Kivaa lokakuun ekaa! Syksy tekee kovaa vauhtia tuloaan ja viikot vierivät ennätysvauhtia. Vastahan olimme kesäkuussa ja nyt olen havahtunut siihen, että aamuisin tarvitsee jo melkein sormikkaat. Anyway, tänään ajttelin kirjoitella muutaman sanan somesta ja lapsen yksityisyydestä. Olette saattaneet huomata, että olen jo pitkään vähentänyt poikamme kuvia somessa. Joskus saatan intoutua kuvailemaan IG-storiesiin jotain otteita meidän arjen hullutuksista, mutta olemme päättäneet jättää pojan kasvokuvien julkaisun kunnioittaaksemme hänen yksityisyyttään. Tämän vuoden aikana olen julkaissut somessa pojan kasvokuvia ehkä maksimissaan muutaman, enkä enää edes aikoihin. Tämä on ollut meidän yhteinen päätös (siis minun ja Tommin, ei minun ja pojan :D) ja niin kauan kun hän ei itse osaa päättää halustaan olla runsain määrin kasvoineen sosiaalisessa mediassa, noudatamme tätä päätöstämme.
Ja kyllä, moni teistäkin tietää, että poikamme kuva koristi aiemmin tänä vuonna erään lehden kantta ja usea lukija olikin tuon bongannut. Tiedän, että tämän toki voisi tulkita tietynlaisena ristiriitana. Miksi julkaisemme lapsemme kuvan koko kansalle nähtäväksi jossen ole valmis tekemään sitä blogissani? Meille tarjoutui aikaisemmin tänä vuonna mieletön mahdollisuus tuon kansikuvauksen tiimoilta ja olisi jotenkin tuntunut hölmöltä jättää se kokemuksena väliin. Toisaalta, en näe että hän kansivauvana edusti meidän perhettämme, kuten taas täällä blogissa. Mielestäni on eri asia yksityisyyden kannalta olla päivittäin läsnä äidin somessa ”omana itsenään” kaikkine kommelluksineen, uusine taitoineen ja sattumuksineen kuin se, että edustaa lehdessä tavallaan anonyyminä vauvana irrallaan siitä, että oliko tämän äiti somesta tuttu vai ei. En siis itse lähtisi vertailemaan asiaa siltä kantilta, mutta halusin tuoda tämän seikan esille, koska se olisi varmasti jotakuta mietityttänyt.
Monelle perhebloggaajalle lapset ovat somen vakiosisältöä. Enkä itse halua millään muotoa tuomita kenenkään muun valintoja tai tapoja toimia. Jokainen äiti tekee aivan varmasti omat valinnat sen mukaan mitä järkeväksi kokee ja ovathan lapset somessa arkipäivää huolimatta siitä, oliko postaaja bloggaaja tai kuka tahansa muukin. On se vaan jännä juttu kuinka lapsen saatuaan sitä ei kertakaikkiaan voi vastustaa räpsimästä kuvia siitä pienoksisestaan ja ylpeänä äitinä niitä sitten lähettelee ympäri whatsappia ja facebookia, lisäilee someen ja näyttää työkavereilleen. Toki nyt lähettelen niitä kuvia edelleen whatsapissa kavereille ja kummeille, näyttelen työkavereille, mutta mielestäni se on kuitenkin eri asia.
Lapsen piirteet muuttuvat jatkuvasti. Meidänkään pienokainen ei ole enää ollenkaan sen näköinen kuin vauvana, taaperoiässä omat piirteet alkavat muodostua ja tulla enemmän esille. Siksi tuo yhden vuoden rajapyykki on viimeistään ollut hyvä sauma vähentää lapsen kuvia. En ole kovin aktiivinen Facebookissa, joten varsin harvoin lisään edes sinne mitään kuvamateriaalia. Postailinhan itsekin pitkään vauvakuvia blogin ja somen täydeltä, kunnes jossain vaiheessa heräsin siihen, että pitäisikö sittenkin jarrutella. Kylmä fakta on, että kun kerran jotain lisää someen tai yleisesti nettiin, ei sitä välttämättä enää saa sieltä pois. Kehottaisin jokaista mammaa muistamaan tämän!
Valitettava asia on, että olen itse suureksi harmikseni saanut paljon äärimmäisen rumia ja ilkeitä kommentteja, jotka juurikin ovat kohdistuneet poikaamme. Pieneen lapseen joka on täysin viaton ja altistunut näille vihasanoille vain sen vuoksi, että tämän oma äiti on lisännyt tästä kuvia nettiin. Ihan kamalaa ajatella miten joku kertakaikkiaan voi olla niin julma ja sairas, että kohdistaa vihansa lapseen. En varmasti ole ainoa bloggaaja joka on joutunut saman asian eteen, mutta ymmärrätte varmasti, että omalla kohdallani tuo oli viimeinen niitti noille kasvokuville. Ja koska blogialustani on koodattu näyttämään yllättävän paljon tietoa kommenteista tiedän, että kaiken takana on yksi ja sama henkilö. Silti se on saanut minut myös tajuamaan kuinka paljon netistä ja tästä maailmasta löytyy oikeasti pahoja ihmisiä, joiden ajatuksia ja tarkoitusperiä en kaikessa kauheudessaan edes haluaisi tietää. Siksi pyytäisin jokaista äitiä miettimään edes jollain tasolla mitä tietoa on valmis julkaisemaan lapsestaan sosiaaliseen mediaan.
Itse en ole maininnut blogissa kertakaan lapsemme nimeä, enkä aio sitä jatkossakaan tehdä. Sillä ei ole väliä, vaikka osa sen jotain kautta tietäisikin. En ole mitenkään erityisemmin salaillut nimeä, mutta pyrkinyt pitämään sen poissa täältä asiaa sen koommin korostamatta, koska asia ei mielestäni kuulu tänne blogiin. Kuten eivät myöskään poikamme kasvokuvat. On kuitenkin (minun mielestäni) eri asia, onko lapsen jokainen elämän virstaanpylväs kaikkine kommelluksineen ja kakkajuttuineen raportoitu sosiaaliseen mediaan kuin se, että lapsiarkea sivutaan ohimennen yleisellä tasolla. Jatkossakin aion käsitellä täällä näitä asioita ja laajempia aiheita, kuten päivähoidon aloittamista, unijuttuja ja ”yleisiä asioita”, joista tekin olette kiinnostuneita, mutta miettiä tarkemmin yksityisempiä asioita ja mitä haluan niistä kertoa.
En halua tuoda täällä sen tarkemmin ilmi juuri lapsemme koko nimeä, terveyteen liittyviä asioita, muita yksityisempiä juttuja, kuten niitä vatsantoimintaan liittyviä seikkoja tai edes kovin tarkkaan sitä, missä tahdissa opimme uusia juttuja, koska kaikki nuo ovat melko yksityisiä ja ennen kaikkea yksilöllisiä seikkoja, jotka eivät ole aina vertailukelpoisia. Joku oppii asiat aikaisemmin, joku myöhemmin. Se ei tee yhdestäkään lapsesta sen parempaa tai huonompaa. Enpä nyt varmasti itsekään tahtoisi, että koko elämäni olisi raportoituna nettiin lähtien siitä millainen on kakan koostumukseni, minä päivänä opin ryömimään/konttaamaan/kävelemään/puhumaan, unohtamatta kymmeniä vaippakuvia tai muita hassuja kommelluksia, joita myöhemmin voisi olla helppo käyttää lasta vastaan esimerkiksi kiusaamistarkoituksessa.
Ja tämä on ainoastaan oma mielipiteeni ja asenteeni asiaan omalla kohdallani. En silti tuomitse äitejä, jotka päättävät tehdä toisin tai julkaista lapsensa kuvia netissä, sehän on nykyään ihan arkipäivää. Itse olen kuitenkin asian suhteen nykyään huomattavasti tarkempi, enkä esimerkiksi halua kertoa täällä edes sitä, missä kaupunginosassa asumme. En salaillut sitä Käpylän kohdalla, koska olin toitottanut asuinseutuamme jo siitä saakka kun sinne muutimme. Lapsen myötä haluan tosin pitää senkin yksityisenä asiana. Erityistä varovaisuutta pitäisi mielestäni jokaisen noudattaa somessa kuitenkin esimerkiksi nakukuvien, perheen kotiosoitteen tai päivähoitopaikan suhteen. Niitä ei itselläni tulisi mieleenkään täällä paljastaa, enkä suosittele kenellekään muullekaan.
Mikä on teidän mielipide aiheeseen? Ovatko somen lapsikuvat ok vai eivät?
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.
Lähdettiin eilen suoraan töistä hakemaan Käpylästä yhdeltä tyypiltä pojan vaatepakettia, keneltä siis aina ostan pojalle ison määrän yhdellä lapsella käytössä olleita vaatteita suoraan. Todella kätevää kun tietää aina, että vaatteet ovat hyväkuntoisia ja muutenkin tosi kivoja tyyliltään, kierrätys ehdottomasti kunniaan varsinkin näiden lastenjuttujen saralla. Hölmöähän se olisi hommata kaikki uutena jos mahis auttaa jotakuta toista ostamalla pieneksi jääneet kivat suoraan pois. Käyttöaika kun on melkoisen lyhyt loppupeleissä. Nyt on hommattu syksyksi välikausihaalari, talveksi kuomat ja syksyn vaatteet.. Tarhatossut olin hommannut jo ennakkoon ystäväni siskolta, jotain juttuja pitäisi kuitenkin syksyksi vielä hommata, kuten kura-asu 😀
Samalla käytiin myös perhedinnerillä taas siellä Oulunkylän napolilaisessa pizzeriassa Capperissa. Se pizzataikina on aivan parasta ikinä!!! Ihme kyllä mahduttiin myös syömään extempore ilman pöytävarausta, vaikka paikka oli tupaten täynnä (kuten kuulemma aina). Huomenna mulla onkin sitten kampaaja! Olen superinnoissani, mutta samalla myös jännittää. Kävinhän samalla kampaajalla noin 5v, joten tyypin vaihtaminen on mun kohdalla ehdottomasti epämukavuusalueelle menemistä. Päätin myös uskaltautua kokeilemaan uuden merkin pidennyksiä ja vähän eri tyylillä, joten niistäkin tulossa myöhemmin raporttia. Kuten kerroinkin, niin en aio vaalentaa tai edes sävyttää tukkaani, joten ihan tällä omalla tyvikasvulla pötkitään eteenpäin. Lisää tuuheutta kyllä kaipaan tukkaan tämän oman hapsun kanssa, olen nyt omilla hiusilla pitänyt kuukauden tukkaa kiinni jokaikisenä päivänä.
Se on kyllä todettava, että vaikka päivät ovatkin kovin hektisiä ja illat menevät tukka putkella puuhastellen, olen itse työpäivien päätteeksi huomattavasti pirteämpi ja energisempi kuin kotona vietettyjen päivien jälkeen. Olen jankannut tätä sata kertaa, mutta on kai todettava, että omalla kohdallani työhönpaluu tuli varsin oikeaan saumaan. Eihän kaikkien tarvitse viihtyä kotona, ei siinä ole mitään väärää. Toisaalta, tiedän olevani onnekas sen suhteen, että saan tehdä työtä josta oikeasti nautin ja pidän. Se ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys nykypäivän ”enemmän aikaan vähemmällä ajalla ja henkilöstömäärällä”-työelämässä. Tietysti nautin pienokaisen kanssa vietetystä ajasta, mutta toisaalta sitten olin jo itse kaivannut päiviin jo kauan tietynlaisia uusia virikkeitä ja rutiineja, niiden perinteisten kotihommien lisäksi. Huomaan toki olevani arkena iltaisin väsyneempi (tietysti, koska heräänkin todella aikaisin) ja menemme pojan kanssa iltaisin suunnilleen samaan aikaan nukkumaan. Toisilla työelämään palaaminen voi päinvastoin ottaa todella koville, sekin kun on niin ihmisestä kiinni. Itse nukahdan iltaisin makoisasti, mutta päivisin ja töiden jälkeen olen kyllä normaalia virkeämpi!
