Lähtötunnelmissa

Nyt alkaa olla loma jo lähenemässä, lähtö on nimittäin huomenna! Taas on odotettu lomaa se puoli vuotta ja vasta ihan pari päivää sitten tajusin, että nyt se sitten on edessä kun pääsee reiluksi viikoksi vaan makoilemaan 😉

Käytin koko eilisillan pakkaamiseen ja edelleen jäi kesken koko homma. Itselläni on tapana pakata aina paria päivää ennen eka versio, josta sitten ainakin kerran tai toistamiseen nukutun yön jälkeen karsin kaikkea turhaa pois. Portugaliin on luvattu nyt viikonlopuksi jotain helleaaltoa, mutta pakko myöntää että Euroopan kohteet (varsinkin näin vasta kesän kynnyksellä) ovat itselleni täysi mysteeri, joten tuon pukeutumusjutun kanssa on pitänyt aikalailla tukeutua poikkiksen neuvoihin. Kai Kalifornian syyssää toimii aika hyvänä oljennuorana vaatetukseenkin, vaikka päivisin olisikin kovin lämmin, niin putoaa lämpötila illalla sitten viileäksi.

Pääasia koko jutussa on nyt ensisijaisesti varmaan edes päästä koko reissuun, koska meidän lentomme tosiaan eilen sitten kaikesta huolimatta peruttiin sen lakon vuoksi, mutta lentoyhtiö ystävällisesti soitti meille ja järkkäsi korvaavan reitin! Toivotaan että päästään sinne perhanan perille sitten loppujen lopuksi! 😀

Tänään on muuten hiusten suhteen päätöksen paikka. Olin jo tilannut Rapunzelilta uudet vaaleammat teipit, tarkoituksena iskeä ne tänään kampaajalla päähän. Työkaverit saivat kuitenkin ylipuhuttua ei:n pidennyksille ainakin nyt toistaiseksi, joten kiikutin ne eilen sitten takaisin postiin haha!

Oma tyvi on tällä hetkellä todella tumma ja mm. otsiksessa näkyy vielä jotain vanhaa balayageraitaa, joka tosin on jo vähän kellastunut. Mitään ihan dramaattisen kauheaahan tässä omassa tukassa nyt ei kuitenkaan tällä hetkellä ole, mutta taidan silti antaa sille Olaplexille ja raidoille mahdollisuuden näin kesän kynnyksellä. Otsiskin on noin yleisesti ottaen ollut ihan kiva, mutta nyt taidan antaa sen vain kasvaa pois.. Näin käy mulle aina kun päädyn otsikseen; se on kiva hetken, muttei sitä kyllä sitten enää ylläpitäisi kauempaa leikkaamalla säännöllisesti.

Rapunzelille on muuten tullut jotain uusia klipsipidennyksiä, nimittäin tuommoista 35cm Hollywood Volumea (tuote täällä), joka on siis yksi klipsipätkä jolla saa nopeasti volumia tukkaan ”pitkänä polkkana”. Tuo ainakin houkuttelisi jossain vaiheessa jos tällä omalla tukalla jatkan! En ole itseasiassa ikinä kokeillut klipsejä, mutta kuulemani mukaan kiinnitys on aivan idiootinhelppoa, varsinkin tässä tapauksessa kun on vain yksi ainut osio, joten voisi tulla kyseeseen myös itselleni esimerkiksi tuossa sävyssä #18! Tällä tulisi varmasti nimenomaan luonnollinen lisä tukkaan 🙂

No mutta, pyrin postailemaan reissusta ainakin iPadillä juttua! Eli palataan 🙂

Sisältää kaupallisen linkin.

10 vastausta artikkeliin “Lähtötunnelmissa”

  1. Voi luoja miten kaunis olisit omalla tukalla. Sopii täydellisesti sun silmiin. Onneks sentään jätit pidennykset ottamatta. Onko sun huulissa jotain turvotusta vai miten ne on musta näyttänyt erilaiselta kuin joskus ennen?

  2. Ai että odotan tätä matkapoustausta, kauhea Portugalin kuume vaivaa! Suunniteltiin eilen myös (siis haaveiltiin) Kalifornian matkaa, ja täytyy kyllä sanoa, että blogistasi on saanut paljon inspiraatiota ja käytännön vinkkejä – varsinkin kun ei perinteinen pakettimatka kiinnosta ihan liikaa 🙂

    1. Juu voin yrittää semmoisen tässä lähiaikoina väkertää! Kalifornia on kyllä aivan best paikka ja suosittelen todellla lämpimästi! Mukava kulla että blogin vinkeistä on ollut apua 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.