Maanantai 23

Eilen oli ihana tunne siitä kun oli keräillyt aivan rauhassa viikonlopun aikana voimia tulevaan viikkoon! Nyt tällä hetkellä 11h työpäivän päätteeksi olokin kyllä sen mukainen, että uusi viikonloppu tulisi jo ihan tarpeeseen heti perään eikä harmaa päivä tosissaan ainakaan tee asiaa paremmaksi.

Olin lauantaina lähes supernainen, kävin nimittäin aamupäivällä ensin juoksemassa kuntosalin matolla 5km ja treenaamassa selän, olkapäät ja ojentajat ja sen perään vielä Bixun kanssa kevätauringossa 40minsan reippaalla kävelyllä metsässä. Kylläpä oli toisaalta iltapäivällä veto pois, mutten kertakaikkiaan osaa nukkua niitä päikkäreitä! Mitä nyt ei toisaalta herkkupäivä ja saunailta pelastaisi 😀 Sunnuntaina olikin sitten jalkapäivän vuoro, onneksi se nyt on sentään raivattu pois päiväjärjestyksestä muutamiksi päiviksi.

Sain tänään päähäni, että hemmetti nyt loppuu tämä synkistely ja kesän odottelu varaamalla joku matka pääsiäiseksi tai huhtikuuksi. Finnairin pisteitä on kertynyt taas sen verran että niillä lentäisi kaksi jo edestaas Euroopassa, mikäs nyt olisikaan enemmän budjettimatkailua.

Finnairin sivut on kuitenkin jotain maailman raivostuttavinta toimimattomuudellaan, saati sitten sillä että noita palkintomatkoja (tietenkään) olisi tarjolla hyviin kohteisiin tai saati sitten hyvinä päivinä. ARGH! Bruna (edes vähän) on pakollinen juttu, joten mikään Lontoo tai Pariisi ei sen tiimoilta kiinnosta pätkääkään. Tällä hetkellä vahvimpana vaihtoehtona Israelin Tel Aviv tai sitten vain varaa jotkut muut lennot loppukesäksi. Onpas vaikeaa 😀 Onko kellään kokemusta Tel Avivista? 

Edellisestä reissusta on aikaa 5kk ja jo pitkään ollut semmoinen olo, ettei kertakaikkiaan jaksa enää yhtään ilman reissua! Tuo viisi kuukautta tuntuu tällä hetkellä vuodelta. En osaa kuvailla millainen se tunne on kun on vain päästävä! Ihan kamalaa olla koukussa ja miettii hiekkarantoja viisitoista kertaa päivässä! Kuten joku aika sitten mainitsin, niin en muista milloin olisin viimeksi viettänyt kevään ilman talven kaukomatkaa ja nyt kyllä kaduttaa 😀 Saa nähdä sinnittelenkö nyt sitten vain sinne Portugaliin saakka vai otanko jonkun extemporen ensi kuuhun. Makoilu auringossa edes neljän tai viiden päivän ajan nimittäin houkuttelisi nääääääiiiin paljon!! Kellään samoja fiiliksiä? (Kaikkein pahin tähän on muuten selailla muiden matkakuvia instagramista…)

Joku teistä muuten taisikin suositella Netflixistä sitä Homelandiä, samoin yksi ystäväni ja nyt onkin pärähtänyt käyntiin Homeland-maraton. Etusivun kuvan perusteella en olisi voinut kuvitella tuota katsovani tai koko sarja ei millään tapaa herättänyt omaa mielenkiintoani, mutta muutaman jakson perusteella vaikuttaa kyllä jännältä! 😉
Aloitanpa nyt illan rauhoittumiset kun on taas tullut tässä häsellettyä sen jälkeen kun tuli kotiin. 
Voimia viikon alkuun!!

2 vastausta artikkeliin “Maanantai 23”

  1. Mä en oo koskaan käyny ulkomailla! Oon kyllä Virossa, Ruotsissa ja Norjassa mutta niitä nyt ei lasketa. Mulla ei oo mitään mielenkiintoa lähteä minnekkään kauas, varsinkaan laittaa rahaa sellaiseen. Vanhemmat on pari kertaa pyytäneet mukaan ja tarjoutuneet maksamaan, mutta ei oo silti houkutellu tarpeeksi 😀 Ja nyt kun on noita lentoturmia ollu niin tuskin uskaltaisin edes lentää 😀

    1. Aijaa! No mutta voihan sekin olla että jossei ole aktiivisesti reissannut, niin ei tavallaan sitten osaa kaivatakaan sitä? Ja toisaaltahan meitä on niin moneen lähtöön, ettei jokainen varmasti edes tykkää poistua kotoa 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.