paremmat jalkaan kun Niket. Juuri lenkkareissa ja tennareissa kun se mukavuus on ihan ykkösjuttu. Sen puoleen olen kyllä sitten valmis panostamaan esimerkiksi ajattomiin nilkkureihin, kuten niihin Acnen Cypresseihin, jotka olleet lempikenkäni nyt jo vuosia. Saappaissa ja nilkkureissa tekonahka on ehdoton no-no, ennemmin sitten heittämällä parempi merkki kuin massatekoa, joilla kävelee yhden syksyn ennen hajoamista.

Loppupeleissä on kuitenkin (minun mielestäni) huomattavasti epäekologisempaa panostaa kymmeniin keinonahkaisiin kenkiin, laukkuihin tai takkeihin, joiden kestävyys ja lämmittävyys ovat naurettavaa luokkaa, kun sitten panostamalla oikeasti kestävämpään laatuun ja ostaa yksi tuote vastaamaan sitä kymmentä huonompilaatuista. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? En itse halua kannattaa muoviteollisuutta ja vaikka nyt on varmasti kaksipiippuinen juttu, että kannatanko sitten ennemmin lihateollisuuden sivutuotteena syntyvää nahkatuotetta, niin ekologisuuden kannalta, näiden kahden vaihtoehdon väliltä kyllä.

Muotikorut ja sesonkivaatteet. Kesäiset roikkuvat korvikset, röykkiörannekorut ja sitten toisaalta bikinit sun muut kesäjutut. Olen todennut, että bikinit kuluvat ihan yhtälailla yhtä astetta paremmilta merkeiltä, joten niiden suhteen en ole kovin valikoiva. Samoin korviksia saattaa tarttua ketjuliikkeistä esimerkiksi kesäasun piristykseksi. Kesämekkoja ostan yleensä sieltä ja täältä, usein valinta niiden kohdalla on mahdollisimman helpot ja yksinkertaiset ”toppi-tyyliset” valinnat.

Treenivaatteet. Yleensä suosin nykyään trikoista ja teknisistä paidoista edullisempia merkkejä. Ennen ostin esimerkiksi trikoot aina Nikelta, mutta olen todennut myös H&M:n todella hyväksi! Kunnon ulkoilutakkiin ja lenkkareihin panostan, samoin ehkä urheiluliiveihin, mutta kaikki muut releet voivat olla halvempia.

Alusvaatteet. Ostan alusvaatteet melko randomisti, pääasiassa ehkä Calvin Kleiniä ja VS:ää, ennen en muita huolinutkaan. En siis todellakaan nirsoile esimerkiksi pikkuhousuostoksilla ja yleensä niistä tarttuukin aina reissuilta niitä Victoria’s Secretin ”viidet alkkarit 20 dollarilla”-settejä 😀 Myös Gina Tricotin ja Changen alusvaatteet ovat todella hyviä.

 

Ja sitten vielä tämä asuun. Pakko vinkata, että Zalandon mid season salessa on noita Polo Ralph Laurenin kauluspaitoja alessa eri väreissä. Löytyvät täältä!

Farkut / Tiger of Sweden

Tennarit / Vans (nämä)

Kauluspaita / Polo Ralph Lauren (tämä)

Nahkatakki / Zara

Rosekultainen rannekello / MK

Tällä viikolla on blogissa luvassa mm. hiusjuttuja. Palataan!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Kuvat Jutta Hirsimäki.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Mid season salen alepoimintoja

Vihdoinkin myös Zalandolla on alkanut mid season sale ja tällä hetkellä alet pyörivät jopa -50% tienoilla. Alehaukkana keräsin sunnuntai-illan ratoksi muutaman tärpin alen syövereistä. Tässäpä siis muutama oma poimintani! Yritin valita tuotteita, joissa olisi enemmän alennusprosentteja kuin se joku -20% 🙂

Musta nahkainen shopperbag -40% DKNY täältä / Vaaleanpunaiset Nike collegehousut-30% täältä /Musta collegepaita (myös muissa väreissä) -40% Polo Ralph Lauren täältä / Harmaa kauluspaita Polo Ralph Lauren -40% täältä / Vaaleanpunaiset Nike Huarachet -45% täältä / Punaiset Vans SK8-tennarit -40% täältä / Harmaat collegehousut Nike täältä / Juoksutrikoot Even & odd -35% täältä 

Multahan löytyy mustana nuo Vansit ja olen tykännyt ihan hurjasti. Samoin nuo Niken Rally-colleget mulla on kahdessa värissä ja ovat siis lemppareimmat collegehousut ikinä! Ette tiedä kuinka paljon nuo vaaleanpunaiset juuri nyt himottaisivat yhdessä noiden Huarachejen kanssa! 😀 Olen myös sitä mieltä, ettei collegepaitoja voi olla liikaa, joten en voinut vastustaa laittamasta tuota Polo RL:n mustaa collegea tähän. Huomenna muuten tulossa asua, jossa tuo Polo Ralph Laurenin kauluspaita, hauska sattuma! On yksi lempparivaatteistani.

Koko Zalandon mid season sale löytyy täältä! 🙂

 

Ps. Tämän päivän aiempi syysväsymys-aiheinen postaushan löytyy täältä.

 

Postaus sisältää affiliatelinkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Nuhanenän terveiset ja pipopää-asukuvia

Niinhän se sitten kävi, että mun nuha muuttuikin nuhakuumeeksi ja on koomailtu täältä kotoa käsin. Ei sillä, kotoa käsinhän piti muutenkin tehdä hommia tällä viikolla, nyt vaan astetta pöhnäisemmillä aivoilla. Poika sai jonkun ihmeen räkätaudin viime viikolla kun kävi tarhassa tutustumassa ja nyt se on sitten tarttunut meihin kaikkiin, tosin tuo juniori jo ehti siitä viikonlopun aikana parantua ja nyt ollaankin me vanhemmat sairasteltu. Hyvä ajankohta aloittaa päikkäri kun eletään muutenkin tätä flunssakautta, tulevia pöpöjä tosi innolla odotellen (ehheh)..  Eniten kauhulla odotan vatsapöpöjä ja norovirusta, toivottavasti ei saada semmoisia riesaksi ainakaan näin alussa!! Olihan tässä edellisestä flunssasta jo aikaakin! Kotimammana kun vähemmän altistui millekään kausiflunssille. Viikko on edennyt varsin synkissä ja syksyisissä merkeissä. Vielä nämä flunssaisen vilunväreet tähän kaupan päälle, niin johan on tehnyt mieli litkiä kuumaa teetä ja istuskella villatakki päällä työläppäri nenän edessä. Eilisen jälkeen tuntuu, että olo on vain pahentunut, möö! Viime viikolla vietettiin kuitenkin astetta parempia kelejä ja tässäpä sadepäivän piristyksenä lämpöisen syyspäivän asua viime viikolta.

Tuo Samsoe & Samsoen roosa villapaita on hommattu viime talvena ja on ollut aivan ihana! Mulla on kaksi villapaitaa ja sitten se pitkä tummansininen villamekko Samsoelta. Villamekko ja tämä roosa ovat Nor-mallia ja olen tykännyt molemmista kovasti. Se kolmas maastonvihreä taas on jotenkin vähemmän pehmeää materiaalia ja en ole pitänyt siitä läheskään niin paljoa kun Nor:eista. Huomasin, että tuota roosaa löytyy tällä hetkellä esimerkiksi House of Brandonin valikoimista, en ollut aikaisemmin huomannut heidän myyvän S&S:ää tai ylinpäänsä oikein löytänyt noita Nor:eja netistä mistään 🙂 Paita löytyy täältä.

Piposta olen saanut ennätyspaljon kyselyitä ja kyseessä on vuosi taaksepäin syksyllä hankittu samaisen Samsoe & Samsoen myöskin Nor-nimeä kantava pipo, joka on ollut varmasti vuoden aikana eniten käyttämäni pipo. Todella lämmin, mutta silti tyylikäs. Viime vuonna tuo oli kaikkialta myyty loppuun, eikä viime viikonloppuna ollut tuota harmaata enää saatavilla, mutta näköjään tullut lisää taas Zalandon valikoimiin! Harmaan lisäksi löytyy tuota myös mm. mustana ja roosana, haaveilen niin paljon myös siitä roosasta.. (Ja ihan rehellisesti kyllä kaikista muistakin väreistä!) Instassa käytyjen keskusteluiden perusteella en tosiaan ole ainoa kuka tähän on ihastunut! Ehdoton nappihankinta syksyksi ja talveksi.

Nahkatakki / Zara

Roosa villapaita / Samsoe & Samsoe (tämä)

Farkut / Tiger of Sweden

Pipo / Samsoe & Samsoe (tämä)

Tennarit / Puma (nämä)

Shopper / Rebecca Minkoff

Jatkan nyt tätä saderopinan kuuntelua ja villatakissa kököttämistä läppärin kanssa. Huomenna toivottavasti jo kuume selätetty. Toivottavasti syysflunssa ei ole päässyt iskemään teihin!

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Pörrötakki-asu ja throwback pariin legendaariseen blogipostaukseen vuosien takaa

Huomenta! Viime yönä nukuin jotenkin ihan erityisen ihanat yöunet pojan heräämisistä huolimatta ja fiilis on tänään jotenkin superhyvä. Vietettiin eilen ilta pojan kanssa kaksin, leikittiin, höpsöteltiin ja katsottiin Yle Areenasta jakso Hei Taavi!:a (mun ystävä ja tämän ystävä vinkkasivat erityisen hyväksi pikkulasten ohjelmaksi! :D)Eilen ehdin vihdoin illalla siirtää nämä viime viikon asukuvat koneelle, jess! Huhhei kun aikaisempina vuosina pääsi niiiiin paljon helpommalla kun kuvat oli ihan onnettomia digikameraräpellyksiä (vielä salama päällä tottakai) ja ne vähän epäonnistuneetkin kuvat oli vaan jotenkin pakko lisätä, haha! 😀

Nykyään saa menemään kuviin kyllä niin paljon enemmän aikaa. Jo niiden läpikäyminen on jo melkoinen homma, samoin editointi, koska yleensä lisään kaikkiin edes vähän lisää kontrastia ja valoisuutta. 5v taaksepäin kun länttäsin kuvat tänne sellaisenaan. Hassu ajatus sinänsä, kuinka usein tein varsin reaaliaikaisia postauksia, kuten ne ”Päivä Iineksen kanssa”, jotka usein julkaisin jo heti seuraavana päivänä. Nykyään kun helposti jemmailee kuvi useamman päivän, jopa viikkoja. Ei vaan ehdi.

Ja nyt tulisi huumoria aamuun ja melko erikoislaatuista settiä! Ihan huvikseni tässä yökkärissä aamukahviani juoden googlasin, että ovatko nuo Päivä Iineksen kanssa-postaukset edes enää julkisia ja löysin kaksi ikivanhaa! 😀 Nyt onkin ainutlaatuinen mahis, ehheh..

Päivä Iineksen kanssa vol2 (vuodelta 2010) löytyy (vielä toistaiseksi) täältä

Päivä Iineksen kanssa vol3 (vuodelta 2011) löytyy täältä

 

Ja siis yäk noita pyökin värisiä keittiönkaappeja ja laminaattia! Ton kämpän jälkeen sain jotenkin semmoisen ällötyksen noihin, saan nykyään melkein kylmiä väreitä kun nään jotain pyökkikalusteita jossain 😀

Ikivanhoja postauksia lukiessa ei ihmettele ollenkaan sitä miksi nykyään valitetaan blogien pintapuolisuudesta ja kiiltokuvamaisuudesta. Kyllähän sitä ennen heijastui aivan eri tavalla se oikea elämä, aivan perus arjen jutut ja muut hömpötykset. Onhan noita omasta mielestäkin todella mukava lukea ja myönnän, että mielellään itsekin lukisin nykyään juuri tuollaisia blogeja. Tosin, siihen tarkoitukseenhan on nykyään sitten Snapit ja IG storiesit, juuri tuommoisten perusjuttujen jakamiseen ja huomattavasti yksinkertaisemmassa muodossa kuin se, että kannat jotain digikameraa päivän mukana miettien, että mitäs tässä nyt kuvaillaan, siirrät illalla kuvat koneelle ja löpinät blogiin.

Noin yleisesti kyllä yllättyy loppupeleissä kuinka vähän minä olen kaikkien näiden vuosien aikana muuttunut nuo kaksi postausta selailtuani. Edelleen heräilen aamuvarhain, olen todella systemaattinen ja tarkka, samoja meikkituotteitakin käytössä edelleen (tosin siis uudet purkit tottakai). Työ on myös edelleen tärkeä juttu elämässä, vaikka tässä parin vuoden aikana onkin oivaltanut nimenomaan sen, että työ ei ole se elämä , vaan elämä on siellä missä koti ja perhe. Toki työkin on suuri osa elämää, mutta ei se saisi olla kaikki kaikessa, jotta riittää aikaa muullekin ja nimenomaan sille elämiselle.

Tästä tulikin mieleen kuinka eilen podin lievää morkkista siitä, että otin ekaa kertaa työläppärin kotiin. Meillä oli kollegan kanssa eräs homma kesken, joka oli kertakaikkiaan saatava valmiiksi. Eilinen päivä oli taas yhtä hulinaa ja jouduin lähtemään vähän aikaisemmin töistä, siksi nappasin laptopin matkaan mukaan. Yleensä kun isken työläppärin kannen kiinni ja lähden kotiin, niin pystyy helposti vetämään sen rajan työn ja vapaa-ajan välillä. Tietysti välillä tulee juttuja, joiden suhteen täytyy joustaa, enkä todella koe sitä ongelmaksi. En silti jatkossakaan aio olla mamma, joka puuhailee iltamyöhään työhommia kotona, first things first. Toisaalta, teinhän koko äitiysloman ja hoitovapaan päivittäin blogia melko rutiininomaisesti, enkä näe että se nyt olisi sen erilaisempaa.

Sitten vielä tähän itse asuun. Tuosta pörröjakusta olenkin aiemmin maininnut, ostin sen keväällä Gina Tricotista. Nuo roikkuvat peace-korvikset taas löysin Tallinnasta Telliskivi-ostarin semmoisesta hieman epämääräisestä hippikaupasta, maksoivat 2 euroa. Oli kyllä todellinen löytö se kauppa, käykää piipahtamassa jos vierailette Telliskivessä. Farkut ovat lempparini H&M:ltä, tosin nyt ehkä 3,5v käytön jälkeen vähän venähtäneet, ovat nimittäin melko elastaanipitoiset. H&M:n farkut ovat nykyään yllättävän hyviä, varsinkin nuo vähän paremmat ”shaping”-farkut.

Jakku / Gina Tricot

T-paita / Gina Tricot

Farkut / H&M

Nilkkurit / Acne

Mutta hei! PERJANTAI!! Eli toisinsanoen; friyay!

Ihan loistavaa viikonloppua teille kaikille ihanille 🙂

 

Ps. Vanhojen aikojen kunniaksi voisin joskus yrittää tehdä nykypäivän version Päivä Iineksen kanssa-postauksista, haha!

 

kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.