Maidoton vitamiinipommi mantelijuomasta

Nyt kun tuli flunssa puheeksi, niin testailin viikonloppuna vitamiinivälipalaa tai oikeastaan kahta erilaista Alpron tuoremantelimaidosta. Noista Alpron jutuista olen pölissyt täällä monesti aiemminkin, mutta tällä kertaa minua lähestyttiin haasteella testata mantelimaitoa osana terveellistä välipalaa. Tällä kertaa halusin testata jotain kokonaan maidotonta, joten jätin rahkan pois. Toki nämä varmasti toimivat senkin kanssa jos haluaa välipalan extraprotskulla!

Näillä aineksilla lähdettiin matkaan:

– Mangoa 
– Banaani
– Mansikoita
– Tyrnimarjoja
– Pari passionhedelmää
– Mantelituorejuomaa
– Turvotettuja chian siemeniä lisäproteiiniksi ja kuiduksi

Kohta alkaa muuten olla aikalailla puolet noista Alpron juomista läpikoluttuja. Noita kylmäjuomiahan löytyy näiden itse testaamieni mantelin, hasselpähkinän ja soijan lisäksi mm. riisistä, kaurasta ja kookoksesta, on tullut sen verran monta kertaa lapattua tölkkiä nimittäin ostoskoriin.  Ehkäpä testaan seuraavana tuota kaurajuomaa!  Sopiikohan kahviin? 
En muista milloin olisin viimeksi juonut tai ostanut maitoa itselleni, jotenkin olen tykästynyt näihin vegevaihtoehtoihin niin paljon enemmän. Olen vertaillut näiden tölkkien kylkiä joskus maitoon ja näihin (tai ainakin noihin mitä olen itse ostanut) on lisätty kalsiumia, D-vitskua ja B-vitamiineja, joten kalsiumin tai d-vitamiinin saantikaan ei ole enää päällimmäinen syy juoda perinteistä maitoa kun vaihtoehtona on käytännössä ravintosisällöltään samanlainen tuote kasvisversiona. Vaikkei itselläni mitään laktoosiherkkyyttä tai maitoallergiaa löydykään, niin ei silti ole ollut ikävä maitoa, vaikka muita maitotuotteita tuleekin edelleen syötyä. Näiden juomien lisäksihän ainakin Alprolta löytyy markkinajohtajana vaihtoehtoja myös jogurtin tai ruokakerman korvaajiksi. Täytyy ehkä jossain välissä ottaa seuraava askel ja testata myös niitä.

Punaiseen tuli mansikoita, banaania ja tuoremantelijuomaa, jotka mössäsin tehosekoittimessa. Jälkikäteen heitin sekaan edellisen päivän välipalasta jäänyttä granaattiomenaa, nami!

Tähän  keltaiseen juomaan tuli mangoa, tyrniä ja mantelimaitoa, jotka pyöritin
tehosekoittimessa. Sen jälkeen lisäsin sekaan pari lusikallista
chia-geeliä ja passionhedelmät, ettei niiden rakenne menisi sekaisin
tehosekoittimessa.
Maku oli näissä todella kevyen ”sorbettimainen” verrattuna tavalliseen maitoversioon.
Hoksasinpa juuri että täällä on lähiaikoina nähty aikalailla ruokajuttuja. Eikai se teitä haittaa? 🙂
Postaus toteutettu yhteistyönä Alpron kanssa.

4 vastausta artikkeliin “Maidoton vitamiinipommi mantelijuomasta”

  1. Nyt ihan aiheenvierestä, mutta mitä mieltä olet mediassa uutisoiduista lyhennysvapaista? Kun monet pankit ikään kuin pönkittävät niiden avulla omaa julkisuuskuvaa. Oletko sitä mieltä että lyhennysvapaa tälläisessä taloudellisessa tilanteessa voisi olla kaikkien etu? 🙂

    1. Anteeksi ihan miljoonasti, olin täysin unohtanut vastata sulle!! Piti ihan mennä googlettamaan että mistä sitä puhutaan kun en ole lukenut tai katsonut uutisia 😀 Kai tuo kamppailu asiakkaista on mennyt niin aggressiivikseksi nyt kun korot niin matalalla eikä talletukset tuota, että otetaan tämmöiset kikat käyttöön. Voihan tuo nimittäin omasta mielestäni jonkunlaisia asiakkaita houkutella.. Itse kyllä näen tämän vaan ihan asiakkaiden kalasteluna, pankithan saa asuntolaina-asiakkaista kuitenkin sitoutettua korkotuotot tosi pitkäksi aikaa, ehkä tuo nyt on vain haluttu naamioida siksi että "haluttaisiin auttaa taloutta". En ainakaan itse näe että yhtään sen enempää törsäisin turhaan vaikken lainaa lyhentäisikään, silloinhan nimenomaan kannattaisi säästää ja siinä tapauksessahan ne rahat kuitenkin pysyisivät siellä pankeissa.. 🙂 Loppujen lopuksi kovin harvat varmasti olisivat valmiita tuohon lyhennysvapaaseen lähtemään, joten suuremmassa mittakaavassa näitä ihmisiä ketkä ne lyhennysvarat käyttäisivät yleiseen kulutukseen, olisi varmaan aika pientä!! Ja nythän lainaa nimenomaan kannattaa lyhentää kun korot matalalla, joten jotenkin vähän tyhmää että "suositellaan" lyhentämättä olemista. Mitä noin itse olit tästä mieltä??

    1. Joo mä pidän niitä jääkaapissa että säilyy kauemmin niin ei siellä kypsy. Maistui tosin ihan samalle kun ne ruttuisetkin 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.