Keskiviikon höpinää

Olin eilen huonosti nukutun yön jäljiltä jotenkin niin naatti, etten jaksanut edes tänne tulla mitään raapustamaan. Maanantaina taas vietettiin Tommin synttäreitä ja tuli kerrankin vietettyä vapaapäivä arkena yhdessä! Harmittaa että tällä viikolla on mennyt kelitkin surkeiksi, ehti jo tottua niihin viime viikon auringonpaisteisiin. Itselläni ainakin heti vaikuttaa sekin vireystasoon jos on yhtään synkempi ja pilvisempi päivä. Tuntuu ettei meinaa saada mitään aikaan ja joku roskien vientikin tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä. Onneksi aina nyt ei täydykään saada ihan kamalasti aikaan! Tulipa eilen nukuttua pitkästä aikaa jopa päiväunet. Tänään onkin sitten tullut kivana yllärinä jotain lumi/räntäkuuroja, joten loppupäivän voikin sitten ihan hyvillä mielin viettää sisätiloissa puuhaillen.
Nyt aamusta on ollut taas kamala meno päällä. Tässä kirjoittamisen lomassa syön samalla mysliä, järkkäilen vauvan tavaroita ja selaan asuntoja. Eikä siis tosiaankaan edes olla muuttamassa mihinkään, mulla on ihan pakonomainen tarve selailla myytäviä asuntoja melkein päivittäin! Se on niin kivaa! Tosin siinä vaiheessa alkaa aina vähän ärsyttää kun löytää jonkun oikeasti potentiaalisen ja tajuaa ettei nyt ihan tuosta vain tulekaan kyseeseen tehdä tarjousta. No mutta harvoin niitä oikeasti täydellisiä edes tulee vastaan 😀

Sain pari viikkoa sitten katsottua Netflixistä House of Cardsin uusimman kauden ja nyt on tullutkin töllötettyä kaikenlaista random-ohjelmaa Ruudusta yms. House of cards on vaan niin hyvä!! En tosin olisi alunperin vuosi-pari sitten voinut kuvitella että koukuttuisin näin pahasti tuommoiseen poliittiseen draamaan, mutta se nyt vaan on niin eri tavalla jännittävä. Inhottavaa kun täytyy taas odottaa uutta tuottista varmaan vuosi. Jokatapauksessa pitäisi ensi viikolla ottaa lukuun tuo Keplerin uusin Playground, jonka tilasin. Saa nähdä ylittääkö odotukset myös tällä kertaa!

Luin talvella myös tuon Jens Lapiduksen VIP-huoneen, joka oli yllättävän hyvä. On tullut luettua kaikki nuo Lapiduksen Stockholm Noirit ja välillä on jotenkin ärsyttänyt se tyyli kuinka tarkasti noissa kuvaillaan kaikenmaailman jetsetlaiffia, tyyliin ”hän kietoi harteillensa viininpunaisen Hermeshuivin, joka oli kuluvan vuoden mallistoa” tai siis kuulostaa oudolle että mieskirjailija kuvailee niin tarkkaan vaikkapa noita brändiseikkoja, mutta jotenkin olen kai alkanut suodattaa ne toisesta korvasta ulos 😀

Mun tyynyparatiisi 😀

Tämmöistä nunnuttelua meillä on ollut tänään! Voisin vaikka aloittaa pakkaamaan jo ennakkoon sen sairaalakassin valmiiksi. Eipä käynyt mielessä kun vasta pari viikkoa takaperin, että täytyy tosiaan sekin pakata. Nyt kun vaan keksisi mitä kaikkea sinne tunkee 😀

4 vastausta artikkeliin “Keskiviikon höpinää”

    1. Aloitin sen talvella mutten oo nyt jotenkin saanut aikaiseksi jatkaa 😀 pitää yrittää lukea pian loppuun! Ilmeisesti tykkäsit?

    2. Tykkäsin joo, luin tuon koko trilogian muutamassa päivässä putkeen joululomalla 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.