Tuesday 25

Olen välillä kesän aikana puntaroinut blogini nykyistä sisältöä ja todennut, että hurjasti ollaan kyllä vuosien varrella muututtu (haha, puhuin juuri itsestäni ja blogistani me-muodossa!) Tietysti blogitkin muuttuvat matkan varrella sitä tahtia kun sen pitäjäkin, ainahan omat kiinnostuksen kohteet kuitenkin peilautuvat niihin asioihin joista kirjoitetaan ja jotka ovat pinnalla.

Itselläni ne ovat täällä jo pitkään olleet aikalailla kauneuteen, kuten kosmetiikkaan ja meikkeihin, sekä liikuntaan, ravintoon ja yleiseen hyvinvointiin liittyviä. Ennen kun tuli aika paljon (toki kauneusjuttujen) lisäksi pölistyä lähinnä omista asioista ja omasta elämästä. Nykyään tuntuu, että omat asiani ovat täysin epäolennaisia täällä. Toivottavasti teitä kuitenkin kiinnostaa nykyiset aiheet aivan yhtä paljon kuin itseäni, vaikkei kovin paljoa mitään varsinaista ”elämään tirkistelyä” täällä olekaan 😀

Olisihan se vähän ahdistavaa jos olisi käytännössä koko elämä netissä. Tai kuinka paljon yleisesti meistä mahtaa kymmenen vuoden päästä löytyä netistä tietoa, joka tulee säilymään siellä ikuisesti? Ei vain bloggaajista vaan yleisesti. Sehän nyt alkaa olla jo arkipäivää. Jo pitkään on ollut outoa jos joku ei ole netissä. Tämmöisiä ajatuksia on ollut tänään mielessä..
Ensi viikonloppuna ollaan lähdössä pienelle minireissulle, päivä Tukholmassa- risteilylle nimittäin! Hahah! En tiedä olisinko vielä pari vuotta sitten vartavasten maksanut suurta summaa siitä, että pääsee risteilemään Tukholmaan kun laivoilla on ennen tullut melko paljon risteiltyä, mutta juuri nyt se tuntui kyllä ihan sopivalta jutulta.

Mitään reissua ei koko kesänä tullut taaskaan tehtyä minnekään, joten pieni risteily ystäväpariskunnan kanssa on varmasti juuri sopiva pieni minireissu. Pääseepähän vähän herkuttelemaan buffetissa ja shoppailemaan! Kai sitä täytyy myös käydä kurkkaamassa millainen se meininki on laivalla nykyisin illasaikaan 😉

Kuvituksena muuten yllä omia osallistumiskuviani siihen #nättipinkkinä -kisaan. Olisipa instagramin oma feedi ihanan näköinen jos aina postailisi vain tämmöisiä hempeitä pinkkejä kuvia 😀

4 vastausta artikkeliin “Tuesday 25”

  1. täällä ilmottautuu yksi, jolla ei ole facebook-tunnuksia, instagramia ym. mitä näitä nyt on. Ei myöskään puhelimessa nettiä, normi viesteillä ja soitoilla pärjään 🙂 En silti koe olevani mitenkään erakko tai jotenkin pihalla maailman menosta.

    1. Oho, hatun nosto! Ei minunkaan mielestä "ei-facebookilaiset" ole tosiaankaan millään tapaa pihalla! Joskus olen miettinyt itsekin eroavani Facesta 😀

  2. Ois tosi kiva jos kertoisit vähän noista neutrogenan Pink grapefruiteista kokemuksia! Mainokset kyllä hehkuttaa mutta onko ne oikeesti niin hyviä? 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.