Pe 08

Tällä viikolla on ollut taas paljon hommaa ja tiistaikin oli piiiitkä, kun lähdin suoraan töistä Lauttasaareen testailemaan NLP-opistoon
sitä hypnoosia, josta kerroinkin aikaisemmin. Kaverit jo vitsailivat
töissä, että näkyyköhän mua paikalla enää ollenkaan, mikäli vaivun
lopullisesti jonkinlaiseen hypnoosiin. Kävin keskisyvässä transsitilassa ja kokemus oli ihan mielenkiintoinen, mutta siitä enemmän myöhemmin, kun saan aikaiseksi asiasta kirjoittaa.
Alkuviikko on hujahtanut muuten ohi ihmeen nopeasti ja työpäivätkin ovat tuntuneet entistä lyhyemmiltä, kun tekemistä on riittänyt. Eilen kävimme tyttöporukalla pitkästä aikaa illalla ulkona syömässä, mutta alkoi viikon tekemiset jo verottaa kun alkaa silmät lupsua kiinni aina siinä kahdeksan aikaan.. Silti sitä aina tulee valvottua myöhempään ja aamuisin kaduttaa. Onneksi taas viikonloppu, niin ehtii taas tasailla viikon unia 😉 Kaikenkaikkiaan kulunut viikko on ollut aivan loistava, toivottavasti ensi viikko vielä parempi!

Nyt loput aamutoimet ja töihin!!

8 vastausta artikkeliin “Pe 08”

  1. Hei mistä mahtaa olla tuo kello? Just tuon tyylistä oon suunnitellu, mutta ei oo osunu vaan silmään missään:)

    1. Näyttää ihanalta! Mikä mahtaa olla mallin nimi niin voisi etsiä muualta? : ))

  2. Voisitko tehdä videopostauksen siitä miten laitat hiuksesi? Siis aivan alusta asti; muotoilutuotteet ja kaikki.. Sulla on niiin täydelliset hiukset etten voi lakata ihastelemasta niitä, ja aina kun yritän saada itse yhtä 'huolettoman mutta laitetun' kampauksen niin lopputulos on aivan onneton eikä ilmavuudesta ole tietoakaan. Auta tumpeloa:) -eevu

    1. Voin joskus tehdä kun ehdin 🙂 eipä tuossa kai mitään ihmeellistä, laitan märkiin hiuksiin tigi bed headin superstar-litkua ja tyveen redkenin tyvikohottajaa. Föönauksen jälkeen latvoihin Paul mitchellin super skinny serumia ja sitten yleensä suoristaan tai käännän latvat. Tuossa kuvassa nyt oli edellisen päivän tukka, olin vähän lisää kääntänyt latvoja semmoisella kiharapuikolla 🙂

  3. mulla ois yks kysymys tosta sensain ripsiväristä 🙂 tekeekö se sulla ripset sellaseks koviks/tönköiks? vai pysyykö ne "joustavina" 😀 apuaa ymmärrätköhän mitä ajaan takaa? monet vedenkestävä ja kaikki diorin ripsivärit tekee ripsistä sellaset kovat ;(

    hyvää viikonloppua 🙂

    1. Hmmmm, oon niin tottunut siihen sensaihin etten edes huomaa, mutta joo taitaa se vähän semmoiseksi tehdä ripset joo. Varmaan riippuu tietysti kuinka sen levittää. Mutta itselläni ainakin toimii parhaiten kaikista maailman ripsareista, en siis käytä sen vedenkestävyyden vuoksi! 🙂 kivaa viikonloppua sulle myös!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.