Kukkaroystävällisiä kosmelemppareita

Tuohon loppuviikon Yves Rocherin alekamppikseen liittyen innostuin itse kaivelemaan kylppäristä omia lempparituotteitani YR:n valikoimista. Osa näistä onkin jo täältä varmasti jo ennen varsin tuttuja, mutta joitakin lemppareita en ole vielä tainnutkaan esitellä.
En edes hoksannut että säännöllisesti käyttämistäni tuotteista löytyy näin paljon YR:ää, eikä tässä ole vielä edes kaikki.

Musta on alkanut tuntua, että vaikka olen aina ollutkin kovin kiinnostunut meikeistä ja kosmetiikasta yleisesti, niin lähivuosina on jotenkin lähtenyt entisestään käsistä näiden kanssa. Ennen olin myös hiusten kanssa täysin fanaattinen, mutta pitkään aikaan ei ole aivan kamalasti tullut uusia hiustuotteita ostettua (myöskin ihan siitä syystä, että kylppärin kaapeissa löytyy hiushulluusvuosina ostettuja muotoilutuotteita vielä ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi :D)…. Tietysti ihan positiivinen juttu, että on löytänyt niin monia tuotteita, että harvoin tarvitsee pettyä 😉

 
Monoi de Tahiti-öljyä ei vaan voi hehkuttaa tarpeeksi! Tämä on täydellinen niin iholle kuin kuivien kesätukan latvojenkin taltuttamiseen ja tuoksu on aivan ihana! Harvoilla merkeillä on tullut vastaan Monoi-öljyjä ja varmaan siitäkin syystä tuo YR:n öljy onkin saavuttanut valtaisan suosion. Tätä kun sipaisee sääriin tai käsivarsiin, saa kivaa hehkua rusketukseen. Ja tästä tuoksusta muuten tulee mieleen kesä aina. Ostin 5v takaiselta Tahitin reissulta ”aitoa” Monoi-öljyä, jota itseasiassa on vieläkin tilkka jäljellä, enkä rehellisesti sanottuna ole mitään eroa noilla kahdella huomannut. Suosittelen siis lämpimästi 🙂

YR:n aurinkotuotteet ja after-sun-voiteet ovat itselleni tuttuja jo aivan lapsuudesta saakka. Mutta silti on edelleen sitä mieltä, että näissä on kyllä hinta-laatusuhde kohdillaan! Tätä After Sun 3 in 1 Moisturizing lotionia kuluu aikalailla ainakin yksi purkki per vuosi. Kosteutuksen lisäksi tämä myös ravitsee ihoa, sekä pidentää rusketuksen kestoa.

Kynsilakoissa YR on myös aivan ässä! Hintaan nähden noissa on nimittäin todella hyvä pysyvyys ja kiilto. Lemppareita on varsinkin tuo punainen lakka, jonka sävyä en edelleenkään osaa itselleni selittää. Myös tuo mintunsävy on kesällä varsin bueno. Yvesin kaikki lakat löytyvät täältä.

Kesän ajan on tullut käytettyä tuota kevyesti kuorivaa Omena & tähtianis-suihkusaippuaa, joka on ihana! Ennen tätä oli lempparini vastaavanlainen luomuvadelma, joka on myös aivan ihana, mutta nyt kesän aikana on tullut tykästyttyä myös tuohon omppuun. Nuo kuorivat ”hippuset” ovat kiivihedelmän ja aprikoosinkiven täysin luonnollisia rakeita ja kuorivat ihoa niin kevyesti, että tämä soveltuu hyvin päivittäiseen käyttöön. Nykyään nuo Yvesin kevyesti kuorivat suihkusaippuat ovat kyllä ihan ehdottomia lemppareita.

Tuo ihoa silottava itseruskettava kasvoille on ollut suosikkini jo vuosia, eikä suotta! Tuo vain on parhaimpia kasvojen itseruskettavia joita olen kokeillut. Iho jää levityksen jälkeen ihanan ravituksi ja aamulla on kasvoilla kaunis luonnollinen päivetys. Aivan best!!
Heleyttävän Elixir 7.9 pikakaunistajan esittelin joku aika taaksepäin ja se on toki edelleenkin käytössä. Loistotuote tuomaan hehkua iholle sellaisenaan tai päivävoiteen päälle. Itse käytän tätä yleensä päivävoiteena seerumin tai öljyn päälle levitettynä ja on ainakin nyt kesällä useimmiten seerumin kanssa riittänyt kosteuttamaan ihoa tarpeeksi.

Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä on tuo Sunkissed Effect Fluid Foundation, joka sävyssä 02 toimii aivan loistavana heleyttäjänä/rusketuksen korostajana ja eteenkin korvaamaan sitä Lumenen edesmennyttä mattaheleyttäjää! Suosittelen lämpimästi. Lisäksi annostelu tuolla pumpputekniikalla on näppärää, eikä ihana Gardenian tuoksu ainakaan huononna tätä tuotetta. Antaa iholle kauniin pronssisen hehkun kerrassaan.
Alennuskoodi BTW30 antaa tosiaan -30% alennuksen ostoskoriin ensimmäiseksi klikatusta tuotteesta. Tarjous on voimassa maanantaihin 17.08 saakka.  

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(22076054)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

Sisältää kaupallisia linkkejä.
 
Tuotteet saatu blogin kautta.

2 vastausta artikkeliin “Kukkaroystävällisiä kosmelemppareita”

  1. Pitäiski ostaa pitkästä aikaa tuota Monoita, pelkkä tuoksukin tuo jo auringon mieleen 😀 oon käyttäny myös YR:n itseruskettavaa kasvovoidetta, ihan superhyvä, en vaan enää oo löytänyt sitä Yvesin liikkeestä..? Ainoastaan vaaleampaa sävyä on ollut tarjolla. Toivottavasti sen valmistusta ei oo lopetettu 🙂

    1. tarkoitatko sitä asteittain päivettävää? Ihan kun olisin nähnyt sitä tänään tuolla netissä ainakin, hmm. Toivottavasti eivät tosiaan karsi valikoimaa itseruskettavista, nuo on aivan huippuja! Ja samoin toki Monoi :))

Vastaa käyttäjälle sasu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.