Rantaunia ja unelmieni matkasta haaveilua

Olen muutamaan otteeseen jakanut täällä juttuja unista, joita olen nähnyt. Jo vuosia ovat tietyt unet noudattaneet toistuvasti samaa kaavaa. Näen säännöllisesti tietynlaisia unia ja palaan muutamiin paikkoihin unissani aina uudelleen. Yksi näistä paikoista on eräs rantaparatiisi, josta näin ensimmäisen kerran unta ehkä joskus viime vuonna. Sen jälkeen olen palannut tuohon samaiseen paikkaan unimatkoilla ainakin muutaman kerran. Viimeksi juuri viime viikolla.

Joka kerta uni noudattaa samaa kaavaa: Salaisten reittien ja esteiden kautta löydän tieni täysin autiolle rannalle, jota matkaan ilman kenkiä, samalla kahlaten lämpöisessä turkoosissa vedessä. Samalla tihuttaa vettä, mutta on silti lämmin. Tuossa unessa tulee aina tunne siitä, että tämä on ”maailman ihanin paikka”. Kerran-pari on kai käynyt niin, etten olekaan salareittien kautta löytänyt rantaa ja sitten olenkin herännyt. Nyt olen alkanut tuumailemaan, että missä tuo unelmapaikkani sijaitsee? Ensimmäisillä kerroilla sain jotain viitteitä, että se olisi jossain Karibialla, viimeisen unen perusteella taas Mauritiuksella.

Unet ovat mielen matka tiedostamattomaan. Asioihin, jotka saattavat olla käsittelemättä jossain mielen sopukoissa tai muuten vain asioita, jotka kumpuavat pintaan jostain alitajunnasta. Ainakin itselleni unet ovat välillä kuin katsoisi jännää elokuvaa. Juonineen ja tarkasti kuvaillun ympäristön kera. Usein tarvitsen aamulla jännittävän unen jälkeen muutaman minuutin ”käsittelyaikaa”, jotta ehdin käydä unta hetken läpi mielessäni ennenkö nousen ylös ja aloitan aamuhommat.

No anyway, unijorinat sikseen, mutta pysytään silti ranta-aiheessa. Ei varmasti tule teille enää näiden vuosien jälkeen yllätyksenä, että rakastan rantaelämää ja olen aivan sataprosenttisen vakuuttunut, että olen elänyt entisessä elämässäni jollain paratiisisaarella. Jostainhan tuo paratiisihinku johtaa juurensa. Kaikista paikoista tässä maailmassa ne paikat, jotka ovat jostain syystä aina kiehtoneet eniten, ovat Tahiti ja Moorea Ranskan Polynesiassa. Siis aivan virallisesti maapallon toisella puolella, jota kauemmas ei oikeastaan edes voisi mennä. No, molemmilla saarilla olen käynyt aikaisemmin. Lapsena kahdella maailmanympärysmatkalla, sekä vuonna 2010 Polynesian risteilyllä Havaijilta Australiaan. Tosin, silloin vietimme vain yhden päivän per saari, mutta aina siitä saakka olen lähes päivittäin haaveillut palaavani sinne, ihan siis kunnolliselle lomalle.

Tässä eräs päivä havahduinkin siitä, että mitä hittoa! Kaikki nämä vuodet olen haaveillut ja haaveillut, käynyt lukuisissa maissa, sekä lisäksi vielä toitottanut blogissa kaikille muille, että tehkää niitä asioita, joista unelmoitte. Ja silti en ole jostain ihmeen syystä kuitenkaan sitten toteuttanut tätä omaa matkaunelmaani. Joku aika kuitenkin havahduin siihen, että ei hemmetti. Ensi vuonna sen täytyy tapahtua. Lähden Moorealle tai Tahitille, yksin vaikka. (Saatoin myös ehkä jo hieman tohkeissani varata jo hotellinkin, vaikka koko reissu onkin vasta aivan suunnittelun asteella……) Jotain noiden unien on täytynyt kertoa. Nimenomaan siitä, että palaan sinne paikkaan, josta unissani haaveilen. Ja juuri tuosta paratiisiin palaamisesta olen oikeassa elämässäni haaveillut, joten hemmetti soikoon, mitä tässä nyt enää jahkailemaan!

Oli miten oli, se on nyt päätetty. Ensi vuonna lähden kaikkien aikojen unelmieni lomalle, vaikka mikä oli. Jos alkaa näyttää siltä, että hommat ei etene, niin voisiko joku ystävällisesti tulla tekemään jotain ja esimerkiksi blokkaamaan puhelimestani, ettei sillä voi hakea googlen kuvahausta Tahitia ja Mooreaa ainakaan jokaikinen päivä 😀 (Kannattaa muuten kokeilla tuota kuvahakua.)

Tulin juuri äsken kentältä kotiin ja taidan nyt nauttia tästä lämmöstän terassilla, sulkea silmät ja kuvitella olevani Moorealla, heh.

 

Mikä on teidän koko maapallon numero 1 unelmakohde?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 19 kommenttia.

Outoja sattumia

Moikka ja terkkuja Köpiksestä! Yritän ehtiä huomenna postailemaan reissukuulumisia täältä, uudesta lempparikaupungistani. Vietän tänään 31v-synttäreitäni, luultavammin juhlapäivä vierähtää vintageliikkeitä koluten, jee! Tällä välin halusin kertoa täälläkin erikoisesta asiasta, joka sattui perjantaina. Sinänsä hassua kun juuri äskettäin ehdin kirjoitella intuitiosta ja melkein heti perään tapahtui hassuja sattumia. Tai oikeastaan outoja juttuja ja rakastan semmoisia! Tiedättekö semmoisia mystisiä tapahtumia, jotka jostain kumman syystä tapahtuvat ja varmasti juuri silloin kun on tarkoituskin. Juuri niitä asioita, joista melkein saa kylmiä väreitä ja miettii, että miksi tämä tapahtui juuri nyt?

Olin perjantaina viettänyt sadepäivää terassin aurinkotuolissa loikoillen, neuloen, kuunnellen äänikirjaa ja sun muuta rentoilujuttuja. Keskellä päivää huomioni jostain kumman syystä kiinnittyi kaikkein pitkäikäisimpään viherkasviini, joka on valehtelematta ollut minulla noin 20 vuotta. Siis jostain vuodesta 97 tai 98 lähtien. Käpylässä kasvi majaili ikkunalaudalla, mutta täällä nykyisessä kodissa ovat kasvien paikat olleet hieman rajalliset ja tuo sinnikäs soturi on pikkuhiljaa ”masentunut” takan päällä ja mennyt yhä huononmpaan kuntoon. Aivan yhtäkkiä tuli semmoinen fiilis, että nyt on tehtävä jotain ja otin kasvin kanssani pihaan. Jostain syystä intouduin kaivelemaan ruukkua ja mitä ihmettä! Löysin sieltä lapsena jostain luonnosta poimimani ”kultakiven”, jota en ollut edes muistanut 😀

Olen löytänyt tuon kiven varmaan joskus vuonna 98, mutta siitä ei ole pienintäkään hajua, miten se on ruukkuun joutunut tai kauan se on siellä ollut? Anyway, todella outo sattuma, varsinkin kaikkien näiden viimeaikojen kivijuttujen jälkeen! (Ja tuo kultakivi on muuten ihan mieletön, kerroinhan että olen jo lapsena ollut kivityttö :D) Istuin terassilla ja ihailin aikani tuota kiveä, kunnes yhtäkkiä iski ihan järjettömän paha mieli kasvin puolesta. Olemme asuneet tässä yli puolitoista vuotta, enkä koko tänä aikana ole nostanut sitä toiseen paikkaan, vaikka olen selvästi huomannut, että se kärsii. Olen ihan kamala ja olin vielä miettinyt heivaamani sen menemään, koska se alkoi olla jo niin kärsinyt! 🙁 Kävin samana päivänä multaostoksilla, nypin kasvista kaikki huonot lehdet oksineen pois, vaihdoin mullat ja pieni puutarha-apurini tuli antamaan sille vettä omalla pienellä kastelukannullaan.

Toivon, että kasvi tuosta vielä elpyy vanhaan eloonsa sateen ja auringon voimin. Kun se on kerännyt voimia, niin nostan sen ehdottomasti paraatipaikalle. Jäin jälkeenpäin tuumailemaan, että mikä tarkoitus tällä oli? Että juuri tänään saisin päähäni nostaa kasvin aurinkoon ja löytäisin vielä tuon kivenkin? Varmasti jokin syvempi merkitys kuitenkin varmasti. Vaikka tämä jonkun muun mielestä kuulostaisi turhanpäiväiseltä lässytykseltä, niin oma kantani on, että kaikkea mikä elää, tulee hoitaa rakkaudella. Ehkäpä tämän merkitys oli löytää jotain vanhaa ja unohdettua uudelleen, voi olla että se syvempi merkitys joskus selviää 🙂

Aurinkoista maanantaita!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Lomakuulumisia ja minä ilman pidennyksiä

Minulla alkoi maanantaina virallisesti kesäloma kun poika palasi kesälomilta takaisin tarhaan. Ja voi kun onkin ollut outoa hengailla kotona ilman mitään sen kummempia pakollisia juttuja tai tehtäviä asioita. Ihanan rentouttavaa! Heräillään aamuisin viimeistään seiskalta, koska vien pojan aamuisin tarhaan ja jatkan itse siitä suoraan sitten lenkille, eli mistään myöhäisistä herätyksistä ei voisi puhua, mutta jääpähän aikaa enemmän päiviin. Eivätkä nuo herätykset millään tapaa minua haittaa, vaikka omakin unirytmi on tässä lomaillessa siirtynyt hieman myöhäisemmäksi. Se on kyllä mainittava, että nämä helteet ovat laiskistaneet varmasti itse jos kunkin. Päivät ovatkin siis menneet todella chilleissä meiningeissä, pääasiassa neuloen, aamulla meditoiden lenkin jälkeen, kuunnellen äänikirjoja ja tällä viikolla kävin myös hoitamassa asioita keskustassa. Eli todella stressivapaasti siis! En valita ollenkaan 🙂

Mietin alkuun, että pitäisinkö pojan kotona koko kuukauden kanssani lomalla, mutta totesimme sitten, että haluan itsekin viettää edes reilun viikon kotona niin, että saan hyvin tehtyä joitain hommia, kuten järjesteltyä kaappeja, luettua ja kaikkea semmoista, joiden tekeminen on vähän haastavampaa kun on lapsen kanssa. Ja toki, tarvitseehan äitikin lomaa, eikä se tarkoita sitä, että äiti olisi itsekäs. Tai joku jokaisen täytyy olla terveellä tavalla itsekäs ja huolehtia omasta jaksamisestaan.

Reissataan kuitenkin kesäloman ulkopuolella perheen kanssa ainakin pari kertaa, joten vuoteen kertyy kuitenkin reippaammin yhteistä perhelomailua, kun monille tuon kuukauden kesäloman aikana. Toinen syy pojan laittamiseen loppulomani ajaksi hoitoon oli se, että tämä oikeasti viihtyy tarhassa ja käyttäytyykin siellä kuulemma huomattavasti paremmin kuin kotona (eli ei esimerkiksi viskelele tavaroita tai lautasia :D). Vaikka usein sanotaan, ettei alle kolmevuotias oikeasti tarvitse sosiaalisesta näkökulmasta muiden lasten seuraa, olen itse kuitenkin jossain määrin eri mieltä.

Ei varmaan olla ainoita, joiden perheessä Ryhmä Hau on the thing.. Tunnari soi mulla päässä jokaikinen päivä. Mulla on jo oma lempparikin noista (Samppa) 😀

Poika on nyt alkanut jo jonkin verran leikkimään muiden lasten kanssa (vaikka se nyt vielä semmoista vähän alkeellista onkin :D), mutta varsinkin hieman vanhempien lasten kanssa leikkiminen on jotain, mistä hän tykkää hurjasti! Ja kehittää varmasti monelta kantilta myös vuorovaikutuskykyjä. Itse kun en kykene samanlaiseksi leikkikaveriksi kun joku toinen pienempi siellä tarhassa. Itse näen siis pienen lapsen sosiaaliset suhteet myös suurena plussana ja koska meillä ei ihan kamalasti ole kaveripiirissä lapsia, on tarha sitten se leikkipaikka ja on ilo huomata, että pieni tosiaan nauttii muiden seurasta.

Innostuin ekana lomapäivänä keräilemään jopa kukkia 😀 Tällä viikolla on muutenkin tullut tehtyä asioita, joita en yleensä ikinä tee arkena. Kuten kaappien järjestely, kunnon löhöily ja tavaroiden järjestely.

Ylemmissä kuvissa muuten pitkästä aikaa kuvaa täysin omasta tukastani. Pidennyshuolto oli lomien vuoksi päässyt venähtämään ja päädyin repimään roikkuvat sinetit irti. Oma tukka on tällä hetkellä siis varsin lyhyt, mutta huonon latvan katkeiltua käytännössä kokonaan pois on kunto yllättävän hyvä. Kasvattelu siis jatkuu.. Moni teistä totesi Instan puolella, että pitäisi pysyä tuolla omalla tukalla, mutta katsotaan. Jos se olisi kauttaaltaan edes 5-10cm pidempi, niin olisin niin iloinen! Onneksi tukka kasvaa.

Huomenna suuntaan Köpikseen, joten alkuviikosta tulossa kuulumisia sieltä! Tarkoituksena koluta ainakin vintageliikkeitä ja Isabel Marantin liike, johon olen himoinnut pääseväni jo vuosia ;D Jos Köpiksen kuulumiset kiinnostaa, niin reaaliaikaisia matkajuttuja voi seurailla IG Storiesissa @iines

Kivaa viikonloppua!!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Intuitio ja kun opin kuuntelemaan itseäni

Itse olen ollut aina vahvasti tunteen pohjalta ajattelija, vaikka monesti myös järki ohjailee arjessa voimakkaasti tekemään erilaisia päätöksiä. Tottakai näitä kumpaakin tarvitaan oikeassa suhteessa, mutta monet elämän ratkaisevat päätökset tehdään yleensä intuition perusteella. Ja niitä päätöksiä harvemmin loppupeleissä kadutaan. Olen aikaisemmin kirjoittanut jonkinverran intuitiosta ja siitä, kuinka pyrin nykyään kuuntelemaan enemmän itseäni. Nyt halusin uhrata aiheelle ihan oman postauksensa, koska vasta reilun vuoden aikana olen todella ymmärtänyt kuinka tärkeää on tulkita omaa intuitiotaan ja niitä tiedostamattomia tunteita, vaistoja ja sydämen ääntä.

Koen, että onnellisen elämän ydin onkin juuri itsensä kuunteleminen, eli ”Mitä sydän sanoo?”. Usein kun jolkutellaan eteenpäin vain sen tutun ja turvallisen puitteissa, järkiperäisesti, vaikka sydän ehkä yrittäisikin sanoa muuta. En halua itse olla yksi niistä, jotka vanhana pyörätuolissa harmittelee sitä, että miksei tullut elämässään tehtyä ja koettua juuri niitä asioita, joille sydän ja intuitio sanoivat kyllä. Sitähän varten elämä on, sitä elämistä. Karsea totuus on myös, että jokainen päivä voi myös olla viimeinen, joten siinäkin mielessä se sitten kun-ajattelu pitäisi heivata menemään viimeistään siinä vaiheessa kun asiaan havahtuu.

Näin kävi esimerkiksi juuri itselleni, joka ennen olin mitä pahin ”sitten kun-eläjä”. Melkein kaikki pohjautui sille, että elän täysillä ”sitten kun valmistun”, ”sitten kun olen muutaman vuoden ollut alani töissä”, ”sitten kun olen opiskellut ylemmän tutkinnon” tai ”sitten kun olen saanut ylennyksen”. Elämää pitäisi elää nyt, eikä sitten joskus. Keskittyä niihin asioihin, jotka ovat läsnä nyt ja tänään, eikä rakentaa elämää sen varaan, että rakentaa yksityiskohtaisen suunnitelman seuraavalle viidelle vuodelle. Toki, voihan suunnittelu tuoda turvaa elämään ja toimia motivaattorina, mutta sen ohella ei saisi unohtaa olla tyytyväinen myös nyhetkessä, eikä aina vain ”sitten joskus kun”. Onneksi olen itsekin havahtunut asiaan jo aikapäiviä sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Oma ”herätyshetkeni”  tapahtui joskus hoitovapaani aikana viime vuonna. (Apua, tämä kuulostaa ihan siltä kun olisin tullut uskoon, mutta ehkä näitä asioita tosiaan voi verrata jollain tapaa myös uskoon, vaikkei asiaan jumalia liitykään. Yksilön henkiseen kasvuunhan molemmat aiheet tähtäävät, vaikken itseäni uskonnollisena näekään.) Kun aikaa omille ehkä tukahdetuillekin ajatuksille yhtäkkiä oli enemmän, ymmärsin sen yhtäkkiä: En enää halua elää elämää, joka etenee muiden ehdoilla tai joka ei noudata omia unelmiani. Tehdä työtä, josta en nauti tai yleisesti asioita, jotka eivät tuo elämääni energiaa ja valoa, vaan ennemminkin vievät niitä. Yhtäkkiä se olikin täysin selkeää. Mitä haluan ja mikä elämässä on oikeasti minulle tärkeintä. Käännöskohta kaikelle oli juurikin pysähtyä kuuntelemaan itseään ja intuitiotaan.

Intuitio on sisäinen ääni, sisäinen viisaus, joka ohjaa asioiden äärelle, tekemään päätöksiä ja valintoja elämässä. Nykypäivän hektisessä maailmassa on usein liian vähän sijaa intuition äänelle. Se ikäänkuin hukkuu kaikkeen muuhun meluun, mitä ympäristö ja elämä saa aikaan. Hyvinvointibuumin myötä asia on kuitenkin muuttumaan päin ja myös intuitio on saanut enemmän tilaa useampien elämässä. Tiedättekö sen tunteen kun puntaroitte jotakin tärkeää päätöstä. Työpaikan vaihtoa, yrityksen perustamista tai jonkun ihmissuhteen kohtaloa. Kunnes yhtäkkiä päätös tuntuukin täysin päivänselvältä ja juuri niin oikealta. Juuri se on intuitio. Ja usein intuitio on oikeassa.

Pyrin itse kuuntelemaan intuitiotani monessa asiassa. Mikä tekee minut onnelliseksi? Mikä on elämäni tarkoitus? Pitäisikö jostain asiasta luopua? Itse todellakin uskon siihen, että onnellisuus ja tyytyväisyys omaan elämäänsä lähtee juuri itsensä kuuntelemisesta. Että teet asioita, joihin vaisto sanoo kyllä ja osaat sanoa ei silloin kun sille on aihetta. Jokainen rakentaa oman elämänsä, oman onnensa ja tulevaisuutensa. Miksi tekisit asioita jonkun toisen tarpeesta tai tekisit elämän suuret valinnat sen perusteella, että ”en tiedä mitä haluan”, ”en kuitenkaan löydä uutta työpaikkaa, joten kulutan itseni tyytymättömyydellä” tai ”ei haaveeni kuitenkaan toteudu”-tyylinen lannistuminen. Asioilla on tapana järjestyä parhain päin, usein on kyse vain järjestelyseikoista, omaan itseensä ja unelmiinsa uskomisesta. Miksi voisitkaan ikinä tehdä oikeita päätöksiä elämässäsi, jos et kuuntele mitä sisimpäsi sanoo?

Tiedän, että aihe saattaa aluksi kuulostaa pahimman luokan hihhuloinnilta, mutta oikeasti, kun tämän hoksaa, niin ajatusmaailma laajenee! Yhtäkkiä moni asia tuntuu täysin itsestäänselvältä ja sitä miettii ennemminkin, että miksi ihmeessä en tajunnut tätä aikaisemmin?

Vinkkini tähän loppuun, jos arjen möly hautaa intuition alleen: Ota irtiotto kaikesta. Uhraa viikko tai edes viikonloppu vain itsellesi ja itsesi kuuntelemiselle. Lähde rantalomalle, Lappiin tai edes kesämökille ja keskity vain itseesi. Kuuntelemaan mitä sisimpäsi sanoo. Tuon jälkeen voit olla monen asian suhteen viisaampi. Testatkaa!

Kukaan samoilla linjoilla tai käykö yhtään järkeen? Kuunteletteko te intuitiotanne?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kesän parhaat kirppislöytöni

Alkuvuodesta tekemäni kirppislöytö-postaus sai teiltä hyvää palautetta, joten ajattelin tehdä aiheesta päivitetyn version. Kesän aikana olen nimittäin tehnyt muutamia kivoja kirppislöytöjä, enkä oikeastaan ole näiden kirppisjuttujen lisäksi tainnut ostaa mitään muuta. Heräteostokset ja muut romppeet ovat nykyään siis ihan minimissään, vaikka syksylle pari asiaa hankintalistalla onkin. Yleensä teen itse parhaimmat löytöni UFF:ilta (useimmiten Fredalta) silloin kun on menossa tasarahapäivien 6€ tai 5€ päivät.

Sitä mukaan kun hinnat menevät viikolla alaspäin, alkaa myös tavaroiden laatu olla sen mukaista, mutta olen toki tehnyt hyviä löytöjä myös 3€ päiviltä, jolloin kivoja juttuja on vielä ollut jäljellä. Toki, kirppistely on aina tuurista kiinni, eikä koskaan voi tietää mitä sieltä löytää. Jos olisin hieman näppärämpi ja valmis kustomoimaan kirppislöytöjä, niin voi jösses mitä aarteita niistä voisikaan tehdä! Toki joku hameen pienentäminen ei ole ihan kamalan suuri homma, mutta en itse omista ompelukonetta ja toistaiseksi olen vain pitänyt sormia ristissä, että löytyy juttuja omassa koossa.

 En toisaalta myöskään edelleenkään koe itseäni erityisemmin miksikään kirppishaukaksi, käyn parissa samassa paikassa aina kurkkimassa, mutta pitäisi kyllä koluta vieläkin enemmän kirpputoreja, niin voisi tehdä vieläkin parempia löytöjä, puhumattakaan hyvien kirppisten löytämisestä! Kirppisjutuissa ehdottomasti parasta on se, että voit tehdä uniikkeja, laadukkaita löytöjä ihan pikkuhintaan. Parhaimmassa tapauksessa jotain semmoista, mitä olet jo pitkään etsinyt kaupoista. Toki kierrätetty hankinta on myös vihreämpi valinta.

Sitten niihin itse löytöihin! Tämä musta pitsihelmainen hame löytyi UFF:in rekistä alkukesästä muutamalla eurolla. Käytännöllinen musta hame onkin ollut yksi suosikeistani. Tuommoiset joustovyötäröiset hameet ovat ihania turvavaatteita ja supermukavia päällä 😀

Vaalea tuubimekko taas on oikeasti hame, mutta tämmöiselle pätkälle enemmänkin mekko. Ja sellaisena tästä tykkäänkin! Myös tämä löytyi UFF:in rekistä joskus loppukeväästä.

Olin jo pitkään etsinyt camo-kuvioista takkia, mutta sopivaa mallia ei ollut osunut eteen. Kunnes taas ihan sattumalta löysin semmoisen kirppikseltä, mikä tuuri! Keväällä UFF:illa oli iso rekki juuri camotakkeja. Hintaa tällä oli muistaakseni 5€. Tuon samaisen asun mustan nahkahameen löysin viime talvena samaisesta paikasta, olikohan hintaa 18€ ja sinänsä hauska sattuma, koska olin jo vuosia etsinyt sopivaa nahkahametta, enkä onnistunut löytämään  semmoista edes normaalihintaisena. Ja sitten passeli hame tuleekin vastaan kirppiksellä!

Myös tämä musta samettihame on yksi suosikkilöytöjäni kesältä. Erityisesti tykkään tuosta halkiosta takana! Muistaakseni tälle jäi hintaa muutama euro ja varmasti syksyllä on kovassa käytössä vaatekappaleena, joka on helppo yhdistellä eri tyylisin asuihin.

Värikäs kukkahame taisi olla kevään ensimmäinen hamelöytö ja olin tästä niin innoissani! Todellinen kesävaate. Erityisesti tämmöisiä erikoisempia retrojuttuja kannattaa hakea kirppiksiltä, kukkahameita, mekkoja sun muita väripläjäyksiä löytyy nimittäin rekkikaupalla 🙂

Lomalla on tullut myös kirppistauko, mutta eiköhän elokuussa taas päästä koluamaan juttuja syksyksi!

 

Mistä kirppislöydöstä te tykkäsitte eniten?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.