Hakusessa nimikoru ruusukultaisena!

Tämä jo muutaman vuoden kestänyt ruusukulta-villitys nyt ei vain ota loppuakseen ja olen nyt jo jonkinaikaa miettinyt, että haluaisin teetättää uuden nimikorun juurikin ruusukultaisena. Selasin Nimesi.fi:n valikoimaa, mutta harmikseni heiltä ei ainakaan vielä ruusukultaisia versioita löytynyt. Siispä oli turvauduttava Googlen ihmeelliseen maailmaan.. Ja johan alkoi tapahtua! Löysin muutamankin ulkomaisen verkkokaupan, jotka teettävät yksilöityjä nimikoruja joko korumetallista tai sterling-hopeasta ruusukultapäällysteellä.

Tämä esimerkki löytyi Etsy.comista, jossa hinnatkin olivat euroina. Ilmeisesti postituskin
tapahtuu Euroopan sisältä? Täytyy ottaa selville!
Eniten ihastuin SylarLou:n valikoimaan, jossa koruun saa kivojen fonttien lisäksi valita myös muita ominaisuuksia, esimerkiksi suloisen ”back dropin” eli esimerkiksi sydämen siihen lukon ”jatkoketjun” päähän 🙂

Kolmantena löysin myös MyNameNecklacen verkkokaupan, jossa kyseinen koru irtoaa alle 50dollarin hintaan!
Innostuin nyt kyllä niin kovasti tuosta SylarLousta, että täytyy katsoa raaskiiko pistää tilauksen menemään. Eniten nimittäin kiehtoisi tuo ohut papuketju, jota ei ollut esimerkiksi tuossa edellämainitussa verkkokaupassa valittavissa.. 🙂
Onko kukaan muu rosegold-hullu hankkinut nimikorua kyseisessä kultauksessa?!

6 vastausta artikkeliin “Hakusessa nimikoru ruusukultaisena!”

  1. Haa! Kiitos tästä, olet parempi googlettelija kuin minä 🙂 Ollut etsinnässä vastaavat korut, ei omaa nimeä vaan omaa mantraa varten…-loomis

  2. Vaikka Etsyssä hinnat näkyy myös euroina, postitus ei tapahdu Euroopan sisällä ellei myyjä ole sieltä. Itse olen tilannut tuolta monet kerrat ja voin suositella lämpimästi.

  3. Ite olen tilanu oman ruusunkultasen my namenecklacesta. 🙂 Suosittelen! Tosi nopea toimitus, eikä tainnu tulla toimituskulujakaan vai olikohan se joku tarjous. No, joka tapauksessa voi suositella.

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.