Äänestithän?

Mukavaa viikon alkua! Tässä eletään pienessä ”vaalihuumassa” ja toivottavasti myös moni teistä kävi äänestämässä ja vaikuttamassa! Nyt lähipäivinä ovat sanat ”jatkojytky”ja ”jälkijytky” aiheuttaneet semmoista oksennusrefleksiä ainakin itsessäni, että jos joku asia pitäisi kieltää täällä lailla niin noiden sanojen käyttö 😀 Samalla en ihan oikeasti kertakaikkiaan voi ymmärtää miten voi nykymaailmassa olla esimerkiksi mahdollista että eräs Herra Hakkarainen valitaan uudestaan kaiken jälkeen. Ei. Vaan. Voi. Ymmärtää.. En nyt henkilökohtaisesti sinänsä vastusta mitään puoluetta, mutta mikä tahansa puolue saa itsensä näyttämään typerältä siinä vaiheessa kun se ydin tiivistyy tämmöisiin tyyppeihin jotka heiluvat mökillä viinapullon kanssa ja heilastelevat alaikäisten pikkutyttöjen kanssa. Ihan totta!! Ihan rehellisesti haluaisin tietää että kuka?! (äänestää) No mutta, äänet ratkaisevat 😀
Itse olin vielä pari viikkoa taaksepäin vähän hälläväliäasenteella koko äänestyksen kanssa koska en oikein ollut varma ketä äänestäisin. Sopiva ehdokas kuitenkin lopulta löytyi ja vaikkei äänimäärällä vielä menty sisälle, niin tulipahan tehtyä. Sanotaan nyt viimeisen reilun viikon aikana politiikka on ollut kovana puheenaiheena niin kotona kun työpaikallakin ja varsinkin kun itse olen ennen täällä mesonnut monista asioista, jotka ovat Suomessa joko hyvin tai huonosti, niin en itse henkilökohtaisesti olisi antanut itselleni enää oikeutta marista mistään, ellei ole äänestämällä edes pyrkinyt vaikuttamaan asioihin haluamallaan tavalla. Sunnuntaina tuli sitten sama tunne kun viime vaaleissa, että ”onneksi raahautui sinne vaaliuurnalle”, jossei itse raahaudu niin aina löytyy sitten niitä jotka äänestävät jaloillaan (tai tässä tapauksessa äänillään), olipa sitten kuinka extremeen suuntaan tahansa 😀
Itse näen, että satsaamalla nimenomaan tulevaisuuteen ja ennaltaehkäisevään työhön esimerkiksi nuorten kohdalla, saadaan jotakin aikaan sen sijaan että poljettaisiin paikallaan. Omasta mielestäni se ei ratkaise mitään että sysätään verorahoista ihmisille kuukaudessa enemmän rahaa käteen vaan nimenomaan se, että ne  verorahat sysätään tulevaisuuden puolesta ja ajatellaan pitkällä aikavälillä. Jos itse olisin poliitikko, olisin kampanjoinut (kuten vanhojen postausten perusteella varmaan tullut ilmi) varmasti työveron alentamisen, tulevaisuudessakin ilmaisen ja laadukkaan koulutuksen, opiskelijoiden tulorajojen nostamisen, työllistymisen kehittämisen (ja tekemällä edes osatyöllistymisestä kannattavaa) ja nimenomaan sen puolesta, että kannustettaisiin jokaista jo nuoresta pitäen ottamaan kaikki irti omasta elämästään ja tarjottaisiin niitä eväitä menestyä. Suomessa kun ei pitäisi minkään olla esteenä ja nuorissa nimenomaan on se Suomen tulevaisuus. Nyt jos milloin olisi hyvä aika toimia!
Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä esimerkiksi tilannetta, jossa ollaan ennemmin vuosikausia työttömänä kun kouluttaudutaan alalle josta niitä töitä todennäköisesti löytyy nyt ja tulevaisuudessa. Itse olen ainakin ihminen joka ennemmin keksii keinoja ja ratkaisuja ennemmin kuin tekosyitä ja mielestäni pitäisi kannustaa enemmän työllistymään, oli se sitten oma ala tai ei. Ainakin omissa silmissäni mikä tahansa työ näyttää CV:ssä niin paljon paremmalta kun ”ei mikään” ja kertoo henkilön asenteestakin paljon, eikös vain?
Lähiviikkoina olen myös todennut, että politiikasta on hankala keskustella tai olla oikeassa, koska mielipiteitä on monia. Tässäpä omani. Olen puhunut 😀

21 vastausta artikkeliin “Äänestithän?”

  1. Itse kanssa olen todella miettinyt, mikä täällä Keski-Suomessa mättää, että Herra H haluttiin takaisin eduskuntaan… Ei vaan voi ymmärtää! Mulle tärkeimmät arvot näissä vaaleissa oli eläkeläisten/pientulosten/lapsiperheiden verotuksen keventäminen ja näille ryhmille ei enää tukien leikkauksia. Tämän lisäksi tasa-arvoisen avioliittolain tukeminen, nato-vastaisuus ja progressiivisen verotuksen kannattaminen. Oma ehdokas ei mennyt vaaleissa (taaskaan) lävite ja valitettavasti omassa vaalipiirissä myös "oman puolueen" ainut paikka menetettiin ensi kaudelle… Jännä nähdä miten hallitusneuvottelut menee, vastaako persut äänestäjien toiveisiin ja lähtee hallitukseen mukaan tällä kertaa ja millainen sekametelisoppa hallituksesta muodostuukaan.

    1. Olin unohtanut koko tasa-arvoisen avioliittolain, sitä kannatan ehdottomasti myös 🙂 (Saa tosin nähdä miten senkin käy tällä tulevalla hallituksella…) Jännityksellä odotetaan miten käy 😀

    2. Mä en koe että Suomen tartteisi liittyviä mihinkään sotilaalliseen liittoumaan, mikä heikentäis Suomen asemaa puolueettomana rauhanneuvottelijana erilaisissa kriisitilanteissa. Oman armeijan kannatan kyllä pitämään voimissaan, enkä kannata vaihtamaan Ruotsin malliin.

  2. Itse ennen mietin työttömistä ja niistä, jotka eivät jatka koulua peruskoulun jälkeen, että ovat jotenkin aikaansaamattomia lusmuja, jotka vaan haluavat makoilla kotona. Nykyään olen kuitenkin miettinyt, että tosi harva meistä huvikseen jää kotiin makaamaan. Kyllä ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä ja tunteen siitä, että on hyödyksi yhteiskunnalle. Toiseksi aika pieniähän nuo toimeentulotuet ovat, joten tuskin kovin moni niillä muuten vain elelee. Toisaalta kyllä juurikin tuohon osa-aikatyöhön tulisi kannustaa enemmän, koska jos teet osa-aikatyötä menee tukien hakeminen vaikeammaksi ja saattavat tulot myös pienetä, mikä on hullua!

    Mielestäni ihmisiä ei kuitenkaan pitäisi laittaa kouluttautumaan sellaisille aloille, joka heitä ei kiinnosta. Miettii että esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalle on suhteellisen hankalaa päästä opiskelemaan, niin jos nämä ihmiset sitten laitettaisiinkin opiskelemaan jotakin tekniikan alaa, joka tulevaisuudessa työllistää, niin itse ainakin turhautuisin moisessa tilanteessa.

    Hyvä iines, kun otat kantaa ajankohtaisiin asioihin (y) Itsellänikin hirvittää, kuinka moni NUORISTA kavereistani ja tutuistani jätti äänestämättä. Miksi????? Jos ei poliittiset asiat kiinnosta niin voi sitten vähän miettiä että eikö oikeasti kiinnosta opintotukiasiat, ruuan hinta, alkoholin myynti, jne. Politiikka kun oikeasti koskettaa meitä kaikkia.

    1. Hyviä pointteja! Ei toki itsestänikään tuntuisi ihan maailman houkuttelevimmalta jutulta lähteä opiskelemaan alaa joka ei kertakaikkisesti kiinnostaisi, mutta jos mahdollisuus työllistyä omalla alalla olisi hirvittävän pieni, keksisin kyllä useammankin alan jolle voisin kouluttautua! Ja onhan Suomessa kuitenkin niin laajasti koulutusta, että uskoisin jokaiselle löytyvän kuitenkin "kakkosvaihtoehdon" jota opiskelu nyt kuitenkin on varmasti mielekkäämpää kuin vain "oleminen" ja töiden etsiminen 🙂 Toisaalta jos itse etsisin töitä VUOSIA, olisi kyllä siinä vaiheessa jo varmasti melko valmis laskemaan rimaa työn laadun suhteen tai muuttamaan paikkakunnalle josta töitä voisi löytyä!

      Ja tuo systeemi on kyllä siltä osin aivan älytön, että ennemmin juuri kannustaa olemaan kotona kun hakemaan osa-aikatöitä, aivan järjetöntä ettei tuohon edelleenkään olla saatu mitään ratkaisua aikaan!! 🙁

      Mukavaa kevättä sinulle! Omasta mielestäni on niiden turha kritisoida systeemiä jotka eivät ole halunneet äänellään vaikuttaa 🙂

  3. No mutta eihän T. Hakkarainen ole perussuomalaisten ydin, vaikka en kyllä kyseistä tyyppiä ymmärrä 😀 Onhan noita sekoilijoita ollut ennenkin eduskunnassa, mm. Vanhanen ja Kanerva, eikä he silti edusta koko puoluetta. Vaalirahasotkuista puhumattakaan. Annetaan kaikkien olla sitä mieltä mitä haluaa 🙂 Itse tunnen monia eri puolueita äänestäneitä ja hyvin tullaan toimeen 😀

    1. Aivan, kuten itse sanoit "Annetaan kaikkien olla sitä mieltä mitä haluaa 🙂 ", tämä oli nimenomaan oma ja parin muun mielipide, en odotakaan että kaikki olisivat samaa mieltä. Toivottavasti et myöskään itse odota muiden olevan juuri sinun kanssasi samaa mieltä 😀

  4. En tietenkään oleta 😀 mm. mieheni äänesti eri puoluetta. En sinua tarkoittanutkaan, ilmaisin itseni vähän huonosti. Tarkoitin, että jotkut suunnilleen hermostuvat, jos edes keskustelee heidän kanssaan näistä asioista, ts. äänestää "väärää" puoluetta.

    1. Heh 😀 Kuten tuolla tekstissäkin mainitsin, niin itselläni ei ole todellakaan mitään vastaan yhtäkään puoluetta. Se vain lähinnä pistää ihmetyttämään miten sääntö-Suomessa jossa kielletään muutenkin kaikki, on ok että kansanedustaja mm. hengailee alaikäisten tyttöjen ja moottoripyöräjengiläisten kanssa, ainakaan henkilökohtaisesti en olisi halunnut ääneäni antaa tämmöistä tukemaan, mutta sehän on jokaisen oma päätös miten haluaa äänensä käyttää! 🙂

  5. Mielestäni Hakkaraisen kanssa voisi samalla linjalle asettaa Ilkka Kanervan… En ymmärrä, miksi häntä(kin) äänestetään vuodesta toiseen…

    Suomi tarvitsisi kansanedustajia, jotka ajavat vanhusten, työttömien ja jossain määrin myös lapsiperheiden etua. Anteeksi, jos loukkaan nyt jonkun tunteita, mutta mielestäni kokoomusta ei tarvitsisi olla Suomessa laisinkaan…

    1. Kai ymmärrät, että Suomi tarvitsee myös päättäjiä joilla on ymmärrystä taloden eri aloista. Vai luuletko että työttömille sormia napsauttamalla ilmestyy työpaikka? Ei. Siihen juuri tarvitaan näitä henkilöitä, joilla on tietoa, taitoa, ymmärrystä ja vankka tietopohja globaalista taloudesta, jotta Suomen talous saataisiin nousuun uudelleen. Tällä hetkellä kun Suomessa 20 vuotta samassa työpaikassa olleita pistetään koko ajan pihalle viroistaan koska ei ole varaa maksaa palkkaa, ei ole mitään mahdollisuutta saada jo valmiiksi työttömiä, mahdollisesti jopa kouluttamattomia ihmisiä töihin.

      Suomi tarvitsee uuden maailmanlaajuisen ilmiön(kuten Nokia oli), millä on myyntiä suuriin talousmahtimaihin. Lisäksi Suomeen on perustettava uusia ydinvoimaloita, yksityis- ja valtiorahoitteisesti->lisää työtä Suomeen.
      Valitettavasti eduskunta jauhaa samoja asioita, eikä etene. Lisäksi eduskunnan miinus on se, että se on täynnä "vanhaa verta", joka on omalta osaltaan syypää tähän paikallaan junnaamiseen. Eduskunta tarvitsee uusia, nuoria päättäjiä, jotka ajavat omaa ja oman ikäpolvensa etua.

      +mielenkiinnosta: Miksi Kokoomus on sinusta huono puolue? Kuulisin mielelläni perusteluja!

    2. Kokoomus ei mielestäni edistä mitenkään muiden kuin rikkaiden asioita. Siksi se on huono puolue. Olen eri mieltä kanssasi myös siitä, että Suomeen tarvitaan lisää ydinvoimaloita. Kyllä, se lisäisi työntekijöitä, mutta mitään muuta hyvää se ei mielestäni sitten toisikaan…

      Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että tarvitaan nimenomaan UUSIA kasvoja eduskuntaan. Siksi ihmettelen, miksi näitä samoja tyyppejä äänestetään, varsinkin kun tiedetään, että he eivät ole välttämättä saaneet aikaiseksi mitään Suomen eteen. Tämä oli kommenttini pointti. Tietysti joukossa on hyviäkin, vanhoja kansanedustajia, jotka tekevät kaikkensa maamme eteen.

      Erika

      P.S. En jaksanut kirjautua…

    3. Hyviä pointteja ja ihanaa että osaat hyvin perustella mielipiteesi! Mutta sen verran tohon ydinvoimaan, että oikein toimiessaanhan se on todella ympäristöystävällinen ja energiatehokas. Suomessa kun ollaan, niin nuo voimalat rakennetaan tosi hyvin ja turvallisiksi. Toki niissä on omat riskinsä, mutta niinhän nykyään kaikessa on.. Toisaalta en kyllä omaan naapuriin ehkä ydinvoimalaa haluaisi..:D Väsynyttä tekstiä, toivottavasti tästä saa edes jotain irti!:D

  6. Mielestäni kyseisestä tekstistä oikein huokuu, ettet voi sietää perussuomalaisia, vaikka väität ettet vastusta mitään puoluetta. Itse hyväksyn aivan kaikki puolueet ja niiden äänestäjät, eikä mistään nouse mitään oksennusrefleksejä..tosi kypsää..

    1. Eipä se refleksi noussut puolueesta vaan kyseisen sanonnan ja sanan yleisestä renkutuksesta. Ja hei, ei politiikasta nyt sentään kannata suivaantua vaikkei samoja asioita kannatettaisikaan! 🙂

  7. Itseäni kovasti harmittaa, että T. Hakkarainen tuntuu olevan monen mielestä yhtä kuin PS. Itse äänestin Perussuomalaisia, mutta en oikein käsitä T. Hakkaraisen suosiota. Ehkä kyseessä oli ns. "protestiäänestys", toivotaan vastapainoa nykyisille kukkahattutädeille ja huipputuloisille laput silmillä päätöksiä tekeville. Harmittaa, että yhden ihmisen perusteella moni muodostaa mielipiteensä koko puolueesta. Toki jokaisessa puolueessa on omat "hutinsa", kuten esimerkiksi SDP:llä J. Urpilainen, Kokoomuksella J. Katainen, Vasemmistolla A. Kontula, Kristillisillä P. Räsänen…jne..

  8. Nimenomaan, ja onhan Arhimäkikin sammuneena milloin missäkin ja laukoo kulttuuriministerinä "kypsiä" kommentteja mm. Cheekista, että kyllä sinne eduskuntaan mahtuu monenlaista hiihtäjää 😀 Luulen, että Hakkaraista on äänestetty jossain maaseudulla, hän kun tuntee maa-ja metsätalousasiat hyvin. Silti en kyllä itsekään hänen käyttäytymistään ymmärrä…

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.