Julkaistu

Millainen olen oikeasti?

En muista olenko aikaisemmin tehnyt tämmöistä postausta, mutta ajattelin listailla muutamia juttuja liittyen siihen, millainen minä olen. Tai ainakin millaisena itse koen itseni. Höysteenä muutama valotuksen kannalta epäonnistunut asukuva, mutta ehkäpä selviämme asian kanssa 😀 Tässäpä siis muutama ”fakta”!

Olen melko vahva luonne enkä yleensä loukkaannu pienistä. Uskallan myös sanoa melko suoraan mitä asioista ajattelen, mutta lähivuosina olen ehkä pyrkinyt olemaan hieman hillitympi mielipiteideni kanssa. Nuorempana kun saattoi tulla sanotuksi asioita liian suoraan, eikä jotenkin ajatellut että voisi sanomisillaan loukata toista. Nykyään en halua missään nimessä loukata ketään ja yritänkin miettiä tarkemmin mitä suustani päästän. Jos olen nykyään jostain asiasta toisen kanssa täysin eri mieltä, annan ehkä ennemmin olla ja olen hiljaa sen sijaan, että alkaisin väittelemään.

Tietyllä tavalla taas sitten olen kuitenkin herkkä. Pelkään, että olenko tarpeeksi hyvä äiti tai teenkö tarpeeksi töitä tiettyjen asioiden eteen, vaikka tietysti aina yritän parhaani. Jonkinlainen perfektionisti olen kuitenkin aina ollut, varsinkin työn ja kaiken semmoisen suhteen, mihin koen jonkinlaista intohimoa. En koe, että olisin millään tapaa epävarma itseni suhteen, mutta uskoisin, että jokaisella on kuitenkin omat ”herkät kohdat”.

Olen kiltti ja välillä ehkä jopa liian kiltti. Esimerkiksi työelämässä kiltteys voi olla sekä hyvä, että huono asia. Se voi tarkoittaa sitä, että teet työsi tunnollisesti ja olet tykätty työtoveri, mutta sitten toisaalta taas sitä, että pelkää alisuoriutuvansa tai ottaa työpöydälleen liikaa hoidettavia hommia. Tavallaan täytyy kiltteyden suhteen löytää tietynlainen tasapaino, olla sopivasti itsekäs. Siviilissä taas löytyy niitä ihmisiä, jotka voivat käyttää hyväksi toisen kiltteyttä. Noin muuten koen sen kuitenkin ihan hyväksi luonteenpiirteeksi. En itse koe ongelmaksi tehdä muille palveluksia tai auttaa heitä asioiden kanssa.

Olen aina rehellinen ja tarkoitan mitä sanon. Vihaan epärehellisyyttä, valehtelua ja pinnallisuutta. Semmoista, että sanotaan asioita vain muodon vuoksi, ilman että oikeasti tarkoitetaan niitä. Tämä nyt on varmasti melko yleinen piirre suomalaisissa, mehän usein olemme tunnettuja juuri siitä, että ollaan kansana kilttejä, rehellisiä ja sanotaan juuri se mitä tarkoitamme. Eikä muuten usein sanaakaan enempää 😀 Mikä siinä muuten on, että usein tietää ainakin yhden epärehellisen tyypin. Omassa elämässäni niitä on tullut vastaan useitakin ja näiden kohtaamisten jälkeen ”valehtelijatutka” on kyllä melko vahva. En vain kertakaikkiaan ymmärrä, miksi joku valehtelee?

Ennen murehdin ja stressasin paljon enemmän asioita, mutta olen viime vuosina pyrkinyt siitä pois. Enää en vain jaksa kantaa huolta turhanpäiväisistä asioista, sen ajan kun voi käyttää paljon järkevämminkin. Silti myönnän, että herään välillä öisin miettimään jotain asioita, joille en kertakaikkisesti juuri sillä sekunnilla voi yhtikäs mitään. Tuosta tavasta pitäisi päästä lopullisesti eroon.

Nauran paljon. Tosin elämässä on joskus ollut kausia, jolloin en ole nauranut oikeastaan aikoihin. Tajusin joku aika takaperin, että olin ennen äitiyslomaani jotenkin niin tympääntynyt työhöni, että muutuin töissä melkeinpä zombieksi. Aiemmin olen ehkä ollut töissä enemmänkin semmoinen, joka saattaa revetä nauruun ihan joillekin päättömille jutuille, mutta tuolloin pari vuotta taaksepäin havahduin jossain välissä siihen, etten ollut enää tuon suhteen oma itseni. Menin aamulla töihin, hoidin hommani ja istuin lähinnä omissa oloissani kulmauksessani koko päivän, kunnes työpäivä päättyi. Todella ei-tyypillistä itselleni. Hyvä esimerkki siitä, kuinka tylsä tai muuten epämieluisa työ voi oikeesti lamaannuttaa. Hullunkuristinta on se, ettei asiaa vielä silloin tajunnut itse.

Lähiaikoina tulossa postausta mm. ajanhallinnasta. Jos teillä on mielessä mitä tahansa muita postausidiksiä, niin pistäkää tähän kommenttiboksiin 🙂

Loistavaa tiistaita!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Julkaistu

Viikkoni puhelimen läpi

Mikäs sen osuvampi aihe aloittaa uusi viikko kun arkikuvapläjäyksellä. En ole viime viikkoina kovinkaan ehtinyt kotona kuvailemaan, mutta sitäkin enemmän sitten puhelimella ja niitä asukuvia varsinkin 🙂 Mikä siinä muuten onkin, että arkeen paluu viikonlopun jälkeen on lähes poikkeuksetta yhtä tuskaa. Aina. Jotenkin se arkeen preppaus alkaa jo hyvissä ajoin sunnuntain puolella kun silloin päinvastoin pitäisi yrittää pitää ajatukset vielä viikonlopussa ja chillausmoodissa. Kaikesta huolimatta pidän kyllä uuden viikon alkamisesta, aina saa kääntää tavallaan uuden lehden ja uudet idikset. Ehkä nämä hitaanpuoleiset aamutoimet ovat se mikä  tässä mättää omalla kohdallani 😀

Nykyään pysähdyn melkein päivittäin kuvailemaan jotain kivoja taloja, ovia tai muita yksityiskohtia, mitä kadulla tulee vastaan. Jotenkin nykyään on alkanut kiinnittää enemmän huomiota yksityiskohtiin ja ehkä tietoisestikin olen pyrkinyt eroon semmoisesta laput silmillä-huitelemisesta, vaikka välillä kyllä myönnän olevani uppoutunut katsomaan vaikka ihmisten IG-tarinoita jossain yksin kävellessä. En ole saanut käytyä ostamassa uusia kuulokkeita jo 2kk sitten rikkoontuneiden tilalle ja ehkä sekin on syynä, ettei ole entiseen tapaan tullut niinkään kuunneltua musiikkia. Silloin menen enemmän juuri omiin ajatuksiini ja kiinnitän vähemmän huomiota pieniin asioihin ympärillä. Nykyään jopa ennemmin ehkä olen hiljaisuudessa kuin kuuntelisin musiikkia, kotona kun on ihan riittämiin sitä ääntä 😀

Olen ollut aivan rakastunut tuohon Nunucon marmorikalenteriin, noin muutenkin olen enemmän konkreettisten kalentereiden perään ja töissä onkin ollut taas vaihteeksi totuttelemista sähköisen kalenterin käyttöön. Laitan silti kaikki menot tuonne paperiseen ylös sen sähköisen lisäksi. Rakastan muutenkin listojen tekemistä! To-do-listat, ostoslistat, varsin tuttu juttu. En siis jatkossakaan meinaa paperikalenterista luopua.

idkuvaaa

Kävin viime viikolla Qhairissa maailman luonnollisimman hiustenhoitosarjan O’Rightin lanseerauksessa. Tarjoilut olivat kyllä hienot! Esittelyssä oli myös sarjan kofeiiniseerumi, jonka pitäisi kasvattaa hiuksia kuukaudessa normaalin 1-2 sentin sijaan jopa kymmenen senttiä.. En kyllä usko ennenkö itse näen 😀 Toisaalta, kai noiden väitteiden täytyy johonkin perustua. Suu loksahti auki kun kuulin, haha!

Löysin hyvän sushi-lounaspaikan keskustasta aivan sattumalta. Haru sushibar Fredalla, jossa buffet sushilounas maksaa 11,90. Valikoima oikeasti tosi hyvä ja tykkäsin hurjasti. Olen monesti pettynyt buffa-susheihin, vaikkakin nyt lähivuosina on tullut niistäkin useita positiivisia ylläreitä vastaan. Usein olen jäänyt itse kaipaamaan enemmän  valikoimaa tonnikalasushista, siis tiedättekö niitä missä on sitä tonnikalamajoneesi-mössöä, mulla on niihin joku ihme fiksaatio ja olen aina ihan innoissani jos niitä löytyy jostain. Tuolla nimittäin oli 🙂 Eipä kovin kalliskaan, vaikka toki lounas onkin. Ehdoton suositus!

Jos seuraatte mun Instastorieta, niin ette ihan varmasti ole päässeet välttymään mun viimeaikojen Jungle Juice Bar-koukutusta. Niitä on nykyään ihan joka kulmassa ja tuntuu, että on mahdoton tehtävä yrittää vältellä noita pirullisia smoothiepaikkoja. Oikeasti, laskin yksi päivä, että mun työmatkan varrella tulee noita vastaan ehkä 4! Sorrun ostamaan siis about jokatoinen päivä, jotenkin kun olen nykyään niin laiska marssimaan aamulla aamiaisostoksille ja  sitten taas unohdan tehdä sen edellisenä päivänä ennakkoon. Smoothie on siis helppo valinta ja noista otan yleensä jonkun niistä proteiinilisä-versioista 🙂 Hintaahan noilla kyllä on ja jotenkin kyllä ottaa päähän maksaa jopa 6-7e smoothiesta, huhheijaa! Yritänkin nyt pikkuhiljaa päästä noista eroon, haha! Onko joku muu koukuttunut?

Viime viikolla pääsi pitkästä aikaa Korsin kellokin käyttöön. En ole aikoihin käyttänyt noita metallisia rannekelloja. Alkuun ne tuntuivat epämukavalta ranteessa raskauden aikana ja sen jälkeen ei vaan ole ollut käyttöä, kotioloissa ja rennossa arjessa on ennemmin käyttänyt sitä pinkkiä Swatchia, joka mielestäni sopii oikeastaan kaikenlaiseen tyyliin. Nyt olen tykästynyt uudelleen tuohon rosekultaiseen Korsiin ja varmasti varsinkin siksi kun on malliltaan melko siro. En ymmärrä, miten ne jättikellot olivat ihan järkky villitys silloin muutamia vuosia taaksepäin. Apua! En kyllä enää voisi kuvitella semmoista ranteeseeni.

Instassa esittelin myös nuo Wranglerin retrofarkut, jotka myöskin pengoin kesällä sieltä äitini kätköistä. Lienevät jostain ihan kasarin alusta. Pitää saada pian asukuvaa nuo päällä, ihan parhaat. Laadun kyllä huomaa nykypäivän farkkuihin kun yön ja päivän välillä. Aivan loistava löytö kyllä 🙂

Yritän tänään kerrankin olla aamujuttujen kanssa ripeä, etten jäisi tähän junnailemaan. Lisää kahvia siis ja menoksi!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

#sundaymood

Vietin ekaa (lähes) blogivapaata viikonloppua ikuisuuteen. En siis julkaissut postausta eilen poikkeuksellisesti ollenkaan. Jotenkin aloitin eilen aamulla normaalin postausrumban, kunnes sitten tuumasin, etten kertakaikkiaan jaksa ja teen sen sijaan jotain aivan muuta. Hengailin, kävin postissa ja menin pojan kanssa leikkipuistoon. Loppupäiväkin meni samalla chillausmoodilla ja nukuinpa jopa pienet päikkärit. Muutamia juttuja tuli kuvailtua, mutta siinä ne pakolliset jutut sitten olivatkin. Kun olisin tänään tullut postailemaan, niin täällä blogissa oli jotain serverihäikkää ja pääsin itse kirjautumaan sisälle vasta äsken 😀 En edes olisi päässyt postailemaan, vaikka kuinka olisin halunnut, haha. Veikkaan, ettei kukaan teistä myöskään päässyt tänne läpi aiemmin tänään? Ehdin jo panikoida, että mitä täällä tapahtuu!

idnostoo

Uskokaa tai älkää, olen nyt arkisin nukkunut vähän huonoja yöunia. Vaikka olen mennytkin melko aikaisin unille, heräilen joskus 4-5 aikoihin ja on vaikea saada uudelleen unta, varsinkin kun olen muutenkin noussut arkena sängystä jo ennen kuutta. Sitä jotenkin alkaa siinä tilanteessa jännittää, ettei saa enää unta ja juuri sen vuoksi siinä sitten usein käykin. Puhelimen pläräystä vältän ihan viimeiseen saakka, sen jälkeen ei nimittäin tule uni enää sitten millään.

Usein selaankin nopsaa somen läpi siinä vaiheessa kun olen päättänyt, etten enää edes yritä enää nukkua. Nyt viikonloppuna onkin sitten tullut tankattua unta oikein kunnolla enkä muista milloin olisin viimeksi nukkunut niin pitkään ja sikeästi kuin viimeiset pari yötä! Lisääntyneen unentarpeen huomaa kyllä kun joutuu tekemään enemmän ajatustyötä päivisin, toki unohtamatta noita vähän katkonaisia unia viikolla.. Ovat kyllä mulla ihan ikuinen riesa!

Tänään kävimme ystäväni 30v synttäribrunssilla ja samalla reissulla Treffipubissa syömässä. Edellisestä kerrasta oli aikaa melkein pari vuotta ja pakko sanoa, että ei se Treffiburger kyllä Suomen parhaan burgerin paikkaa lunasta. Ehdottomasti ok, muttei paras. Olen kesän aikana syönyt muutamia hamppareita ja pakko melkein todeta Chicosin juustohampparin olleen jopa parempi kun tuo Treffin.

Nyt sitten sunnuntain viimeiset chillailut ja kaikki valmiiksi aamuksi. Pyrin itse aina säästämään aamusta aikaa laittamalla laukun illalla valmiiksi, välillä miettimällä vaatteet (ja etsimällä ne, vaatekaappi taas kivan sekainen, ehheh) ja lataamalla kahvinkeittimen valmiiksi. Helpottaa aamuja kun ei tarvitse säätää niin monen asian kanssa, saati sitten alkaa miettiä mitä pukee päällensä. Joskus ne parhaat asuvalinnat tosin tekee aamulla ihan extempore, useimmiten ei kyllä 😀

Sen pidemmittä puheitta kuitenkin niihin iltahommiin. Ajattelin vain tulla ilmoittamaan, että normirytmi blogin suhteen jatkuu taas huomenissa.

Kivaa sunnuntain jatkoa! Huomenna blogissa jonkinnäköinen ”viikko puhelimen läpi”-postaus 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Mihin pyrin elämässä?

Otsikko voi olla hieman hölmö tähän postaukseen. Sehän nyt on täysin selvää, että kaikki pyrkivät elämässään ainakin yhteen asiaan; olemaan onnellinen tavalla tai toisella. Jollakulla se onni voidaan saavuttaa kotiäitinä taloutta ja lapsia hoitaen, toisella taas unelmien työssä tehden asioita, jotka inspiroivat ja tuovat onnistumisen tunnetta. Meitä kun on niin moneen junaan, joten mahdotonta sitä on mennä yleistämään, että mikä juuri sinulle tuo onnea elämään.

Toki jokaisella on tiettyjä päämääriä elämässään vaikkei välttämättä elämäänsä niin tarkkaan suunnittelisikaan tai laatisi mitään sen kummempia ”viisivuotissuunnitelmia”. Aikaisemmin elin itse enemmän niiden virstanpylväiden mukaan ja olin elämässä huomattavasti suunnitelmallisempi kaiken suhteen. Nykyään en oikein edes jaksa. Tai siis ajattelumallini on tavallaan muokkautunut erilaiseksi, tietty minulla on tavoitteita ja pyrin niihin, mutta en jaksa suunnitella liikaa. Olen oppinut, että elämä kyllä vie eteenpäin ja usein ne juuri oikeat ratkaisut loksahtavat paikoilleen huolimatta siitä, olivatko sitten listattuna mukaan viisivuotisplääniin vai ei.

Tässäpä muutama asia, joihin pyrin omassa elämässäni..

Olemaan mahdollisimman hyvä äiti. Tämähän on täysin itsestäänselvää, tokikaan äitiys ei aina ole kovin helppoa, saati sitten pelkkää ruusuilla tanssimista. On osattava olla kärsivällinen, esikuva, asettaa rajoja ja jaksaa herätä öisin lohduttamaan kun pikkuinen herää pahaan uneen. Eikä tämä kaikki lopu edes siihen 18-vuoden ikään, koska äitiys on ikuista, eikä katso mitään tiettyä ikää. Haluan itse pyrkiä olemaan äiti, joka sietää ja arvostaa erilaisuutta, kannustaa asioihin ja harrastuksiin, jotka kiinnostavat, mutta silti olla tarvittavan tiukka tiettyjen asioiden suhteen. En halua olla äiti, joka kieltää kaiken tai toisaalta sekään, joka antaa tehdä mitä lystää, mutta jotain siltä väliltä. Tasapainottelu se onkin yksi äitiyden kinkkisimpiä juttuja! Arvioida, mikä on missäkin asiassa tarpeeksi, muttei liian vähän tai liikaa?

Ymmärtämään muita ihmisiä, heidän erilaisia mielipiteitä ja ajattelutapojaan. Nuorempana en osannut niin hyvin ymmärtää erilaisia ajattelutapoja ja toimintaa kuin tänä päivänä. Saattoi ajatella, että se oma mielipide oli ainut oikea ja asioita oli hankala käsitellä eri näkövinkkelistä. Miksi joku toinen käyttäytyy tietyllä tavalla tai tekee jotain, mikä ei ehkä välttämättä olisi juuri sinulle se luontaisin juttu. Olemme kukin yksilöitä ja se, että joku toinen nyt ei satu tykkäämään kissoista tai rantalomista, vaikka itse niitä rakastaisit, ei tee toisesta sen huonompaa tai oudompaa.idnosto

Näkemään maailmaa ja laajentamaan maailmankuvaani entisestään. Matkailu ehdottomasti avartaa ja on yksi elämäni suurimmista intohimoista. Nykyään pyrinkin enemmän juuri kokemuksiin ja elämyksiin sen sijaan, että lomailu ja matkailu olisi vaan auringossa makoilua. Näkemistä, kokemista, fiilistelyä ja asioista nauttimista. Oli se sitten se Ranskan reissullani hehkuttama vaatimaton 50 sentin pain au chocolat tai muu todella simppeli juttu, joka tuo hyvää mieltä.

College / vintage (äidin vanha)

Housut / Gina tricot

Laukku / Miu Miu

Tennarit / Nike (nämä, juuri -20% alessa :))

Kehittämään itseäni ammatillisesti, juuri siis niiden aihealueiden parissa, jotka itseäni kiinnostavat. Eikä se itsensä kehittäminen tietysti tarvitse olla aina ammatillista, pääasia että aihe kiinnostaa itseään. Sehän nyt voi olla vaikka käsityöt! Itseäni ainakin tulee onnistumisen tunteita kun koen oppivani uusia asioita ja kehittyväni jossain. Sinänsä on kurjaa, että moni ei välttämättä ikinä keksi elämässä työn saralla sitä juuri sinun juttuasi, mutta olen itse onnellinen siitä, että olen uskaltanut heittäytyä, ottaa riskejä ja tehdä töitä unelmieni eteen.

Olemaan ystävällinen muille ihmisille, koska inhottava asenne ei kannata. Ystävällisyydellä ei ainakaan menetä mitään, päinvastoin! Toisten ihmisten huono kohtelu kertoo ennemmin vain itsestään ja omasta pahasta olosta tai epävarmuudesta. Eihän aina voi kaikista tykätä, mutta perus käytöstavat ovat mielestäni ihan itsestäänselvyys.

 

Mihin te pyritte elämässänne? Löytyykö samoja juttuja?

 

Sisältää kaupallisen linkin. Kuvakreditti Jutta Hirsimäki.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Takaisin töihin mammalomalta!

Nyt on virallisesti viikko takana töitä mammalaiffin jälkeen ja toki ihmettelemistä löytyy edelleen. Kaiken kaikkiaan kaikki on mennyt kyllä valtavan hyvin ja tietysti kohdallamme tätä sopeutumista auttaa vähän se, että mies on vielä hetken kotona pikkuisen kanssa. Eli ei tarvitse vielä kylmiltään heittäytyä siihen työt- ja tarharumbaan, joka varmasti jossain määrin tulee vaatimaan meiltä kaikilta alkuun totuttelua.

Reippaasti yli vuosi tuli vietettyä kotona, mikä nyt toisaalta on loppupeleissä varsin lyhyt aika työelämässä.. Aikansa kuitenkin kaikella ja siitä huolimatta, että olen kovin ollut innostunut työhön paluusta, oli myös kotona vietetty aika ehdottomasti kullan arvoista. Sitä kun näkee oman pienokaisen kehittymisen ja jokaisen hetken vierestä, tuota kun ei vuosien päästä enää saa takaisin. En olisi muutenkaan uskonut äitiyden kasvattavan näin paljon myös niitä työelämätaitoja; ennen kaikkea kärsivällisyyttä, tehokkuutta ja sitten myös tietynlaista armollisuutta itseään kohtaan. Itsensä ja tulevaisuuden haaveet, sekä tavoitteet näkee nyt aivan eri tavalla kun on ehtinyt ajan kanssa pohtia, että mitä sitä oikeasti haluaa tulevaisuudelta.

Alunperinhän olin melkein varma, että haluan palata takaisin töihin heti vanhempainvapaan päättyessä. No, mielihän muuttui melko nopeasti kun virallinen töihinpaluu alkoi häämöttää, eihän sitä olisi itse vielä raaskinut niin pientä hoitoon lykätä jos kerran on vielä mahdollisuus jatkaa kotona olemista. Eihän sillä KHT:llä mitään leveää elämää elä ja toki lainat ovat olleet hoitovapaan ajan lyhennysvapaalla, mutta ei tässä kuitenkaan ole joutunut nälkääkään näkemään. Mielestäni kotihoidon tuki on aivan mielettömän hyvä systeemi ja eihän sen tarkoituskaan ole tietysti rahallisesti palkan tai työttömyysturvan vastine, vaan enemmänkin juuri pieni kannustin viettää pidemmän aikaa kotona talouden niin salliessa.

Itse olin säästänyt rahaa hoitovapaalle jo kauan ennakkoon ja tavallaan ennakoinut jo hyvissä ajoin mahdolliset tulevat ja yllättävät kuluerät. Suosittelen kaikille asiaan varautumista ennakkoon, esimerkiksi jo raskauden aikana voi aloittaa säästämisen, vielä kun talous rullaa sitä normaalia. Eihän se säästäminen ja varautuminen koskaan ole pahasta, vaikka sitten sattuisikin pärjäämään kotona ilman säästöihin kajoamista 🙂 Meillä kriittinen tekijä oli se, että laitoimme asuntolainan lyhennysvapaalle siinä vaiheessa kun jäin kodinhoidontuelle. Siinä säästi jo heti satoja euroja kuussa pakollisista menoista. Ensi kuussa alkaa taas sitten asuntolainan maksu.

Omalla kohdallani totesin kuitenkin, että tämä puolitoista vuotta on melko hyvä aika viettää kotona ja kyllä sen sitten vaan tuntee milloin aika on kypsä töihin paluun, sekä yleisesti myös sen hoidon aloittamisen suhteen. Uskon, että päivähoito tulee pienellekin ihan hyvään saumaan, välillä on tuntunut siltä, että poika on jopa kyllästynyt meihin täällä kotona, joten ehkä eri ihmiset, erilaiset puuhailut ja uudet lekit tulevat uudessa ympäristössä tulevat myös hänelle ihan mukavana vaihteluna.

Kuten olen täällä kertonutkin, pitkän harkinnan jälkeen päätin vaihtaa kokonaan alaa ja jättää vanhan rahoitusalan asiantuntijan pestini. Hyppääminen uuteen ja tuntemattomaan on ollut ehkä siinä mielessä ”rankempaa”, että joutuu uuden arkirytmin lisäksi totuttelemaan täysin erilaiseen työhön, järjestelmiin ja moniin muihin juttuihin, jotka vanhaan työhön palatessa olisivat tulleet vanhasta muistista. Toki työelämä kehittyy nykyään semmoista vauhtia, että muutoksia olisi varmasti ollut vanhaan tehtäväänkin palatessa ihan riittämiin. Tuntuu, että kaikki kehittyy nykypäivänä semmoista vauhtia, ettei muutamaa kuukauttakaan enää ehdi pysyä samassa, puhumattakaan nyt siitä, että olisi useita vuosia pois työstään.

Päivähoidon alkaminen lokakuussa muuttaa toki vähän tätä arkirytmiämme, mutten kuitenkaan usko, että kovinkaan paljoa. Pidän itse töistä etäviikon ekan päivähoitoviikon ajan, jolloin vien naperon aina hetkeksi hoitoon yksinään. Jatkossa pyrin muutenkin yrittämään systeemiä, jossa voisin välillä aamuisin tehdä kotoa pari tuntia töitä, mikäli poikaa nukuttaa aamulla vähän pidempään. Tällöin ei tulisi niin pitkiä hoitopäiviä.  Jokatapauksessa tulen pyrkimään siihen, että herään itse aikaisemmin puuhailemaan omat juttuni ensin alta pois, sitten herätän pojan, tehdään aamuhommat ja lähdetään tarhan kautta töihin. Tommilla taas sitten tulee olemaan vastuullaan tarhasta hakeminen. Meillä kävi aivan mieletön tuuri päivähoitopaikan suhteen ja saimme paikan juuri sieltä, josta halusimme! Kamalan säädön jälkeen tietysti, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Asia, jota eniten ”pelkäsin” töihin paluussa on osoittautunut ehkä kaikkein pienimmäksi huolenaiheeksi. Tai siis eipä niitä huolenaiheita muutenkaan kamalasti ole ollut tämän aiheen suhteen, mutta kuitenkin.. Olen kotimammaillessa tietyllä tapaa pitänyt blogin kautta yllä sosiaalisuuttani, yllättävän paljon nimittäin vetristää aivoja ihan sekin, että tuottaa kirjallista sisältöä. Töissä raporttien, sähköpostien ja erilaisten juttujen kirjoittaminen on ollut arkipäivää. Tulee toki jatkossakin olemaan ihan avainjuttu osata muotoilla ja esittää asioita selkeästi kirjallisena.

idkuva

     Tämä asia, jonka huomasin kuitenkin kotiäiteillessä nousseen jossain vaiheessa pintaan oli tietynlainen ujous sosiaalisia tilanteita kohtaan. Se on oikeasti varmaan se petollisin juttu kotimammailussa, että oikeasti jäisi vuosiksi vaan sinne kotiympyröihin, jolloin helposti alkaa jopa pelätä sosiaalisia tilanteita ja ahdistua siitä, että joutuukin aikuisten joukkoon tai joutuu olemaan jollain tapaa esillä. En nyt tarkoita, että tämä välttämättä kaikilla tulisi eteen, koska on kuitenkin paljon itsestään kiinni mitä arkena tekee. Melko helppoa on kuitenkin varsinkin pikkuvauvan kanssa jäädä välillä kotiympyröihin junnaamaan päiväkausiksi, jopa viikoiksi. Itse huomasin tämän etenkin talvella kun kaikkialle lähteminen oli sen pukeutumisrumban kanssa jotenkin niin työlästä, että ennemmin hoiti vaan ne pakolliset lenkkeilyt ja kauppareissut.

Omalla kohdallani tämä tietynlainen uusi ”ujous” tuli ilmi lievänä esimerkiksi blogitapahtumissa, kotona möllöttämisen jälkeen small talk ei enää luonnistunutkaan vanhaan malliin ja tuntui tavallaan kun olisi ollut uusi, ujompi ja arempi minä. Se oli asia, jota pelkäsin. Että olisin muuttunut jännittäjäksi tai alkanut stressata asiakastapaamisia ja muita sosiaalisia juttuja, jotka ennen olivat olleet silkkaa arkipäivää ja päinvastoin kivoja juttuja. Toki koin, että sosiaalisuuteen vaikutti hurjasti esimerkiksi se, miten on saanut edellisinä öinä nukuttua. Jos yöunet olivat menneet plörinäksi, ei sitä jotenkin jaksanut sosialisoidakaan samalla tavalla kun normaalisti.

Pelkoni on onneksi osoittautunut turhaksi ja koenkin, että sen jälkeen kun olen saanut muuta mietittävää ja vaihtelua arkeen, olen ollut jopa täysin eri ihminen kun kuluneen vuoden aikana! Omalla kohdallani tämä oli juuri oikea aika palata töihin. Jonkin toisen kohdalla se voi taas olla pari vuotta myöhemmin tai paljon minua aikaisemmin. Uskon kuitenkin, että sen tuntee itse parhaiten kun ”aika on kypsä”.

Onko teillä ollut samoja ajatuksia mammaillessa tai töihin paluun suhteen?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.