Aamuhömpötyksiä

Hellurei! Yritän viettää taas kerran ”aamusalipäivää” ja ihan hyvin olen saanut nyt jo patistettua itseni kolmena viikkona salille ennen töitä myöhäisempänä aamuna. Vielä kun olisi näinä jokaisena aamuna jaksanut viimeistellä aamuspurtin kävelemällä töihin, niin olisi ollut vielä kovempi juttu! Aamutreenaajaa musta ei kyllä saisi noin muuten, koska vaikka söisin tukevan aamupalan niin saan lähes poikkeuksetta huonon olon aamutreenistä ja joutuu aina vetämään vähän pienemmällä teholla. En tiedä mistä moinen johtuu, mutta aina ollut sama juttu. Kerran viikkoon tämä tapa tosin menee hyvin kun voi valita kevyimmän treenin aamuun.
Tajusin etten ollut muistanut ollenkaan ”esitellä” tuota viime viikon asuani, tämän harvan kerran kun olin ylinpäänsä asukuviin päässyt sortumaan 😀 Nuo Isabel Marantin wedge sneakersit on muuten ollut paras ostos ikinä! Parhaimmat jalassa ja muutenkin tykkään kovasti. Samoin Minkoffin laukku on ollut vuoden sisällä enemmän käytössä kuin mikään laukku aikoihin vaikka jollakulla meidän perheessä varmasti oli alunperin epäilyksiä, että tuleeko uudelle laukulle käyttöä ollenkaan.. 😀 Nyt taas (tai edelleen) olisi uusi laukku haaveissa, mutta en tiedä raaskiiko edelleenkään raottaa kukkaron nyörejä. Kamalan pihi olen nykyään.
Eräs hyvä juttu on muuten siinä että syksyn matka suuntaa Indonesiaan, ei nimittäin tule mitään megalomaanisia ostoshoukutuksia! Viime kerralla en ostanut Balilta oikeastaan mitään, ihan parissa kaupassa tuli loman aikana pyörittyä. Toinen reissusuunnitelma olisi ollut Kaliforniaan ja ehkä Meksikoon (taas…) ja sinne nyt keksisi ostoslistaa jo vaikka puoli vuotta ennakkoon!

Kauluspaita, Polo Ralph Lauren täältä
Farkut, JC
Kengät, Isabel Marant täältä
Laukku, Rebecca Minkoff täältä
Aurinkolasit, Prada täältä
Kaulakoru, Tiffany’s & co

Mua kiinnostaisi kovasti käydä loppukesästä ensimmäistä kertaa
kehonkoostumusmittauksessa. Tuo mittaus on jo vuosia sitten kiinnostanut
paljon, mutta koskaan ei ole oikein vain saanut raahattua itseään
siihen. Nyt harmittaa, koska olisi niin mielenkiintoista verrata miten
oma keho on muuttunut varsinkin nyt vuoden aikana kun on tullut hurjasti
korvattua aerobista liikuntaa kuntosalitreenillä. 
Aikaisemmin tein
aerobista (kuten juoksua) aikalailla puolet ja puolet
kuntosaliharjoittelun kanssa, mutta jo pitkään on pääpaino ollut
ehdottomasti kuntosalin painoharjoittelussa. Tähän on suurimpana syynä
varmasti se, ettei lenkille useinkaan tule niin helposti lähdettyä
yksin, lenkkeilypiirit kun vähän muuttuivat tänne Käpylään muuttaessa..
Ja toki kun on puoliso mukana siellä kuntosalilla, niin tsemppaa sekin
jo itsessään. 
Onhan tässä tosiaan paino noussut vuoden aikana 5kg ja pähkäilenkin kokoajan, että nouseeko se loputtomiin?! 😀 Ei nyt tietenkään saisi tuijottaa numeroita eikä paino luonnollisesti kerro mitään, mutta odottelin jossain välissä että paino olisi kääntynyt edes pienoiseen laskuun kun saa rasvaa pois tieltä, mutta ei. Olisi ollut todella mielenkiintoista verrata vaikkapa parin vuoden takaisia kehonkoostumusmittauksen tuloksia nykyiseen!

Kysyisinkin, että onko kellään suositella
Helsingissä paikkaa tuolle kehonkoostumusmittaukselle?! Vinkit olisivat
tervetulleita 🙂

Sisältää kaupallisia linkkejä.

6 vastausta artikkeliin “Aamuhömpötyksiä”

  1. Harrastatko sun koirien kanssa mitään? Tai onko ne miten vilkkaita? �� Vai onko ne vaan ihan perus lenkkeily/seurakoiria? Itsellä on 5kk sheltti ja on niin vilkas,että mikäli saadaan peruskoulutus menemään perille,niin agilityä ajattelin kokeilla. Ihan koirankin takia ��

    1. Ihan siis peruslenkkeilyä ja palloleikkejä. Tuo nuorempi tosin on myös NIIIN vilkas, että olen harkinnut jotain agilityn tyyppistä nyt kun hommattiin autokin 🙂 Hauskoja koiratreenejä!

  2. Oi oi oi, mä rakastuin tohon laukkuun ihan totaallisesti pari päivää sitten, niin rock! Laukkuhaaveita on tullu ja menny, mutta tämän harkitsen oikeasti ostavani, niin rakastunut olen. Mä olen enemmän kenkä ihminen, eikä laukut aiheuta yleensä tällaista pakko saada tunnetta. Olisihan

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.