Kukkakaaligratiini ja täytetyt broilerin rintaleikkeet

Johan oli eilen markkinat. Innostuin nimittäin illalla kokkailemaan pitkästä aikaa yksin, siis ilman mitään apuja. Enkä ihan oikeasti muista milloin viimeksi olisi ollut näin, itse kun olen yleensä apukokin virassa enemmänkin avustamassa. Ei ole oikeastaan kiinni siitäkään etten osaisi, ennen tuli kokkailtua paljonkin, mutta nykyään ollaan jaettu kotihommat aikalailla niin, että toinen kokkaa ja toinen sitten hoitaa pyykit, siivoamisen ja sata muuta asiaa 😀 Puhuisin siis ennemminkin taitojen ruostumisesta (vaikka tosin leipominen ja yleensä guacamolen valmistus nyt ovatkin sitten mun juttuja..).
Oikeastaan perimmäinen syy kokkaamattomuudelle on varmaan se, etten kovin usein oikeastaan keksi mitä ruokaa sitä tekisi ja yleensä ”vakiovalinnat” on jotain tylsiä soijamakaroonilaatikkoa tai spagettia ja tomaattisoijakastiketta ynnä muita ”edullista, josta syö ainakin kaksi päivää!”-ratkaisuja. 
Eilen sain päähäni kuitenkin tylsyyksissäni, että voisi yrittää keksiä jotain. Olin jo viikon miettinyt tekeväni kukkakaaligratiinia ja siihenkin sain idean työkaverin lounaseväistä. Sain päähäni sitten yhdistää siihen täytetyt broilerin rintaleikkeet ja siitä se sitten lähti.
Tein rinteleikkeisiin syvän viillon (nämä niitä luullisia) ja tungin sisään siivun Feta-juustoa, käytin siis sitä palana ostettavaa, josta sai leikattua reippaan siivun. Täytin fetan lisäksi kanan persilja-parmesanmassalla, johon silppusin tuoretta persiljaa ja parmesanraastetta. Heitin kulhoon myös lorauksen sulatettua margariinia, jolloin massasta pysyi vähän paremmin koossa ja mössäilin haarukalla. Täytin kanaa sormilla niin täyteen kun vain sai ja cocktail-tikulla kiinni (tai niin kiinni kun ylinpäänsä meni :D).

Pilkoin kokonaisen ison kukkakaalin sopivankokoisiksi paloiksi ja keitin muutaman minuutin, jotta kaali pehmeni vähän ennen uunia. Voitelin vuoan ja heitin kukkakaalin päälle ruokakerman,  mozzarellaraastetta ja parmesanjuustoa, sekä suolaa ja pippuria. 

Broilerit käärin folioon ja paistoin n. 35min uunin kiertoilma-asetuksella 195c:ssä, josta viimeiset vajaat 10min kääre auki grilliasetuksella. Kukkakaaligratiini oli uunissa n. 25min, välillä sekoittelin gratiinia lastalla. 

 Gratiinin kaveriksi vielä muutama palanen fetaa, nami!
 

Pitkästä aikaa olin oikein tyytyväinen omiin kokkailuihini. Saa nähdä mitä sitä seuraavaksi keksisi! Jos on ruokaideat hakusessa, niin suosittelen testaamaan näitä! 😉

6 vastausta artikkeliin “Kukkakaaligratiini ja täytetyt broilerin rintaleikkeet”

  1. nam näyttää hyvältä 🙂 täytyy kokeilla! mä teen kanssa täytettyä kanaa, laitan sisään paprikaa ja fetaa ja käärin kanan ilmakuivattuun kinkkuun (ainiin kinkku ei taida käydä?) ja sitte uuniin vuoassa jossa on basilika öljyä pohjalla. namsnams

    1. Mietinkin ensin että olisin pekoniin käärinyt, mutta sitten tuumasin että hankalaa noiden luullisten kanssa ja että pekoni jää helposti semmoiseksi vetiseksi tuon folion sisällä. Mutta täytyy kokeilla ilmakuivattua tosissaan seuraavalla kerralla jos tekee luuttomasta rintafileestä!! Kiitti vinkistä, kuulosti ihan superhyvälle tuo sunkin versio! 😀

  2. Mikä koko sulla on siitä H&M Premium-malliston lyhyestä merinovillaneuleesta? XS vai S? Entäs miten se on kestänyt käytössä? Kiitos vastauksesta:)

  3. kukkakaaligratiini on niin hyvää! täytyykin heti huomenna ottaa asiakseen tehdä… 😛 itelle se kyllä maistuu parhaiten kesällä uusien perunoiden ja kylmäsavulohen kanssa, mutta aina maistuu muutenkin! en ookaan ikinä laittanut siihen kermaa, vaan aina vaan palotellun kukkakaalin astiaan ja mozzarellaraasteen päälle, voisikin kokeilla kerman kanssa 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.