Tällä viikolla havahduin miettimään sitä, että miksi aikoinaan ajauduin perustamaan blogin? Täysin rehellisesti sanottuna en kyllä tarkkaan edes muista mitä päässäni tuolloin liikkui. Blogin perustaminen oli pyörinyt mielessä jo pitkään, mutta junnannut lähinnä teknisissä esteissä. Useita vuosia siis. Sitten kerran olin kotona flunssassa tylsyyksissäni ja päätin, että nyt minä sen teen. Tuossa vaiheessa tiesin itse ehkä kolme blogia. Varmaankin halusin jonkinlaisen väylän, jossa jakaa ajatuksiani, kertoa tarinoita, matkakokemuksia, postailla verkkokauppahimotuksia ja kaikkea mitä nuoren naisen elämään nyt saattoikaan mahtua. Silloin hyvin paljon myös chilinkasvatus, josta jaoin alkuaikoina blogissani vinkkejä 😀 Toimiiko nykypäivänä edelleen samat motivaattorit blogin perustamiselle? Ajatusten purkaminen ja asioiden jakaminen muiden samanhenkisten kesken vai onko raha nykypäivän motivaattori perustaa blogi?

Blogia perustaessa en koskaan ajatellut, että bloggaamisesta noin yleisesti tulisi joskus iso juttu tai että some käytännössä ”räjähtäisi”. Silloin se oli lähinnä semmoista pienen piirin puuhastelua. Kaikki bloggaajat tiesivät suurinpiirtein toisen ja oikeastaan 99% blogeista löytyi edesmenneen blogilistan top30-listan alta. Hyvä jos nykyään osaa nimetä edes kymmenkunta bloggaajaa, koska valikoimaa löytyy niin roppakaupalla, ettei hommassa ole mitään mahdollisuutta pysyä perässä. Blogit olivat supersuosittuja, eihän silloin ollut Facebookin lisäksi oikein valinnanvaraa somekanavista. Ja Facebookissakin kun sisältö pyöri lähinnä siinä omassa tuttavapiirissä.

Itse olen aina rakastanut kirjoittaa ja olin lapsena se luova lapsi. Olen kirjoittanut päiväkirjoja, tarinoita ja jo ala-asteella suurin haaveeni olisi kirjoittaa joskus kirja. Pari kertaa jo sen aloitinkin. Aina olen purkanut ajatuksiani johonkin tekstimuodossa. Se on vain ollut minua. Rakastan kertoa juttuja ja kirjoittaa. En voisi keksiä itselleni rakkaampaa työtä. Kirjoitusjuttujen ohella piirsin, maalasin, valokuvasin, tein käsi- ja savitöitä. Harrastin koko lapsuuteni kuvataidekoulua, kotona ollessa taas piirtelin muotikuvia ja kirjoitin päiväkirjaa, sekä tarinoita. Luin useita kirjoja viikossa ja vakkarijuttu oli raahautua kassin kanssa kirjastoon tai kirjastoautoon haalimaan uutta lukusaalista.

Äitiyslomalla ja hoitovapaalla kirjoitin blogia päivittäin. Toki olin sitäkin ennen kirjoittanut blogia vuosia päivittäin, mutta ennen mammalomaahan olin jo useaan otteeseen harkinnut vakavissani blogin lopettamista. Energiat olivat päivätyön ohella niin vähissä vapaa-ajalla, treenasin salilla ja tein muita juttuja, blogi-innostus pääsi pitkäksi aikaa hiipumaan. Tuolloin tuumasin vielä, että unelmani olisi työskennellä esimerkiksi tuotepäällikkönä pankissa, ihan muiden asioiden äärellä. Kunnes sitten pari vuotta sitten sain blogihomman uuteen nousuun ja tässäpä sitä taas ollaan. Itselleni se oli melkeinpä elämän eliksiiri vauvavuoden aikana. Varmasti se olikin suurin syy siihen, miksi koin suuren kriisin ammatti-identiteettini kanssa. Tuntui ahdistavalta ajatukselta palata 9-17-elämään ja säännönmukaiseen päivätyöhön sen jälkeen, kun oli toteuttanut itseään sillä tavoin kun on itselleen kaikkein mieluisampaa. En paljoa ihmettele tuon jälkeen sitä, kuinka hoitovapaata lykätään sen vuoksi, ettei entiseen työhön paluu enää samalla tavalla houkuta.

Rehellisyyden nimissä tuntuu juuri nyt kamalalta ajatella, että tekisin työtä, johon en voisi itse vaikuttaa. Tällä hetkellä olen tietyllä tavalla töissä ”itseni herra”, saan paljolti itse päättää mitä teen ja miten teen, kunhan homma toimii. Itseäni inspiroi eniten juuri se, että saan itse suunnitella päiväni ja sen mitä teen milloinkin. Olen itse kaikkein tehokkain aamuisin, joten mielelläni teen silloin pois kaikki ajatusta vaativat hommat. Työkaverini ovat myös äärimmäisen kannustavia blogini suhteen ja he tietävät, kuinka tärkeä juttu tämä on minulle. Se merkitsee minulle paljon! Ei ole itsestäänselvyys jaksaa väkertää päivittäin kokopäivätyön ohessa blogia, mutta kun päivätyö on tarpeeksi mielekästä, jaksaa mitä tahansa. Kun löytää oman juttunsa, ei työ tunnu työltä. Ainakaan suurimpana osana ajasta.

Itse en bloggaa työkseni, mutta jos bloggaisin, olisi se ehdottomasti unelmatyöni. Toki minulla on blogin kautta tuloja, mutta eivät ne ole verrattavissa kuukausipalkkaan ja tekisin tätä kyllä ilman korvaustakin. Minulle bloggaaminen on unelmaharrastus. Pääsen kirjoittamaan asioista, jotka ovat lähellä sydäntä ja kiinnostavat, vuorovaikuttamaan lukijoideni kanssa, harrastus onnistuu milloin tahansa, mistä tahansa ja miten haluan. Minä itse sääntelen ehdot kaiken suhteen. Paljonko haluan kertoa itsestäni ja perheestäni? Mistä aiheista kirjoitan ja mistä taas en? Teenkö ryminällä viikon postaukset putkeen ja vietän pari päivää ”vapaata”. Avain menestyneeseen blogiin on mielestäni ehdottomasti pohjimmiltaan aito rakkaus hommaa kohtaan. Ei kukaan voi tehdä blogistaan aitoa ja menestynyttä, jos ainoa fokus on saada sitä kautta rahaa, mainetta ja aineellista hyötyä. Se kyllä näkyy läpi, jossei sydän ole täysillä mukana hommassa.

Mikä parasta, minulle rakkain ja pitkäaikaisin harrastukseni on mahdollistanut työpaikan ja ammatin. Voin siis ylpeänä sanoa, että olen luonut itselleni ammatin tällä vuosien harrastuskokemuksellani. Ammatin, jota en olisi 10 vuotta taaksepäin voinut edes kuvitella olevan joskus edes olemassa, sosiaalinen media ja siellä tapahtuva monimuotoinen markkinointiviestintä. Blogin avulla olen saanut myös lukuisia ystäviä, solminut paljon suhteita, jotka ovat avanneet loistavia mahdollisuuksia, olen päässyt tutustumaan teihin lukijoihin, saanut teiltä hurjasti vinkkejä, vertaistukea ja vuorovaikutusta. Aika mieletön juttu siis!

Noista tohveleista on muuten välillä kyselty ja ovat Shepherdin tämä malli. Paras ostos ikinä, ihan non-stop kotona jalassa! Myös noista Candice-pellavapussilakanoista on kyselty paljon käyttökokemuksia ja voin todeta olevani todella tyytyväinen. Laadukkaat ja mukavat. Vinkkaisin myös niistä, että ovat juuri -30% alessa täällä.

Ennen pidin itseäni kaikkea muuta kuin yrittäjätyyppinä. Mutta kuinkas kävikään? Kaikkien näiden vuosien jälkeen löydän itseni juuri siinä pisteessä, jossa yrittäjähenkinen työskentelytapa on itselleni juuri se kaikkein mieluisin. Tällä hetkellä en voisi edes harkita blogini lopettamista tai pistämistä tauolle. Tietysti tulevasta ei voi koskaan tietää, mutta itselleni tämä on niin paljon iloa ja positiivista energiaa antava juttu, ettei edes harmita herätä aamuisin ennen kuutta raapustelemaan. Ja niin sen pitäisikin mennä 🙂

Aurinkoa perjantaihin ja viikonloppuun!

Sisältää kaupallisia linkkejä.