Remukeskiviikko

Hellou ja huhhuijjakkaa täältä päin! Oon viimeiset kolme päivää uurastanut lähestulkoon aamusta iltaan opparin kanssa ja samanlaista olisi edessä vielä loppuviikko. Ihmeen lailla alkaa hommat rullata näin viimeisellä viikolla ennen deadlinea 😀 Oppariahdistuskin on tipotiessään ja muuttunut lähinnä innostukseksi saada se vihdoin pois alta. Olisi kiva tietää, missä tää viitseliäisyys oli silloin alkukesästä.. 
Jokatapauksessa loma vetelee viimeisiään ja karattiin eilen viettämään iltaa Lintsillä! Nyt on sitten remuttu laitteissa koko loppuvuoden edestä, vaikka jäikin vähän harmittamaan, ettei ottanut sitä viiden euron ranneketta vielä seuraavalle päivälle. Elokuu on näköjään ehkä paras aika Linnanmäelle, kun välttyy niiltä pahimmilta superjonoilta ja pääsee juoksemaan laitteesta toiseen 🙂

Kävin toisen kerran vetämässä Kattilan Midhillissä mätöt.. Eli Midhill Steakin pekonilla ja ranuilla 😀 Vois vissiin ottaa tänään vähän kevyemmin ton ruoan kanssa.
Mutta nyt taas wordin pariin muutamaksi tunniksi ja pitämään paltsua opparin ohjaajan kanssa!
Ps. Sain teille jakoon alennuskoodin Yves Rocherille! Koodi YRIINES antaa -20% alennuksen kaikista tilauksista 30.9.2012 asti! Lisäksi Yvesillä on meneillään kamppis elokuun ajan, 
joka tarjoaa valitun tuotteen -30% alennuksella 🙂 Yvesille tästä!
Ja pps. Vielä pari viikkoa aikaa käyttää noita sivupalkin IsoSmile-koodeja! Lisätietoja täältä!

4 vastausta artikkeliin “Remukeskiviikko”

  1. Hei kaunis Iines, nyt minua alkoi kiinnostaa sinun opiskelusi. Ymmärtääkseni opiskelit JAMK:issa, teet siis ilmeisesti opparia sinne? Onko sinulla vielä muita opintoja suorittamatta? Opiskeletko liiketaloutta? Kauanko sinun opinnot ovat kestäneet? Oletko missään välissä ollut poissaolevana koulusta?
    Sori, että joudut ehkä kertaamaan, todennäköisesti vastaukset ovat jo tulleet aiemmissa postauksissa ilmi.

    1. Moikka! Juu opiskelen liiketaloutta Jamkissa. Nyt tulee elokuun lopussa täyteen 3v opintoja ja en ole ollut poissaolevana, suorittanut joitain kursseja etänä tässä vuoden aikana 🙂 Ja opparin jälkeen alkaa olla tutkinto koossa vihdoinkin!

  2. alkaa jo riittää tää opparista ahdistus. Et tosiaan oo ainoa joka sitä tekee. Useat tekee jopa väikkäriä, eikä nillitä koko ajan.

  3. Tuota noin.. en tosiaan tietääkseni edes ole täällä uhrannut asialle ajatuksia lähiaikoina edes 😀 Mutta joo, siksi siitä olen täällä ajatuksiani jakanut, kun niitä on lukijoilta pyydetty. Mikäli ne eivät juuri sinua kiinnosta, niin mikään ei estä ohittamasta tekstiä

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.